20. syyskuuta 2015

Oottako kuullu


 

Eilen poistui Vaasasta Pendolinolla kuvassa esiintyvä kansankiihottaja. Yleisön joukosta oli helppo tunnistaa herran perkeleitä, jotka olivat rahoittaneet myös kuvassa näkyvän rintavarustuksen.

Sama juhlapuhuja oli syönyt lihasoppaa Kauhavalla. Soppa oli hyvää, Kauhava taas jotenkin käsijarru päällä, ihmiset kurkkivat uutimien takaa, näkyykö raiskaajia. Minua ei epäilty.

Autolla (Ford Mondeo) ajaa Vaasaan alle tunnin. Selvitin kohisevaan ja vinkuvaan mikrofoniin, että Vaasan Jaakkoo oli merkittävä kotouttaja, venäjän kielen maisteri ja Alahärmän kielen mestari, monikulttuurinen mies, joka käytyään rähisemässä Turussa hurreille Hampurin Pörssissä palasi Onkilahden rantaan laskettelemaan kouluvuosiensa rantaruotsia toisten mälyttömien kanssa.

Vauraus näkyy jo Vöyrillä. Närpiössä se kuuluu olevan ihan mahdotonta.

Mitä nyt seuraa, sitä ette olisi arvanneet tältä palstalta lukevanne. Minkä teet. Painoin persettä penkkiin kuin ay-jyrä, mennen tullen lähes kymmenen tuntia. Kai jotain tarttui, kun ratatöiden takia Seinäjoelta Kauhavalle tuotiin bussilla, joka kiersi entisen Kosolan talon ainakin kahteen kertaan.

Asiani oli hyvin yksinkertainen. Maakunnan Lionsit alkavat jakaa lahjoituksina Vaasan Jaakoon juttuja vanhusten palvelutaloissa ja kuulemma kouluille ja kirjastoillekin. Ehkä pieni määrä myydäänkin. Ajattelin että jokainen tekee sitä mitä osaa; minä soitin suutani äänistudiossa, koska itse haluan keskittyä maahanmuuttaneisiin, en maahanmuuttajiin. Kohdeyleisöni on tullut tänne alatietä eli siis syntymällä. Keino pitää yllä ihmisten yhteyttä on puhe. Kun joka paikkaan ei kerkiä, otetaan koneet avuksi.

Kun lähdin, Helsingin Rautatientorilla huudettiin lippujen alla laillista hallitusta vastaan. Seinäjoella ei näkynyt Mannerheimia, mutta Vaasan senaatti oli kai juuri pitämässä istuntoa, kun sitä ei siinä kadunkulmassa näkynyt. Yhtenä puhujana oli kansanvaltuuskuntaa paennut valtioneuvoston kanslian edustaja ja toinen EU:n sanantuoja. Muistokiven oli maksanut Vaasan Jaakoon säätiö.

Kun Jaakkoo ryhtyi sanomalehdessään rakentamaan omaa maakunnallista kotoutusohjelmaansa 1924, maa oli sangen synkässä tilassa ja vielä pakolaistulvan armoilla.

Pakolaisina vastustettiin somaleja ja sen jälkeen on puhuttu syyrialaisista. Nyt täällä on majoituksessa monta tuhatta irakilaista.

Myös heitä puhutellaan raiskaajiksi, vaikka heitä, siis nyt mielenosoitusten kohteena olevia, ei ole juurikaan täällä nähty. Heidän rikollisuudestaan tai pahantapaisuudestaan ei tiedetä vielä mitään.

Yksi asia tiedetään. Kun tilanne on näin selittämätön, siihen sovelletut järjestelmät ovat toimimattomia.

Pakolais-käsite alkoi syntyä 100 vuotta sitten. Maattomille eli etenkin Venäjän pakolaisille luotiin norjalaisen tutkimusmatkailijan toimin niin sanottu Nansenin passi. Toisen maailmansodan valtavien mullistusten jälkeen tehtiin ensin YK:n ja sitten Euroopan Neuvoston sopimuksia, jotka ovat kehittyneet näihin päiviin.

Suomessa kenellekään ei tullut edes mieleen olla palauttamatta turvapaikkaa pyytäneitä pakolaisia Neuvostoliittoon 1945. Heissä oli sotavankeja, inkeriläisiä ja monia muita. Heitä koottiin palauttamista varten mm. isoisäni elokuvateatteriin Kauhavalla. Suomesta lähti sotarikoksista epäiltyjä Ruotsiin ja Venezuelaan ja eräät saivat turvapaikan. Jotkut lähtijöistä eivät taatusti olleet rikollisia, vaan armeijan salaisten järjestelyjen (kuten radiokuuntelun) erikoismiehiä.

Euroopan suurin ja kallein pakolaisjärjestely teidän. lukijoiden, muistonne aikana oli Saksan yhdistyminen.

