Väärää politiikkaa

Otsikko on Mauno Koiviston kirjasta ja tarkoittaa toista kuin tässä.

Alun perin ajatus oli äänestäjät kuin maamiesseurana palkkaamassa joukon työmiehiä ja pienemmän joukon konsulentteja hoitamaan yhteisiä ajatuksia, sellaisia kuin järven laskeminen tai laajempi ojitushanke, tilusten järjestely tai tien rakentaminen.

Aikaisempi järjestelmä, jonka vallitessa kansanvaltaisuudesta ei tiedetty mitään, tuo mieleen lähinnä kanalan. Kuningas marssi sisään, vouti piti ovea auki tai kiinni ja kansleri kiskoi orrelta muutaman kanan ja kukon ja väänsi niiltä niskat nurin. Ruuassa piti pysyä, ja kanalasta sai sekä lihaa että munia.

Suuren muutoksen pystyy jäljittämään. Sen paras merkki on ettei mikään tunnu muuttuvan. Mukana olijat eivät erehdy pitämään veren kohinaa korvissaan historian siipien havinana. Historia ei havise.

Nyt on palattu muun muassa Roomassa ja Ateenassa kehitettyyn järjestelmään. Ihmisille järjestetään huvituksia, jotteivat he nousisi kapinaan. Pelottava osa kaupunkien väestöstä oli pelkkiä elättejä, eräänlaisia syöpäläisiä, jotka ruokittiin kaupungin torilla ja kokoontumispaikoilla.

”Kansa” pysyi hyvällä mielellä, kun säännöllisin väliajoin kerrottiin uusista sodista ja verrattomista valtauksista, joiden johdosta pidettiin triumfisaattoja ja rakennettiin yhä uusia riemukaaria.

Tunne antiikin niinkin hyvin, koska sieltä on säilynyt paljon kirjoituksia. Kaikkein ensimmäisinä juuri kreikkalaiset käsittivät pelin hengen: viihdettä. Akropoliit eli linnavuoret rakennettiin viihteellisiksi eli käyttäen samoja oivalluksia, jotka viehättävät vieläkin huvipuistoissa eli siis tarjoamalla asiakkaille Disneylandia ja makkaraa.

Kirjallisuudessa viisastelu ajankuluksi (Platon, Arstpteles), mutta me ymmärrämme sen vähän väärin. Viisauden tavoittelu (filosofia) oli markkinointia. Oikeasta kysymyksessä oli ikiaikainen sosiaalinen kiipiminen. Sanan voimalla voittaminen on näppärää. Ei jää niin ruumiita haudattavaksi ja katukiviä pestäväksi verestä.

Teatterin kautta kertominen ja kuvailu saivat suosionsa. Vaikka kreikkalainen romaani on laajempi ja suositumpi ala kuin koulussamme kerrotaan, joku Xenofon kyllä keksi kertomisen ja valehtelemisen, joka on olennaisesti sama asia. Hänen juttunsa Peloponnesolaissodasta ovat kertovampia kuin Thukydideen, ja historioitsija Herodotos puolestaan ole selvä satuilija. Ellei tiedä tai viitsi ottaa selvää, aina voi panna omiaan.

Äänten ostaminen on rangaistava teko. Juuri sitä poliitikot kuitenkin harrastavat. Kirjailija Tom Wolfe toi yleiskieleen termin ”favors-bank”. Hänen kuvaamansa keinottelijat ja muut asianajajat saattoivat joskus autella kilpailijoitaan, koska jokainen myönteinen ele oli samalla talletus tuohon kuvitteelliseen pankkiin. Kun tarve iskee, voi mennä tekemään nostoja.

Poliitikko tekee talletuksia peukuttamalla Punaista Ristiä vastaan tai puhumalla eduskunnassa ihan ihmeellisiä.

Vaalit eivät ole enää otteluita. Vallankäyttäjille ei järjestetä kilpailuja. Politiikka muistuttaa yhtä enemmän tosi-TV:tä, jossa arvostelu, arviointi, joukosta pudottaminen ja palkitseminen jatkuvat tauottomasti, yötä päivää.

Koska yleisö omistaa poliitikot, sillä on tietysti oikeus sanoa mitä haluaa. Sanoine hoidetaan Flickerissä tai muutoin Somessa.

Media toimii meklarin tehtävissä. Joka päivä voi lukea poliitikkojen kurssin. Plussat ja miinukset näytetään. Mielipidetutkimukset eli mielikuvitustutkimukset ovat verrattomasti tärkeämpiä kuin äänestykset.

Politiikassa, siis vaaleilla valittujen ja virkaan korotettujen ihmisten toiminnassa on uutta urheilullisuutta. Temppuja ei tehdä edes keskinäisen paremmuuden osoittamiseksi. Kilpailu käydään siitä, kuka osaa eniten mielistellä yleisöä.

Jalkapalloliiton lahjusjuttu, joka enteilee pian julkisuuteen tulevaa olympiakomitean vastaavaa selvitystä, kertoo selvästi, missä suuret rahat todella liikkuvat ja ketä niiden rahoja ympärillä liikkuu.

Jälleen kerran on toteutunut vanha sääntö, joka edellyttää raskaan työn tekijöiden jättämistä vähälle.

Kansainväliset ja kansalliset liitot ovat rakentaneet kartellijärjestelmän. Jos joku luistalijanainen on erikoisen ihana, ei hänelle ole mitään keinoa ilmoittaa, että ellei liksaa tule lisää, hän siirtyy toiselle kanavalle.

Kartelli hallitsee kaikkia kanavia ja luultavasti netti- ja televisioyhtiöt miettivät jatkuvasti uusia ja entistä hullumpia urheilulajeja lisätäkseen liikevaihtoaan.

Tuo bisnes – sähkön välittämä viihde – näyttää olevan dollareina laskien samaa suuruutta kuin elintarviketuotanto. Edellä on – toistaiseksi – vain energiantuotanto, joka kuitenkin osoittaa hajauttamisen merkkejä.

Joskus jään pohdiskelemaan suurten taiteilijoiden kauaskatseisuutta. Aku Ankka kilpaili kultaisesta kypärästä eräiden roistojen kanssa. Kun kypärän löytäjästä tulisi samalla Amerikan keisari, Aku suunnitteli näppärän veron, hengitys dollari, syvä hengitys kaksi dollaria, huokaus kolme dollaria.

Ajatus on nyt toteutumassa. Uloshengitys on tietenkin hiilidioksidia eli vahingollinen päästö. Milloin ihmisille määrätään päästömaksut?

Mediassa mainittiin, että myös Aku Ankan levikki laskee. Nuoremmat kansalaiset eivät osaa tai tahdo lukea mitään niin vaikeaa.

Tätä ei kannata ihmetellä. Etenkin vanhoissa sarjoissa on niin syvällisiä totuuksia, ettei sellaisia pidäkään levitellä kenen tahansa tukittaviksi. Ykkönen tässä mielessä on ”Kun taivaalta satoi rahaa”. Luen sen aina välillä. Onneksi kustantaja on huolehtinut siitä että tarjolla on kiiltäväkantisia, sopivan kokoisia niteitä.