5. syyskuuta 2015

Palovero


 
 
Suomeen ja ehkä laajemmin Eurooppaan pyrkiville maahanmuuttajille (en viittaa turvapaikan hakijoihin) voisi ehkä maksaa kymppitonnin siitä, etteivät tule.

Hyvä Kustaa-kuningas, kuten Z. Topelius tapasi suomentaja Juhani Ahon mukaan kirjoittaa, kävi sotaa Saksanmaalla 1600-luvulla muun muassa keräten paloveroja.

Joku roteva sotapäällikkö, Stålhandske tai vastaava, ratsasti hakkaamaan suljettua porttia, ja kun sisältä kysyttiin kimeällä äänellä että mitä asiaa, ruotsalainen esitti asiansa: ”Mitä maksatte, jos emme polta kaupunkianne?”

Tällaista puhetta saksalaiset ymmärtävät. Neuvottelut käytiin tyypillisesti joutuisasta, ja Ruotsin kannalta panos-tuotos-suhde oli erinomainen. Piirityksissä oli sekin ikävä puoli, että omat sotamiehet tahtoivat kuolla tauteihin. Eräitten sinänsä luonnollisten ilmiöiden suhde oli siihen aikaan tuntematon. Kun sotaväen leirin erotti hajusta ainakin peninkulman päähän, nykyihminen ei ihmettelisi sitä pilkkukuumeen ja lavantaudin määrää.

Unkarin Orban-ministeri tietää varmasti, mikä on mikrobi. Jos hän on lukenut historian läksynsä, mitä ei ole syytä epäillä, hän tietää, että myös SS-miehet ja nuorisofanaatikot juoksivat 1945 kovaa ja kauas niistä keskitysleireistä, joissa lavantauti oli päässyt valloilleen. Suomessa, jossa historiantutkimus kärsii edelleen eräistä puutteista, saa etsiä aikansa ennen kuin löytää tiedot punataudin ja keltataudin vaikutuksista taisteluihin ja niiden tuloksiin 1944. Sama tieto on tärkeä puhuttaessa kesän 1918 vankileirikatastrofista. Stalin oli viisas mies. Monet kuuluisat vankileirit sijoitettiin pohjoiseen Siperiaan sellaisiin paikkoihin, joissa taudinaiheuttajat eivät pysy hengissä.

Ajankohtaiseen ongelmaan soveltaen kymppitonni voisi olla varsin hyvä kauppa. Yhdysvallat aiheutti itselleen vuoden 1929 maailmanlaajuiseksi levinneen talouskriisin pudottamalla maahantulokiintiöt vuoden 1924 lailla murto-osaan aikaisemmasta. Myös suomalaisista muuten tuli tuossa yhteydessä ei-toivottuja, lukuun ottamatta kirvesmiehiä ja muita rakennusalan ammattilaisia.

Suomessa käypä viisaus olisi vaatinut, että tyhjiä lasi- ja muovipulloja olisi torjuttu määräämällä sakkorangaistus roskaajille. Se olisi ollut tyypillistä lakimiesajattelua. Paha olisi saanut palkkansa, mutta tavoite olisi jäänyt saavuttamatta. Nerokkaat henkilöt keksivät sen sijaan pullopantin ja käytännön, että tyhjien pullojen tuojilta ei kysellä mitään, vaan annetaan rahat. Tiettävästi ahkerat aamuihmiset varmistavat päivän virvokkeet tällä keinolla, josta kaikki hyötyvät. Olin lukevinani että juomapakkausten kierrätys on Suomessa erinomaisella kannalla.

Harvakseltaan kuulee edelleen siirtovankila-ajatuksen. Hankalat tapaukset olisi lähetettävä johonkin pohjoiseen tai koilliseen kuokkimaan itselleen suota. Ajatus kaatuu jo siihen, että maataloudesta lähtisi leipä. Näin ei ole ollut vuosikymmeniin. Jopa Seutulan rattijuoppojen työskentely osoittautui nopeasti kyseenalaiseksi, kun maansiirtokoneet lopulta yleistyivät.

