14. helmikuuta 2016

Välitilinpäätös




Lievää paheksuntaa ovat aiheuttaneet tässä julkaisemani kirjoitukset toisaalta Putinista ja toisaalta maahanmuuttajista.

Lukijoiden harmin ymmärrän. Kirjoittajan roolini on olla enimmäkseen vaaraton. Kollegani ja ystäväni Martti sanoi tehneensä pahan teon, kun japanilainen yliopisto taas kerran oli lähettänyt hyvin paksun nipun lomakkeita, ja oli kirjallisesti kuvailtava, millaista korkeakoulujemme yhteistyö oli ollut vastaajan arvion mukaan. Martti oli kirjoittanut ”mostly harmless” eli enimmäkseen harmiton.

Se oli sitä aikaa, jolloin linnunradan liftaajaa luettiin ahkerimmin.

Itse ihastelin aina ajankohtaista, komeaa jakson nimeä ”So Long, and Thanks for All the Fish)”. Suomennoksen huimata tasosta huolimatta ”Terve, ja kiitos kaloista” ei oikein kolahda.

Putinille ja hänen reippaalle renkipojalleen Medvejeville (suomeksi Karhunen) sanoisin silti, että hyvästi ja kiitos kaikesta kalasta.

Enimmäkseen harmiton tuttavani Esko Seppänen mainostaa uusinta kirjaansa, jossa tiettävästi neuvotaan pysyttelemään etäällä Natosta ja noudattamaan herkeämättömän ystävyyden politiikkaa Neuvostoliittoon, unohtamatta tuokioksikaan puolueettomuutta.

Jos kysymyksessä olisi parisuhdeterapia – pankaa ajatus mieleen – Seppäsen neuvo olisi pitää yllä suhdetta ja ystävyyttä, teki ystävä mitä tahansa, tuli kukkia tai kirvestä tai muuta, ystävänpäivänä tai sen mentyä. Olisiko Putin ymmärtänyt, jos Seppänen olisi lähettänyt kortin ”Be My Valentine”?

Rähmällään olon historiaa ei ole voitu kirjoittaa, koska se jatkuu. ”Maantieteelle emme voi mitään” on perätön väite. Maantiede on ajan funktio. Lisäksi Venäjän aiheuttama sotilaallinen vaara olisi sama kuin nyt, vaikka välissä olisi muodollisesti itsenäinen vasallivaltio, esimerkiksi Karjala-Aunuksen ja Vienan slaavilainen tasavalta.

Viimeistään ohjusteknologia aiheutti sen, ettei Raatteen tie toistu enää koskaan. Ja ajan funktion yksi osa on tietoliikenne. Heti Putinin Stavkaan välitetty avunpyyntö on jotain aivan muuta kuin entisyys lumisilla soilla, joita kirjavoivat katkotun puheinkaapelin pätkät ja jossa pakkasen puuduttamiin akkuihin saattoi kompastua.

Syyrian sota on riittävä syy miettiä politiikka uudestaan. Krim ja Ukraina olivat tavallisia erehdyksiä. Syyriassa venäläiset tappavat joka päivä siviilejä lentokoneilla ja raketeilla. He väittävät avustavansa laillista presidenttiä. Ei ole perusteltua aihetta epäillä, että todellisuudessa he ovat ajamassa omia kansallisia etujaan eli levittämässä ja lujittamassa valtapiiriään.

Sekä Krimillä että Syyriassa ongelma on sama, jonka selvittelyn Katariina II aloitti 1700-luvulla. Selvittely on edelleen kesken: Venäjän sotilaallinen ja kaupallinen pääsy Välimerelle. Ennen ilma-asetta nimitys oli ”Turkin salmet”.

Julkisuudessa ei usein kysytä, mitä asiaa venäläisillä on Syyriassa. Tällä kertaa he eivät varmaan ole suojelemassa paikallisia venäläisiä.

Sekä todellisuudessa että erityisesti neuvostopropagandassa Yhdysvallat on nimetty säännöllisesti tahoksi, joka aloittaa sotatoimet milloin missäkin ja milloin kenenkin kutsumana. Ennen Yhdysvaltoja se oli Saksa, joka ilmaantui tulittamaan esimerkiksi Marokkoa.

Olemme palanneet siirtomaasotien aikakauteen. Ei silloinkaan ollut kysymys siirtomaista vaan suurvallan suuruudesta eli suurvaltojen voimatasapainosta, oikeastaan tasapainottomuudesta.

Oman henkilökohtaisen käsitykseni mukaan Putin ja hänen piirinsä haluaa, että EU perustaa itselleen turvallisuusneuvoston, jonka jäseneksi kutsutaan Putin ja hänen piirinsä, jolla sitten on ehdoton veto-oikeus eli valta estää mikä tahansa päätös.

