17. syyskuuta 2015

Mitä kuu kertoo


 

Eilen kävelin linja-autolta kotiin ja pimeällä välillä olin hyvilläni, ettei ollut kuuta. Jalkani muistavat tuo tien. Suomalaisen tarinaperinteen mukaan sulhanen kysyy kyydittävältään, eikö piikanen pelkää, kun kuu paistaa niin heliästi ja kuollut ajaa keviästi. Sulhanen on kuollut ja ajaa suoraan hautaan. Japanissa himmeä kuu, joka näyttäytyy sateen mentyä, ennustaa kummitusten kulkemista.

En ole varma, mikä on japanilaisen elokuvan arvostus tätä nykyä. Nuorena olin kova ihastumaan. Vihjeet poimin minäkin ranskalaisilta. Kun nämä olivat kehuneet aikansa italialaisia (Rossellini, Fellini, Visconti, Antonioni) hea löysivät neroja myös Japanista (Ozu, Michoguchi, Kurosawa), kunnes joku heistä keksi, että hyvänen aika, nerojahan olemme me itse! Ostettiin kamera ja ruvettiin tekemään filmejä, ja kävi niin onnellisesti, että valtiovalta käsitti amerikkalaisuuden uhkaavan, ja antoi todella paljon rahaa.

Olen miettinyt ja täten ilmoitan, että romaanissa ja runoudessa sinänsä tavanomaisten huippuseutujen huippukausien lisäksi todellisia suuruuksia voi tulla yksin ja yllättävistä paikoista. Tosin kirjailijoilla on tapana valehdella olevansa luonnonneroja ja vaieta vaikutteistaan.

Runoilijoista portugalilainen Pessoa on sellainen, mutta hän oli hullu mies. Hän käytti ainakin kahdeksaakymmentä eri nimeä, julkaisi yhden kirjan ja jätti jälkeensä 30 000 liuskaa käsikirjoituksia. Ennen sotia kirjoitti ja kuoli – tapettiin – Lorca, minun silmissäni ja korvissani yksi kaikkien aikojen maailmankirjallisuuden kymmenestä tai kahdestakymmenestä kärkinimestä eli samaa uskomatonta luokkaa kuin Catullus, kuin Wallace Stevens, kuin Tu Fu, ja Villon, ja John Donne. Listallani ei ole monta romaania, mutta ne ovat sitä paksumpia, Karamazov ja Kivi.

Kysymyksessä oli pakoon juokseminen eli eskapismi. SAK vastustaa pakkolakeja. En osaa enää tätä kieltä, suomea. Tai sitten aikakauden merkittävimmät lyyrikot ovat siirtyneet työmarkkinajärjestöihin ja eduskuntaan, enkä minä ole huomannut mitään. Eikö ole aika siirtyä värityskirjoihin, joita myydään liikehuoneistoissa, joita sanottiin ennen kirjakaupoiksi?

Laki ja pakko tarkoittavat samaa asiaa. ”Pakkolaki” on ”pakkopakko” tai ”lakilaki”. On tahdonvaltaisia ja pakottavia sääntöjä. Edellinen sääntö on voimassa ”ellei toisin sovita”. Jälkimmäiseen liitettiin joskus maininta ”muu sopimus on mitätön”.

Kun kirjoitan näitä kirjoituksia, vaikken suomea osaakaan, huomaan luulevani, että lukijat ymmärtävät lakeja koskevan ja runollisen tekstin limittymisen. On meitä ollut muitakin ja myös kuuluisia. Kafka ei olisi luultavasti kyennyt kirjoittamaan niin kuin kirjoitti, ellei hän olisi ollut koulutettu juristi. Sekä Kafka että Wallace Stevens olivat juristeina töissä vakuutusyhtiössä. Se selittää paljon. Lainopillisen tutkinnon suorittaneita kirjoittajia on turha laskea, koska moni on suorittanut tentit vanhempiensa mieliksi, paremman tekemisen puutteesta tai muusta hyväksyttävästä syystä. On nytkin muutama, joilla lainoppi on vain elinkeino tai ei sitäkään. Ketä kiinnostaisi, miten monella kirjailijalla on rakennusmestarin tutkinto?