Se maksoi 2 biljoonaa euroa eli 20 vuoden ajan 100 miljardia euroa vuodessa. Mikä oli omaisuusjärjestelyjen hinta ja hallinnollisten toimien (Treuhand) kustannus, sitä en tiedä, mutta voin ottaa siitä selvän.

Kuinka paljon ihmisiä siirtyi, se lienee vaikeasti laskettavissa – mutta liittokansleri Merkel itse on entisen Itä-Saksan alueelta lähtenyt, ”Ossie”.

Ei varmaan tarvitsisi toistaa, että lähes 30 vuotta länteen pyrkiviä pakolaisia oli tapana ampua. Niin, olen käynyt Berliinin muurilla ja Itä-Berliinissä vuonna 1962.

Nyt ainakin Unkarissa ja Balkanilla ja miksei myös Torniossa nähdään, että järjestelmä ei toimi ja että tuon kokoluokan pakolaisuuteen ei ole varaa eikä maahantulijoitten asuttamisesta ja työllistämisestä ole todellisuudessa toivoa.

Ehkä kaikki toivovat, että he siirtyisivät pian johonkin muualle. Mihin, siitä ei ole aavistustakaan.

Asiannäkeminen islamin uskoisten sotatoimena, Putinin haaveena tai rikollisjärjestöjen vallananastuksena ei todellakaan auta asiassa eteenpäin.

Maa jossa ei näyttäisi syntyvän ratkaisua edes varsin pienen väestön työllistämisestä, palkoista ja etuuksista, on kyvytön toimimaan näin odottamattomassa tilanteessa.

Torniosta tulee väkisin mieleen Lapin sota. Ruotsiin evakuoitiin hyvin suuri osa Lapin väestöstä, toinen suuri osa Keski-Pohjanmaalle. Kun pakolaiset palasivat koko Lappi oli poltettu ja miinoitettu. Siitä sitten kuitenkin selvittiin.

Lähiviikkoina nähdään, voiko rauhan ajan valtio romahtaa ja siihen liittyen nähdään, onko EU:lla voimaa ja kykyä ratkaista isoa kriisiä. Romahtamainen tarkoittaa tässä yhteydessä toimintakyvyn menettämistä.

Junissa ei muuten eilen näkynyt epätavallisen värisiä tai näköisiä ihmisiä. Niinpä en tiedä, mikä edelle kirjoitetusta on asiaa ja mikä asian vieressä. Arvioni on, että tilanne on muuttumassa vakavasta hyvin vakavaksi. Vakaa se ei ole.

45 kommenttia:

  1. Jospa islamistit hakevat yksinkertaisesti "elintilaa" Euroopasta. Jotkut tietävät, että islamiinuskoisia on maailmassa jo yli miljardi,pitääkö paikkansa --en tiedä? Ketkähän ovat sitten "siansaksaa"puhuvan "kapisen koiran" asemessa?

    VastaaPoista
  2. Lainaan vapaasti Antony Beevoria. On aivan turhaa yrittää verrata Euroopan sotien jälkeisiä suuria väestönliikkeitä nykyiseen tilanteeseen. Niissä oli yleensä kyse siitä, että pääasiassa ihmiset pyrkivät kotimaihinsa, esim. miljoonat etniset saksalaiset pyrkivät takaisin kutistuneelle Saksan alueelle.

    Siinä oli kysymys ihmisistä, jotka jakavat kulttuurin, kielen ja arvopohjan "vastaanottajamaan" kanssa. Nyt esim. Tornioon on tulossa toiselta mantereelta islaminuskoisia ihmisiä, joista arviolta n. viidesosa on luku-ja kirjoitustaidottomia ja lopuista suurin osa osaa vain arabiaa. Näiden ihmisten työllistyminen ja sopeutuminen osaksi suomalaista yhteiskuntaan on todella pitkän tien takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On yksinkertaistettua sanoa, että ihmiset pyrkivät kotimaihinsa. Saksalaiset eivät pyrkineet vaan heidät ajettiin pois pakolla. Eivätkä suinkaan kaikki alueet joissa he olivat asuneet olleet kuuluneet Saksaan, Pakolaisille muuten saatettiin sanoa kuten Suomessa karjalaisille: "Miksi lähditte?"

      Sitä paitsi Saksassa oli sodan päättyessä miljoonia orjatyöläisiä, joista osa palasi kotimaahan ja osa suunnisti vallan muualle.

      Sitten olivat ne, jotka nimenomaan pakenivat pois kotimaastaan, esim.tuhannet virolaiset Ruotsiin.

      Joka tapauksessa pakolaisongelma oli toisen maailmansodan jälkeen aivan toista suuruusluokkaa mitä se nyt Euroopassa on. Ja mikä tärkeintä: voimavaroja oli niukasti, kun kaupungit olivat raunioina ja ruokaa ja lämpöä oli riittämättömästi. Ilman YK:ta ja USA:ta ei olisi selvitty.