YK on uhannut muutaman kerran osoittautua hankalaksi, mutta Venäjän kannalta se on kuitenkin mostly harmless, enimmäkseen harmiton.

Nyt on luotava keinot eliminoida kaikenlaisia kauppasaartoja rakenteleva Euroopan Unioni. Suorin tie on vaikeuttaa EU:n päätöksentekoa ja vaurioittaa unionin rakennetta. Se onnistuu aiheuttamalla epäsopua ja kylvämällä ristiriitoja.

Tykinruokana ovat taaskin siviilit. Venäjä ei edes kunnolla peittele uhkaustaan. Miljoona pakolaista ja ”pakolaista” Suomen kautta sisään EU:iin, niin eiköhän tehoa. Venäjän jo keisarikunnan aikana hyvin hallitsema näykkimis- ja kaluamispolitiikka on käytössä. Ihmisoikeuksiin ja humanitaarisiin periaatteisiin vedoten työnnetään yhä lisää väkeä rajan yli.

Vielä hiljan luultiin, että Venäjän asialla on Unkari ja nurinkurista kyllä Puola, jolle EU:n toimintatavat eivät tahdo sopia. Mutta ei se olekaan niin. Pehmeäksi, valmiiksi puhki kuluneeksi kohdaksi on todettu Suomi, johon paine kohdistetaan.

Venäläiset nimittävät Euroopan Unionia Natoksi sattuessaan sille päälle. Venäjä torjuu Natoa pitämällä etenkin Suomea ja Viroa ilmatorjuntaohjusten kohteena ja tuomalla jatkuvasti lisää sotaväkeä rajamme taakse.

Suomi on hyvin valittu kohde. Olemme valmiiksi taloudellisesti pahoissa vaikeuksissa (joita Venäjän kauppa ei helpottaisi) ja sisäisessä rettelöinnissä olemme päässeet pitkälle. Vanhanaikaista sotilaallista vaaraa ei ole näkyvissä, mutta Esko Seppäsen kehuma ystävyys ei tarkoita ystävällisyyttä.

Sellaisia merkkejä ei ole näkyvissä, että sillä ilmansuunnalla kukaan toivoisi meille mitään erikoisen hyvää. EU on ollut yritys edistää muutakin kuin kansallisia etuja. Sellainen ei sovi venäläisille, jotka eivät tiettävästi milloinkaan ole käyneet kauppaa kansallisista eduistaan. Paasikivi sanoi lähettiläs Steinhardille, että heidän politiikkansa on vaatia kaikki ja sen jälkeen lisää.




48 kommenttia:

  1. Julistetaan sota Ruotsille ja antaudutaan välittömästi. Vaihdetaan valtiomuoto jonkinsortin kalifaatiksi ja valitaan Paavo ensimmäinen kalifiksi, Erkki suurvisiiriksi ja teetetään kaikki työt vierastyövoimalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa Ruotsi antautua ensin.

      Poista
    2. Mutta worst case scenario? Laskinko liikaa suvaitsevien varaan?

      Poista
  2. Lueskelin hiljattain Hermann Gummeruksen kirjasen "Ukrainan murrosajoilta" joka on kirjoittajan muistelmia itsenäistyvästä Ukrainasta vuodelta 1918. Eli siis lähes sata vuotta sitten.

    Oli varsin kylmäävää lukea kuinka Venäjä käytti jo silloin aivan samanlaisia konsteja kuin se käyttää tänäkin päivänä Ukrainan kansallisen itsenäisyyden horjuttamiseksi. Korruptiota, propagandaa, rikollisuutta, maskirovkaa, attentaatteja ja niin edelleen. Perinteet ovat siis todella pitkät.

    Jotkut eturivin tutkijat (mm. H. Haukkala) ovat ehdottaneet, että EU:n ja Venäjän nykyisen vastakkainasettelun peräseinä löytyy siitä, että Venäjä, jonka valtarakennelma on persoonakeskeinen ja jonka instituutiot ovat heikkoja ei yksinkertaisesti kykene hedelmälliseen vuorovaikutukseen kovaan lailliseen perustaan ja institutionalismiin nojaavan EU:n kanssa. Luulen, että historioitsijat tulevat aikanaan näkemään vastakkainasettelun aikakauden alkaneen Maastrichtin sopimuksesta, jossa EU muuttui ranskalaistyyppisestä keskustelukerhosta tiukan legaaliksi yhteisöksi. Sopimuksen jälkeen ei kulunut kuin pari vuotta ennen kuin ensimmäiset ongelmat alkoivat maakaasusopimusten osalta. Samat ongelmat jatkuvat edelleen eikä loppua näy ennen kuin EU lopettaa tyystin kaasun hankkimisen Venäjältä.

