4. syyskuuta 2015

Tietoa ja tuskaa


 

Ruotsalainen professori Hans Rosling tekee työtä, joka on Ruotsissa aivan normaalia mutta jota pidettäisiin Suomessa outona. YouTubessa on hänen 3 minuutin englanninkielisiä videoitaan tosiasioista.


Tuossa osoitteessa on yhteenveto Syyrian pakolaisista. Tässä omassa blogissani kysytään, miksi syyrialaiset eivät mene Turkkiin vaan pyrkivät muiden vaivoiksi Eurooppaan. En tiedä, haluavatko kysyjät, että heille vastataan.

Turkissa, Libanonissa ja Jordaniassa  on tällä hetkellä 4 miljoonaa Syyrian pakolaista.

Syyriassa oli noin 18 miljoonaa asukasta. Tällä hetkellä noin 10 miljoonaa asuu muualla kuin aikaisemmissa kodeissaan. Suurimman taakan Syyrian pakolaisista kantaa Syyria.

Miksi Eurooppaan pyrkivät eivät lennä vaan tulevat kumiveneillä. Lentäminen olisi halvempaa – puolet, tai kaksi kolmasosaa venematkan hinnasta.

Vastaus on Roslingin 3 minuutissa osoitteessa.



Lyhyt yhteenveto on: lento. ja laivayhtiöt eivät ota heitä kyytiin, vaikka heillä olisi matkalippu, koska heillä ei ole viisumia. Heillä ei ole viisumia, koska heille ei hakemuksesta huolimatta myönnetä viisumia. Heille muuten ei myönnetä viisumeja myöskään etelän suuntaan arabimaihin.

Jos heitä otettaisiin lennolle eli lähtötarkastuksessa toimittaisiin toisin, heidät palautettaisiin lähtöpaikkaansa lentoyhtiön omalla kustannuksella.

Rosling näyttää taululla sen vuoden 2001 EU-direktiivin, johon tämä menettely perustuu, ja osoittaa viittauksen turvapaikan hakemista koskevaan poikkeukseen. Hänen yhteenvetonsa on oikea: EU-maat ovat siirtäneet kysymyksen turvapaikan ehtojen täyttymisestä lähtömaiden lentoyhtiöille.

Siksi he kävelevät.

Tunteilematta: käytännöt ja sopimukset on tehty tilanteessa, jossa tällaista pakolaistulvaa ei osattu ollenkaan ajatella.

Itse viittasin eilen Putiniin ja Ukrainaan. Olisi ollut syytä viitata myös Obamaan ja Yhdysvaltoihin. Venäjä suhtautuu tilanteeseen hyvin järkevästi laskeskelemalla, millaisista toimisto se voisi itse hyötyä, ja yleensä myötäilee Syyrian hallitusta. Yhdysvalloissa myös Obama tietää, ettei aseelliseen toimintaan ole tällä hetkellä poliittisesti varaa.

Pakolaisongelman takana on etenkin ISIS, nyt al Qaidan paikan ottanut terroristijärjestö. Yhdysvallat ja Venäjä (ja Kiina) eivät ole erikoisen kiinnostuneita ISISin eliminoimisesta.

Euroopan tunnus on ollut tietty kyky vastaanottaa tietoa ja jopa arvioida esitettyjen tietojen uskottavuutta.

Joku kirjoitti kommentissa, että rasismi koskee vain rotuja. Sanan merkitystä on hänen mukaansa viime aikoina vääristelty.

Kirjoituksen kuvassa esiintyy juutalainen nainen. Olisin voinut ottaa esimerkiksi Harrison Fordin, joka on irlantilais-juutalainen.

Tietävätkö kommentoijat, jotka määrittelevät rasismia, onko juutalaisuus rotu? Onko se todettavissa verikokein, kudosnäyttein tai ylimalkaan biologisin keinoin?

