Lahjavihjeet

Pahassa säässä ajelin kirkosta mietiskellen hajamielisesti tätä jouluvimmaa, joka lienee hyvä asia. Nyt se ilmeni joululauluina. ”Maria, herran piikanen” saksaksi oli mainio. Sisareni mainitsi, ettei ollut koskaan tullut ajatelleeksi laulun alkuperää, kun he aina lauloivat tuota Tapiolan kuorossa silloin hyvin kauan sitten. Poikani oli ihan innostunut. Heidän kuoronsa oli juuri palannut Espanjasta laulamasta ”Kullervoa”. En taaskaan viitsinyt sanoa lapsille, etten ole koskaan ymmärtänyt, mikä ihme oli pannut antamaan viattomalle lapselle nimeksi Kullervo, isälleni siis. Kyllä vanhemmat tarinan tiesivät.

Sitten, siis vasta nyt, ymmärsin asiayhteyden. Olisiko Sibeliuksella käväissyt sama syy mielessä. Kysymys oli vihapuheesta.

Olen itse suhtautunut pilkallisesti ”heimoveljien vapaudenkaipuuseen”. Jo vuonna 1918 ja sitten jatkosodan aikana kävi hyvin selvästi ilmi, ettei itärajamme takana huoattu Suomen heimon yhteyttä.

Mutta isoisällä oli mielessä Kullervon kirous ja orjuus jo silloin, kun isäni syntyi 1921. Se oli aikakauden iskulauseita, lauluissa mainittu, ja isoisä osui kuin osuikin katsomaan lastaan kuljettuaan Aunukset, Vienat ja Virot hätyyttämässä bolshevikkeja, jotka olivat kuitenkin saaneet pysyvän sijan hänen kotikulmillaan, Pohjois-Inkerissä.

Konsertti oli hyvä ja Temppeliaukion kirkko arkkitehtuurina vuosi vuodelta hienompi. Ja kirkko oli ihan täynnä.

Sukulaisista puhuttaessa – ajattelen mennä hankkimaan jälkeläisille jouluksi hämmästyttävän ja ilahduttavan kirjan, Marcus Chown ”Maailma pähkinänkuoressa. Kaiken ymmärtämisen käsikirja” (HS kirja), 2015.

Kirjan nimi on epäonnistunut. Vilkaisija luulee lukeneensa tuon jo, Valtaojan tai Brysonin tai jonkun kirjoittamana. Ei ole.

Alkukielellä nimi on ”What a Wonderful World. One Man’s Attempt to Explain the Big Stuff”, mutta tällä kertaa sitä alkukieltä ei kaipaa, koska suomennos on hämmästyttävän hyvä.

Tehtävä on ollut vaikea. Kirjan idea on kuin blogi. Siinä hypitään tähtitieteestä hiukkasfysiikkaan ja biologiaan ja mainitaan kuin ohimennen, että eräällä limasienilajilla on kolmetoista sukupuolta, ja selitetään, miten mainio tämäkin evoluution aikaansaannos on. Välillä tulee runoilija Philip Larkinin sitaatti, joka voisi olla jonkun muunkin runoilijan kirjoittama – ”seksi keksittiin vuonna 1963 eli minun kannaltani sangen myöhään”.

Tuo kirjallisuuden laji, ”kansantajuistieteellinen”, on hyvin vaikea. Tämä kirjoittaja osaa. Esimerkiksi kemiassa on oikeastaan kysymys vain elektronien energiatasoista. Chown vie asian maailman muuttumiseen – vety ja happi ratkaisisivat fossiilisten polttoaineiden ongelman. Kysymyksen hän asettaa näin: eläimet ja ihmiset yhdistävät ravinnosta saadun vedyn ilmasta saatuun happeen. Ravinnon energia on peräisin vain auringosta. Miten sitten rakettien polttoaine on sama hapen ja vedyn seos?

Sanoisin että kysymys on hyvä. Kokeilkaapa kärsivällisiä tuttavia tai sukulaisia – kuinka moni osaa vastata tuohon.

Myöntäkäämme, että muillakin kuin juristeilla on lahjakkuus tehdä helpoista asioista vaikeita. Lahja kertoa aidosti vaikeita asioita selkeästi on hyvin harvinainen. Chown ei muuten ole edes mikään ihme tiedemies. On hänellä tutkinto CalTechistä (astrofysiikka, kosmologia), mutta hän on ammatimainen tiedekirjoittaja.

Lukijoille sanon tässä vaiheessa, että luonnontieteellisen yleissivistyksen kohentaminen on mainio ajatus. Raportoin muutaman viikon kuluttua, miten on, mutta rohkenen sanoa jo nyt, että tämä kirja on normaalille lukiolaiselle ja ammattikorkeakoulun opiskelijalle jokseenkin helposti ymmärrettävä, ja myös maisterit voivat selviytyä siitä, jos kovasti yrittävät.

Löysin vastauksen murheeseeni suurten klassikkojen rappiosta ja tuhosta. Löysin puoliksi vahingossa Amazonin saksalaisilta sivuilta mielettömän valikoiman. Nyt skannausjälki on kunnollista. Kindle-kirjat joutuu ostamaan USA:n kautta, mutta se ei tietenkään haittaa tahtia, koska nuo samat kirjat löytyvät sieltä.

Lutherin kootut teokset: 0,09 euroa. Löytyi Mauthnerin filosofian käsikirja – se sama, jota Jorge Luis Borges luki vuosikymmeniä. Löytyi Walter Benjamin. Max Weber ja Friedell minulla tietysti myös sähköisinä. Löytyi Anton Pawlovich Tschehowin kootut teokset. Saksaksi, kieltämättä, mutta Tshehov on suomeksi edelleen ongelma, koska ne kaikkein parhaat novellit, kuten ”Kaksintaistelu”, ovat Otavan vaikeasti löydettävissä niteissä, ja Sali 6 ja Musta munkki ovat WSOY:n ajat sitten loppuunmyydyissä niteissä, ja Martti Anhavan erinomaisia suomennoksia joutuu haeskelemaan taskukirjoina.

Näitä niteitä joutuu siis haeskelemaan myös omasta kodistaan. Jos ihmisellä on kirjoille ahneita jälkeläisiä, ei ole koskaan varmaa, onko etsitty nide heillä lainassa vai olenko itse pannut sen johonkin ”varmaan paikkaan”, mikä on pettämätön keino hukata kirja epätoivoisen pahasti.

Kun sen uuden television takia täällä on raivattu kirjahyllyjä vähän laajemminkin, olen seurannut hämmästyksestä mykkänä, miten mahdottoman mielenkiintoisia ja hienoja kirjoja löytyy jatkuvasti, siis omista hyllyistä.

Kindlen suuret klassikot ovat muillakin kielillä räjähdysmäisen halpoja. Minulla on puhelimessakin Dickensin kootut teokset. Ei lopu lukeminen kesken, vaikka joutuisi välillä vähän odottamaan.

Osoitan syyttävällä sormella Kansalliskirjastoa, Kotusta ja jäljellä olevia kustantajia. Miksi suomalaisia klassikoja löytyy e-muodossa niin huonosti?

Jos joku tätä lukeva rahamies haluaisi ikuista kunniaa, voisi lykätä Kansalliskirjastolla lompakollisen rahaa. Olisin valmis osallistuman talkoisiin ja valikoimaan ne ainakin sata kirjaa ja kirjasta, jotka pitäisi saada yleiseen ja ilmaiseen levitykseen. Elisa on kieltämättä liikahdellut tuohon suuntaan (esim. Jotuni), mutta lisää hullu pyytää.