      Poista
  3. Venäjä on ryhtynyt tosissaan avustamaan Assadia ja päämääränä lienee stabiloida alue. Yhdysvaltain fanittama hallittu kaaos ja Assadin syrjäyttäminen alkaa olemaan kirosana. Jospa rauhoitetuille alueille olisi mahdollisuus perustaa Euromaiden sponsoroimia pakolaisleirejä, joille nämä käpykaartiin lähteneet nuoret leijonat voidaan turvallisesti palauttaa. Niiden viihtyisyyteen olisi vara panostaa. Murto-osalla Suomessa syntyvistä kustannuksista olisi mahdollisuus järjestää leiriläisille loisteliaat olot. Jospa he sieltä naisenkaipuun vetäminä liudentuisivat takaisin yhteisöönsä. Mutta ennen kaikkea Amerikka pitäisi heittää ulos ja investoida alueen tekemiseen asuttavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä millä mielellä kirjoitit , käpykaartiin lähteneistä nuorista leijonista, aina on tulkinta. Tänään kaupassa, kassajonossa , kolmekappaletta, nuoria miehiä, oikeastaan poikia vielä. Olo tuli huonoksi, ärsytti epämääräisesti. Jos minä ja pari kaveriani olisi syystä tai toisesta joutunut pyörittelemään peukaloitaan eristyksiin ympäröivästä yhteisöstä, vastaavassa iässä, luulen, tulos olisi ollut huono.

      Kenenkään ei myöskään pitäisi joutua viettämään lapsuuttaan tai nuoruuttaan millään leirillä. Organisoitua, järkevää tekemistä tarvitaan, miten ja kuka sen järjestää , en tiedä.

      Poista
  4. Jaakko Ikolan ajatusmaailma maalattiin mustasta valkoiseksi, vai menikö tämä väärinpäin?
    Valkoisesta mustaksi?

    VastaaPoista
  5. Kynällä, vai että kynällä..sunnuntai, 20 syyskuuta, 2015

    No nyt! Nyt on professori hereillä. Ei hättää mittään: "Niin kauan kuin ihmisellä riittää toiveikasta ja mielikuvitusrikasta mielialaa; ihmisellä ei Voi olla mitään hätää."

    G. Augustson, St. Urho's Pub, pyrytti ja lapasissa olivat pampulat, muistan tarkoin.

    Hemskatti. Kuinka kääntyy en så'n bra humör?

    VastaaPoista
  6. Tante Angelan pelotteluista tulee mieleen pari kysymystä. Mikä maa houkutteli v. 1941 Suomen sotimaan Neuvostoliittoa vastaan? Minkä maan sotilaat polttivat Lapin siviiliasukkailta talot ja ulkorakennukset v. 1944-45?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä maa esti Neuvostoliittoa valtaamasta Suomen Lappia alkuvuonna 1945?

      (Japani saarensa menetti.)

      Kummastelee Kunnaksen Ilkka

      Poista
    2. Kaimalle vastaus: ei se ainakaan Kanada ollut. Veikkaan Suomea.

      Poista
  7. Kemppisen ja monen kommentoijan puheissa, samaan tapaan kuin koko maassa tällä hetkellä, esiintyy arvailuja ja ounasteluja siitä mikä on reaalitilanne Suomessa nyt. Edelliseen päivitykseen laitoin kommentointiosioon ehdotukseni (nimimerkillä jk) jotta saadaan oikeita määrällistä tietoja ja jottei kenenkään tarvitse lukea mitään lukuja pahantahtoisista nettilehdistä tai perustaa käsitystään siihen, mitä itse tai käly on sattumanvaraisesti sattunut näkemään vaikkapa Rovaniemen pikajunassa.

    Kysymykseen paljonko pakolaisia meillä on nyt ei kukaan osaa vastata, vaikka se tieto on viranomaisilla olemassa. Eli viikottaiset sisäministeriön tiedotustilaisuudet toimeen ja pian, muuten maa muuttuu huhuilun pesäksi jossa röyhkein hatusta vetäjä voittaa keskustelutilan.
    On saatava tietää miten määrä kasvaa, millä vauhdilla ja kumulaatiolla - tai toisaalta, onko käsitys pakolais"aallosta" liioiteltu. Ajan tasalla olevien, päivittyvien numeroiden julkaiseminen olisi varmasti mitä korrektein toimi.

    Viranomaisten tulisi ottaa tiedottaminenkin nyt kunnolla haltuunsa, netti on täynnä ilmaan heitettyjä lukuja sen mukaan mikä on kunkin yksityisen kansalaisaktivistin poliittinen agenda. Suvaitseva väestönosa ei puhu luvuista lainkaan (miksiköhän?), vähemmän suvaitsevat heittävät taas pirullisia prognoosejaan seinille niin että heikompia alkaa heikottaa ja paniikkirasismi saa kasvualustaa.