Vankeusrangaistuksen kiristäjät eivät yleensäkään ota huomioon vankipäivän kustannuksia. Vanha nyrkkisääntö on että kiinteät kulut mukaan lukien päivä vankilassa maksaa valtiolle enemmän kuin maksaisi päivä Kalastajatorpalla, ruokalistan mukaisine aterioineen ja minibaari juotuna. – Valitettavasti tämä ei ole vitsi. Vankila on kallis rakennus, ja olisi myös hyvä, että siellä olisi vartijoita jne.

Kuolemanrangaistus on muuten vielä kalliimpi. Muutkin kuin tuomari pitävät pahana, jos joukkomurhaajan asemesta teloitetaan vahingossa naapurin täti, joka oli oikeastaan paikalla vain katsojana.

Tilanne on aidosti vaikea. Mutta entä jos talouskriisimme ja reaktiot pakolaiskatastrofiin ovat jollain vaikeasti havaittavalla tavalla samaa juurta?

On vaikea olla vertaamatta Suomea Viroon, Ruotsiin ja Tanskaan. Norja ja öljy on niin erikoinen tapaus, ettei siihen verrata.

Mikä on suomalainen erikoispiirre toimeentulon eli raha-asioiden kannalta?

Se että me olemme niin hirveän huonoja kauppiaita.

Tähän asti vastaus on ollut aina ruotsi metalliteollisuus, kaivokset jne. Vastaus ei kelpaa enää, kun merkittävä osa käsittämättömiä rahasummia merkitsevän kevyen musiikin kehittelystä ja jakelusta on Ruotsissa ja informaatio on viennin toiseksi suurin sektori.

Tanska on puolestaan ollut viimeistään pronssikaudelta alkaen taitava käyttämään hyväkseen maantiedettä. Jyllannin poikki vedettiin veneitä jo ennen historian alkamista. Niitä ei varmasti vedetty ilmaiseksi. Tanskan soiden esinelöydöt ovat häikäiseviä. Siellä on kultaa vaikka kuinka ja rautaa ennen ja enemmän kuin muilla. Arkeologi I-II on mainion ajankohtainen oppikirja. Se on siis ruotsinkielinen. Kuinka ollakaan.

Arvaan että Saksa ei aio kärsiä tappiota maahanmuuttajista nytkään. Tiettävästi karsastettujen turkkilaisten panos vuosikymmeniä sitten oli tuntuva. Itä-Euroopan maisten yleinen nihkeys ei ”johdu” reaalisosialismista van kaupankäynnin taidon yleisestä kehittymättömyydestä.

Nyt osa pakolaisista tulee seuduilta joilla on maailman vanhimmat kaupankäynnin perinteet. Kauppaa käytiin kauan ennen kuin juutalaisia oli keksittykään. Niin se vain on, että Muhammed oli kauppias, Jeesus taas työläinen. Surullinen 1900-luku oli sitten poikkeus.

Kun kirjoitin, että tässä tilanteessa on mahdollisuuksia, tarkoitin tätä. Kaupassa, joka on sodan jatkamista toisin keinoin, etevin on se, joka osaa odottamatta kääntää pöydän toisin päin.

Vastaus on palveluelinkeinot, eikä puhe ole pizzerioista. Italialaisten maahanmuutto kiellettiin USA:ssa melkein kokonaan silloin 1924. Liittyisivätkö gangsterivalta ja mafia mitenkään tähän asiaan?

33 kommenttia:

  1. Yhdysvallat aiheutti itselleen vuoden 1929 maailmanlaajuiseksi levinneen talouskriisin pudottamalla maahantulokiintiöt vuoden 1924 lailla murto-osaan aikaisemmasta.

    Taloustieteilijät ja historioitsijat ovat pohtineet 30-luvun laman syitä varmaankin hyllykilometreittäin, eikä konsensusta näytä löytyneen, ennen kuin Kemppinen keksi sen: maahanmuuton rajoittaminen oli kaiken syynä! Nyt Kemppisen tarvitsee enää keksiä selitys sille, miksi laman jälkeen, samojen tiukkojen maahanmuuttolakien vallitessa, seurasi kymmenien vuosien ennennäkemätön taloudellisen kasvun aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisen maailmansodan suuri kulutusjuhla, baby buumi ja Euroopan jälleenrakentaminen . Keksi itse loput.