Se että meillä Suomessa on tunnettu poliitikko, joka on juutalaisen näköinen juutalainen, ei vaikuta asiaan. Lauren Bacall ja Harrison Ford eivät varmaankaan vastaa suomalaisten mielikuvia juutalaisen näköisyydestä. Se on kai hyvin tunnettua, miten suuria vaikeuksia saksalaisilla oli päättäessään, ketkä on tapettava juutalaisina. He turvautuivat väestörekisteritietoihin. Poikkeuksia oli, mutta yksi neljästä isovanhemmasta riitti.

Kun juutalainen maan korkeimman tuomioistuimen (Conseil d’Etat) entinen jäsen, syvästi sivistynyt sosialisti Léon Blum tuli ennen sotaa Ranskan pääministeriksi, kansalliskokouksessa julistettiin julkisesti, ”mieluummin Hitler kuin jutku”. Vuosi oli 1937. Hitlerhän ei kätkenyt hankalia ajatuksiaan Ranskasta, koko Ranskasta.

Rasismin yksi vastaväite on sen mielettömyys. ”Usain Boalt on itse asiassa huono juoksemaan, koska hän on värillinen.”

Saksassa, Kolmannessa valtakunnassa, valheisiin ja virheisiin perustunut kansallissosialistinen ideologia johti suoraan ”totuuden” politisointiin, hyvin yleiseen ajatukseen että mm. puolalaiset ja venäläiset eivät ole ihmisiä ja lopulta 1945 siihen, että vähän kaikki tappoivat kaikkia. Pelkästään sotilaita kuoli heinäkuusta 1944 toukokuuhun 1945 enemmän kuin 1939 – kesäkuu 1944.

Ian Kershawin kirjaa The End: Hitler's Germany 1944-45, (Allen Lane, 2011), ISBN 0-7139-9716-8 ei edes mainita suomenkielisen Wikipedian artikkelin yhteydessä. Koska sen sisältö on suomalaisille enimmäkseen tuntematonta asiaa, sitä ei ole suomennettu eikä taida olla tarkoituskaan. Tarina on erikoisen tosi eli siis vastenmielinen.

Lähden radioon. Pitää kuulemma puhua vihaisista kirjoituksista. Ehkä sen vuoksi en kirjoittanutkaan konserttimusiikin erinäisistä ongelmista, vaan tulin treenanneeksi tässä.

40 kommenttia:

  1. http://www.svd.se/uppgifter-ryssland-krigar-i-syrien. Edellisen SvD:n uutisen mukaan Putin taistelee Syyriassa paholaismaista ISIS:ä vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätit mainitsematta, että uutisen mukaan tieto on peräisin Syyrian Assadin) televisiossa esitetystä väitteestä, jota ei pidetä uskottavana.

      Poista
  2. Demokratia ja humanismi ei taida toimia muualla kuin ns sivistysvaltioissa.

    Muissa maissa valta otetaan ja pidetään aseiden avulla. Eri mieltä olevat ammutaan.

    VastaaPoista
  3. Susikoira ja villakoira ovat eri rotuja. Villakoiria on mustia, valkeita ja ruskeita, ehkä muitakin, silti varmaan ollaan yksimielisiä, että nämä kaikki kuuluvat villakoiran rotuun. Ihmisiä puolestaan on?

    VastaaPoista
  4. "Came for the picture, stayed for the writing."

    VastaaPoista
  5. L. Bacallista tuli mieleen Humphrey Bogart - suosikkinäyttelijöitäni joskus - jota kuulemma muistutin ulkonäöltäni (nenän alapuolelta) vaimoni mielestä, johon tutustuin Turun Osiksessa 40 vuotta sitten. Toteamusta seurasi aina "pilkallinen" nauru. En kuitenkaan ole loukkaantunut.

    VastaaPoista
  6. Historia opettaa aika vahvasti yhden asian: tappaminen on huume. Jos aletaan tappamaan ihmisiä, siihen myös turrutaan. Lopulta, kuten sanoit, tapetaan kenet tahansa pienestäkin syystä. Myös oma kansalaissotamme on tästä oiva esimerkki.