    Pistäisivät nyt hitossa virkamiehet sen "laskuri" vaikkapa sisäministeriön sivuille - ei luulisi olevan ylivoimainen vaatimus. Avoin tieto = avoin demokratia. Ei varmasti syrji koskaan ketään.

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno ehdotus viranomaisille. Ongelma vain on siinä, että maahan on tultu kuin hollitupaan jo jonkin aikaa.
      Viranomaisilla ei ole homma ns. hanskassa. Ei tiedetä kuinka paljon ja missä ovat.

      Rajavartiolaitos on rajavartiolain 11. pykälin mukaan lähinnä ihmisoikeusjärjestö, jonka isohko vene on avittamassa ihmisten (sala)kuljetusta Välimerellä.

      Itäraja toisella puolella onneksi vielä vartiosto pelaa.

      Poista
    2. Ja sitten tilastoa siitä myös koska joku on lakannut olemasta pakolainen! Onko työllistynyt ja asettunut ihminen yhä pakolainen niinkuin chileläiset aikoinaan. Tai työtön ja asettunut niinkuin suomalaiset nykyään.

      JH

      Poista

  8. Vaasan Jaakkoo oli merkittävä kotouttaja, venäjän kielen maisteri ja Alahärmän kielen mestari, monikulttuurinen mies

    "Juurikin näin." Ja mikä parasta, maan merkittävimpiä vaskisteja.

    VastaaPoista
  9. Hyvän asian puolesta voi tietenkin asioita hämmennellä mielin määrin, mutta Saksojen yhdistymisen kutsuminen pakolaisjärjestelyksi vaatii mukautuvaa mielikuvitusta. Kuka pakeni mistä ja minne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi miljoonaa entisen DDR:n asukasta entiseen GDR:än. Pakolaisuus tietenkin loppui rautaesiripun kaatumiseen. Työllisyys- ja asuntokysymykset olivat samansuuntaisia. Oikeampia termejä olisivat "kansainvaellus" tai "muuttovirta".

      Sotien jälkeinen "pakolaisjärjestely" olikin sitten suuruudelaan kooltaan kymmenlkertaonen. Kuten yritin selvittää, kansainvälisesti pakolaisstatus sai nykyisen muotonsa silloin. Ne ihmiset pakenivat puna-armeijaa jouduttuaan jättämään kotinsa.

      Poista
    2. Valtio evakuoi omat kansalaisensa, tai Puola karkoitti saksalaiset tai Neuvostoliitto asutti kansalaisiaan Tallinnaan ja Viipuriin.

      Hauskaa sanaleikkiä, kuten Vaasan Jaakko, Suomen merkittävimpiä vaskisteja.

      Poista
    3. Ukrainasta on paennut Venäjälle miljoona pakolaista.

      Poista
    4. Eivätkös DDR:n asukkaat paenneet BRD:n puolelle (= Bundesrepublik Deutschland)?

      Poista
  10. Eihän sitä Mannerheimiä näkynyt kun suku sammui Suomessa sillä aikaa. Ulkomaiden varassa ollaan siinäkin.

    VastaaPoista
  11. Kiitos käynnistä! Hienoa, että energiaa riitti vielä kirjoittaa blogi näin hauskalla ja lennokkaalla tyylillä.

    VastaaPoista
  12. MV-lehden tietojen mukaan Ruotsissa raiskataan 164 naista joka päivä.

    http://mvlehti.net/2015/09/20/ruotsissa-raiskataan-164-naista-joka-paiva/

    Maahantunkeutujat tulevat niin täysin toisesta kulttuurista ja uskonnosta, että syytä varautua Suomessakin kasvaviin levottomuuksiin ja naisten ahdisteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi laitoit tänne linkin tuohon MV-skeidaan ?

      Poista
    2. Hämmästyttävää, että joku käyttää lähteenä MV-lehteä - joko tarkoituksellisesti tai tietämättömyttään. En tiedä, kumpi vaihtoehto on pelottavampi. Lyhyelläkin selvityksellä käy ilmi, että todellinen luku on kymmenesosa MV-lehden väittämästä.

      Tuo kymmeneyskin on kyllä Euroopan kärkeä.

      Poista
    3. Siis "MustaValkoisen lehden mukaan..."

      Poista
    4. Tuo MV-lehti on uusnatsien käsikassara, perustajakin on juutalaisvastainen ja rikoksista tuomittu. Ja lehdessä on varattu oma tila uusnatsien keskustelualueelle. Viimeksi kun katsoin.

      Poista
  13. Oli siellä laillista valtaa riittämiin. Joukkoon oli soluttautunut ainakin:
    - lakimiehiä
    - poliiseja (eläkkeellä)
    - lääkäreitä
    - konduktöörejä
    - toimiupseereja (eläkkeellä)
    - työttömiä
    - kuka tietää...

    Sana joukon kuvailuun on paras olla palkansaajia.

    Eräältä ay-liikkeen puolustajalta Yhdysvalloissa kysyttiin mitä työväki tahtoo ja kuinka sen voisi lyhyesti ilmaista. Hän vastasi: " Lisää."