    Nyt se on vihdoinkin mahdollista ja jopa realistista.

    VastaaPoista
  3. Täytyy tunnustaa, etten taaskaan oikein pysynyt Kemppisen hurjavauhtisilla kärryillä, joilta sonnat putoilee. Kaikkialla tuntuu törröttävän "ironisia alluusioita".

    Siihen määrään kaikki tuntuu kuitenkin olevan selvää, että taas se "vår gamble arffiende" jotain pirullista kokee yrittää. Jokohan olisi syytä käydä käsiksi keinoon, jonka suomalainen sotaherra pari päivää sitten esitti: "Tuhannen kilon pommi voisi olla tehokas vastalääke." Ties vaikka hyvinkin kävisi.

    Poikas valvell' on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra kenraali. Ei ole tuhannen kilon palopommeja.

      Poista
    2. Pois sieltä pinosta! Se ei ole pujotteluun.

      Pommia ja pommakkia, kaikkia kaalia happamia.

      Pankaa sata alle ja tehkää se kertareissulla tai jollain jakokulmalla. Niitä on uusi ja vanha. Jollei jako mene tasan ja jakojäännökset käyvät harmittamaan niin kerratkaa laskut ja tarkastakaa virheen syntysyy.

      Oliko muuta!

      Halkoja halkoja hiusten halkoja ja jakauksien kampaaja...

      Grr.

      Poista
  4. Muuten voidaan kritisoida suomettumista (tosin Suomi pisti pakotteet ensin, Venäjä toivoo niiden poistoa, kuten myös esim.viisumivapautta), mutta Syyrian uutisointi on Suomessa muuttumassa kelvottomaksi länsipropagandaksi. Suomessa lähteenä käytetään jatkuvasti oppositiolähteitä ja SOHRia, mussutetaan Venäjän pommituksista yms. USA taitaa pommittaa nytkin ainakin puolessa tusinassa maita. Venäjä sählää Ukrainassa ja pommittaa Syyriassa paikallisen hallituksen apuna. Mites olisi, jos Saudit meinattaisiin syrjäyttää jihadistikapinallisten toimesta, eiköhän USA pommittelisi niitä ja sitä pidettäisiin asianmukaisena?

    Assadin hallitsemilla alueilla asuu ja sinne on paennut 2/3 Syyrian asukkaita, vaikka kyse on pinta-alaltaan pienehköstä alueesta. Kapinallisalueita hallitsevat äärimuslimit. Maltilliset kapinalliset ovat fantasiaa. By the way, kurdit, venäläiset ja Syyrian hallitus tekevät yhteistyötä "maltillisia kapinallisia" vastaan.

    http://www.counterpunch.org/2015/05/14/eight-problems-with-amnestys-report-on-aleppo-syria/

    Puolenvälin jälkeen videolla näkyy "maltillinen kapinallinen", jota länsi puolustaa sellaisten ihmisoikeuksien suurvaltojen, kuten Turkin ja Saudi-Arabian kanssa.

    https://youtube.com/watch?v=zDkFxDhoOpc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Suomi mitään pakotteita ole asettanut. EU:n jäsenenä otti ne omalta osaltaan käyttöön, ja hyvästä syystä. Mitä sä höpäjät?

      Poista
    2. "Ei Suomi mitään pakotteita ole asettanut. EU:n jäsenenä otti ne omalta osaltaan käyttöön, ja hyvästä syystä. "

      Suomi on siis syyntakeeton, jonka puolesta muut päättävät?

      Tätä olen epäillytkin jo pidempään.

      Poista
  5. Ei mitään lisättävää, muutettavaa eikä poistettavaa. Kiitän parhaiten.

    VastaaPoista
  6. Jos olisin Nato, menisin sydämellisen konfettirasian kera Putinille käymään Ystävyydenpäivänä ja pyytäisin Venäjää liittymään itseeni. Kyllä Venäjän arsenaali kummasti lisäisi Naton painoarvoa. Suomi ja Ruotsikin varmaan haluaisivat liittyä. Voitaisiin yhdessä taistella Rauhan Puolesta. Vanhassa mustavalkoisessa dokumenttielokuvassa on katkelma Valenttiininpäivän vietosta ennen Natoa.

    VastaaPoista
  7. Onkohan se nyt noin vai ihan toisinpäin? Seppänen taitaa olla oikeassa?

    VastaaPoista
  8. "EU on ollut yritys edistää muutakin kuin kansallisia etuja."

    Tämä on niin tärkeä virke, että toivoisin sitä avattavaksi huolella. Ei tavanomaiseen ja ääripinnalliseen tyyliin "EU on rauhanprojekti" tai "EU on kansojen ystävyyden ja solidaarisuuden projekti" vaan oikein kunnolla nyt kerrankin.

