Lämmin ruuvi

Eilen esitelty kirja – Alahuhdan Johtajuus – kylvää ajatuksia.

Murros mahdollisuutena kuulostaa pelkältä iskulauseelta, paitsi kun ajatus esitellään tämän kirjan tavoin Neuvostoliiton kaatumisen ja kasinotalouden aiheuttamaan murrokseen 1991, vuoden 2001 ilmiöihin kun esimerkiksi Nokian ja muiden matkapuhelinten myynti törmäsi koko maailmassa kuin kiviseinään ja vuoteen 2008, kun suurpankkiirit kaatuilivat.

Kirjassa huomautetaan että 1990-luvun alun samanaikaiset digitalisaatio ja deregulaatio olivat hyvin harvinainen tapaus. Kaksi valtavan suurta muutosta osui samaan aikaan ja päällekkäin.

Yksittäisten yritysten, kuten Nokian ja Koneen toimintaa laajemmin tämä aiheutti suomalaisessa yhteiskunnassa kaameaa jälkeä, jonka moni lukija muistaa rahan ja tavaran uusjakona ja etenkin pieniin ihmisiin iskeneinä jättiläismenetyksinä. Suomi lipui Euroopan unioniin mutta ei Natoon, vaikka jälkimmäinen olisi jälkikäteen arvaillen voinut toteutua helpostikin samassa mylläkässä.

Minulla on tähän kysymys. Entä jos digitalisaatio eli matkapuhelin, tietokoneet ja Internet, oli kuitenkin sama asia kuin deregulaatio eli sääntelyn purkaminen ja siihen usein liittynyt yksityistäminen?

Olisiko Suomen valtio sallinut tietoliikenteelle vapauksia, ellei se olisi ollut rahaton, melkein konkurssissa?

Missä määrin uudenlainen elinkeinotoiminta, kuten taajuuskaupat (UMTS) liittyivät Euroopan poliittiseen muutokseen, etenkin Saksan yhdistymiseen?

Missä määrin Neuvostoliiton romahdus eli äkkinäinen viennin laskeminen neljänneksellä, osoittautui romahdukseksi, joka tarjosi tilaisuuteen tarttuneelle mahtavat muutoksen mahdollisuudet?

Digitaalisuus ei ollut sinänsä uutta. Suomella oli jopa onnea, kun keskeisiä digitaalisia laitteita oli suunniteltu valmiiksi entisen maailman oloissa, ja yksi näistä edelläkävijöistä oli juuri Nokia. Silti viimeistään graafinen käyttöliittymä eli käytännössä aikaisempaa dramaattisesti helpompi käyttö muutti maailman.

Aikaisemmin olin näpytellyt otsa rypyssä numeroita sinänsä aika uuteen näppäinpuhelimeen maksaessani laskuja pankkiin. Vuonna 1995 aloin käyttää Mozillaa (Netscape), ja koin sen ihmeen, että tietokoneesta jo tuttu hiiren käyttäminen sinisellä näytöllä oli äkisti mahdollista myös verkossa. Vuonna 1999 kaikki tosimiehet käyttivät Unixia ja puukenkiä ja komentorivejä. Me pölkkypäät turvauduimme Windowsiin (Win 95), josta asiantuntijat tiesivät, ettei sillä ole tulevaisuutta eikä oikein merkitystäkään.

Yleistäen: tämän murroksen siirtyminen puhelimiin oli se muutos, jota Nokia ei kestänyt. Älypuhelin oli käteen mahtuva tietokone. Nokian Communicator oli tavallaan ensimmäinen älypuhelin, mutta kilpailutilanteessa liian kankea.

Yksi tämän päivän kiukunaiheista on Tornioon tulevien nuorten turvapaikan hakijoiden älypuhelimet. Maahanmuuttajatulvaa ei olisi ilman älypuhelimia. Ne ovat kansainvaellusten syy.