    Siinä koko juttu, nollilla on menty jo pitkään. Raja näyttäisi olevan siirtokokeilujen kohteena. Rautatientorin rokulipäivä on yleisessä käytössä esim. mental health day, pekkaspäivä jne. Ei sovi käydä täpärälle tilipussille käpälöitsemään. Luottamus on ensin ansaittava.

    Oottako lukenu mamman luhrikkahillopurkkien paineensiedosta? Vaasan Jaakkoo Amerikas. On hyvä. Haalit oli komuillakin. Työtä nekin teki. Ei sovi halveksua. Helpolla omaisuutensa luoneet saavat olla varuillaan tämän asian kanssa. Inhimillistä sekin; kyllä sen voi ymmärtää.

    Sopijaosapuolten ennakkoluulot ja hampaitten kiristykset ovat ongelma. Linnottaudutaan asemiin. Tulisi olla kuin tanssit, kansandances! Rytkäpolkkaa letkajenkkaa mitä vaan mutta preussilainen kuri ei ole meille sopiva.

    Tästä mielenilmoituksesta ei mulle maksanu kukaan mitään.

    Mitä kirkko on suunnitellut pakolaisavuksi? Raottaako plambuukia vai tuleeko taas hukkuneiden merimiesten villapaitakeräys? Omimmaksi armeijakunnakseni olen jo pitkään kokenut Pelastusarmeijan. Homma osataan ja työ käy.

    I. H.

    VastaaPoista
  14. Jäi epäpyhäpäivän sana tuosta, venäläinen sanonta se. Byrokratian jäykkyyden ollessa esteenä asia edistämiseksi se tehdään vasemmalta, na levo.

    Hyvin yksityisesti tehtiin, sillä se nousi yritteliäisyys kunniaan. Verothan eivät vieneet. Jos on molemmin päin saadaan ikävästi ahkeria ja yritteliäitä veronkiertäjiä.

    Onko huomattuna etteivät täällä jouda töiltään naamaa mutristelemaan? Tässä on nyt joku mato. Ei käy propagandan mukaan.

    Niille eksofobian dosenteille ja sosiaalipummologian tohtoreille joille tulee päänvaivaa suosittaisin etujärjestön perustamista, mikään ei ole niin käytännöllinen kuin hyvä teoria. Sitten vain reippaasti lakkoon.

    VastaaPoista

  15. Järnefeldtien talenttiperheen isä Aleksander toimi maaherrana Vaasassa. Hän pani siellä pakkosuomen lääninhallitukseen. Lehti syntyi tälle kylvölle kuten suomenkielinen lyseokin 1909. Sieltä Vaasan Jaakkoo kirjoitti ylioppilaaksi. Olisiko arvatenkin jykevä koulutalo tallella? Niistä ja sitten alivuokralaisasumisista yliopistokaupungin katoavien säätyläisleskien tykönä, nousi suomenkielinen sivistyneistö niiksi harvoiksi kukoistuksensa vuosikymmeniksi.

    Lehtikin lakastui. Sen -tai pikemminkin keskustakiinteistöt, valtasi Kai Mäkelä. Raha oli väärää. Se oli SKOP:in omista vekselilakikurin rikkovista talletustodistuksista ja korkosäännöstelyn rikkovista ahneusyllykkeistä tehtyä maksuvälinettä. Rahanpesun jälkeen eli Suomen Pankin setelien nippuna ja postisiirtona se kelpasi maamiesten ja vaimojensa lapsosille muuttoavuksi pääkaupunkiseudulle. Jne.

    Jatkaakseni tätä ei-historiaa kerron John Wikströmistä tehdyn näytelmän Antti Tuurin toimesta Vaasan teatteriin, teksitetään ruotsiksi. MoottoriWikström näki Amerikassa auton ja rakensi sellaisen. Palasi Suomeen ja alkoi tehtailla polttomootoreita, tunnetuin kai veneiden keskilaitamoottori. Tätä jatkui vuosikymmeniä, ja ihan vaan lokiikalta arvaisin Vaasan Wärtsilän nousseen tälle pohjalle. Esitys sai ensi-iltansa ihan äsken ja pääsen katsomoon tulevana viikonvaihteena.

    Minusta körttiläisyys antoi itsetunnon, mitä pohjalaisuudeksi kutsutaan. Paavo Ruotsalainen taitaa olla merkittävin suurmiehistämme. Viitsimättä tällä kertaan syvemmin rypeä itsehäpäisyssä, lainaan vain pari sanaa juuri käsillä olevasta kirjaston poistokirjasta A People and A Nation kuinka Herätys 1740 laskeutui Amerikkaan. Heränneet heittivät niskoiltaan perinteisen ylöspäin katomisen eli parempiensa hännystelyn (deference). Saarnaajat tiesivät ymmärtävänsä Jumalan Sanan oikeasti ja perinteiset papit saarnasivat valetta.

