Miksi vaivautua

 

Eilen tässä julkaisemani Desnos’n runo, oikeastaan runon loppupuoli, nosti esiin kolme tärkeää kysymystä.

Yhä on ihmisiä, jotka oikeastaan haluaisivat lukea jotain hyvää, ainakin joskus. Ajankäyttö on ongelma.

Romaanin vaihtoehto voisi olla runo.

Paha vain että löytäminen vie toivottoman paljon aikaa.

Pitäisi olla Spotify runoille. Tätä nykyä esimerkiksi eilen mainittu Kirstinän ”Don Juan” löytyy Kaisa Korhosen esittämän alle minuutissa Spotifystä. Mainitsin toiveeni, että joku levyttäisi sen uudestaan. Tuo laulutapa oli suosittu kauan sitten ja samoin säveltäjä Chydeniuksen tapa säestää. Nyt hiukan häiritsee, ettei säestäjä osaa soittaa pianoa eikä laulaja osaa laulaa. Muista kyllä itse, että yhteen aikaan musiikillisia taitoja pidettiin porvarillisena estyneisyytenä. Kuuntelin jopa Ylioppilasteatterin ”Lapualaisoopperaa”, mutta oli pakko lopettaa lyhyeen. On se niin kamalaa kuunneltavaa. Harmi, koska teksti on niin nokkela ja hauska.

Asian voi sanoa myös kiltimmin. Musiikkiopistot nostivat esittävän taiteen tasoa käsittämättömän paljon. Nykyinenkin muusikkojen ja laulajien loistava taso on sitä perua. Samalla se luulo on väistynyt, että musiikki olisi tavalla tai toisella lahjakkaiden yksityisaluetta. Laulamaan oppii melkein jokainen, kuuntelemaan samoin.

En osaa ottaa täydestä soittajia ja laulajia, jotka valehtelevat hyppäävänsä pituutta seitsemän metriä, vaikka viisikin tekee tiukkaa.

Ehkä entinen kouluopetuksen järjestelmä teki tuhoa, jota lisäsi oman mielipiteeni mukaan sinänsä aiheellinen kirjallisuuden modernismi, jolla otettiin löysät pois kauan vallinneesta näyteikkunatyylistä, jossa yleisölle uskoteltiin, että kinkun kuva on kinkku.

Suosittelemaani suomenkielistä runoutta ei ole verkossa. Olen nalkuttanut kymmenen vuotta, että ainakin Suomen kirjailijaliitto saisi hävetä. ”Suomen Runotar” on ollut vuosikymmeniä lopuunmyyty. Antologiat on kyhätty kustannusliikkeissä puhtaan kaupallisin perustein. Kuinka monta ”Eino Leinon kauneimmat” –tyyppistä kokoelmaa lienee käväissyt myyntipöydillä?

Siitä on kuulkaa ainakin kolmekymmentä vuotta, kun viimeksi yritettiin julkaista tältä alalta jotain kirjallisen laadun perusteella. Mutta siinäkin perinne on perverssi. Kansien väliin haluttiin liian monta kirjoittajaa, jolloin tulos oli sekulia.

”Krestomatia” eli kauneimmiksi arvioitujen runojen valikoima kuuluisi verkkoon.

Tiedossani ei ole, että tällaisia hankkeita olisi edes vireillä. Luulen että minua ei tarvitse muistuttaa tekijänoikeudesta. Antologioihin sai ennen julkaisuluvat pyytämällä ja useimmiten ilmaiseksi. Verkkopaniikki on kai syy, jonka vuoksi oikeudenomistajat eivät halua antaa lupaa digitaaliseen julkaisemiseen. Taustalla on syvä tietämättömyys. Ei jonkun – keksitty esimerkki – Haavion eli mustapään tekstin toisintaminen verkossa mitään vaaranna, kun parhaat runot ovat asiaan vähänkin paneutuvat käytettävissä ainakin kirjastoissa ja niiden kopioiminen sieltä on todella helppoa.

Ja kolmanneksi – käännän syyttävän sormen tieteellisiin kirjastoihin. Sain kutsun Kansalliskirjaston tilaisuuteen tulevalla viikolla. Remontti alkaa valmistua ja luettelosalin maalaukset on restauroitu. Vapaakappalekirjastojen pitäisi välttämättömästi pitää yllä ja tarjolla keskeisen suomenkielisen kirjallisuuden verkkoversioita ja aloittaa nimenomaan runoudella.

Ei siinä ole enää järkeä eikä kohtuutta, että jonkun – sanokaamme Yrjö Jylhän – valittujen runojen lainaaminen Kansalliskirjastosta on käytännössä kohtuuttoman mutkikasta, jos onnistuukaan. Aluekirjastoista Helmet ilmoittaa, että pari (huonoa) valikoimaa olisi Pasilan kirjavarastossa, ei muualla.

Antologioista paras, Suomen kirjallisuuden antologia, on julkaistu jo 1975. Sen uusin osa (8) löytyy Helsingistä kirjastosta, ystävällisin maininnoin ”ei lainata”. Tuossa niteessä olisi muistaakseni Hellaakoski, Mustapää jne.

Ruotsissa on välttävä verkkopaikka tekijänoikeudesta vapautuneelle vanhalle runoudelle. Ranskassa on (kuva) hyvä verkkopaikka, jossa on riittävästi uusien, myös yhä elävien tekijöitten tekstejä. Kieltä osaava saa varmasti valistavan aineiston käyttöönsä.

Sitten on aina rosvoamisen mahdollisuus. Poemhunter näyttäisi olevan mainosvetoinen verkkopaikka, jossa tiettävästi ei ole oikeuksia kysytty. Esimerkiksi espanjankielisistä runoista – Neruda, Paz jne. – on alkuteksti ja kohtuullinen käännös.

Pengon tätä tietäen, että itse suomentamani Wallace Stevens on suurimmalta osin vapaa. USA:n tekijänoikeuden ylimenosäännökset ovat todella mutkikkaita. Selvitin asiaa ja totesin, että Kongressin kirjasto pitää yllä runokohtaista listaa.

En ole kirjoittanut tätä ”runouden ystävänä”. Olen varma, että oman kielen osaaminen on avain elämään ja että kieltä täyteläisimmillään on runous. Tarkoitan myös laulun sanoja, koska ne ovat runoutta. Esimerkiksi Juice ja Hector ovat verkossa. Sarkia, Mustapää ja Jylhä eivät ole. Eikö tässä ole selvä puute?

Wallace Stevens: Kuusi merkitsevää maisemaa

(…)

 

”Minä vertaan pituuttani

korkean puun pituuteen

ja minä näen itseni suuresti isommaksi,

sillä minä yllän aina aurinkoon

silmälläni,

ja minä yllän meren rantaan

korvallani. Silti ei mieleeni ole tapa

jolla muurahaiset kävelevät

minun varjoni poikki.”