30. joulukuuta 2015

Varastettuja kuvia


Aika pian, puolen tunnin kuluttua, lähdin pois. Ateneumissa oli silmitön ruuhka. Lippujono ulottui kai kadulle. Henri Cartier-Bressonin suuri näyttely on saanut paljon julkisuutta. Silti ihmettelin. Vanhat mustavalkoiset valokuvat eivät tule ensimmäisinä mieleen, jos tekee luetteloa tämän hetken suosikeista.

Cartier-Bresson lopetti valokuvaamisen. Kerrotaan että hän meni sen sijaan Louvreen istumaan vanhan taulun (van Eyck?) eteen, ja itki puoli tuntia.

Jos valokuvaajia tuntee kymmenen tai viisi tai kolme, Cartier-Bresson on yksi. Hän oli se Leica-mies, joka rinnan Robert Capan kanssa kehitti täysin tohtoroimattoman kuvan. He kuvasivat myös maailman suurimmille julkaisijoille kohtalon johdattamina. Poseeraaminen eli henkilöiden asetteleminen kuviin ei väitteen mukaan sekään käynyt päinsä. Capa saattoi kyllä välillä unohtaa tuon tavoitteen.

Yhdessä 50-luvun Neuvostoliitto-kuvassa alaston, kaljupäinen mies painautuu jostain syystä Pietarin-Paavalin linnoituksen kiviseinää vasten uimahoususillaan. Kekkonen! Miten tuo sopisi kansikuvaksi, jos kirjan nimi olisi Suomi 100 vuotta ja ilmestymisvuosi 2017!

Kuvasta käy ilmi, ettei kiviseinä hievahda kaljupäisen syleilystä ja ettei muurin läpi voi kävellä.

Tämän kirjoituksen kuvaksi napattu hyppy kuvittaa HCB:n mystiikkaa, dramaattista silmänräpäystä. Kuten nähdään, hyppääjä on epäterävä mutta tikkaat ja tynnyrinrenkaan terävät.

En usko tuohon mystiikkaan. Journalistit ovat saaneet siitä hyviä juttuja. Mielestäni jopa Ateneumin näyttelyn runsaat uskonnolliset valokuvat ovat sattuman tulosta. Yhdessä viedään leipomuksia paistettavaksi – happamattomanleivät päivä. Toisessa mummu ja lapsi nousevat varovasti hämäriä kapeita portaita ja ylempänä on valoa – kaita tie, suojelusenkeli.

Minulle se hyvin painava tunne, jota ei koe taidenäyttelyissä, oli häpeä.

Valokuvaamien on jotenkin sopimatonta ja varsinkin tuollainen, että ihmisten ajattelemattomia hetkiä ryöstetään heidän tietämättään. Sellaista rikosnimikettä ei ole mutta pitkitetty murha tuntuisi sopivalta. Kuvaaja riistää lopullisesti ja peruuttamattomasti ihmiseltä hänen elämäänsä.

HCB:n monet mielipiteet esimerkiksi kameroista pelkkinä työkaluina ja vedostamisesta puuhana, jonka joku muu saa tehdä, tulkitaan yleensä snobismiksi. Hän oli rikkaan teollisuussuvun poika, ja se on tietenkin paha se. Eivät kaikki voi olla yhtä sujuvia kuin taiteilijan poika Jean Renoir, jonka apumiehenä HCB muuten toimi ennen sotia.

Jos ihmettelette tätä kuvailuani - häpeää – ihmetelkää ensin sitä, miten paljon ihmisiä maailmassa hirtetään ja miten vähän hirttämisestä tai ylimalkaan kuolinhetkestä on valokuvia. Tai sitä, miksi pornoelokuvat ja kuvat ovat käytännöllisesti katsoen aina niin huonoja.

Elokuva tosin on julkeuden taide. Mielestäni sen kuuluukin olla suoraviivaista ja kovaotteista, kuten hyvät elokuvat yleensä ovatkin. Ehkä vain muutamat japanilaiset ovat onnistunee poistamaan filmeistään selluloidin hajun, mutta hekin joutuvat käyttämään tuohon efektiin tunnin kuvakerrontaa.