      Poista
  2. Isoisä lähti Amerikkaan vuonna 1924. Mutta sitten otti pestin merimieheksi niin kuin ennenkin. New Yorkissa oli talonmaalausfirma, veljesten omistama. Kertoi että amerikkalaiset olivat vetäneet viivan Euroopan poikki ja lopettaneet itäisen Euroopan siirtolaisuuden, Suomi kuului siihen.

    VastaaPoista
  3. On sikamaisen hassua, että setä, joka blogissaan julkisesti kehuskelee sillä, että sukulaiset ovat myyneet venäläisille mätiä, märkiä halkoja, yhtyy tähän hyvien ihmisteen kuoroon, jonka pääasiallinen toimi toimettomuuden osalta on ajatella mitä muut meistä suomalaisista ajattelevat.

    Ja tuon vihreellisen tiedon suomalaisten ei-toivottavuudesta voisi korjata, koska se vuoden 1924 immigration act asetti prosenttikiintiön eri maista tuleville, myös suomalaisille. Luvut ovat helposti tarkistettavissa.

    VastaaPoista
  4. Ajan riento vaatii päivittämään Suomi 100- riemuvuoden tunnuksen "Yhdessä" tunnukseksi "Jokainen on oman elämänkokemuksensa perusteella filosofi".

    Silloin joskus ennen yksi suur- filosofi Roomassa käski ottamaan pohjoiset kansat haltuun ja suojaamaan heidät. Nyt ihmiset pakenevat suur-filosofiaa Syyriasta Länsi-Eurooppaan toivoen voivansa kokea olevansa jokainen oman elämänkokemuksensa perusteella filosofi.

    VastaaPoista
  5. Pitääkö sitten jokaisen olla hyvä kauppias? Jotenkin Suomi on huonona kauppiaana kuitenkin maailman vauraimpia maita. EI millään pahalla mielellä mutta suuri osa herra Kemppisen maahanmuuttajien teeman perusteluista ovat ad hoc tyyppisiä eikä siksi kovin kiinostavia minulle. Siis ensiksi on jokin betoninen kanta ja sitten etsitään sanoja sen värjäämiseksi oikeanväriseksi.

    VastaaPoista
  6. Ehkä kaupankäynnin moniosaamista tulee maahan nyt, mutta miten lienee skandinaavisen sosiaalidemokraattisen verojen rakastamisen kanssa?
    Ay-liike on historiaa kymmenessä vuodessa, sen takaa tämä uusi ja (vastoin ennakkoluuloja) suurimmaksi osaksi töihin ( ja hinnalla millä hyvänsä) valmis muuttajien virta. Ehkä juuri siksi Palacessa ei lasketakaan "mitä tämä maksaa yhteiskunnalle", kun hyödyt ovat elinkeinoelämän ulosmitattavissa kunhan turvapäätökset on tehty. Aivan niin kuten JK yllä kirjoittikin.

    Joku on kirjoittanut muuttajien väärästä osoitteesta. Se suuntautuu nyt maihin, joissa talouskasvu on sittenkin hyvin matala, ja ennusteiden mukaan vielä hyvin pitkään. USA, Kiina, Itä-Aasia. Mahdollisuudet olisivat siellä ja tietysti Persianlahden maissa, joihin paradoksaalista kyllä otetaan koko ajan vierastyövoimaa Intian suunnasta.
    En tiedä, joku valaiskoon, mutta miksi pakolaisveneet eivät liiku edes osittain Punaisen meren yli ja Persianlahden suuntaan? Miksi uskonveli ei auta uskonveljiään? Onko tämä juuri sitä että muut kuin hyvät kaverit jätetään? Uskontulkinnat eivät saisi olla esteenä, sillä kyllähän meiltä kokonaan toisen uskonnonkin harjoittajilta Euroopassa odotetaan itsestäänselvyytenä toleranssia.