Olen tiennyt hyvin kauan, että lakiteksti ja muu virkakieli on runoutta.

Tuomas Anhava oli lukenut jostain, että runous on kieltä, joka on ladattu merkityksellä. Luulen että tuo kuvaus on pahasti vanhentunut. Minuun se teki suuren vaikutuksen. Paljon mukavampia ovat laulun sanat tai virren värssyt. Kukaan ei ole koskaan ajatellut niitä, ei kirjoittajakaan. Ne ovat kuin kodikasta puhetta, jotain minkä voisi korvata raaputtelemalla toista ihmistä.

Mutta runous on osa ekologiaa. Siksi puut ovat niin runollisia.

Ensimmäisen kerran näin Mizoguchin runollisen elokuvan ”Ugetsu monogatari” vuonna 1965. Olin suorittanut siviilioikeuden tentit ja alkanut tosissani innostua aiheesta. Ugetsulla oli hiukan nimeä, koska se oli käväissyt Suomessa, ehkä vain yhdessä teatterissa Helsingissä 1962. ”Ugetsu - Kalpean kuun tarinoita sateen jälkeen.”

Kävi niin että tuona kesänä olin ostanut Pariisista juuri ilmestyneet Georges Sadoulin kaksi elokuvan hakuteosta ja tietysti lukenut ne läpi. En ollut yhtä innostunut Sadoulin elokuvan historiasta, mutta André Bzinin neljä pehmeäkantista nidettä aiheesta ”mitä elokuva on” ovat samalta vuodelta.

Nyt katsottuna Ugetsu on eksoottinen, kun siitä ei ymmärrä mitään. Talonpojan ja rosvopäällikön jotenkin erottaa asusta, ja hieno neiti, se joka osoittautuu aaveeksi, kantaa yllään silkkiä ja pitsiä. Elokuvan musiikista en vieläkään osaa sanoa, sellotko siinä myötäilivät kotoa, biwaa ja sitä rumpua pentatonisesti. Japanilaiset, myös elokuvasäveltäjät, olivat innostuneita länsimaisesta taidemusiikista jo ennen sotaa.

Eilisen jälkeen tiedän, miksi japanilaiset kameratehtaat, siis Canon ja Nikon, kaatoivat jopa Saksan hienomekaanisen ja optisen teollisuuden. Mustavalkokaudella kuvat kerta kaikkiaan olivat heille tärkeitä. Katsokaa Ugetsun järvi-jakso! Melkein koko Mizoguchin tuotanto on toisin kuin Kurosawan himmentämisen historiaa, ja tarkoitan siis kameran himmennintä.

Filmi on täynnä hidasta panorointia, melkein aina oikealta vasemmalle. Tällaisen vanhan tekstin vaarat ovat suuret, vasemmalla moraliteetti ja oikealla sentimentaalisuus. Juuri kukaan ei osu niiden välistä, paitsi Mizogucho. Elokuvan loppu uhkaa mennä poskelle, mutta se torjutaan nostolla – pitkä ja hidas kameran nosto yläkulmaan, ja linssinä tietysti laajakulma! Pieni poika äitinsä haudalla ja joka puolella niukka. metsäinen maa.

Nuorille lukijoille: nyt kun anime ja etenkin manga ovat niin suuressa suosiossa, ”Ugetsu” on koko tuon piirretyn eli siis kuvitellun maailman äiti. Kun monogatari-kertomusten (Genji, Heike jne.) on vähän kova urakka, katsokaa tämä. Vanhoille lukijoille: tuo elokuva parantaa vaivanne. Minullakaan ei ole tänään jalka kipeä.

Löytyy YouTubesta https://www.youtube.com/watch?v=zOJGh267dEg Tulkintani mukaan tekijänoikeus on muuten rauennut (Japanin lain erikoisuus).