    Toinen opetus on synkempi. Se on, että yleisten moraalilakien höllyttyä on turvallisinta mennä mukaan hulluuteen. Sillä lailla välttyy tulemasta tapetuksi ja voi päästä voitolle. Rauhan laskeuduttua maahan kaikki ovat noloina hiljaa ja suurin osa hirmutöistä haudataan. Moraalisesta selkärangasta saa palkkion vasta taivaassa.

    VastaaPoista
  7. Kyllä Suomeen tulee turvapaikanhakijoita lentämällä. Mogadishusta on kaksi lentoa viikossa Helsinkiin. Luultavasti kaikki turvapaikkaa hakevat somalit tulevat niin. Ensimmäiset somalit tulivat Suomeen Moskovasta junalla, kun kaatunut Neuvostoliitto lähetti kehitysmaiden toverit matkaan.

    Venäjä on estänyt veto-oikeudella YK:ssa muita maita puuttumasta Syyrian sotaan. Kiina on kompannut äänestämällä tyhjää. Assad on sosialisti-kaveri - koulussa on oppiaine nimeltä Sosialismin perusteet. Painavin peruste lienee Venäjän sotalaivaston satama Välimeren rannalla Syyriassa.

    VastaaPoista
  8. Kylähän tuo Aylan-pojan hukkuminen herätti monessa länsimaalaisesa tuskaa.
    Toisaalta tietäminen, syy miksi perhe lähti matkalle, herättää ajatuksia...
    kannattaa kuunnella ja katsoa:

    https://youtu.be/QZUuoaq1MLM
    [Sarkasmivaroitus]

    VastaaPoista
  9. Blogissa puhutaan oireista. En tiedä saako sitä sanoa ääneen, mutta nykyisen sotkun taustalla on Yhdysvallat.
    http://www.ronpaulinstitute.org/archives/peace-and-prosperity/2015/september/04/white-house-russian-military-action-against-isis-in-syria-would-be-destabilizing/
    General Wesley Clark:
    Wars Were Planned - Seven Countries In Five Years
    http://henry.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201305-ukk-miksi-pakolaiset-eivat-ota-perhettaan-mukaansa-eivat-taistele-isanmaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä esimerkki. Viitteesi Ron Paul sai taannoin vaaleissa USA:ssa selvästi alle 1 prosentin äänistä, vaikka vaati veroviraston lakkauttamista ja tuloverojen poistamista.

      Poista
  10. Varsovan gheton kapinan kukistaja Jurgen Strop kertoi sellitovereilleen, että juutalaisveren oli tutkimuksissa todettu täysin eroavan normaaliverestä. Perinteiset itäeuroopan juutalaiset muistuttavat ulkoisesti toisiaan, joten on arveltu heidän olleen lähtöään mustanmeren kasaareita . Jossai mainittiin kuitenkin tutkimuksesta jonka mukaan heidän verellään olisi yhtäläisyyttä perinteisiin palestiinan juutalaisiin.Kansojen verikoostumuksissa on vähäisiä eroja. Mitään käytännön merkitystä tälläisillä eroilla tai yhteväisyyksillä en näe. Ehkä jossain rikostutkimuksissa tai argeologiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja erikseen ovat kansan (populaation) odettavat geneettiset erikoispiirteet ja toisaalta yksilön Dna fDNA jne. "Suomalaisten perinötekijät" poikkeavat tilastollisesti useimmista muista. Kemppisen osoittaminen DNA-testein tai muilla keinoin suomalaiseksi ei ole mahdollista.

      Poista
  11. Juuri Jukka-Pekka Saraste löi Sibeliuksen viidennen upean lopun.

    On meinaan hemmoteltu. Kotisohvalla istuen voi vanhus kuunnella jotakin muuta kuin esim. Pressiklubin vihapuhetta.