Eräs Ilmari palasi vähän ennen sotia Amerikasta lähdettyään 27 vuotta sitten antamaan hevoselle heiniä ja jäätyään sille matkalle. Hän riisui reuhkansa ja sanoi vaimoilleen päivää. Suomalaisilla siirtolaisilla oli jokin aavistus, että toiset suomalaiset neuvovat paikat, joissa ahkera elää ja ansaitsee. Tämän viikon pakolaisilla on samanlaisia käsityksiä, vaikkei välttämättä työpaikoista. Nyt tiedot perustuvat älykännykällä tuttavilta ja netistä koottuihin tietoihin. Ja sama koskee ihmissalakuljetusta.

Vuoden 2001 New Yorkin terrori-iskut toteutettiin matkapuhelimilla. Arabikevät tapahtui tekstiviestien ja Somen turvin eli puhelimilla. Tiettävästi Lähi-Idässä ja Afrikassa ei ole laitteiden valmistusta ja myös verkot on toteutettu lännen toimesta. Nautimme siis omaa lääkettämme, ja järjestelmä on tunnetusti sellainen, ettei sen osittainen salpaaminen ole teknisesti mahdollista.

Alahuhdan kirjassa kuvattu Kone Oyj:n ilmiömäinen nousu tukeutui oivallukseen kaupungistumisesta jatkuvana muutoksena. Kaupunki tarkoittaa hissejä. Yhtiö nosti ympäristötietoisuuden keskelle visiotaan. Verrattuna pientaloihin hissin vaativat kerrostalot merkitsevät vähemmän ilmansaasteista. Samansuuntainen kehitys näyttää olevan käynnissä Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Suorastaan hätkähdyttävä on kertomus vuoden 2008 tapahtumista. Kun oli päätelty, että edessä on paha lama, panostettiin erittäin vahvasti koulutukseen.

Kertomuksen luettuaan käsittää, että liike-elämän ulkopuolella sana ”koulutus” ymmärretään kovin kapeasti. Suuryhtiöiden itse harjoittama koulutus on yhtiön sisäinen asia. Siitä ei tiedetä yleisesti.

Se ei ole yllätys, että Alahuhdan johdolla koulutettiin satoja henkilöitä Sveitsissä erittäin kalliissa liikkeenjohdon huippukoulussa. Se oli suorastaan muotia. Jo hyvin kauan sitten Suomessa ”Lifim” mainittiin kunnioittavin äänenpainoin.

Se on yllätys, että näissä esimerkeissä koulutus keskitettiin työnjohtajaportaaseen eli pikku päällikköihin. Tulos oli tiettävästi erinomainen. Johtaminen ei ole yleensä luonnonlahja. Pikkukihojen portaassa laho usein leviää pahimpana. Tuolla joukolla on keinot pitää omat esimiehensä pimeässä niin että toimiva johto saa tietää kohtalokkaista asioista viimeisenä.

Olen eri yhteyksissä tuonut esiin enimmäkseen unohdettua sota-ajan Valtio lentokonetehdasta, joka oli todellinen liikkeenjohdon opisto ja tuotti Teknillisen korkeakoulun merkittävimmät professorit aivan Erkki Laurilasta alkaen. Siellä nuoret lahjakkuudet saivat eteensä säännöllisesti tehtäviä, jotka olivat mahdottomia. Joskus ne onnistuivat silti.

Kuvatun mallinen koulutus toteutui sodassa 1941-1944 lentokentillä, usein keskellä korpea. En ole nähnyt yhteenvetoa, koska tarina ei ole raflaavaa. Tiedän ja olen kuullut yksityiskohtaisesti, miten jossain Hirvaksessa tai Nurmoilassa tehtiin yhdessä parin mekaanikon voimin hirmupakkasessa taivasalla paljain käsin sellaisia lentokoneen moottoriremontteja, joihin Saksan tehtaissa olisi käytetty kuukausi. Työnjohtaja (vääpeli tai kersantti) opetti tehdessään, ja innovaatioita syntyi solkenaan. Erikoisen hauska oli erään alikersantin keksintö: grilli monta kymmentä vuotta ennen keittiökäyttöä. Metallipöydän alatasolla poltettiin hiiliä ja näin lämmitetylle ylätasolle laskettiin moottorista puretut osat. Eivät enää jäätyneet männänrenkaat sormiin kiinni.