Tunnen itseni varakkaaksi

Aivan niin kuin ”Parnassoon” olisi tullut elämää.

Kirjallisuuslehden pitäisi olla ”tuotteena” ihanteellinen, suhteellisen halpa ostaa, helppo hävittää, pannun alusena pistämätön.

Kiitos Pertti Niemisen haastattelusta. Lisään Tero Tähtisen tekstiin, että vaikka hän sanoo Niemisen ja hänen kiinan käännöstensä vaikuttaneen paljon, asia on todellisuudessa päinvastoin: ne vaikuttivat erittäin paljon.

Tosin: Anhavan japanilaisen runon suomennokset vaikuttivat vielä enemmän. Nieminen käänsi kiinasta ja välikielistä pitäen silmällä Arthur Waleyn tekstejä, Anhava luullakseni enimmäkseen englannista arvostaen R.H. Blythiä.

Koska lehdessä on asiasta keskustelua, liitän tähän ilkeyttäni alun lukijakirjeessä käsitellyn Wang Wein runon oman suomennokseni.

Kaurismetsä

Vuori on tyhjä, siellä ei ole ketään,

paitsi kuuluu puheen tähteitä.

Laskeva aurinko valaisee syvää metsää

ja sytyttää sammalen vihreän vielä.

 = = =

Kaikki suomennokset ja osa englanninnoksia pohjautuvat vakaumukseen, että tuo yksikin runo on kallisarvoisempi kuin Euroopan ja Amerikan museoiden kaikki Ming-posliinit.

Sekin aika tulee, että joku kirjoittaa tuon runon miekalla hiekkaan, ja ihmiset pääsevät katsomaan sitä, tuhat juania lärvi.

Runot muuten ovat vanhempia kuin se kuuluisa posliini. Nämä joita on luettu niiden kirjoittamisesta alkaen ovat tyypillisesti olleet saatavilla noin 1200 vuotta. Oman aikamme kulttuurivallankumouksen aikana jotkut kaartit yrittivät tuhota nekin. Tavoite osoittautui mahdottomaksi.

On paljon helpompi tappaa ihmisiä kuin runoja.

Vielä samassa ”Parnassossa” on kyselty antikvariaatin pitäjiltä, millaisia kirjoja ostetaan ja myydään ja millaisia ei. Joka kerta kun käyn divarissa siellä käydään jonkun pussukkaa läpi. Myyjä on tyypillisesti krapulassa tärisevä kuolinpesän osakas ja kauppias luultavasti laskee päässään, maksaako yhden vai kahden kaljapullon hinnan ja lykkää loput takaisin valehdellen, että kiinteistössä ei ole paperinkeräysastiaa.

Ihmettelin ja vähän kauhistelin, kun yhdessä paikassa sanottiin, ettei siellä osteta edes Tammen Keltaisen kirjasto Calvinoja eikä Faulknereita. Nyt palikat loksahtivat. Tammen Keltaiset ovat keräilykohteita. Nuo kaksi keräilijöillä on jo. Voisin viedä divariin jonkin Hullun metsän tai vastaavan väliin jääneen.

En vie. Sain selvän, miksi eräät kirjat ovat hiukan haluttuja. Ne ovat kaikki minulla. Lyriikka – Eeva-Liisa Mannerin ja Pentti Saarikosken koko tuotanto. Proosa – Vartio, Rintala, siis varhaistuotanto…

Lopetin kirjojen keräilemisen 1960-luvulla. Sitä ennen kertyneet ensipainokset jäivät sukuun. Tuo outo termi ”ensipainos” tarkoitta kirjan ensimmäistä painosta. Jokin Hellaakosken ”Jääpeili” olikin sekä harvinainen että hieno. Joel Lehtosen ”Rakkaita muistoja” oli yleinen mutta hieno.

Aloin epäillä, että miehet – he olivat aina miehiä – jotka ostavat sellaisiakin kirjoja, joita eivät aio tai osaa lukea, ovat töissä jossain mainostoimistossa.

Esitin jo aikaisemmin tyhjentävän analyysin ja selityksen islamin maiden tapahtumille ja pakolaisvirralle: Internet (älypuhelimet). Aina kun tehdään keksintö ja otetaan se käyttöön ympäristössä, jolta oikeastaan puuttuvat käytön edellytykset, seuraa sisällissota.

Rakkaat oppilaat – mikä oli kirjapainotaidon keksimisen mullistavin seuraus? (Ennen tätä kysyttiin keskikoulun alaluokilla.) – Uskonpuhdistus.

Etenkin Luther ryhtyi käymään sotaansa painetuilla lentolehtisillä. Lisäksi hän kopsasi aikaisemman oivalluksen, cutting out the middleman (keskialalatinaa). Kun painetaan Raamattuja kansankielellä ja opetetaan samalla porukoita lukemaan, ei tarvita enää veroja ja maksuja kiskovia kardinaaleja, vaan ”tekijänoikeuskorvaukset” voidaan osoittaa suoraan Lutherille itselleen tai hänen ollessaan estyneenä sopivalle evankelis-luterilaiselle seurakunnalle. Wycliffen raamatunkäännös tosin oli ilmestynyt jo 1384, ja harvinaisen ja vaikean työn eli kreikasta kääntämisen teki Erasmus, joka siis pysytteli varovasti katolilaisena.

Mikä oli seuraus uskonpuhdistuksesta? Talonpoikaiskapinat ja aste asteelta järkyttävämmät sisällissodat, joita sanotaan jostain syystä uskonsodiksi.

Kong Futsen lukeminen tai lukematta jättäminen oli muuten Kiinassa eri aikoina hengenvaarallista, ja ajoittain Buddhan opetusten levittäminen muualla Aasiassa.

Meneillään on muutos. Se on lehdille ja kirjoille vaikeaa. Niiden julkaisijoita ei kai lohduta, ettei puhelinta ole koskaan tarvinnut ostaa, jos on halunnut soittaa esimerkiksi tädilleen Nuppulinnaan.

Mielipiteet ovat vaarallisia ja siksi niiden myyminen, ostaminen ja tukahduttaminen kiinnostaa aina. Tosiasioita ei voikaan vainota.

Runoilijan saa hirttää ilman muuta. Mielipiteet jotka sisältävät poikkeavia käsityksiä maailmasta nävertävät minkä tahansa yhteiskunnallisen järjestelmän ydintä.