    Voiko olla vihamusiikkia?

    Tuli mieleeni kun muistelin miten Paavo Berglund johti Bournemouthin sinfoniaorkesteria tuimilla kasvolihaksillaan.

    Huikea kontrasti Santtu Matias Rouvaliin, joka eilen "viuhtoi" tai vispasi, kuten Panula johtamista kuvasi, Tampereen orkesteria. Sen voi vielä kuunnella uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurasin Sarastetta ja juttelinkin jälkeenpäin. Kyllä Suomessa on mahdottomasti korkeimman tason kapellimestareita ja kun ajattelee, miten vaikea tehtävä se on, ei voi kuin panna kädet ristiin.

      Poista
  12. Missä radiossa ja missä ohjelmassa olitte puhumassa?

    TMi
    Rautjärvi

    VastaaPoista
  13. Jos joku tietää mikä maa maksaisi parhaiten Suomesta pois haluavalle kantasuomalaiselle niin otan kiitollisena tiedon vastaan.

    Tahi mistä instanssista voisi Suomesta tiedustella paljonko maksavat jos vapautan paikkani parille mamulle tai vihervassarille

    Suomen ongelma on täysin sisäinen. Kysymys ei ole ulkomaalaisista vaan perisuomalaisesta sinisilmäisyydestä ja yhden virallisen totuuden mallista jota maustaa epäisänmaallisuus, antikristillisyys, feministisyys, persuviha ja muut uudemmat sairaudet.

    Lähtörahan perusteluvat olisivat totaalinen kypsyminen vallitsevaan akkamaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhäsen mainitsemassa persuvihassa on kyse aivan muun vihaamisesta. Nummisuutarien Eskokin sen jo tiesi: ”Tyhmyydelle minä olen vihainen ja äreä kuin rakkikoira, mutta viisaus ei ole kaikille annettu.”

      Poista
    2. Unkari saattaisi olla sopiva kotimaa...

      Miniäni oli jo ilmoittanut voivansa ottaa vastaan pakolaisia. Heille mahtuukin, kun seitsemästä lapsesta kolme vanhinta on muuttanut pois. Pöydässä on usein ollut toistakymmentä henkeä poikaystävät ja isovanhemmat mukaan lukien, joten ei siinä muutama hädänalainen paljoa paina. Akkamaisuus kunniaan! EG

      Poista
    3. Venäjä, venäjä, venäjä! Kokeile sieltä! Kovasti ainakin Soinia kehuivat kuin puoluetoveria.

      Ja sinisilmäisiä väistääkseen joutuu menemään vähän kauemmas Moskovan taa tai etelämmäs.

      Poista

  14. Moses Skurnik ei hakeutunut konkurssiin vaan maksoi velkaansa lopun ikäänsä Oy Textil Ab kauppaliikkeensä tuloista, tuskin ehti pohjalle kun kuolema korjasi pois vuonna 1934.

    Skurnikin isä tuli Ukrainan alueelta köyhistä köyhimmän perheen lapsena sotilaaksi tsaarin vauskuntaan Suomeen 1859. Nämä olivat nimikristityitä joita papit ensin kouluttivat ja käännyttivät, usein orpoja. Poika Moses olikin jo juutalaisgetton miehiä, jota termiä seurakunnasta käytti Max Jabobsonin setä Santeri muistokirjoituksessa.

    Skurnik loisti hetken Suomen spekulanttimarkkinoilla Alfred Kordellinin aikana jota akordeliniksi kutsuttiin kun liikejuristinsa Ryti tehtaili hänellle OY:itä ja velkavapautuksia. Sittemminhän aitoja osakeyhtiöitä ei enää Suomessa ole ollutkaan. Tuli sellainen tulkinta ja sellainen maa. -Se olisi toinen juttu joka tuskin pöyrällepäästään huipppukoulutettua luokkaretkeilijää kiinnostaakaan.