    Unelmahöttöä piisaa ja "yhteisvastuullista" ei kenenkään vastuuta. Mutta missä se pihvi on?

    Mitä ne muut edut kuin kansalliset edut ovat? Ja kuka niistä hyötyy, kun ne eivät ole kansallisia etuja?

    Mikä on se ylikansallinen taho, joka eteen EU:n terävin kärki painaa pitkää päivää ja jonka eteen meidän muiden on syytä uhrata omat pyrkimyksemme ja saavutuksemme?

    Minkä sortin kauppaa meidän tulee käydä kansallisista eduistamme - mitä myydän ja mistä hinnasta?

    VastaaPoista
  9. Ongelma taitaa vain olla siinä, että Seppäsen malli tekee välttämättömyydestä hyvien. Kun emme hyvän sään aikana ottaneet palovakuutusta(NATO), puolueettomuus on paras asema, joka meillä on saavutettavissa. Huonompi on joutua solmimaan uusi YYA-sopimus, kaikista huonoin yhdistettynä venäläisiin tukikohtiin. EU:sta kun ei saa todellisia turvatakuita.

    Se mikä eniten pelottaa, on se että uhoilemme (= amerikkalaiset koneet itä-Suomessa harjoittelemassa) ikään kuin meillä olisi sellaiset. Pienen on pakko olla nöyrä, sen paasikiven-Kekkosen ulkopolitiikka meille opetti niille, jotka kykenivät ottamaan opin vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanen täten 15.2. Blogin johdosta ilmoittaa, että anonyymi ei ole saanut eikä odota saavansa Venäjän valtiota taloudellista tukea tai muuta etua. Kommentin kirjoitti aito rakkaus ja huoli Suomesta eikä (Venäjästä), jota ollaan ajamassa etulinjassa ilman turvatakuita. JK:n tuonsisältöisiä vihjailuja pidän loukkaavana ja arvottaminen.

      Poista
    2. Missä maassa asut aito rakkaus ja huoli? Erikoista suomen kieltä tuotat nimittäin.

      Poista
    3. Sorry, syyt ovat vähemmän dramaattiset: ei-diginatiivi ikä ja sen mukainen tyyli (á la Tiberius), uusi laite ja ennakoiva tekstinsyöttö, jonka sain vasta päältä

      Poista
  10. Railakkaita profetioita.

    Toistaiseksi kuitenkin länsirajan yli demokraattisesta ja oikeasti ystävällismielisestä Ruotsista on tullut lyhyessä ajassa 30 kertaa enemmän väkeä kuin Venäjältä. (Minulta meni varmaan ohi, kun Sipilä ja Niinistö kävivät Tukholmassa lyömässä nyrkkiä pöytään Kaarle XVI Kustaalle ja Löfvenin Stefulle?)

    Mutta voihan olla, että edessä on pudotuspeli ja Imperiumi nokittaa kunnolla. Onneksi pienellä ja kiltillä Suomella on sentään yksi ässä hihassa: se surkuhupaisaksikin haukuttu Nato-optio.

    Jos Venäjä ei saa rajaansa kiinni, me haemme Natoon.

    (Mutta pääsemmekö enää, se on sitten toinen kysymys.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on merkittävä ero. Ruotsi on Suomen ystävämaa. Samaan aikaan, kun Ruotsista virtasi väkeä Suomeen, noin kaksi kolmannesta näistä maahantulijoista jäi Ruotsiin. Ruotsi ei myöskään käyttänyt pakolaisia aseena, jolla suomalaisilta olisi vaadittu jotain erityisiä myönnytyksiä. Tulijavirta myös katkesi luonnollisesti, kun Ruotsi sai oman rajansa kiinni.

      Venäjän raja on ihan erilainen. Siellä Venäjä on alkanut päästää laittomia siirtolaisia Suomeen. Toiminta on selvästi Venäjän "erikoispalvelujen" organisoimaa, mistä on useita riippumattomia lähteitä, ja Venäjä käyttää siirtolaisvirtaa painostaakseen sekä Suomea että koko EU:ta.

      Venäjä kohdistaa tällä hetkellä Suomeen voimakasta painostusta kaikilla muilla paitsi aseellisilla keinoilla. Jos ollaan ihan rehellisiä, minulla on vahva, vaikkakin aivan todisteeton, epäilys, että myös osa viimeisten puolentoista vuoden aikana sattuneista tietoliikennekatkoista ja infravaurioista on saattanut olla viestien lähettämistä Suomen hallitukselle ja omien erikoisjoukkojen iskukyvyn testausta. Jotenkin vain oli niin, että tietoliikennehäiriöt vähenivät Fennovoima-päätöksen jälkeen muutamaksi kuukaudeksi, kun taas nyt niitä on ollut saman verran kuin viime talvenakin.