Yöllä ajattelin, unessa ja valveilla, miten vähän muistoistaan voi kertoa. Varmaan tuon Ateneumin näyttelyn takia näin unikuvia tapauksista, joissa jouduimme piilottelemaan mahdollisimman monilta tuomioistuimen jäsentä, joka oli juuri tullut hulluksi. Sellaisen näkeminen voisi tehdä masentavan vaikutuksen toisiin tuomareihin ja hämmentää suurta yleisöä.

Tapaukset olivat aika harvinaisia. Muistan kyllä, etenkin asianajoajoiltani, useitakin virkamiehiä, jotka olivat selvästi psykoottisia. Yleisö ei sitä huomannut.

Olen, kyllä olen ollut toimittamassa ihmistä mielisairaalaan. Se on ollut kautta aikojen vaikeaa. Silloin kun asia oli ajankohtainen eli monta vuosikymmentä sitten tarvittiin kahden virkalääkärin allekirjoitukset. Paljon helpompaa on taivutella asianomainen itse menemään hoitoon ja sitten sairaalassa ensin vahtimestarit ja sitten hoitajat ja lääkärit ottamaan hänet vastaan.

Korkean ja kunnioitetun henkilön päihtymys ei ole ollenkaan vaikea ongelma. Hänet voi työntää mihin tahansa harjakomeroon tai mieluummin kellariloukkoon, josta möly ei kuulu. Aikanaan hänet voi noutaa sieltä nöyränä.

Valitettavasti se on rikollista, mutta jos asianomaisesta ottaa valokuvan ennen kuin hänelle antaa vettä juotavaksi, hän saattaa jopa ymmärtää, että jatkossa on viisaampaa möyriä lähinnä oman yksityisyytensä piirissä.

Näkemisestä on itse asiassa kirjoitettu aika paljon ja katsomisesta samoin. Valokuvan voi ymmärtää näkemisen todisteeksi.

Kasvojen verhoaminen ymmärretään – kuten moni muukin asia – kovin yksioikoisesti seksualiteetin kautta. Naiset pakotetaan verhoamaan kasvonsa, ettei miehille aiheutuisi viettelystä…

Haluaisitte te suurentaa ja kehystää valokuvan varpaastanne olohuoneen seinälle? Varpaassa ei tiettävästi ole mitään nolostuttavaa mutta ei liioin esittelemisen aihetta.

Häpeä havainnollistuu esimerkiksi ajattelemalla joissakin rituaaleissa käytettyjä joukkopyllistyksiä. Olisitko sinä valmis menemään riviin ja esittelemään paljasta pyllyäsi valokuvaajalle?

Se on ehkä taikauskoa, ehkä keikarointia, ehkä jotain muuta, että maastossa ja maisemassa voi tulla vastaan kohteita, joita ei halua kuvata. Maapallo on ja on ollut täynnä pyhiä lehtoja ja luolia. Osaisin mainita muutamia sellaisia paikkoja.

Kuvia on kuunneltava. Ateneumissa oli erilaisia tarpeellisia kieltomerkkejä. Yksi puuttui. Ei sitä tosin tiistaina olisi tarvittukaan. Mutta se kuuluisi hyviin valokuviin: välttäkää turhaa meluamista.

34 kommenttia:

  1. Kiitos! Häpeä näkökulma syvensi kuvaa HCB:sta mielenkiintoisesti. Valokuva oli hänelle yksi hallisemansa väline josta tuli tunnetuksi - sekin on taakka. Surrealismi viitekehys toimii myös uskonnollisissa kuvissa yllättävän hyvin - ja melkein kaikessa muussakin.

    VastaaPoista
  2. "Valokuvaamien on jotenkin sopimatonta"

    Tuo sopimattomuuden tunteminen näkyy useimmissa vanhoissa ihmisistä otetuissa amatöörikuvissa. Ne on otettu pääsääntöisesti kaukaa. Kuvattavan ympäristö on paljon suuremmassa osassa kuin varsinainen henkilökohde ja hänen kasvonsa. Kuvaaja on säilyttänyt kunnioittavan etäisyyden kohteeseensa - eikä kauko-objektiiveja juuri ollut käytössä. Kuvattavan persoonaa on riittävän etäisyyden myötä otettu mukaan vain kohtuullinen määrä.