    Onnneksi Sipilän tiimi paljastaa raakalaismaisuutensa. Amerikankielinen Netti, joka pirtisssä silti kirkastaa rahan maagisen dynamiikan ja uusiutuvan tuoreuden, viime viikkolla Hesarissa Ville Iivanainen joten Suomi elää.

    Terävä äly pistää ulos kapaloistaan. Nyt vielä olisi shokkitilaa jankuttaa lukemiani. Tämä Skurnik ei kovin isoilla rahoilla pelannut toisin kuin Aleko Lilius, esimerkiksi, tuossa kaaosvaiheessa 1916 - 22. Kuisman Sodasta syntynyt ja Haavikon Kansakunnan linja näitä muistavat.

    Skurnit puuhasi Pörssissä Walkiakoski Oy:n kimpussa ja monen muun, ja menetti kaiken. Walden peri. Kaiken keskiaikaa juutalaiset olivat hissun kissun kulku- ja muina kauppamiehinä, panttilainaajina. Valistus irrotti rabbeistaan heitäkin ja kansalaisoikeudet joita Ranskasta käsin levitettiin jopa minuakin koskeviksi -ja siksi en pistele lapiolla maata kuoppatyömaalla vaan sormeilen ihmiskunnan tietolähteiden äärellä ! (Mene sinäkin äläkä tällaista hapuilua lue.)

    Lyhyesti Skurnik tuli mahdolliseksi kun Aleksanteri II perustutti kenraalikuvernöörinsä Berghin ja Borgströmien ja puotipuksunsa, Yliopiston sivuun nauraman Snellmanin kanssa, liikepankin ja rahanvapauden 1862. Sen saivat suomalaismieliset ei-kartanohenkiset demokratia/"kommunisti" miehet. Oikeasti noita kommuunimiehiä olivat tietysti isäntävaltaan pitäytyvät. Kielikin siis meni sekaisin reformituoksinnassa.

    No kun sitten äänioikeus pilkalla kai ulotettiin naisiinkin, alkoi hurlumhei. Pankkeja perustettiin toinen toisensä perään ennen kaikkea metsää ostamaan uudella fiktiivisloitsu-pankkitilisiirrolla.

    Kun sitten sahatavaran ja pyöreänpuun vienti katkesi Kattegattiin 1914 Pietari pelasti isoilla sotatilauksilla alusmaansa. Sitten sekin loppui Kerenskiin. Raha haki viimeisen reikänsä, spekulaation jos millaisen.

    Sitten 1920-luvulla homma rauhoitettiin Vapaussodan voittajien konsensuksessa. Tulivat ja jäätyivät nämä kaksikymmentä perhettä maalaisliiton ja sosiaalidemokraattien palvelijoiksi, mutta vähän rikkaampina ja siltä pohjalta sitten muiksikin eliiteiksi kohoten.

    Nyt hallituksen silmät kiinnittyvät pääomasijoitusyhtiöihin jollaiset rahatoimistot asemoituvat hyvin pakkosäästettyjen vakuutuskassojen kylkiin ja vain odottavat nauttijoitaan. Nyt niitä oikein asetuksilla synnytetään. MBA-säihkysääret ja rytkyksi joskus kutsutun jenkkifutiksen hartia-pohjemiehet perivät maan. Pari viikkoa sitten viimeksi Kauppalehti tiesi, kuinka työosinko juridiikka voi paksusti, on suopea ennakkopäätös ja palautuksia. Kansankiukku oli jotain mätkyjä saanut toimitettua takavuosina.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiittämäni Netti taisi kaataa huilahuttaa ylleni sangollisen asiaa. Niiden aiheita sitten vyyhditin eteenpäin. Hankala paikka.

      Liikepankki (Aleksanteri II) ja niiden nopsa uusperustanta säätyjen mentyä (yksikamarinen 1907) teki ne rahamäärät, joilla Suomenmaan mannut alkoivat siirtyä saha- ja paperitehtailijoiksi ruvenneille tarmon miehille.

