Nieminen

 

Lepo vain, Jykke ja kaikki muut Niemiset. Puhe ei ole teistä.

Pertti Nieminen on hyvin vanha ja kiirehdin oikaisemaan, koska saatoin ehkä ihan väittää modernistien sukupolven menneen mailleen, kun Lassi Nummi kuoli.

Nieminen on vain vuotta nuorempi, syntynyt 1929. Valitettavasti en tiedä hänen tilastaan enkä kunnostaan.

Kirsi Kunnas on tietysti vielä vanhempi. Eri syistä, joista saa selvitystä lukemalla hänen taannoin ilmestyneen elämäkertateoksensa, hän ei tule heti mieleen, kun puhutaan modernisteista.

Kirjallisuuden modernismi oli vallankumous, ja kuten vallankumouksellinen tapa vaatii, ensimmäinen tehtävä hävittää väärät valtiaat. Syrjäytettyjen ykkösnimeksi nousi osittain syystä V.A. Koskenniemi – jonka maineen aion palauttaa lähiaikoina. Mutta myös Tulenkantajien sukupolvi sai kyytiä ja kohta loppusointu ja mitta arvioitiin vioiksi.

Runouden tutkijoilla on yhteinen, hermostuttava piirre. Kovin usein he eivät ymmärrä kissanhännän vertaa runoudesta. Myös jotkut runoilijat kipsaantuvat selitellessään omia tekemisiään.

Ja asia on niin yksinkertainen – juuri sama kuin musiikissa. Sen maistaa. Runo korkataan porttikäytävässä ja varotaan, ettei poliisi näe. Jos se panee irvistämään ja ähähtämään ja lähtee rämpimään päähän, se on taidetta.

Runouden vaikutuksen alaisena julkisella paikalla esiintyminen on rangaistava teko. Sellainen on omiaan herättämään pahennusta, etenkin vakavasti ajattelevissa kansalaispiireissä.

Suomen modernismin ja siis Pertti Niemisenkin takana oli ilmiselvästi Ezra Pound. Onneksi Poundin varhainen havaitsija T. Anhava suomensi yhden kirjan hänen omia runojaan. Niistä saa jonkin käsityksen asiasta. ”Cantos” lienee edelleen suomentamatta ja sietää ollakin. Lueskelen niitä välillä. Ner ovat englanniksikin aidosti vaikeita.

Kun Pound julkaisi ensimmäiset kiinan käännöksensä (”Cathay”), kaikenkarvaiset professorit ryömivät kivien alta käkättämään, että Pound on lahjaton mielipuoli, jonka toiminnasta on pelkkää vahinkoa, eikä hän osaa kiinaa kuten ei liioin äidinkieltään englantia.

Voi muuten olla, että Poundin suurteot olivat juuri uudenlainen huomion ohjaaminen Kiinan ja välillisesti Japanin vanhaan runouteen, ja toisten ihmisten tekstien editointi. Hän löysi T.S. Eliotin, jonka kummallisen kokoelman kaikki kustantajat olivat jo hylänneet. Yhdessä he tekivät tekstien ääressä mielettömästi työtä, eikä sen jälkeen mikään ollut oikein entisellään.

Idän runouden avaajia olivat ennen kaikkea R.H. Blyth, jonka ansiosta tanka- ja haiku-runot tulivat täällä kunnolla tunnetuiksi, ja Arthur Waley, jonka englanninnoksia käytetään edelleen, luultavasti siksi, että ne ovat parhaita.

 

Tai… pengottuani eri Euroopan kieliin tehtyjä käännöksiä hyvinkin ahkerasti näinä aikoina tunnustan, että on siellä oivallisia kääntäjiä. Sellainen on ainakin David Hinton. Jos joku lukijoista on mahdottoman malttamaton, Hintonin valikoimia löytyy Kindle-muodossa per heti.

Itse puren kynsiäni odottaessani, että postilaatikosta kolahtaisi aivan tuore ranskalainen Plèaide-antologia Kiinan vanhaa runoutta. Tuhat kuusisataa sivua ja tietysti täydelliset viitteet ja lähteet. Tietääkseni tuota kirjaa on valmisteltu 30 vuotta, ja nyt se on myynnissä. Ellei se tule loppuviikolla, ostan lentoliput, ajan nopealla metrolla (RER) kirjakauppaan, joita vasemmalla rannalla riittää, ostan sen kirjan ja palaan lentokentälle odottamaan paluulentoa Suomeen ja opetteleman kirjaa ulkoa.

Hiukan kyllä epäilen, että saatan epähuomiossa ostaa 99 muuta tuon sarjan kirjaa, koska se on maailman paras. Ei minulla ole niitä kuin parikymmentä, koska se on niin kallis. Eli voisi olla paikallaan varata rinkka mukaan.

Kun kysymyksessä on kodin 2 500 vuotta vanha runous, en ihan luota näihin verkkokauppoihin ja sen sellaisiin.

Jos minua ei kuulu, kysykää Shakespeare & Co –kirjakaupasta. Sen nimi ei viittaa Williamiin, vaan Ezra Poundin gimmakaveriin.

Professorit muuten olivat oikeassa. Pound oli vaarallinen raivohullu ja viettikin pitkiä vuosia sekä vankityrmässä että mielisairaalassa. Tarina on mutkikas. Katsokaa lähemmin Wikipediasta. Hän tosin oli oikeassa siinä asiassa, jonka arvioitiin suistaneen hänet järjiltään – etenkin Englannin toimet ensimmäisessä maailmansodassa (mm. Somme, tuttavallisesti ”The Great Fuck-Up”) oli järkyttävät ja anteeksiantamaton rikos ihmisyyttä vastaan. Toiset tappoivat vihollisia; Englanti tapatti viattomia duunareita ja lisäksi johtavat yliopistot jokseenkin sukupuuttoon. Tänäkin päivänä maa on seremonioita harjoittava kuningaskunta, koska siellä on suuri tarve kätkeä se tosiasia, ettei maan yläluokka ole yläluokka.

Kiinassa tuollainen kehitys vältettiin. Virkatutkinnon suorittaneet siviilivirkamiehet hoitivat vakavia valtiollisia asioita lähes kaksi tuhatta vuotta. Virkatutkinnon tärkein osa oli runous. Ja sitä runoutta on suomeksi todella hyvin, kiitos Pertti Niemisen.

Ellei joku tietäisi, hän käänsi kiinasta, ja siltä varalta että joku lukijoista ei olisi perehtynyt asiaan, kolme kovaa eli Li Po (Li Bao), Tu Fu (Du FU) ja Po Chü I ovat kaikki laajasti edustettuina ja ongelmattomasti löydettävissä. Otava on ainakin näihin asti ottanut uusia painoksia, joille on ollut tarvetta.

Miten kadehdin sinua, joka etäällä

                 riidan pajatuksesta

tuet pääsi sinisen

                 pilven pielukseen.