    Helioksen vanhassa valokuvaajan oppaassa oli hyvä henkilökuvaajan perussääntö: Mene lähemmäksi - vielä lähemmäksi.

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
  3. Olen käynyt tässä Ateneumin näyttelyssä jo kahdesti. Ja taidanpa mennä kolmannenkin kerran (kiitos museokortin), sillä näyttely on mykistyttävä kokemus.

    Mielestäni kuvaaja ei varasta hetkiä, eikä etenkään riistä ihmiseltä hänen elämäänsä, vaan päinvastoin tekee ohikiitävästä tuokiosta ikuisen ja antaa kohteelleen iankaikkisen elämän. En siis tuntenut kuvien edessä häpeää, vaan iloa, ihmetystä ja kiitollisuutta.

    PS. Se kivimuuria vasten uimahousuissa painautuva kaljupää ottaa muuten aurinkoa. Seuralaiseni auringonpalvojana ymmärsi sen ensisilmäyksellä.

    VastaaPoista
  4. Minullekin se näyttely oli vuoden tapaus. Leivänkuljettajat olivat elämys, aihe oli yksi niitä ei ennestään tuttuja.

    Jäin siihen päähänpinttymään että Matisse oli lumonnut kuvaajan täysin kun taas Picasso oli vaikeampi tapaus - kuva voisi esittää Putinia.

    Jollakin tapaa kunnioittava suhtautuminen ihmisiin minusta noista yleensä paistoi läpi. Ei kuvattujenen tarvitse hävetä. Pitäisikö HCB:täkin luonnehtia tällä "hyvä ja alhainen ihminen"-epiteetillä?

    AW

    VastaaPoista
  5. Surullinen esimerkki valokuvasta, joka ryöstää kohteen ihmisarvon, on takavuosien Vuoden lehtikuva. Siinä kaksi hoitajaa tai turvamiestä retuuttaa ikääntynyttä ja väsynyttä, eläkkeellä olevaa presidenttiä käsipuolista.
    Monikohan lapsi tai lapsenlapsi tahtoo valtakunnan lehden pääsivulle tai seinälleen muistoksi vastaavanlaisen kuvan ja muiston omasta äidistään tai isästään: toistaitoisena, vanhana ja uupuneena, hoitajat retuuttamassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sillä kuvalla oli laajempaakin merkitystä koko maamme kannalta. Olisiko sellainen pitänyt julkaista jo vuosia aiemmin?

      Poista
    2. Mitähän Suomen kannalta "laajempaa (laajempaa kuin mikä?) merkitystä" on salaa otetulla valokuvalla, jossa eläkeläistä retuutetaan käsipuolesta puistossa? Maamme eläkeläishuollon kannalta entistä laajempaa? - Kuva oli otettu tiettynä päivänä, kuukautena ja vuonna. Miten se olisi voitu julkaista "vuosia aiemmin"?

      Poista
    3. Mutta eihän Kekkonen ollut kuvaushetkellä eläkkeellä, vaan istuva presidentti. Kyllä se kuva pitikin julkaista ja Kekkosen terveydentila tuoda julki.

      Poista
    4. Melko voimakas näkemys tuo "retuuttaminen". Minusta presidentti sai viimein tarvitsemansa avun.

      Poista
    5. Mistä läheisten ulkopuolinen tietää, mitä apua ihminen tarvitsee? Ja voiko ihmisen terveydentilan diagnosoida salaa kotipiirin viereisestä pusikosta tai kivenkolosta otetun valokuvan perusteella?
      Tällä aiemmalla käytännöllä (ympärivuorokautinen kytis kohteen kotipiirin lähellä) saamme kenet tahansa näyttämään työkyvyttömältä tai syyntakaisuudeltaan alentuneelta.
      Tuo valokuva rikkoi lakia yksityisyydensuojasta ja oli lisäksi ihmisarvoa alentava. Surullisinta oli se, että se valittiin maassamme "Vuoden lehtikuvaksi". Kuvaaja oli alansa huippu, mutta HS:n masinoima valokuvan hypetys kuvasti sen ajan poliittista ilmapiiriä. Muuta "laajempaa merkitystä" sillä ei ollut eikä ole.
      - Sinänsä hyviä nämä blogipalstat: sanomalehdessä lehti ja toimittaja saivat poikkeuksetta viimeisen sanan. Blogeissa eivät välttämättä.