 

 

26 kommenttia:

  1. Vaihteeksi ei elokuvasta vaan yhteiskunnasta: pohjimmiltaan huomisessa mielipiteenilmauksessa on kyse itsekunnioituksesta. Hyvä pomo arvostaa työntekijää. Työntekijä, jolla on terve ylpeys ja itseluottamus, on tuottavin. Hyvä työntekijä pitää myös puoliaan. Sopimisen ainekset ovat olemassa, kunhan niitä ei taitamattomuudella pilata.

    Viikon mielenkiintoisin kommentti Suomen taloustilanteesta on professori Pertti Haaparannalla, http://blog.hse-econ.fi/?p=6781

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pertti Haaparannalla on räväkkä kirjoitus, joka on herättänyt kiivasta keskustelua. Kehotan kiinnostuneita lukemaan myös blogin kommentit. Minuun upposi erityisesti Jukka Pekkarisen kommentista tähän irroittamani virke: "Suomen talous on perinteisesti keskeisten vientialojemme näivetyttyä niin suuren rakennemuutoken edessä, että kustannuskilpailukyvyn merkittävä parantaminen on tarpeen - sellaisin keinoin, jotka lyhyellä ajalla heikentävät kotimarkkinoita mahdollisimman vähän."
      Suuren luokan kysymys kuuluu, miten saataisiin molemmat työmarkkinoiden osapuolet osallistumaan talkoisiin?

      Poista
    2. Höpötystä. Kyllä ei työntekiäpuolella ole mitään aihetta joustaa.

      Poista
  2. Kun tuossa tuli esiin Pessoakin, niin laitettakoon sen kunniaksi pari lainausta Levottomuuden kirjasta. Pessoa on viritykseltään ja mielenlaadultaan jotenkin Suomessa helposti ymmärrettävä, introvertti ja hiljainen tarkkailija.

    "Olemme aitoja vain unelmissamme, koska viimeisteltyinä kuulumme maailmalle. Jos jokin unelmistani toteutuisi, tulisin heti mustasukkaiseksi koska se olisi pettänyt minut toteutuessaan. Olen toteuttanut kaiken minkä olen halunnut, sanoo joku selkärangaton, ja puhuu palturia: itse asiassa hän on kuvitellut kaiken sen miksi elämä on myöhemmin muokannut hänet. Me emme toteuta itsestämme mitään. Elämä paiskaa meidät kuin kiven ja me huudamme ilmassa: "Tässä mennään muuttamaan maailmaa."

    ""Elämä on kokeellinen matka jolle joutuu tahtomattaan."

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukija Suur-Helsingin talousalueeltalauantaina, 19 syyskuuta, 2015

      Elämä on yksisuuntainen mielialahäiriö.

      Iikka Hallantie

      Poista
  3. Auktoriteettivastaisena henkilönä yritän ymmärtää "pakkolain".Suurin osa laeista ei tule lähellekään minua. En vastusta. Osa ei ole enää tätä päivää. Esim. jos on olemassa laki "Älä tee huori", ei ole mitenkään enää minu tarpetteni suuntainen. En vastusta. Lopulta jäljelle jää vain joku suojatien ylittäminen, kun autoja ei ole mailla aikä halmeilla. Pakkolaki. -asetus, -sääntö, -määräys, mikä lienee. VASTUSTAN. jtapio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lopulta jäljelle jää vain joku suojatien ylittäminen, kun autoja ei ole mailla aikä halmeilla."

      Jotenkin vaan ärsyttää kun näkee viime päivinä maahantulleita, jotka poliisiaseman kupeella kävelevät päin punaista. Panee miettimään, miten muu kotouttaminen mahtanee sujua. Uusimmassa Kanavassa Timo Vihavainen kirjoitti asiasta ajatuksia herättävän kirjoituksen.

      Jotenkin on olo kuin Reinin etelärannan alkuperäisasukkaalla 400-luvulla.