    No, tämä tilanne on nyt käsillä, sille ei oikein voi mitään, mutta se on varmaa että nopeat ja sopeutumiskykyiset syövät kankeammat ja raskasmielisemmät, ja rikkaat pärjäävät millaisessa Euroopassa tahansa. Ehkä meidän maltillisten maahanmuuttoskeptikkojen pitäisi ottaa enemmän mallia Häkämiehen ja EK:n reippaasta optimistisesta asenteesta...? Isänmaa ja muut happamiksi käyneet meemit sivummalle ja härkää sarvista...? Kannattaa muistaa että maahanmuuttomyönteisyys ei ole vain sen mikä lie punaisen ja vihreän laidan monopoli - kokoomuskapitalistit ovat hyvin myönteisiä myös, vaikka anarkoja ja muita piruja näkeviä se kovasti harmittaakin. Stubbilla täytyy olla ajatus siitä miksi. Toivon että hän on oikeassa. On kyllä olemassa mahdollisuus että tämä on silti traaginen virhe.

    jkr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "En tiedä, joku valaiskoon, mutta miksi pakolaisveneet eivät liiku edes osittain Punaisen meren yli ja Persianlahden suuntaan? Miksi uskonveli ei auta uskonveljiään? "

      Eli kirjoittaja kysyy, miksi rikkaat öljyvaltiot (jotka ovat islamistisia eli muslimivaltioita) eivät ota muslimipakolaisia vastaan?

      Syy on aivan yksinkertainen: Muslimit haluavat koko euroopan islamistiseksi ja nyt luotu pakolaisteollisuus on erinomainen keino pumpata eurooppa täyteen muslimeita. Muslimit toki tietävät tämän kaiken mutta historiansa unohtanut eurooppalainen ei tiedä.

      Islam itseasiassa haluaa koko maailman islamistiseksi, ei siis pelkästään vain eurooppaa.

      Muslimit eivät ole maahanmuuttajia. Muslimit ovat valloittajia. Muslimit eivät ole pakolaisia. Muslimit ovat valloittajia. Muslimit eivät ole meidän ystäviä. Muslimit ovat vihollisiamme. Tämä kaikki lukee heidän teksteissään ja muslimit todellakin toimivat tämän mukaisesti. Lukekaa itse.

      Poista
  7. Suomen niin kuin monen muunkin byrokratiamaan talous saataisiin huimaan nousuun, jos säädettäisiin laki, että kunta on velvoitettu vuokraamaan pakolaiselle narinkkapaikka 10x10metriä kunnan syrjäisestä kolkasta. Sitä mukaan kun aarit täyttyvät, kunta rakentaa aaltopeltikatoksen jatkeita. Vähitellen joka kunnassa on basaarit, jotka elättävät tunhansia pakolaisia perheineen. Olen kaavaillut, että sopiva väkiluku Suomessa olisi 50 miljoonaa. Turismin vuoksi kannattaisi rakentaa Baabelin torni tai pyramidi Virojoelle, josta voitaisiin tehdä uusi pääkaupunki. Tämä ei toteudu ja siksi olenkin muuttamassa lämpimään. Sanovat, että Paun seudulla on varsin suotuisat elinolosuhteet. Sen tiesivät jo muinaiset viikingit, jotka nousivat maihin Bordån kohdalla.

    VastaaPoista
  8. "Suomeen ja ehkä laajemmin Eurooppaan pyrkiville maahanmuuttajille (en viittaa turvapaikan hakijoihin) voisi ehkä maksaa kymppitonnin siitä, etteivät tule."

    Paikallisen marketin kirjaosaston alelaarissa oli - Jorma Ollila, Harri Saukkomaa- Mahdoton menestys, euro ja 50 senttiä. Meni siinä pari päivää, kumma kun ei ollut ihmisille kelvannut, olihan siinä 26 kuvaa Jorma Ollilasta+ kansi. 480 sivua. Turhempiakin kirjoja on tullut luettua.

    Erinäisiä asian sirpaleita jäi mielen takahuoneisiin muhimaan. Laitan tähän yhden muistinvaraisen lainauksen, eiku, onhan tässä henkilöhakemisto. Sivu 437, Groucho Marx , " tässä ovat moraaliset periaatteemme. Jos ette pidä niistä niin on meillä muitakin."

    VastaaPoista
  9. Kustaa oli sitten oppinut pahoja tapoja muslimiottomaaneilta. Mitä järkeä on tappaa, siis polttaa lypsävä lehmä?