      Poista
    6. Entinen tasavallan presidentti ei siirryttyään presidentiksi (eläkkeelle), ole silloinkaan yhtä paljon yksityinen kansalainen kuin me jokamiehet. Erittäin merkittävää oli, että kyseinen valokuva osaltaan todisti päämiehen olevan kaikkea muuta kuin "nelikymppisen kunnossa". Ei ollut, ei, eikä pitkään aikaan ollut ollut. Ei sen jälkeen, kun täytti 50.

      Poista
    7. Ihminen voi salaa otetussa valokuvassa, vaikkapa pikkutunneilla näpätyssä, olla puolivuotiaan kunnossa. Jalat eivät kanna, suusta ei tule järjen sanaa, laulukaan ei onnistu. Mitä "erittäin merkittävää" sellainen tai puheena oleva kuva todistavat?

      Poista
  6. Uskokaa mihin uskotte, niin minäkin , ja se vaihtelee. Kun on asunut paikkakunnalla muutaman vuoden, näkee irtopääunen joka säilyy muistissa seuraavaan aamuun. Muutama kuukausi tästä poimii kirjston hyllystä kirjan, siinä tarinasta sivuhyppäys, vuosikymmenten takaa samalla paikkakunnalla tapahtuneesta. En usko maasäteilyyn enkä veden laimentamiseen lääkkeeksi, mutta kuitenkin johonkin mitä nykytiede ei osaa selittää.

    VastaaPoista
  7. Terminolotia Kemppisellä "hulluksi tulemisesta" on mielestäni siltä osin loukkaavaa, ettei lakikirja tai sen "alaiset" ohjekirjeet ja perustelut tunne käsitettä hulluus.

    En minäkään tuota Kemppisen markkinoimaa hulluutta tunne.

    Tunnen joukon ilmeisesti autoimmuunipohjaisia "aivoreuma"-tiloja, joita tietämättömyytemme ja ennakkoluulomme saavat pitämään spitaalia, kuppaa, HIV:ta, homoutta ja keuhkotautia hävettävämpinä kuin kännipäistä pedofiiliä vaikkapa Filippiineillä, jonne heitä Suomestakin säännön mukaan on paljon matkustellut.

    Filippiinien reissun kalleudesta johtuen tosin matkaajat ovat usein juuri niistä samoista yhteiskuntaluokista, joiden edustajia kännissä tungetaan siivouskomeroon oppimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua loukkaa aina välinpitämätön, kevyt suhtautuminen ja vakavan sairauden ympärillä käytävä "hulluus"sanailu. Eivät edes "kaksi hullua käveli laitumella ja kun he näkivät lehmänpaskan.."-vitsitkään naurata.

      Mieleltään sairastuneille ihmisille ja heidän omaisilleen tällaisen traagisen tapauksen kohdalle sattuminen on tuottanut niin määrättömästi tuskaa ja murhetta, että ne, joilla ei ole asiasta todella läheistä ja sydäntä tulehduttanutta kokemusta, voivat pitää nokkanasa soukemmalla. En tunne tarvetta edes yrittää "ymmärtää" tällä asialla leukailijoita; nykäisen turpaan jos käsivarrenmitan päähän tulevat huuleilemaan.

      Itse olen ensimmäisen vaimoni joutunut kuskaamaan, ja vieläpä pienten lasten kanssa, mielisairaalaan johtavalle tielle, ja voin kertoa, että se reissu on ollut elämäni raskain; tuo tie tuli tutuksi ensimmäisen saattelunkin jälkeen. Niiltä reissuilta ei ehyenä saattajatkaan palaa, ja erityisesti äitinsä näin menettäneille pienille lapsille ne ovat lopun elämän painajaisia.

