Rahamiehiä

Yleisen, poliittisen, sotahistorian ja kulttuurihistorian kirjoja lukiessa törmään vähän väliä kysymykseen, mistä rahat.

Aika vapaasti olen kertonut, miten kenraalieversti Zdanov lukemattomine käskyläisineen paljasti korttinsa ja ojensi Helsingin Hotelli Tonissa kättään vuodenvaihteessa 1944-1945 määräten, että juuri lakkautettujen fasismin luonteisten järjestöjen rahat olisi luettava siihen käteen niin kuin olisi jo.

Suomalainen neuvotteluosapuoli, pankinjohtaja Paasikiven ja myöhemmin kokemusta Suomen pankista hankkineen Kekkosen johdolla kysyi, vielä silloin vapaana olleen entisen presidentin ja aikaisemman Suomen Pankin johtajan Risto Rytin ohjeen mukaisesti:

”Mitkä ihmeen rahat?”

Syksyn 1944 Helsingin raastuvanoikeus oli tehtaillut lainhuutoja ja kiinnityksiä, ajoittain myös yöaikaan. Muutamat jo luotettavuutensa osoittaneet asianajajat – eturivissä Heikki Borenius vanhempi, ja nousevat tähdet, olivat hävittäneet Suojeluskuntien ja Lotta-Svärdin varat salaperäisellä tavalla. Melkein välittömästi Meilahtea alettiin rakentaa käteisellä. Suojeluskunnantaloon Hesperiankadulle ei tullut vasemmistopuolueiden konttoreita, vaan verovirasto. White Ladyn kortteliin kohonnut suuri kerrostalo täyttyi ansioituneista upseereista. Joukko yhdistyksiä ja säätiöitä alkoi tukea rahallisesti isänmaallisia hankkeita.

Suomessa on ollut maan kokeneimpia pankkimiehiä presidentteinä, mainittujen lisäksi Koivisto, ja keskuspankkimiehiä, kuten Kallio ja Niinistö.

Vaalirahasotkuista keskustellaan hanakasti tänäkin päivänä. Siitä ei ole näkynyt tietoja, mistä maalaisliiton nousu rahoitettiin ennen sotia. Puolue oli pohjalainen keksintö, aluksi kansanliike, josta tuli nopeasi poliittinen toimija. Katse kääntyy tietenkin kohti osuus- ja säästöpankkeja, jota olivat kauan kassoja vain. Sekä maalaisliiton että työväenliikkeen yritystoiminnan rahoittajiin on luettava myös SOK ja OTK, oikeastaan Elanto. Uudessa historiikissa Elannon ja KOP:n hyvin kiinteää suhdetta ei mitenkään peitellä. Suhde rakentui kahden miehen varaan, Paasikiven ja Tannerin. He olivat tutustuneet, kun Tanner kävi juuri perustetun Liikemiesten kauppaopiston, ja siellä opetti hallinto-oikeutta niin ikään nuori tohtori Paasikivi.

Rytin huima verkosto ja tie valtionpankin johtoon 33-vuotiaana perustui aivan poikkeukselliseen lahjakkuuteen ja menestykseen, mutta oli hän vaimonsa sukulaismiehen Serlachiuksen kanssa luonut kyllä myös vankat suhteet pääomapiireihin. Yksinäisen tähden harhailija Alfr. Kordelin oli hänen asiakkaitaan. Kordelinin Suomen suurimmaksi arvioidun omaisuuden säätiöittäminen oli suuri toimeksianto, joka onnistui.

Tutkimukselta on mennyt jossain määrin silmien ohi toinen rahoituksen lähde, vakuutusyhtiöt. Boreniuksen toimisto, joka sijaitsi vuosikymmeniä Pohjolan talossa, vastasi Saksan Itämeren divisioonan ja siis Helsingin valloituksen rahoituksen ja kirjanpidon järjestelyistä jo huhtikuusta 1918. Sen jälkeen tuo sama toimisto oli keskeisesti mukana sangen lukuisissa äärioikeistolaisissa hankkeissa ja siis taholtaan kiinni metsäteollisuudessa. Sanansaattajan toimi usein Kai Donner.

Asiasta ei ole vedenpitävää näyttöä, mutta oikeistoliikehdintä tiettävästi lysähti 1931 siihen, ettei Rudolf Walden lähtenyt mukaan ja metsäteollisuudesta rahoineen oli liikkeellä vain haihattelijana tunnettu Haarla.

Kenraali Mannerheimin yksityisistä ja julkisista raha-asioista ja osittain mutkikkaista perheoikeudellisista ongelmista huolehti nimeään kantavan toimiston osakas asianajaja Hannes Snellman.

Mielenkiintoinen rooli oli myös liiketoimintansa vuoksi nopeaa rahaa käyttävällä merenkululla, josta tulevat tietenkin mieleen Langenskiöldit, Erkkoihin liittyvä suku, ja Krogius. Sota-ajan ministerinä istui höyrylaivayhtiöstä Henrik Ramsay ja HOP:n pääjohtaja Witting sekä SOK:n rahoitustoiminnasta Rangell, Rytin seuraaja Suomen Pankissa. KOP:llä oli valtioneuvostossa runsas edustus, kuten Jyväskylän konttorin esimies Toivo Horelli.

Kansalaissodan alkuvaiheessa väitetään Hugo Standertskiöldin, joka oli silloin Suomen rikkain ja lihavin mies, ilmoittaneen sähkeellä: ”Hugo maksaa”. Hän oli se Venäjällä aseteollisuutta harjoittanut upseeri, jonka kesämökki oli Aulanko ja kaupunkiasunto nykyisin Korkeimman oikeuden hallussa oleva Pohjois-Espa 3. En tiedä, mihin tämä jättiläisomaisuus meni ja kenen toimesta, mutta luulen tietäväni.

T.M. Kivimäki ei noussut pääministeriksi ja lähettilääksi ansioistaan siviilioikeuden professorina vaan kunnostauduttuaan varhain asianajaja Eino Tulenheimon piirissä, josta oli suora yhteys Helsingin yliopistoon ja valtioneuvostoon ja metsäteollisuuteen.

Todennäköisesti nämä juristit ja heidän vanavedessään Y.J. Hakulinen, olivat ne luovat kyvyt, joiden varaan rakennettiin muuttuneessa tilanteessa niin tavattoman keskeiset kartellijärjestelyt. Samassa yhteydessä on mainittava KKO:n presidentti Curt Olsson, jossa Hankenin entisenä rehtorina oli etevät tiedot myös maan rahoitusoloista.

Vaalirahoituksesta – tietäen ettei Kekkonen varhaisvaiheessa nauttinut suurtakaan suosiota Yhdyspankin Ehrnroothien piirissä, minulla on arvaus puolueen rahoituksen yhdestä suunnasta. Wallenbergit – siis Skandinaviska Enskilda Banken. Sen rooli sodan ja jälleenrakennuksen rahoittajana on tunnettu. Metsäteollisuus oli uudelle maalaisliitolle ongelma. Siellä oli takana Hambro’s, johon suhteet kai kuitenkin rakentuivat Suomen Pankin kautta.

Viittaan samalla kohteliaimmin siihen, että demareilla on ollut nyt vuosikymmeniä paras miehensä valtionpankin johdossa, näennäisesti syrjässä päivän tapahtumista.

Ja kenellä on porvaripuolella parhaat suhteet todella suuriin pankkeihin? Sauli Niinistöllä ja Jan Vapaavuorella.