      Olennaista on se, että ymmärretään maamme olevan painostuksen, joka saa lähes sotaa muistuttavia muotoja, kohteena. Muutoin emme osaa suhtautua tilanteeseen oikealla tavalla.

      Poista
    2. Ei meillä ole länsirajaa, eikä pidä enää koskaan ollakaan. Ruotsi ja Norja kuuluvat Schengen-alueeseen.

      vuorela, tampere

      Poista
    3. Ruotsi on Suomen ikiaikainen vihollinen.

      Poista
    4. Venäjältä tulevat "laittomat" siirtolaiset ovat ihan samanlailla oikeutettu turvapaikkaan Suomessa, kuin muuta kautta tulevat "lailliset" siirtolaiset. Mitä enemmän tulee, sitä paremmin Suomen talous kasvaa. Venäjä ei voi mitenkään "painostaa" Suomea lähettämällä tänne monikulttuurista rikkautta. Ylipäällikkö Mannerheim ja Karl Fazerkin olivat venäläisiä. Venäjältä tulevilla on useiden vuosien työkokemus, ja he osaavat eurooppalaista valtakieltä venäjää. Ruotsinmuslimit osaavat vain ruotsia, jolla ei maailmanmarkkinoilla tee mitään! Mutta heistä voi olla muunlaista rikkautta esimerkiksi keräämällä risuja metsäsektorin tarpeisiin.

      Poista
    5. Ymmärrän toki. Ei Venäjän raja-aseman läpi tulla noin vain. Mutta mitä myönnytyksiä Venäjä on vaatinut? Luopumista pakotteistako?

      Pitäydyn joka tapauksessa toistaiseksi argumentissani, että Suomi voisi käyttää Nato-optiota kilpenään torjuessaan Venäjän vaatimuksia. Jos nimittäin oikein härski peli alkaisi.

      Vuorelan väitteeseen suhtaudun lämpimästi, vaikka idealismi saakin aina pienet kylmät kulkemaan selkäpiitä pitkin.

      Poista
    6. Tampereen Vuorelassa on samanlaisia mielipiteitä kuin Putinilla: Rajat eivät ole hänelle tärkeitä.

      Poista
    7. E.A on tarkkaan asiassa kertoessaaan että matalan intensiteetin taloudellis- ja kuka tietää kuinka monen muun nimeämättömän painostuskeinon sodankäynnin hyökkäyksen kohde olemme me, kuten muutkin EUn ja lukuisten muiden maiden kansat. Uudempi maailmansodan malli on päässyt yllättämään. Aloin miettiä tätä nähtyäni Zeitgeist -liikkeen ensimmäisen videojulistuksen. Uskontoihin kohdistuvan alun jälkeen tuli economic hitmen -osio joka herätti. Hyökkäys kohdistuu julkiseen terveydenhuoltoon ja koulujärjestelmään, velkaa suorastaan tyrkytetään ja se on menoa. Asia koski latinalaista amerikkaa ja joitain afrikan maita. Se oli silloin se. Selvä tehtaan merkki. Tämä strategia pääsi käyttöön, nyt se osataan yhtälailla kaikkialla.

      Poista

  11. Reutersin artikkelin mukaan Iranin Kenraali Soleimani sai venäläiset houkuteltua Syyriaan. Lähi-idässä on harjoitettu politiikkaa, jonka seurauksena Euroopassa on pakolaiskriisi. Jospa Iranin, Irakin, Syyrian, Venäjän ja Hizbollahin muodostaman liittoutuman uusi lähestymistapa osottautuisi paremmaksi. Naureskelin joskus venäläiselle tutulle, kun hän uskoi venäläistä propagandaa. Nykyisin hymy on hyytynyt. Sampo Ahdon näkemyksen Informaatiosodasta soisi jokaisen lukevan.

    http://www.reuters.com/article/us-mideast-crisis-syria-soleimani-insigh-idUSKCN0S02BV20151006

    http://fi.sott.net/article/325-Sotatieteiden-kunniatohtori-Sampo-Ahto-Totuudenpuhuja-keskella-informaatiosodan-myrskya#

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hörön lörö.

      Poista
    2. Tuo Sampo Ahdon artikkeli kannattaa ehdottomasti lukea.

      Mielenkiintosta todella, että neutraalin valtamedian journalistisesti korkeatasoiseen ja monipuoliseen tiedonvälitystehtävään ei ole mahtunut se, että se olisi kertonut, että "täällaisiakin näkökulmia hybrdisotaan on esitetty näillä ja näillä perusteilla".

      Aivan olennainen näkökulman laajennushan tuossa on kyseessä. Ei mikään pikkujuttu.

