Vaiko valhetta lie?

 

Valokuvauksesta hyväonniset ihmiset voivat antaa neuvoja. Mikä etteivät hyvät neuvot olisit tarpeen?

En pysty siihen. Mielestäni millä tahansa puhelimella otetut kuvat ovat oikein hyviä ja iPadillä otetut suurenmoisia. Sitten toisaalta mikään ei oikein riitä. Hiljan kirjoitin Nikon D810 –kamerasta. Nyt kävin kaupassa oman muistikortin kanssa kokeilemassa Sonyn alfa-sarjaa, myös R-kakkosta. Halusin myös kokeilla Sonyn omaa objektiivia 24 – 240 mm, koska olen kuullut sitä haukuttavan.

Noissa molemmissa kameroissa on sama kenno, luullakseni aivan sama. Sony lienee ostanut kennonsa valmiina Nikonilta. Ja puhe on siitä lähes 40 miljoonan pikselin kennosta.

Jos luette asiallisia arviointeja, jollainen tämä ei ole, niissä yleensä sanotaan, ettei pikselimäärällä ole väliä tai että niin moni asia vaikuttaa kuvan laatuun. Pikseleillä pöyhisteleminen on pelkkää mainontaa.

Älkää uskoko. Ei se niin ole. Kyllä pikseleillä ja kennon koolla on hyvin paljon merkitystä, mutta eivät ne yksin mitään ratkaise.

Erittäin halvalla ja huonolla kameralla voi ottaa erinomaisia kuvia. Mutta jos katselette ympärillenne, kaikki ammattilaiset, jotka siis ansaitsevat valokuvilla rahaa, käyttävät tällä hetkellä Canon EOS 5:tä. He eivät jaksa kiikutella kalleinta ammattirunkoa. Ei sitä tarvitsekaan, jos kuvaa lehteen pärstän kuvia.

Sonyn paketti on melkein puolta halvempi. Se voi olla kiinnostava vaihtoehto, koska tehdas on osoittanut kaupallista kykyä sovitelmilla, joiden avulla kaiken maailman linssejä voi käyttää saman rungon kanssa ja jopa tehokkaasti.

En usko että ammattilaiset rupeavat kuitenkaan pelaamaan sovitteilla, kun kuvattava julkkis alkaa vaihtaa jalkaa uhkaava näköisenä.

Sonyn paketti (runko ja sopiva zoom) maksaa käytännössä kolme tuhatta, Nikonin (runko ja 70 – 200, joka on todella hyvä, ja keskinkertainen laajakulma) menee yli viiden tuhannen.

Noin kalliista kameroista ei pitäisi puhua mitään näin pahoina aikoina. Jos rahaa sattuu olemaan runsaasti ja päämääränä on itsetehostus, voi asettua jonoon ja ryhtyä tilaamaan Leica Q-uutuutta, josta tahdotaan 4 000, vaikka se on kiinteäobjektiivinen (28 mm).

Itsetehostus onnistuu. Asiaa ymmärtävä näkijä pitää kameran käyttäjää mielipuolena, jolla ei ole käsitystä rahan arvosta.

Kukaan tavallinen kansalainen ei tarvitse hienoa eli kallista kameraa. Jos kuvallisen ilmaisun tarve tuntuu mahdottomalta vastustaa, voi näpistää lapsilta pari värikynää ja piirrellä ilmaisjakelulehtien reunoihin.

Jos haluaa nauttia hyvistä kuvista – minä valitettavasti haluan – verkossa on niitä loputon määrä. Valokuvan tekijänoikeudellinen suoja-aika oli onneksi ennen aika lyhyt. Sekä yleiset että erikoismuseot ja kokoelmat tarjoavat aivan kaikkea. Lisäksi National Geographic –tyyppiset kuvat taltuttavat tehokkaasti taiteellisen kuvaamisen himon.

Niin… Entä tulos sitten?

Lähes kaikissa tilanteissa kompakti hintaluokan vähän yli viisisataa euroa kamera täyttää kaikki tarpeet, joita nyt kumminkin on, koska museoissa ei ole esimerkiksi lastenlasten valokuvia.

Noiden suurenmoisten laitteiden – merkillä ei ole väliä – vähäpätöinen ongelma on värien toistuminen hiukan mainosmaisina, jonkin verran ylikorostettuina. Ja ellei valoa ole kuin nimeksi, sitä kiinteää salamaa ei kuitenkaan kannata käyttää. Kuvatut ihmiset ovat kuin ruumishuoneelta.

Jos osaa tai aikoo tosissaan opetella kuvaamista, sellaiset mikro 4 / 3 –kamerat kuin Panasonic Lumix ja Olympus ovat aivan erinomaisia, ja niihin on runsaasti vaihto-objektiiveja.

Noista kahdesta alussa mainitusta Sony häviää selvästi Nikonille kuvien laadussa. Ero on yllättävän suuri, kun ottaa huomioon, että kenno on sama.

Sitten toisaalta Sony on helpompi ja hauskempi käyttää.

Canon on Japanin kymmenenneksi suurin pörssiyhtiö. Nikon on Mitsubishin osa. Minun sukupolveni osasi vihata Zero-lentäjiä, jotka vainosivat meitä, amerikkalaisia (siis amerikkalaisten sotaelokuvien katsojia) mielettömillä hyökkäyksillään Tyynenmeren sodassa. Zero oli oikeasti Mitsubishi A6M.

En tiedä, onko reilun kaupan kameroita olemassa. Viimeiset näkemäni olivat Praktica-merkkisiä. Kaikki tiesivät, että Saksan Demokraattinen Tasavalta se reilu oli, ja työläisten paratiisi siinä kuin Neuvostoliitto. Praktica ei maksanut Suomessa juuri mitään, ja jos kävi onni, saattoi saada ostetuksi erinomaisen yksilön. Vaikka tehtaat poltettiin, Jenassa ja Dresdenissä oli perinteistä osaamista.

Sivu- ja loppuhuomautuksena. Olen viime aikoina maininnut usein akuista ja sähkömoottoreista. Uusimmassa tekniikan alan lehdessä sitten kerrotaan sähkömoottoreilla toimivasta liikennelentokoneesta, jollainen on siis rakenteilla. Ja päivän lehdessä tunnustetaan viimein, että pienlaitteiden – tietokoneiden, kameroiden, puhelinten – virrankäyttö ja siis akun kesto on suuri ongelma, joka aiotaan nyt ehkä viimein ratkaista.

Varmuuden vuoksi ilmoittaudun täten koekäyttäjäksi, jos joku kehittää hiilidioksiidilla tai muilla kasvihuonekaasuilla toimivan moottorin.

Ei sen pitäisi niin vaikeaa olla. Hiili kuin hiili. (Mikrobiologit ovat tehneet mielenkiintoisia havaintoja nanomoottoreista.)

Jutun rajattu kuva postitalon portailta on otettu paremmalla Sonylla ja sillä huonommalla zoomilla. Olisi ehkä pitänyt kokeilla Zeissin lasilla, mutta jääköön toiseen kertaan.