    Ehkä Rinkebyssä kerätään paraikaa paloveroa? Ruotsalaiset, maksakaa rinkebyyläisille rahaa, muuten poltamme Tukholman!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvempi Kustaa-kunkku oli Kustaa II Aadolf, kun taas vajaat satakunta vuotta myöhemmin Kaarle XII Kustaa oli se joka lähti pakolaiseksi Korkean Portin suojiin kun sai köniin Pultavassa ennen heinäntekoa 1709.

      Poista
  10. Jostain syystä tuntuu aivan luonnolliselta, ettei Venäjä ota pakolaisia paitsi ukrainalaisia.

    VastaaPoista
  11. Olisi hyvä muistaa, että työsiirtoloiden ja työllisyystyömaiden kohtaloksi koitui sama asia: koneistuminen. Oli aivan yhtä turhaa siirtää vapaita työttömiä kuin rangaistusvankeja tekemään ruumiillista työtä. Jo 1960-luvun alussa tietyömailla pääosan työsuoritteesta tekivät koneet, vaikka työttömiä yritettiin käyttää mahdollisimman paljon.

    Työttömyyskorvaus on yhteiskunnalle halvin ratkaisu. Jos työttömälle keksitään väen väkisin töitä, näiden hyödyttömien töiden tekemiseen kuluvat hallintokulut, työnjohdon palkat ja materiaalit muodostavat yleensä pääosan työn kuluista. On halvempaa maksaa korvaus työttömälle kotiin. Silloin ei kulu materiaaleja eikä tarvita työnjohtajia.

    VastaaPoista
  12. Mitä pitäisi tehdä kivekkäille? Tai paholaisille?

    Ihmiset yrittivät palata normaaliin elämään, varsinkin sen jälkeen kun useita julistuksia annettiin rauhan ja oikeuksien palautuksesta. Ihmiset tahtoivat ratkaista riitansa, mutta käräjiä ei kuitenkaan enää ollut, ja papit yrittivät riitoja ratkaista miten kuten.

    Lisäksi tulivat ylimääräiset verottajat, kivekkäät. Kivekkäät olivat ruotsinmielinen sissijoukkio, joka kulki summittain siellä ja täällä väittäen edustavansa kruunua. Sissijoukko toimi lähinnä Savossa ja Kainuussa, mutta kyllä heitä eksyi myös venäläisten vilja-aittamaakuntaan Etelä-Pohjanmaalle ja Oulun seuduille asti.

    Sisseistä oli venäläisille vaivaa, muttei suurempaa. Talonpojat eivät heistä pitäneet yhtään enempää kuin Ruotsin voudeista, Venäjän sotilaista ja komendanteista tai veronkannossa kulkevista papeista.

    Lähde
    Kustaa H.J. Vilkuna: Paholaisen sota. TEOS 2006, 352 s.

    DIAES IRAE, DIAES ILLA

    Kun Paholainen kulki Suomessa

    VastaaPoista
  13. "Se että me olemme niin hirveän huonoja kauppiaita."

    Tässä JK iski asian ytimeen! Missä ovat suomalaiset kuluttajabrändit (vrt H & M jne)?

    Johtopäätös: Ongelma ei ole insinööreissä vaan markkinointiekonomeissa.

    VastaaPoista
  14. "Tanska on puolestaan ollut viimeistään pronssikaudelta alkaen taitava käyttämään hyväkseen maantiedettä. Jyllannin poikki vedettiin veneitä jo ennen historian alkamista. Niitä ei varmasti vedetty ilmaiseksi. Tanskan soiden esinelöydöt ovat häikäiseviä. Siellä on kultaa vaikka kuinka ja rautaa ennen ja enemmän kuin muilla. Arkeologi I-II on mainion ajankohtainen oppikirja. Se on siis ruotsinkielinen. Kuinka ollakaan."

    Niin natsisaksan mytologioiden suuri kompastuskivi. "Viimeinen suuri Germaanikuningas" ei oikein ollut Hitlerin kanssa sama mieltä asioista.

    Siis täsmennetään vielä, että Kristian X ei tietenkään itse pitänyt itseään Germaanikuninkaana, vaan natsien sepitteellinen mytologia (Gorm Vanha, josta suku alkaa oli viimeinen Thorin uskoinen kuningas). Sanottakoon vielä tietämättömille, että Tanskan kuningashuone on Euroopan vanhin saman suvun hallinnassa oleva kuningashuone ja sillä oli aikoinaan huomattava vaikutus Euroopan kehittymiseen.