    Nämä Kirkastuneet kyseenalaistivat myös sosiaalisen perinnehierarkian ja väänsivät politiikan eli tulevaisuuden tekemisen / esiinpakottamisen ihmistarmon arvoiseksi. Viimeisin vikatikki tällä tuskien tiellä valoon on pohjois-Afrikka, näillä näkymin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  16. Tämä pakolaiskriisi näyttää yhä vähemmän pakolaiskriisilta ja yhä enemmän jonkinlaiselta projektilta.
    Perustelut:
    1. Puhutaan humanismista, mutta todellisuudessa pelastettavat on enimmäksen elämänsä kunnossa miesyksilöt.
    2. Kukaan Brysselissa ei edes puhu rajan sulkemisesta (vielä?) vaan sen sijaan kiroillaan Unkarin suuntaan joka ei tee muuta kuin haluaa tietää kuka kulkee hänen rajansa yli - paha Unkari paha!
    3. Kansainväliset TV kanavat puhuvat ja näyttävät asioita vain yhteen suuntaan - pakolaiset versus pahat Itä-Eurooppaan valtiot ja Itä-Euroopan ekskommunistiset moukkavaltiot versus valaistunut länsi jotka krististillisesti auttaa niitä jotka sitä tarvitsevat (todellisuudessa kyllä minusta vauraita Lähi-Idän yleisurheilijoita jotka juoksevat ilman ruokaa sataa kilometria päivässä ja vetävät kuin akrobaatit itsensä yhdellä kädellä junan ikkunasta sisään. Jotka muuten melkein kaikki ensimmäiseksi haluavat opiskella Euroopassa, mikä on minusta kiinostava piirre sotaa pakoon juoksevalta kansalta)
    Itä-Euroopan moukkana en halua osaa tässä pakolaispelissä, Merkelin projektissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättäviin suorituksiin pystyy aivan tavallinen mies jonka perhe ja suku ovat panttivankeina tai muutoin hädänalaisia. Olen nähnyt.

      Poista
  17. NWO:n Eurabia suunnitelma. Tarkoitus on kaataa kristityt valtiot ja raivata tilaa antikristuksen vallalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoissa "kristitty" ja "valtio" on ristiriita.

      Poista
    2. Heh. Kristikansa kriiteli kivikirkoissa jo 1400 -luvulla.

      Poista
  18. Kemppinen ei tiedä mitään siitä, mikä on muslimi. Eikä siitä, mikä on islam. Eikä siitä mikä on jhad ja miten sitä tehdään ja mitä siihen sisältyy.

    Yritetään lyhyesti ja ytimekkäästi selittää Kemppiselle ja muillekin joitakin perusasioita ja faktoja:

    Islam on valtiojärjestelmä, jossa on mukana myös uskonto-moduli. Islamin uskonto-moduli ei ole arvomaailmaltaan samanlainen kuin muiden valtauskontojen arvot. Islamin uskonto on väkivaltainen, alistava ja sotaisa.

    Muslimi on ihminen joka noudattaa islamista valtiojärjestelmää, islamin ohjeita, islamin käytäntöjä jne eikä muslimi saa sitten mitään muuta noudattaakaan.

    Muslimia ei voi kotouttaa länsimaalaiseksi koska islam kieltää sen.

    Muslimi ei ole rotu eikä etninen ryhmä eikä kansalaisuus. Muslimeita on lähes kaikista etnisistä ryhmistä ja heitä asuu lähes kaikissa valtioissa. On siis turha puhua kansallisuuksilla koska niillä ei ole muslimille mitään merkitystä. Vain islamilla on muslimille merkitystä.

    Euroopan massiivista muslimiongelmaa (=invaasio ja islamisaatio) ei pidä sekoittaa rotukeskusteluun koska rotu ei liity islamisaatioon mitenkään. Eikä liity. Ei. Piste.

    Muslimi noudattaa islamia ja sen oppeja ja käytäntöjä ja näihin käytäntöihin kuuluu mm:

    - koko maailman muuttaminen islamistiseksi jihadin avulla (väkivalta, tappaminen, sota, raiskaukset, pahoinpitelyt, taloudellinen sodankäynti, ja monet monet muut vastaavat asiat ... )

    - muslimimiehellä on islamin sallima oikeus raiskata vääräuskoisia naisia ja tyttöjä. Jos raiskausta vastustetaan on muslimimiehellä oikeus tappaa nainen tai tyttö.

    - muslimilla on islamin sallima oikeus valehdella niin paljon kuin huvittaa vääräuskoisille.

    - vääräuskoisten harhauttaminen on sallittua.

    - vääräuskoisiin kohdistuva petos on sallittua.

    - vääräuskoisten kanssa tehdyt sopimukset ja valat eivät ole pitäviä ja muslimi voi yksipuolisesti purkaa ne koska vain. Esimerkiksi suomessa asuva muslimi joka käy armeijan niin sellaiselle ei sotilasvalalla ole mitään merkitystä.