      Jos jotakuta "hulluudesta" kevyesti keskustelu huvittaa, niin oman "hulluni" saattelupäivän kokemuksen voi käydä lukemassa blogistani: http://kivaniemi07.blogspot.fi/2013/05/heinakuu-1990.html

      Poista
  8. "Kuvaaja riistää lopullisesti ja peruuttamattomasti ihmiseltä hänen elämäänsä."

    Kas kun ei riistä ts anasta sitä niin, että se poistuu omistajansa hallusta. Se valokuvaamisen haluaa nähdä rikoksena se kuin kuin immateriaalioikeudellinen rikos, jossa suojattu aineisto kopioidaan omaan käyttöön. Originaali jää edelleen omistajan käyttöön.

    VastaaPoista
  9. Kemppinen tai kuka muu tahansa tietäjä, mihin perustuu moraalisesti se, että YLE, MTV... tai kuka tahansa valokuva-journalisti tai ihan kuka tahansa saa vapaasti kuvata tai filmata minua tai ketä tahansa meistä kun kävelemme esim. Mannerheimintietä eteenpäin omissa oloissamme katuvilinässä ja lupaa kysymättä kuvaan napattua tunnistettavaa vaatimatonta hahmoani saa sen jälkeen käyttää julkisesti, vaikkapa tv:n iltauutisissa kuvitusmateriaalina, vaikkapa jutussa jossa kerrotaan monen yli 50-vuotiaan miehen kohtaamasta lasikatosta työelämässä?

    Miksi meidät alennetaan kadulla tai muulla julkisella paikalla liikkuessamme vapaasti käytettäviksi objekteiksi ja mielivaltaisesti yhdistettäviksi mihin tahansa median, tai kuvajournalismin, tarkoituksiin ?

    Muuten kyllä puhutaan paljon henkilö- ja tietosuojauksesta, mutta kasvoillammeko ei ole omistusoikeutta? Mikä ajatusmaailma ja historia tämän taustalla on?

    t. jk ( nimeimerkillä liikaakin kokemusta YLE:n katuhaukoista )

    VastaaPoista
  10. "Yhdessä 50-luvun Neuvostoliitto-kuvassa alaston, kaljupäinen mies painautuu jostain syystä Pietarin-Paavalin linnoituksen kiviseinää vasten uimahoususillaan."

    "Jostain syystä" - hm. Ainakin 80-luvulla nämä seisoaltaan aurinkoa ottavat uima-asuiset ilmestyivät nimenomaan Pietari-Paavalin linnoituksen Nevaan viettäville luiskille heti kevättalven auringon alkaessa vähänkin lämmittää. Asento oli suunnilleen sama kuin nykyisillä mäkihyppääjillä pystyyn nostettuna.

    VastaaPoista
  11. Alkukantaiset kansat, joskus vielä täälläkin Inhan retkillä, pelkäsivät että kuvaaja riistää heiltä sielun ja kieltäytyivät kuvasta.
    Kuva on kuitenkin vain kuva. Olenhan näkyvissä kadulla kävellessäni, saatan jopa jäädä jonkun mieleen muistikuvana, entäs sitten jos päädyn jonkun kameran muistikortille.
    Sehän on olemista sekin.

    VastaaPoista
  12. Miksi kuvaaja on järjestänyt näkyviin myös toisen hyppääjän, etualan ukkeliin verrattuna vähän notkeamman takana olevan aidan julisteessa?

    VastaaPoista
  13. HCB kuvasi ratkaisevia hetkiä, mutta mielestäni, vielä elossa oleva kuvaaja William Eggleston kuvasi hetkiä Demokraattisesti.

    On tulkintakysymys, kumpi ajatus on parempi. No, ainakin toinen näki maailman väreissä, kuten se onkin.

    Olisi ollut pajon suurempi juttu, tuoda Eggleston näytille, kuin HCB. Mutta sehän tässä maailmassa ratkaiseen, mikä viivan alle jää.

    VastaaPoista
  14. Vieläkin sankarinne?
    http://www.mirror.co.uk/news/world-news/edward-snowden-targeted-russian-spies-3659815#.U5OTs5FZoHU.twitter

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olihan se nyt länsimaisten arvojen, yksilön- ja sananvapauden kannalta aivan esiarvoisen tärkeää paljastaa tuo massiivinen omien kansalaisten, liittolaismaiden johtajien ja hallitusten kaikkien kirjoitettujen ja kirjoittamien sääntöjen vastainen vakoilu – teollisuusvakoilu mukaan lukien.