      Katsojen ja lukijoiden tehtäväksi jää sitten muodostaa omaa maailmankuvaansa. Sen muodostaminen ihmisten puolesta ei ole median tehtävä. Vain tiedon väliyts mahdollisimman laajasti on.

      Poista
    3. Sott:ia "kannattaa" lukea. Sekin juttu missä Poutine dekonstruoitiin kyökkipskylogisesti, "heikon" Obaman jäädessä moraaliseksi voittajaksi.

      Poista
  12. Nato on olematonta turvaa kuviteltua uhkaa vastaan, tekisi suomesta ensi iskun kohteen tosipaikassa ja tappotanteree. Venäjä ei tänne tule eikä suomea uhkaa paitsi jos suomi antaa alueensa sitä uhkaaville voimille. Ei sinä mitään nöyrtyilä tarvita vaan selkeä ja vahva asenne johon venäjä voi kohtuudella luottaa. Siis nykyisen natokiimab ja epämääräisen haahuilun vastakohta, vois piruuttaan kokeilla kauppasaarron rikkomistakin, kaupioja tulis hyvin kun venäjä pallkitsis länsirintaman rikkomisesta joka kaikessa sotaisassa typeryydessään sen andaitsee. Huono puoli että eu ja USA kostaisi Suomelle ja sehän vasta kalliiksi kävis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ollut jo niin selvään päätetty korkeimmalla iltapäivämediatasolla että se ei kestäisi niitä peltilaatikoita joissa natoilemisessaan epäonniset tai muutoin kuolleet sitten tuotaisiin takaisin?

      Yleisradion kuuntelijatutkimus meni reippaasti pieleen aikoinaan. (Ihan pakko kertoa, anteeksi hiukan.) Haastattelijan saatua mummolta useita hyväksyviä lausumia vaikka mistä kysyi sitten mitä saisi olla radiossa lisää ja mummo perkele että no jos sellaisia, sellaisia suurten valtiomiesten hautajaisia lisää kun ne Marskin hautajaiset olivat niin kertakaikkiaan että itkeä ihan piti.

      Tämä kuului tulleen radiosta. Eriskummallista ja aivan totta. Voi kunpa ne mummot saisivat päättää näistä asioista. Niihin minä kyllä turvaan ketään tai mitään muuta väheksymättä mutta mummojen viisautta korostaen. IH

      Poista
  13. Kemppinen puhuu jälleen kerran asiaa.

    Presidenttimme, varatuomari Sauli Niinistö oli Krimin kriisin alkaessa kovin aktiivinen Venäjän suuntaan.

    Mutta mitä on sen jälkeen tapahtunut?

    Putinin Venäjä on kaivautunut entistäkin syvempään Krimin ja itä-Ukrainan multiin. Sen lisäksi Putin on lähettänyt pommikoneensa ja sotilaansa Syyriaan Assadin avuksi.

    Tällä haluan sanoa, että meidän paljon mainostamamme hyvät suhteet Venäjään ovat samaa tasoa, kuin puheemme siitä, että meillä ei ole rasismia ja korruptiota.
    /Y

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtuvatko nuo Venäjän toimet mielestäsi Niinistön aktiivisuudesta vai mitä haluat tuolla sanoa?

      Poista
  14. Jos Suomi olisi täydellisen suvereeni valtio joka osaa, haluaa ja kykenee pitämään arvossa oman rajansa sekä idässä että lännessä ei kai olisi mikään konsti sulkea raja. Niinhän valtiot tekevät. Euroopassa, meillä lännessä, taito on kyllä pahasti ruostunut.

    Mutta kun rajoista on tullut pelkkiä sanoja, tulkintoja kansainvälisistä sopimuksista ja Schengenin takaama absoluuttinen tupsahtamisoikeus maahan sisään millä perusteella tahansa ja kaikille jotka vain keksii tulla, niin kuvittelemmeko me ettemme edes idässä voi pitää rajaa rajana?
    Globalismi ja Schengen eivät käsittääkseni olleet venäläisten keksintöjä eikä niitä tarvitse kumartaa Vaalimaalla kuten muualla täytyy, suomettuneina, tällä kertaa länteen.
    Omasta munattomuudestamme ja rajapassiivisuudestamme en lähtisi venäläisiä syyttämään. Syyttäisin itseämme, koska emme osaa rajapuomia laskea kun on ihan pakko.

    Muutenkin vähän naurattaa. Kun Tornion "vaalimaalta" tuli 30 000 yli niin heidän positiivinen vastaanottamisensa oli suorastaan oikean ja terveen kansalaiskuntoisuuden merkki ja tunnus. Mutta kun samaa kansainvaellusta uhkaa tulla idästä niin nyt ovat liberaalitkin oikein luvalla kauhuissaan. Ihminen ei olekaan sama jokaisella raja-asemalla? Ei yhtä pakolainen, yhtä uhri, yhtä avun tarpeessa?
    Mie en tajua.
    Jos Medvedev "kiristää" meitä pakolaisilla niin mitä sitten Ruotsi ja Merkel tekivät? Lähettivät meille lahjoja?