      Poista
  4. Ugetsu on tullut onneksi telkkaristakin monta kertaa. Sukulaispoika Mikael Fränti kuoli juuri, ja hän oli myös mitä vahvimmin filmihullu ja on taatusti ollut Ugetsusta samaa mieltä kuin kaikki muut Japanin leffoihin 1960-luvulla hurahtaneet. Eniten Ugetsu vaikutti hienon mustavalkoisen kameratyön vuoksi. Harmaan sävyillä on helppo sanoa kaikki.

    Kurosawan viimeinen leffa olikin nimeltään "Värit" ja se on todellinen räjähdys. Mustavalkofilmissä on ihan sellaisenaan sadunomaisuutta ja runollisuutta eli hitautta. Niiden leffojen jälkeen ei ole kiire.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Mikael kuollut, murheellista. Hänen äitinsä, ihana Daisy, oli opettajani Kajaanin Lyseossa kauan sitten.

      Poista
    2. Erään viitteen lisään, henkilökohtaisista syistä.
      https://www.youtube.com/watch?v=l86JyKO--Ts
      Kyseinen elokuva televisiosta aikanaan jäi mieleen, ja se oli hyvä asia. Muistuttaisin täten ettei mielikuvitusta voi hallita.

      Poista
  5. Liiallinen lukeminen pilaa hyvänkin kynämiehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyyrikin kestotilaajana olet säilyttänyt kynäsi terävyyden

      Poista
  6. Yliopiston englannin runouden luennolta päähän on jäänyt lähinnä tämä määritelmä: prose is words in their best order, poetry the best words in their best order. Varmaankin jonkun sanataiteilijan alun perin kehittelemä (Coleridge?), vaikka luennoitsija ehkä halusi antaa vaikutelman että kyseessä oli a) hänen oma ajatelmansa tai mahdollisesti b) yleismaailmallinen totuus.

    Ainakin patenttivaatimusten osalta voisin tietyin varauksin allekirjoittaa tuon yllä esittämäsi väitteen laki- ja virkakielestä. Vaikuttavin suoja saataneen juurikin tuolla runomenetelmällä. Vaan kuka hullu jotain patentteja mielikseen lukee (varsinkin jos sitä pitää jo tehdä työkseen). Runoja sentään mielihalulla joskus.

    VastaaPoista
  7. JK: "Ketä kiinnostaisi, miten monella kirjailijalla on rakennusmestarin tutkinto?"

    Minua ainakin kiinnostaisi. Yritin hetken miettiä, enkä keksinyt Päätalon lisäksi ketään muuta. Mutta onhan niitä oltava. Insinöörejä kyllä tupsahteli mieleen montakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musikaalisuutensa ohella riimitteleviä rakennusmestareita ovat J.Alfred Tanner ja Kauko Käyhkö. Pysyvän jäljen ovat kumpikin sarallaan jättäneet.

      Sadetta pitää Kunnaksen Ilkka

      Poista
  8. Miksi juuri Karamazov? Fanitan venäläisiä klassikoita ja heistä Dostojevski lienee rakkain, mutta en silti osaa innostua kaikista Karamazovin uskonnollisista ja venäläisyyden erityisyyden pohdinnoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo pohdintahan on venäläisyyden ydin. Jos haluamme ymmärtää venäläisyyttä, uota aspektia ei saa sivuuttaa.

      Poista
  9. Puutarhatöistä levätessäni katsoin sen "Ugetsun". Upean kaunis oli ja vähän kauhea kuten japanilaiset usein. Kuolema ei sinänsä ollut niin kauhistuttava, kun ihmiset tulivat aaveina takaisin. Mustavalkoisena filmi sopi ihmeen hyvin pieneen ruutuun. Etäännytti sopivasti päivänpolitiikasta! - Teeseremoniassa polvet pitääkin olla kunnossa!