    - pedofilia on sallittua muslimimiehille.

    - islam ei sisällä ihmisoikeuksia.

    - islam ei sisällä minkäänlaista ajatusta minkäänlaisesta tasa-arvosta esim miesten ja naisten välillä.

    - muslimilla on islamin oikeus tappaa homoseksuaalit. Lesboista ei käytännössä mainita teksteissä mitään mutta heitäkin on tapettu. Iranissa on tapettu noin 7000 homoa pelkästään 2000 luvulla.

    - muslimilla on islamin oikeus alistaa ei muslimeita ja lypsää heiltä suojelurahaa.

    - muslimi ei ole maahanmuuttaja. Muslimi on valloittaja.

    - muslimi ei ole pakolainen. Muslimi on valloittaja.

    - islam pysäyttää yhteiskunnassa tieteellisen kehityksen, teknologisen kehityksen ja sosiaalisen kehityksen. Esimerkiksi tiedettä, joka on ristiriidassa koraanin kanssa ei ole lupa harjoittaa (esim kosmologia) ja sellaisen harjoittamisesta langetetaan islamissa jumalanpilkkasyyte ja tekijä teloitetaan.


    Tässä llistatut ovat kaikki tosiasioita. Jokainen voi itse tarkistaa nämä kunnollisista lähteistä. Muslimilta on turha näistä kysyä koska vastauksena on vain kasa valeita.

    Jokainen voi nyt kysyä itseltään, miksi eurooppa ottaa muslimeita edelleen sisään vaikka ongelmat on hyvin tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen maailmaa vähänkin ainakin edes aidanraosta kurkistanut voi havaita että tuollainen puhe edustaa pelkkää tietämättömyyttä. Valitettavasti islamista aidosti paljon tietävä professori Hämeen-Anttila on lähtemässä "maanpakon" Skotlanttiin. Näyttää todellakin siltä että menetys on suomalaisuudelle suorastaan katastrofaalinen. Silloin tuollaiset asiattomat luulot ja kuvitelmat islamista saavat aivan vapaasti levitä.

      Tietämättömyys on näköjään suurta ja siitä on Suomelle todella paljon vahinkoa. Maailma on ehkä aivan peruuttamattomasti muuttumassa aivan toiseen asentoon ja maahanmuutto sen mukana kasvamassa. Ihmisten on kerta kaikkiaan vain opittava sietämään toisiaan. Tarvitaan juuri tällaista pakolaistulvan aiheuttamaa siedätyshoitoa, kuten Jari Tervo sitä jossain osuvasti nimitti.

      Ei kannata asettaa suomalaisia ja muslimeita keinotekoisesti vastakkain. Heistä saadaan aikoinaan ihan kelpo suomalaisia. Kannattaa siis hiukan harkita puheitaan. Ylilyönneistä ei ole muuta kuin haittaa.

      Poista
    2. Ylilyönneistä puhen ollen, miten yhden professorin Skotlannin matka voisi olla "katastrofaalinen"? Katastrofaaliseksi pitäisi tulkita Länsimaiden käsitevirhe: "pakolaiseksi" nimitetään nykyään jokainen jolla on ollut riittävästi rahaa ilmestyä maan rajalle. Tämä siis tarkoittaa, että pakolaisen pitää olla vauras, riittävästi vilpillinen ja ahne nuorenpuoleinen hyväkuntoinen mies. Keskiaikaiset murhat uskon nimissä on nimenomaan islamin piirre nykyään. Tämä ei ole vihapuhe vaan tosiasia. Tästä viisas ihminen ei päätä muuta kuin että islamin leviäminen on vitsaus ja niin ovat sen täysin elinvoimaiset vauraat ´kantajat jotka upottavat Euroopan maita edellämainitun käsitevirheen turvin

      Poista
    3. Isäni olisi tässä tilanteessa kai sanonut että "itsestään se hyvä herra asian arvaa".

      Masentavin piirre tässä ajassa on se miten pahansuovat, ilkeät ja kateelliset ihmiset kylvävät vihaa ympärilleen. Mutkikkaisiin asioihin tarjotaan yksinkertaisia räikeän propagandistisia ratkaisuja.

      Juuri nämä vihanlietsojat, eivät pakolaiset, ovat aikamme pahin ongelma. Mikään valhe ei ole heille liian törkeä kunhan sillä saadaan aikaan epäsopua, katkeruutta ja vihaa.

      Kai näitä ilkeitä ihmisiä on ollut aina, mutta jostain syystä nyt he kaivautuvat esiin koloistaan. Vaikka tilanne monessa suhteessa on erilainen kun Saksassa ennen natsien valtaannousua, niin tuntuu että samat pimeät voimat tässäkin jylläävät. Tarvittaisiin yhtä tiukkaa lainsäädäntöä kuin nykyisessä Saksassa, että demokraattinen yhteiskuntajärjestys voitaisiin pitää yllä.

