Ilkeä arvostelija

Uskon mielelläni hyvää hallituksen herroista ja rouvista, mutta en usko mitä tahansa. Ennen kuin katsoin kunnolla kuvasta eräitäkin ay-rouvia en tiennyt, että naisetkin harrastavat nykyisin vapaaottelua.

Pari päivää sitten kuvitettiin kai sopimusneuvotteluja näyttämällä – urheiluruudussa – miten ponteva nuorukainen hakkasi kanveesiin saamaansa vastustajaa nyrkillä kasvoihin ja sai siitä hyvästä paljon rahaa.

Tylyt äijät sanoivat menettäneensä luottamuksensa hallitukseen. Jos he todella tarkoittivat luottamuksella luottamusta, he olivat väärässä keittiössä. Luottamus lasketaan eduskunnasta ja siitä äänestävät kansanedustajat.

Ensi kertaa elämässäni kuulin ay-johtajien antavan maan hallitukselle epäluottamuslauseen. Kyllä niin on, että nyt on luettava perustuslaki uudelleen.

Tähän päivittelyyni ei muuten sisälly mitään kannanottoa hallituksen eikä sen vastapuolien neuvottelutarjouksista ja torjunnoista. En osaa laskea sellaista yhtälöä, jossa sekoitetaan algebra ja aritmetiikka eli ollaan johtavinaan numeroita usean muuttujan ja monen tuntemattoman yhtälöstä. Sellainen surkuteltava muuttuja on ”kysyntä” ilman mainintaa hintatasosta. Taloudellinen kasvu on selvä asia. Se lasketaan perinteisin tavoin kansantalouden tilinpidosta ja on rahasummana yhtä epäluotettava kuin yrityksen ylijäämä. Mukana on niin paljon mielivaltaisesti arvostettuja eriä, siis saman sukuisia kuin yrityksen poistot, ettei voi kuin arvata, paljonko rahaa todella on.

Annan tässä Kaitsu Ekholmille pienen vihjeen, joka valitettavasti taas kerran on ilmainen. Ajattelen Kansalliskirjastoa, joka on joutunut juuri sellaiseen kuristusotteeseen, jota näytettiin Urheiluruudussa.

Perusta julkisoikeudellinen säätiö. Siihen tarvitaan laki, mutta malli on sama kuin SITRA:n. Sen jälkeen kirjasto on säädepääomansa turvassa ja voi ottaa vastaan lahjoituksia ja harjoittaa tarkoituksensa rajoissa elinkeinotoimintaa eli ottaa kohtuullisen korvauksen esimerkiksi tallenteiden toimittamisesta yleisölle. Ennen kaikkea tekijänoikeuslain muuttaminen on helpompaa, kun vapaakappalekirjaston erikoisasema on kirjoitettu lakiin. Sen aineistosta ei ole tekijänoikeusmaksuja menevä. Laissa nyt olevat myönnytykset tieteelliselle kirjastolle ovat riittämättömiä.

Ei voi välttyä vertaamasta eräiden päättävien tahojen asennetta siihen varmaan pohjaltaan kunnolliseen murhamieheen, joka tapettuaan kirjojen keräilijä Matti Pohdon Viipurissa Tetrin talon pihassa vuonna 1857 sai varmaan tietää, ettei Pohdolla ollut takanaan rahaa eikä viinaa, tuskin kunnon kirvestäkään. Hän oli, hullu mies, keräillyt monta tuhatta kappaletta täysin arvottomia vanhoja kirjoja yliopiston kirjaston johtajan yllytyksestä, vanha varasto kun oli tuhoutunut Turun palossa.

Nyt tämä murhamies, Juhana Niilonpoika Rein, on siis saamassa kannatusta. Vanhat kokoelmat joutavat mäkeen. Rahaa ei tipu. Kansalliskirjasto sanokoon irti ennen kaikkea konservoijat ja digitoijat, jotka ovat näihin asti työskennelleet, jotta julkaistut kirjat säilyisivät edes jossain.

Ajatus on juuri sama kuin määrättäisiin leikkausten tai elvytyksien nimissä sulkemaan puoli Päijänne-tunnelia eli jättämään pääkaupunkiseutu hyvin vähälle vedelle, tai pysäyttämään sähkönjakelu valtion säästötoimenpiteiden tavoittamiseksi kahdeksi vuorokaudeksi joka viikko. Rakennusten lämmittäminen olisi joka vuosi kiellettyä tammikuun ja helmikuun…

Nykyinen kulttuurimme perustuu kuoleman kieltämiseen eli siis teeskentelyyn. Ei saa sanoa, että ihmisiä kuolee ja uusia syntyy mutta esimerkiksi vanhoja kirjoja ei tule lisää. Ja tämän päivän uutuus on huomenna eilinen.

Miksi meluta kirjoista? Kirjaston polttaminen on ihmisten polttamista. Muistojen tuhoaminen on toivon tuhoamista.

Latteasti on sanottu, että kirjallisuus on kansankunnan muisti. Todellisuudessa kansakunnan muisti on suullisesti, osittain sanoitta välittyvä perimä ja ihminen voi elää aivan mainion elämän tietämättä, missä päin tai missä kaupungissa on Kansalliskirjasto, entiseltä nimeltään Helsingin yliopiston kirjasto.

Asia vain on niin, että kirja on ylivoimaisesti paras tunnettu lääke dementiaan ja siitä tuskin kukaan on eri mieltä, että nyt eletään nopeasti etenevän dementian aikakautta.

Säästäjä, siis kirjoja syrjivä ministeri ja hänen hengenheimolaisensa varastavat vanhuksilta ja pieniltä lapsilta.

Nähdessään ojentuvan käden, kyhmyisen tai palleroisen, he potkaisevat sitä kättä.

Kirjojen korjaaminen vertautuu siihen työhön, jota tehdään sairaalan saleissa, ihmisten korjaamiseen. Kirjaston työn tulokset vain ovat pysyvämpiä.

Tämän kirjoituksen kuvassa oleva Matti Pohdon hautakivi, suljettu kirja, on mutkikkaiden vaiheiden jälkeen kuljetettu Viipurista hautausmaalta Kansalliskirjaston pihaan.

Kansalaiskeräystä odoteltaessa tuosta kivestä voitaisiin kiireesti valmistaa valos, joka voitaisiin työntää kottikärryillä valtionneuvoston portaille tai opetus- ja kulttuuri (!) ministeriön alaoven eteen.

Tästä kirjoituksesta käy selvästi ilmi, että yritän olla lempeä, asiallinen ja tasapuolinen.

Siksi en ehdota tuon tai muunkaan kiven ripustamista kenenkään kaulaan enkä asianomaisen syöksemistä saaristomeren syvyyteen.

Minulle riittää aivan hyvin, että muutamalle ministerille hankitaan keräysvaroin jouhipaita, jota he voivat pitää yllään kulkiessaan ruoskimassa itseään julkisen katumuksen merkeissä.