      Ei niin, että laiton vakoilu tähän loppuisi tai edes vähenisi, mutta meidän on ensiarvoisen tärkeää tietää ja ymmärtää, mitä näissä meidän demokratioissamme kulisseissa tapahtuu.

      Poista
    2. Vanha artikkeli jossa sanotaan, että Snowden EI ollut Venäjän vakooja, ja johon ei edes oltu yhteydessä ennen kuin Snowden oli jo mennyt Hong Kongiin.

      Eli pointtisi oli Snowdeniin liittyen on mikä?

      Poista
    3. Kyllä siis Snowden yhden sortin sankari on noin perinteisten länsimaisten arvojen kannalta. Iso henkilökohtainen uhraus periaatteiden vuoksi.

      Poista
    4. Venäläiset valmistivat hänestä kansiota jo vuosia aikaisemmin ja tiesivät, että hän putoaa kuin kypsä hedelmä heidän syliinsä. Hän pääsi Venäjälle, kun lupasi kertoa kaiken, minkä tiesi siitä, mitä venäläiset tarvitsivat. Lue artikkeli tarkemmin.

      Poista
    5. Fiksuja venäläisiä. Arveletko, että samaa ei tehdä ammattimaisesti myös lännessä? Voin vinkata, että kyllä tehdään ja isolla rahalla. Se on semmoista tuo vakoilun maailma.

      Snowdenin sinänsä vähän itsetuhoista sankaruutta se ei vähennä. Jonkinasteinen itsetuhoisuus tai ainakin itsensä alttiiksipano usein kai kuuluukin sankaruuteen.

      Poista
    6. Normaalia tiedustelupalvelujen toimintaa jota harrastavat kaikki siihen kykenevät valtiot. Oleellista on Snowdenin motiivi koko hommassa, eikä se mitä tapahtui teon jälkeen.

      Poista
  15. "Haluaisitte te suurentaa ja kehystää valokuvan varpaastanne olohuoneen seinälle? Varpaassa ei tiettävästi ole mitään nolostuttavaa mutta ei liioin esittelemisen aihetta."

    Miksei ? Jos käyttää makroa ja esittelee aina vierailijoille vuoristoa tai peltomaisemaa jossa on iso puuseinä ja koittaa arvauttaa mikä se on ?(Tulitikku ihojuonteiden päällä, mustavalkoisena olisi vielä vaikeammin arvattava).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyyhkäisyelektronimikroskooppi on vielä parempi. Se näyttää todellisuuden vieläkin todempana ja eriskummallisempana.

      Poista
    2. Danny De Vito kuvaa varpaitaan ja julkaisee ne twitterissä #Trollfoot merkillä. Ei hän juuri muuta twiittaa. Tsekkaa varvastaide sieltä.

      Poista
  16. Kekkosen eroamispäivän, 28.10.1981, jälkeiseltä ajalta ei ole hänestä yhtään valokuvaa. Kuvaamiseen olisi kyllä ollut mahdollisuuksia. Kertoihan Matti Kekkonen vuosittaisissa tiedotteissaan isänsä ulkoilleen, ilmeisesti Tamminiemen julkisella lähistöllä. Media ja muutkin tahot kuitenkin kunnioittivat yksityisyyteen siirtymistä.
    Nykyisissä tabloid-lehdissä naarmutetaan pystysuunnassa lehtikuvat levittämällä ne aukeaman yli kahdelle paperille. Eikö lehtikuvaajilla, kuvatoimittajilla ja kuvatoimistoyrityksillä ole ammattiylpeysyhdistystä, joka puuttuisi menettelyyn. Valokuva kiteyttää, videokuva hötöyttää olennaisen.
    Hyvää uutta vuotta 2016! T: lehtileikeharrastelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Ainakin Hesarin mukaan tämä kuva on otettu "marraskuussa 1981": http://www.hs.fi/kotimaa/a1305545691069

      Poista