    VastaaPoista
  15. Kaksi pientä reunamerkintää, joista toisella on historiallista taustaa, toisella ihanan kirjallista vapaa-ajattelua takanaan.

    Paloveron sijasta historiassa puhutaan käsitteestä "Polttolunnaat" ja asiasta on tuore ja erinomainen suomalainen kirjakin (Olli Bäckström, 2013).

    Gulakien tulehdustautien arktisesta versiosta taas on tuore ihanan vetävä kirja, "Yöperhonen", jossa kirjailija Heikkinen (alias Katja Kettu) kuvaa Valkokenraalin tyttären vaellusta arktisten vankileirien saaristoissa tulehduksia hoitaen ja omaa lastansa (sittemmin Vovaksi kutsuttua) kovasti kaivaten.

    Saman kirjailijan Kätilö-kirjasta tehty elokuva on, vastoin kyynistyneiden leffa-kriitikkojen kantaa, erittäin sopiva ja loistava kuvatarina kuvaamaan 30-vuotisen sodan viimeisintä versiota (Lapin sota), kun hakkapelittat ja heidän asetoverinsa edellisen kerran sotatilan varjolla tappoivat siviileitä isommissa määrin.

    Korkea oikeuden emeritus-toimija sanoi teatterin ulko-ovella hyvin:
    "Vahva tarina, vahva elokuva"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä "palovero" on aivan vakiintunut käsite ja on ensimmäinen kerta kun luen mistään "polttolunnaista".

      Poista
    2. Bäckström:llä on muuten blogi, johon ilmestyy kuukauden välein pienempi kirjoituksia kiinnostavista historian kysymyksistä.

      Poista
  16. Taudeista sodissa: Kintoisa kirja. Kuusjalkainen vihollinen (Joko sosialismi tuhoa täit tai täit tuhoavat sosialismin, Lenin). Samoin Helena Laurentin gradu Suuri täisota sotiemme aikaisesta kansanterveydenhoidosta on hyödyllinen.

    Markku af Heurlin

    VastaaPoista
  17. Suomessa on tyhjentyneitä pikkukuntia, joiden kerrostaloihin mahtuu tuhansittain väkeä. Olisi asunnot ja kaikki infra valmiina. Ei tarvitsisi hätämajoittaa liikuntasaleihin eikä hurskastella kotiin ottamisilla. Eiköhän ole ihan normaalia suhtautua varoen tuntemattomien majoittamiseen?

    Oma kysymyksensä on, suostuisivatko pakolaiset menemään noihin muuttotappiokuntiin. Suomalaiset ovat kai aika harvinaista kansaa sikäli, että pitävät vähäväkisyydestä asuinpaikkakunnallaan.

    VastaaPoista
  18. Kemppinen kirjoittaa: "Vankeusrangaistuksen kiristäjät eivät yleensäkään ota huomioon vankipäivän kustannuksia. Vanha nyrkkisääntö on että kiinteät kulut mukaan lukien päivä vankilassa maksaa valtiolle enemmän kuin maksaisi päivä Kalastajatorpalla, ruokalistan mukaisine aterioineen ja minibaari juotuna. – Valitettavasti tämä ei ole vitsi."

    Tässähän se on sanottu. Se sama, jota kansakin sanoo, mutta herrat eivät usko: meidän vankiloissamme on liian lepsut oltavat ja meininkin kuin hotellissa.

    Todellakin: valitettavasti tämä ei ole vitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei ole sanottu tuota. Kulut olisivat samat vaikka vangit kiinnitettäisiin pulteilla pää alaspäin seinään. Kulut aiheutuvat kiinteistöistä ja palkoista. Ruoka on laitosruokaa.

      Kaltaisesi lepsuilusta puhuvat eivät taida tuntea vankiloita. Eikö sinulle tosiaankaan sano mitään, että useimmat sinne joutuneet pyrkivät sieltä kiihkeästi pois, ja pian.

      Poista
    2. Älähän suutu, sillä enhän minäkään väittänyt, että se olisi oma kantani, vaan "kansa" näin sanoo - siis se sama kansa, jonka mielestä tuomiot ovat liian lieviä.