      Samaan aikaa toisaalla Maailmansota maksettiin kautta kaikkien osapuolien Saksa Ranska Venäjä uudella paperi- ja pankkikirjarahalla sekä obligaatioinstrumenteilla. Kaiken takana uuden venyvän pankkitaseen ihme. Laihempanakin liikakäytöstä se aina kävi maksusta. Kunnes ei, mitä sitäkin sattui assignaateille ja Weimarille.

      Suomessa nousi kova parku ja kun jokusen kihlakunnan tuomari (=lautamiehet) kielsi lainhuudatuksen, saatiin aikalisä. Sitten niitä bulvaaniostettiin ja sitten niitä takavarakoitiinkin, oliko myöhempi reduktio kun laskeutui hoviin uuden kuninkaan Kallio Tanner kruunajaisissa ? Dynastia jatkui 1980-luvulle.

      Koitti kansainvälinen aika ja sen dollarit. Ne ostivat Suomen Niinistön ja Lipposen katseen alla. Niitiksi tuli vielä Nordea. Se kantaa Tobin veron Suomesta. Sen liikeidea on kerätä siivua jäätelökioski asioinneista ja ruokakauppa asioinneista. Rahastosäästämisestä se vetää jos millaisella takuu ja vahingonvarapuheella siivuja. Tästä maksujärjestelmäämme käenpojaksi asettumisesta ne Nordean miljardivoitot ovat peräsin. SampoWahlroosin parin mutkavivun kautta ovat samaa polttoveroa.

      Jopa maksupäätteet koteihin he ostattivat aivan protoasteilla. Onhan niistä nyt tullut nettikauppa ja vastaanhangottelijakin ostaa ja matkustaa halvalla. Mutta tiedä että se Visa ja MasterCard vievät liikevaihtoveroa rutosti. Eivätkä pankit enää elinkeinoja rahoitakaan. Hääräävät muuta pitkälti rahan itsensä ja sen taserakenteiden kehräämissä virtuaalipyramidien maailmoissa.

      Nyt kun vielä on rahastettavaa kuten hoitolaitokset, tulee tämä insinöörihallitus. Jäljellä olevat firmat sukupolven vaihdatetaan rahan ja sopimuspapereiden käsittelelijöille. Putkimieheltä autoilijalta kirvesmieheltä tai koneinsinööriltä kysytään vain, eikö kertajättipotti kelpaa ? Kelpaahan se viikinkien häijyjen väkivallan edessä. Tai hienostuneemmin näiden haltuunsa ottamien virasto- ja hallitusvallan hyväätarkoittavuuden edessä. Se on loppuunmyyntiä nyt.

      Poista
  15. Entäs muista pahetrendeistä tieteen ja ilmastonmuutoksen suosiminen, poliittisen propagoinnin kriittinen analysoiminen ja kunnollisen suomen kielen käyttäminen kommentoinneissa? Ja miksi laaditaan tällaisia valmiita aateyhdistelmäpaketteja? Amerikoissahan polarisoituminen fiksattuine aatetarjottimineen jo tarkoittaa, että jos vaikka et sattuisi kannattamaan vapaata arktista öljynporausta, olet ilman muuta myös ankara abortinkannattaja. Ja samalla siellä sitten puhutaan maksimaalisesta yksilönvapaudesta. Hulluja, sanoisi varmaan Asterix.

    VastaaPoista
  16. Ihmiskauppa? Huumekauppa?
    Tehdään Suomesta ihmis- ja huumekaupan keskus ja sijoitusveroparatiisi ja vaurastutaan kuin Sveitsi ikään.

    VastaaPoista
  17. Pikaisesti googlaamalla löytyi juutalaistaustaisuuden selvittävä geenitesti.
    Tässä linkki: https://www.igenea.com/en/jews

    acc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkkaamallasi verkkosivulla lukee

      The Jewish People, however, is not entirely genetically seperable. So no test can give you an unambiguous proof. Nevertheless a genealogical DNA test can confirm a Jewish origin.