    Suomalaiset ja portugalilaiset ovat vähän samanlaisia ja ehkä siksikin Pessoa "sopii meille." Donnen kuoleman runot ovat huippua. EG

    VastaaPoista

  10. "En osaa tätä kieltä, suomea"

    Sitä mietin kun on normipäivä kivijalkakaupassa eli tavallinen päivä esimerkiksi Stockalla.

    PS Field: Ehkä Coleridge kuten en muistanut siteeratessani määritelmää täällä 2009.

    VastaaPoista
  11. Helpota edes hetkeksi. En meinaa katsoa Ugetsua vielä, vaikka kuu posottaisikin. Toisaalta tässä vasemmalle vetävässä suksessa on kovin arvovaltaista pitoa, joka jarruttaa matkan tekoa. Ei auta vaikka kalhu luistaisi.

    - kale -

    VastaaPoista
  12. Kwaidan:

    https://www.youtube.com/watch?v=XG5mvupo9Wc

    VastaaPoista
  13. Tosi mukava kirjoitus ja niin moniaalle assosioituva. Kiitoksia!

    VastaaPoista
  14. Päivän teemasta vielä, että huoli huono-osaisten puolesta on laaja, eikä ole kysymys vain opposition ja hallituksen välisestä asetelmasta. Keskustapuolueessa on yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolustajien alkiolainen linja, ja Perussuomalaisten piirisihteereistä puolet vastustaa pienituloisten elinehtojen heikentämistä. Kokoomuksessa Sari Sairaanhoitajan puolustaminen ei ollut vaalimainonnan retoriikkaa. Ay-liikkeen johtotehtävissä on eri puolueiden edustajia, myös kokoomuslaisia, ja huoli on yhteinen.

    Kenji Mizoguchi oli taiteen rakastaja, naisen palvoja ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolustaja (myös naisen oikeuksien puolustaja). Ugetsu monogatari on orfinen odysseia, ohjaajan henkilökohtaisin tunnustus, matka tuonpuoleiseen ja takaisin. Aasian sodan aikana Mizoguchi teki ensimmäisten joukossa sotapropagandaa (jo 1932) ja myöhemmin ristiriitaisin tuntein samuraielokuvia. Ugetsu on myös henkilökohtainen tilinteko samuraihulluudesta ja sodasta, erityisesti sen tuhoisuudesta naisille. Mizoguchi olisi varmaankin puolustanut Sari Sairaanhoitajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mizoguchi olisi varmaankin puolustanut Sari Sairaanhoitajaa."

      Kaikella kunnioituksella: yhtä perusteltu kysymyksenasettelu kuin amerikkalaisten uskovaisten pohdinta, mitä Jeesus olisi tehnyt milloin missäkin nykyajan tilanteessa. Tuo kysymyksenasettelu on avoin kutsu oman sisäisen maailman projisointiin.

      Poista
    2. Japanin imperialismin sorruttua Mizoguchi keskittyi feminismiin ja teki elokuvia naislakimiehestä, Japanin ensimmäisestä naisasianaisesta ja modernin teatterin uranuurtajasta Sumako Matsuista. Mizoguchi teki moderneja tendenssielokuviakin mutta hänen taiteellisesti korkeimmat saavutuksensa olivat historiallisia draamoja kuten O'Haru ja Sansho dayu. Ugetsu monogatarissa nainen joutuu sodan uhriksi julmimmalla tavalla; ymmärrämme siinä viittauksen Japanin vastuuseen lohtunaisista. Mizoguchilla estetiikka ja historia liittyivät myös oman ajan polttaviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Elokuvat ovat toki avoimia monille tulkinnoille.

      Poista
  15. "En ole varma, mikä on japanilaisen elokuvan arvostus tätä nykyä."

    Ah Kurosawa (Seitsemän samraita, Seittien linna, Kagemusha, Ran)

    Aina kun katson Kagemushaa ymmärän, miten yksi nuori houkko voi tuhotan sukupolvien työn. Lopun trumpettisoolo käy suoraan sydämmeen.

    VastaaPoista