      Toisaalta ei pidä aliarvioida kansan suusta kuultua. Kansa ei ehkä tiedä kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja, kuten vaikkapa sitä miksi vankila on niin kallis ylläpitää, mutta kansalla on yleensä rutkasti tervettä järkeä.

      Se ilmenee mm. siinä, että kansan mielestä väkivalta- ja seksuaalirikoksista saa liian lieviä tuomioita, kun taas esim. tupakan ja huumeiden salakuljetuksesta pätkähtää raskas tuomio.

      No, tämän saman asian, jonka jokainen tervejärkinen on tiennyt jo vuosia, totesi nyt joku välkky "oikeusoppinut", joka tosin ilmaisi asian niin, että jostakin syystä muissa rikoksissa käytetään asteikon alapäätä ja huumerikoksissa yläpäätä.

      Kansan mielestä pitäisi käyttää enemmän yläpäätä kuin alapäätä.

      PS. Se että vankilaan joutunut pyrkii sieltä äkkiä pois, ei kerro mitään. Jotain voisi kertoa se, kuinka moni siellä kerran käytyään ei sinne enää joudu.

      Poista
    3. Jos ihminen pyrkii vankilasta pois, se kertoo, että negatiivinen kannustin on toiminut.

      Poista
    4. "enhän minäkään väittänyt, että se olisi oma kantani, vaan "kansa" näin sanoo"

      Miksi sitten itse toistat roskaa.

      Poista
    5. Oikeastaan kaikki vankilat voitaisiin lopettaa,

      Viime kädessä vankila takaa, että voin poistaa kutsumattoman vieraan kodistani.

      Tuolla Setä Kemppisen vankilakustannusten kauhistelulle on analogia.

      Toisessa maailmansodassa kauhisteltiin, etteivät kauppalaivat pystyneet ampumaan alas saksalaisia hävittäjiä, vaikka kauppalaivoihin asennettiin kallis ilmatorjuntatykki.

      Sitten joku peliteoreetikko huomautti, että kalliin tykin tarkoitus ei ole tappaa vihollista, vaan estää vihollista tappamasta kauppalaivaston miehistöä sekä lastia

      http://lesswrong.com/lw/bbv/examine_your_assumptions/

      Poista
  19. On pantasusia, pantakarhuja, pantailveksiä jne. ja myös pantavankeja. Tuorein juttu Hesarissa: http://www.hs.fi/sunnuntai/a1441341831475?ref=hs-fprio-2-1

    Pantavangin haastattelun ohessa kerrotaan mm. että "Rikosseuraamuslaitoksen mukaan valvontarangaistus maksaa noin 60 euroa päivässä, kun vankeusvuorokauden hinta on lähes 200 euroa."

    En ole ollut vankilassa rikosten takia, mutta olen ollut remontoimassa kirvesmiehenä Pelson vankilalla ja näkihän sitä hommaan siinä syrjäsilmälläkin sillä tavalla, että joitain ajatuksia sen mielekkyydestä kyllä heräsi. Joskus kammotti, että entä jos joku ilta klo 16 eivät vankilanportit avaudukaan meille siviileille. Ja onhan niitä tuttavia ollut, yksi läheinen serkkuvainaakin, joilla vankilakierre on ollut elämänikäinen kierre, eikä niiden juttujen kuuleminen koskaan ylevän helpolta elämältä kuulostanut. En kenenkään vankilakokemuksia omaavan ole kuullut lepsuilusta puhuneen kun se ei ole ollut ennen eikä jälkeen vankilakokemuksia muutenkaan heillä. Valkokaulusrikollisista en osaa sanoa; ehkä heillä ennen vankilaa on ollut helppoakin, ainakin taloudellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 200 euroa päivässä on aivan älytön summa. Nyt kun tietotekniikka mahdollistaa valvonnan vähällä miehityksellä, niin miksei sitä käytetä?

      Kyse taitaa olla vain siitä, että järjestelmä on byrokraattien suunnittelema.

      Poista
  20. Saatan muistaa väärin, mutta muistan lukeneeni että kuitenkin yli puolelle vankilaan joutuneista yksi kerta riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kerran jostakin, että ensikertalaisista uusii 40 ja kokeneista 60 prossaa. Eli ainakaan huonot olot eivät estä paluuta.

      Poista