      Wikipedia erottaa toisistaan genealogisen DNA-testin eli sukututkimuksen ja geneettisen DNA-tutkimuksen.

      Genealogia on sukututkimusta, genetiikka on perinnöllisyystiedettä.

      Valitettavasti luulen, että huijaat tietoisesti.

      Poista
  18. Äitini oli kaksi kertaa sotalapsena Ruotsissa. Juha Sipilä näyttää hyvää perisuomalaista esimerkkiä antamalla kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön. Vahva on se, joka auttaa sitä, jolla menee heikosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vippaa mulle satanen?

      Poista
    2. Antti ei ole ymmärtänyt. Sotalapsien lähettäminen ruotsiin on aivan eri asia kuin muslimien ottaminen eurooppaan.

      Pakolaisteollisuudella, jota nyt pyöritetään täysillä kierroksilla on vain yksi päämäärä: saada eurooppaan niin paljon muslimeita kuin mahdollista ja keinolla millä hyvänsä, jotta euroopan laajuinen islamistinen sisällissota saadaan käyntiin.

      Muslimit haluavat islamistisen euroopan. Ei heitä voisi vähempää kiinnostaa turvapaikka, pakolaisstatus tai länsimainen demokratia.

      Näissä asioissa ei pidä olla naivi.

      Poista
    3. Rehdissä perisuomalaisessa keskustelussa uskalletaan esiintyä omalla nimellä eikä piileskellä anonyymeinä.

      Poista
    4. Isäm maan puollustajasunnuntai, 06 syyskuuta, 2015

      Antti on ns. hyvä ihminen, koska äitikin on ollut sotalapsena. Sotalapsista taisi kuitenkin palata n. 70000 takaisin ja muutamat jäivät kohdemaihin. Nykykäsityksen mukaan sotalapsien lähettäminen oli aikansa tuote ja nykyisin tuollaista ei tehtäisi enään. En usko, että näistä nykyisistä sotalapsista yksikään palaa vapaaehtoisesti kun sota on päättynyt.

      Poista
    5. Olen rehti suomalainen ja olen elämäni aikana keskustellut satojen ihmisten kanssa ravintoloissa, odotussaleissa, linja-autoissa, lentokoneissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa, emmekä keskustelukumppanien kanssa ole esitelleet toisiamme toisillemme. Keskustelut käyty anonyymeinä.

      Poista
    6. Anonyymi, joka kerrot keskusteluista satojen kanssa: uskon sinua. Mutta näissä netin anonyymikeskusteluissa on vieraan vallan trolleja, joiden tavoitteena on suomalaisen yhteiskunnan hajottaminen ja sen arvovallan tuhoaminen, myös EU:n hävittäminen.

      Poista
    7. Älä usko, voin hyvinkin olla kuuromykkä :)
      EU:n "hävittämistä" pitäisin itse hyvinkin suotavana, tämä minulle sallittakoon.

      Poista
  19. "Pakolaisongelman takana on etenkin ISIS, nyt al Qaidan paikan ottanut terroristijärjestö. Yhdysvallat ja Venäjä (ja Kiina) eivät ole erikoisen kiinnostuneita ISISin eliminoimisesta."

    Tämänhetkisen pakolaiskriisin tragedia on siinä, että Euroopalla, joka on säästänyt sotilasmenoissa, ei ole kykyä puuttua alkusyyhyn eli Syyrian kriisiin. USA:lla ja ehkä Venäjällä on tämä kyky, mutta ei intressiä, koska pakolaiset eivät pyri sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakolaislaivoja olisi helppo pommittaa, eihän niillä ole ilmatorjuntaohjuksia mukana.

      Sitten oli miinalaiva Pohjanmaa tuolla joku vuosi sitten, mutta se romutettiin.