      Poista
    4. Voisin minäkin kirjoittaa netissä 'Leon' nimimerkin alta kuinka suova ja kaunis ihminen olen joka ottas kotiinsa miljoonat, ylipäänsä kaikki maailman arabimiehet ja he mahtuisivat kaikki sinne, koska netissä mä voin olla Jeesus itse. Jos 'Leon' nimimerkin alta kirjoittava kuitenkin ei ole Jeesus, niin todellisuudessa hänen pitää tehdä valinta jonkinlainen kuinka monta ja kenet hän taloonsa ottaa ja millä ruokkii ja missä hänen omat lapset sitten asuvat ja mitä syövät ja kuinka lyhyet ovat heidän hameet. Mutta nämä viimeksi sanotut kysymykset nousevat ainoastaan silloin kun 'Leo' ei ole vain netissä itsestään pyhimystä maalaava trolli jolla ei ole mitään yhteyttää paikkaan mistä hän puhuu, eli minne pakolaiset itse asiassa saapuvat

      Poista
    5. Voisit lukea kommenttini uudestaan. En ole puhunut siellä itsestäni mitään. Olen sitä mieltä että ihminen on kohdattava ihmisenä. Tämä vain ei jostain syystä tunnu sopivan ja herättää voimakasta torjuntaa. Kehoittaisin pohtimaan mistä se johtuu.

      Poista
    6. "ihminen on kohdattava ihmisenä"
      Kauniisti sanottu. Puoli miljoona Viroon tuotua venäläistä työläistä varmasti, mutta myös kyydyttäjät, Hitler, Stalin, Pol Poth - kukaan heistä ei ole apina. Niin että kohdataan vaan kaikkia kuin ihmisia. Tämä taas tietenkin muistuttaa minulle Hannah Arendtin Eichmann-kirjaa, missä Eichmannille jumalansanaa tuonut luterilainen pappi vakuutti kysyjälle, että Eichmann saattaa päästä paratiisiin, mutta hänen juutalaiset uhrit ei missään nimissä. Niin että kohdataan vaan kaikkia kuin ihmisiä kuin oikeat luterilaiset papit

      Poista
    7. Jos ei tunne ihmistä ennestään, niin ei hänestä voi sanoa että hän on kuin Stalin, Hitler tai Pol Pot. Pakolaiset ja muut maahanmuuttajat ovat meille ennestään tuntemattomia ihmisiä, ja heihin pitää suhtautua asiallisesti kuin yleensäkin normaaleihin ihmisiin.

      Toki heissä kuten meissä muissakin voi olla monenlaisia pahojakin ihmisiä, mutta ketään ei voi pitää ennakolta pahana.

      Jos esimerkiksi maahanmuuttaja tekee rikoksen, niin eivät kaikki maahanmuuttajat ole sen perusteella rikollisia.

      Ei se ihmisen kohtaaminen ihmisenä sen kummempaa ole kuin normaalia sivistynyttä käytöstä.

      Yritetään elää ihmisiksi!

      Poista
    8. Miten mä sinusta tähän asti olen niitä "kohdannut"? Toinen kysymys: kuinka monta olet valmis niitä kohtaamaan nyt Suomessa? Minua kiinostaisi sinun harhakuvitelman rajat. Oletko valmis "kohtaamaan ihmisenä" Suomessa esimerkiksi miljoona arabimiesta seuraavan parin vuoden sisällä? Suomeen irakilaiset on minulle huolenaihe myös täällä Virossa. Teilla on aika monta ydinvoimalaitosta. Riittää yhdestä "ihmisestä jota kohdaatte" joka haluaa sen sijaan kohdata Allahin ja ..

      Poista
    9. En ole tietääkseni sinun kohtaamisistasi mitään puhunut. Asia vain on niin että tämä pakolaiskriisi ei ole tällä ohi. Meidän on tultava toimeen maahanmuuttajien kanssa yhä kasvavassa määrässä. En usko että kotouttaminen kiviä heittelemällä ja vihaa lietsomalla rakentaa parempaa tulevaisutta kenellekään.

      Toivottavasti et saa muuta kuin hyviä "kohtauksia". Tästä "hyvää päivää kirvesvartta" keskustelusta ei hyödy enää kukaan. Omalta osaltani lopetan.

      Poista
  19. Just näin se on. Lännen humanistit mittaavat islamilaisia kristillisellä moraalilla mutta tuolta puolelta mitataan vastaan vain koraanilla ja koraani on periaatteessa just se mitä sanoit. Minun ainoa toivoni on, että ne unohdavat uskontonsa ajan mittaa tai muuten on p.rse talossa, kuten täällä sanotaan. Kirjallisuudesta ja tieteestä. Jotkut täällä Virossa järjestävät arabin kursseja. No miksi ihmeessä? Että lukea koraania? Muutahan tällä kielellä ei voi tehdä

    VastaaPoista