    Itse asiassa ounasteltu ongelma itärajallamme paljastaa (EU-)keisarin alastomuuden kaikilla muillakin rajoillamme ja koko Schengen-Euroopassa. Mutta koska olemme nykyään kaksoiskoodin ihmisiä ja muutenkin vähän jakautuneita, tarvitaan paha(Venäjä),jotta voimme siihen pelkomme heijastaen sanoa ääneen sen mitä emme toisaalla (toisella rajalla) ääneen sano. Ehkä tarvittaisiin sananmukaisesti ehjä raja, ja ehjä rajapolitiikka. Siis se tavallinen ja normaalitilainen Suomi, joka päättää omista asioistaan. Monet vielä muistavatkin, kaipauksella.


    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omituista horinaa. Suomi on Euroopan unionin ja Schengen-alueen jäsen. Ihmisiä tulee ja menee. Tulkoon ja menköön. Venäjän kanssa on raja, jota Suomi on sitoutunut vartioimaan. "Täydellisen suvereenit" saavat minuin puolestani lopettaa vaikka verojen maksamisen, kunhan eivät sitten käytä kouluja ja maanteitäkään.

      vuorela, tampere

      Poista
    2. Suomi kannattaa globalisaatiota, joten Venäjän ja Suomen välillä ei voi ollaminkäänlaista rajaa.

      Poista
    3. Tuota niin minä en käytä. Tai no ihan vähän käytän katua mutta tallustaa nassauttelen vain kun en lentää räpytelläkään osaa mutta huom. sujautussaapikkailla. Mutta enhän minä nyt hyvä Isä Taivaassa mikään valtio ole. Taidankin reipastella täst'edes, himskatti! Sovereign vaan ja au lavuaar!

      Poista
  15. Ukraina oli neuvostotasavallan perustajajäsen ja useimmat Neuvostoliiton tärkeimmistä johtajista olivat ukrainlaisia.

    VastaaPoista
  16. Hyviä näkökohtia Suomen turvallisuudesta. Pieni maa voi selviytyä isojen mahtien voimakentissä viisaudella. Se tarkoittaa ristiriitaisen todellisuuden monien puolien huomioimista ja valppautta reagoida nopeisiin muutoksiin, jotka saattavat olla moniselitteisiä. Pitää olla varautunut kaikkeen. Ja pitää pitää mielessään turvallisuuspolitiikan nopeasti kieppuvien vektoriavaruuksien eri ulottuvuudet.

    On hyvä, että NATO-keskustelua käydään etusivun otsikkotasolla. Toinen asia on, olisiko Suomi vahvempi NATO:n jäsenenä. Suomella on paljon etua eri suuntiin siitä, että emme ole sotilasliitossa. Arvelen, että USA:ssa moni arvostaa maata, jolla on omat vahvat puolustusvoimat. Veikkaan, ettei NATO:ssakaan ole yksiselitteistä kantaa asiaan. Suomi on jo aika pitkällä NATO:ssa olematta jäsen. Niin voi olla paras. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pitäisi olla Pohjoismaiden ja Baltian puolustusliitto. Nyt olemme kaukana siitä, mutta maailma voi muuttua nopeasti.

    Venäjästä ei ole yhtä totuutta. Maassa on toisistaan jyrkästi poikkeavia suuntauksia, ja sen kehitys tapahtuu rajuna aaltoliikkeenä, jossa on taantumuksen kausia (kuten nyt) ja vapaampia kausia, jollaista sielläkin moni taas toivoo. Venäjällä on imperialistinen suuntaus mutta myös legitiimin turvallisuusdoktriinin suuntaus. Tuomitsemme imperialismin osallistumalla pakotteisiin. Viisas tunnustaa myös tosiasiat ja ymmärtää naapurin oikeutetun näkökulman.