      Amerikan B-52:sten intressit miinoittamiseen ovat Itämerellä eivätkä Välimerellä.
      Ahvenanmaan sotilaallinen neutralointi onnistuisi miinoittamalla koko roska? Vihreä puolue voi estää senkin, merimetsojen suojelukiimassaan.

      Poista
  20. Kemppinen joutui rasismin määrittelyssään näköjään hyllyvälle suolle. Ongelma on se, ettei rotuja ole, mutta rotusorto eli rasismi on. Ja pääasia: ennen kaikkea ehdottomasti ja ilman epäilyjä on olemassa rasisteja!!!

    Tästä ongelmasta yritetään selvitään määrittelemällä rasismi uudelleen: se on kaikkea sitä, mitä persuhenkiset tolvanat tekevät, puhuvat ja ajattelevat.

    Tällainen tavallinen tahvanainen määrittelisi rasismin näin: se on kuvitellun rodun ja muiden syntyperään liittyvien seikkojen perusteella tapahtuvaa syrjintää.

    PS. Olen sisäistänyt ajatuksen, ettei ihmisrotuja ole, mutta koirarotuja on - mutta mikähän on rodun nykytieteellinen määritelmä? Wiki sanoo mm. näin: "Osin termin välttäminen perustuu haluttomuuteen kuvata ihmisen biologista diversiteettiä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somalit ovat älykkäitä, hyväluontoisia ja leikkisiä. Ne muistuttavat luonteeltaan abessinialaisia. Somalit ovat aktiivisia, lempeitä ja ihmisrakkaita. Ne viihtyvät sylissä ja haluavat osallistua kaikkiin perheen askareisiin. Ne ovat hyvin sosiaalisia ja puheliaita, mutta eivät kovaäänisiä.

      Poista
  21. "Tietävätkö kommentoijat, jotka määrittelevät rasismia, onko juutalaisuus rotu? Onko se todettavissa verikokein, kudosnäyttein tai ylimalkaan biologisin keinoin?"

    Juutalaisuus ei ole rotu. Se ei ole rotu siitäkään huolimatta, että juutalaiset jakautuvat asiassa itse kahteen kastiin ja ovat riidelleet asiasta iät ja ajat. Kysymys on siis se, että "kuka on oikeasti juutalainen".

    Ortodoksijuutalaiset sanovat, että vain ne, joiden verenperintö on tiedossa viimeisten noin 3500 vuoden ajalta (kuten on laita joidenkin vanhojen rabbis-sukujen kohdalla) ovat juutalaisia. Muut eivät ole.

    Tuon mukaan esim Rothschildit eivät voi olla juutalaisia koska heidän esiäitinsä kääntyi juutalaisuuteen (ei siis ole oikeasti juutalaista verta).

    Israelin virallisen tulkinnan mukaan esimerkiksi kaikki etiopian juutalaiset ovat juutalaisia (vaikka ortodoksit ovat siis tietysti eri mieltä).

    Voitte itse katsoa näitä kahta juutalaista ja miettiä että kuuluvatko henkilöt samaan rotuun:

    http://www.lapatilla.com/site/wp-content/uploads/2014/02/Natalie-Portman.jpg

    http://www.israelapartheidweek.co.za/wp-content/uploads/2014/03/history3.jpg

    Vastaus on, että eivät voi kuulua mutta molemmat ovat virallisesti juutalaisia.

    On olemassa vain yksi rotu: ihmisrotu ja se jakautuu etnisiin ryhmiin. Puhekielessä eri etnisiä ryhmiä kuitenkin sanotaan roduksi.

    Kemppiselle tiedoksi, että nykyään ei ole jäljellä enää mitään muuta rasismia kuin se, mikä kohdistuu valkoiseen väestöön.

    Tämä on aika hyvä ja kannattaa KAIKKIEN katsoa ajatuksella:

    https://www.youtube.com/watch?v=uMfk5UeGw4E

    VastaaPoista