    Meillä pyörii Orionissa Tarkovski-sarja, joka päättyy pääsiäisenä Andrei Rublevin viimeiseen esitykseen. Siinä Moskovan ruhtinaskunta kamppailee Kultaisen ordan kanssa. Sen raakalaismainen hirmuhallinto piti Venäjää takapajuisena samaan aikaan kun lännessä alkoi renessanssi. Kultaisen ordan seuraajaksi Venäjän näkökulmasta tuli islamistis-fundamentalistinen Osmanien valtakunta, jota vastaan Venäjä kamppaili vuosisatojen ajan, tukikohtanaan Krim, kunnes Osmanien valtakunta hävitettiin ensimmäisessä maailmansodassa, ja Churchill piirsi sikarillaan aavikon hiekkaan rajat, joihin syntyi länsimaisista öljy-yhtiöistä riippuvaisia vasallivaltioita. Nyt meidän kaikkien kimpussa on Osmanien valtakunnan reinkarnaatio, uusi terroristinen kalifaatti ISIS. Venäjä on myös aiheellisesti ja atavistisesti peloissaan. Ei pidä hyväksyä Venäjän toimia Syyriassa, mutta niitä voi ymmärtää. Myös länsimaat ovat syvästi osavastuullisia nykykaaokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viittiks vilkasta missä isolla veellä on välimerellä tukikohta ja miten noi rintamalinjat on liikkunu Syyriassa? Se on se fyrkka mitä ei oo mikä tän itänaapurin liikkeistä nyt on määrävimpiä sieläpäin.

      Poista
  17. Nubl, Syria (CNN)"Thank you Russia!" Syyrialaiset kiittelevät Venäjää. Jospa Syyriasta on tulossa turvallinen maa ja pakolaiset voivat palata turvallisesti takaisin.
    http://edition.cnn.com/2016/02/12/middleeast/syria-inside-nubl-after-siege/index.html?eref=rss_latest

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, ettei ole liian aikaista kiitellä.
      Lopussa kiitos seisoo, joko Pax Russicana tai Pax Isiscana.

      Poista
  18. Minnekäs se virolainen kuulantyöntäjä hävisi kun nyt olisi akuuttia todistetta (videota ja valokuvaa sekä aikalaistodistajia) siitä, kuinka venäläinen kansanluonne kykenee tappamaan ja tuhoamaan perheitä ja heidän kotejaan mistään piittaamattomilla lentopommeillaan Syyriassa ja käyttämään heitä myös kansainvälisen politiikan painostusjatkeena EU:n rajoilla tuulessa ja tuiskussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konsensus sekä Lännessä että Venäjällä on että ruskeita ihmisiä pitääkin pommittaa.

      Poista
  19. Tuleeko Venäjältä väkeä Baltian maiden, Puolan jne raja-asemille Rajajoosepin ja Sallan asemien tapaan?

    VastaaPoista
  20. On se kumma miten lännestä tulee tietoa ja idästä pelkkää propagandaa. Väitän että verraten harva tietää olevansa länsitrolli. Hyvin on tiedot sitten hommattu. Jos liittovaltion osa tai entinen osa on miehitysuhan alla niin kuinka luulisitte USAn reagoivan? Roiskitaan huono vertaus: Alaskassa vaikkapa. Korvataan sana Ukraina mielikuvitusesimerkissä siis. Hyökkäyssota menee öljyn perässä. Venäjän paljastuessa vaikutusvallan ostajaksi sen häätäminen pois Alaskasta olisi kohtuutoimi, eikö niin? Kansakoulun kartasto ja Kissinger soikoon miten yksipyttyistä ja viimeistä edellistä asenteen jumittamista. Näyttää ettei mikään pidä hyökkäyssotaa kurissa silloin kun soditaan strategisista metalleista ja öljystä mutta tulevaisuudessa tullaan sotimaan kelvollisesta ruuasta ja vedestä. Jolla silloin on paras asema voittaa, näinkö luullaan? Jotain sen suuntaista että kansa Amerikan mantereella voi yksin pitää vallassaan muuta maailmaa? Parhaat aurinkovoimalla käyvät levänleikkuupuimurit vientituotteiden ykkösenä kenties?

    Nyt jos ei tule Trollien Ritarikunnan ristiä tästä kirjailusta niin johan on perhana. Sananvapauden risti?

    Tällä kertaa tämäntyylinen ennakkoluulo, tästä puuttuu idän hirviön kauhistelu. Sanonpa nyt reaalipolitiikassa pysymisen vuoksi että Venäjä ei tuhlaa pelotteluun paljoa, joka sentti jonka anonyymi ja itsekseen enenevä ja levenevä länsi siihen käyttää toimii hyvin.

    Päteviä ukkeleita nämä kylmän sodan veteraanit mutta mitä sisältyy strategiaan itseensä? Se opitaan sitä mukaa muualla kun sitä toteutetaan. Jossain Kiinassa tai ehkä Intiassa joku voi ajatella että entä jos emme hyökkääkään. Kieroa.

    Blogistilla on pihassa harmillinen putkirikko. Ylempi teräsputki näyttää varsin rapealta. Kumman vähän täällä juoksuhaudassa kommentoidaan ikänsä palvellutta infraa, putkia mokomia kun pruiskahteli tuolla ja täällä. Kenraali Talvi näytti taas että ollaan sellaisessa vallassa.

    VastaaPoista