Junailu

 

 

Miksi aidosti epäsosiaaliset ihmiset ovat sosialisteja?

Tämäkin väite on pihuuttamista. Ei se niin ole. Ei tuollaisesta asiasta voi todellisuudessa sanoa sitä eikä tätä.

Mutta olen tavannut ihmisrakkaita ihmisiä ja tuntenutkin. Vuosikymmenet arvioin näkyvän eläinrakkauden ja luonnonsuojelun ihmisten vieroksumiseksi. Molemmista tahtoi löytyä esimerkkejä yhtään ponnistelematta.

Eilen blogin lähettäminen aiheutti ongelmia. Tänäänkin verkkoyhteys vikuroi. Sen takia on yritettävä sanoa osittain sama asia uudestaan.

Tarkoitus oli pilkata hallitusta ja ammattiyhdistysliikettä. Pilkkaamisen syy oli vanha tuttu. Suomi on yhden otsikon maa. Huomion saa vain yksi asia kerrallaan. Se ei mahdu lehtiin eikä sovi televisioon, että kulkuneuvot ja hyvin monet toiminnat pysäyttävä poliittinen mielenilmaus menee päällekkäin hallinnon suurimpiin kuuluvan rauhanaikaisen kriisin kanssa. Maahan tulee todella paljon ulkomaalaisia, joille pitäisi löytää vähän äkkiä katto pään päälle ja ruokaakin.

Perjantaina ainakin Torniosta junaan pyrkiville toiskielisille on selitettävä, että nyt junat eivät kulje. Pienellä ilkeydellä saisimme kuvia ja otsikkoja ainakin Euroopan lehtiin Unkarin rinnalle.

Jos nyt ymmärsin oikein, myös poliiseilla on tarkoitus osoittaa mieltään ylityökorvauksista samaan aikaan kun pohjoisessa poliisit tekevät ylipitkiä päiviä. En ole sattunut näkemään, miten lakkorajat määrätään työnseisauksessa, joka ei ole lakko.

Ministerit eivät uskalla sanoa, miksi valmiiksi köyhiltä ollaan nyt viemässä viimeisetkin. Vastaus olisi kyllä selvä: heitä – etenkin työttömiä – on niin paljon, että korvausten niistäminen säästäisi rahaa, lyhyellä tähtäyksellä.

Ay-liike on hiljaa siitä, että se on ajamassa perustehtävänsä mukaan saavutettuja etuja tilanteessa, jossa pelottavan suurella osalla kansaa ei ole kuin saavuttamattomia etuja.

Voimakieli kärsii, kun tapana on moittia rikkaita työnantajia kyltymättömyydestä ja vähintään muistella, että rahat kansan hankkimat on menneet kaikki konnain kukkaroon. Pois kansa omansa jo vaatii ja ryöstösaalis tuotakoon.

Nyt seisauksen aihe on jokin, mitä hallitus on ilmoittanut aikovansa tehdä mutta ei ole vielä tehnyt.

Eilen viittasin yhteiskunnalliseen rauhattomuuteen. Tarkoitin sillä puheita yleislakosta, jonka aika olisi varmaan vuoden kuluttua. Yleislakkoja on nähty ja koettu, itsekin olen. Myöhemmin opiskelin kurssikirjoista, että taustalla oli ay-liikkeen hajanaisuus ja että lakolla saadut edut hupenivat kahdessa kuukaudessa. Kauan sen jälkeen ajateltiin, että yleislakko on huono ajatus. Töölössä tapeltiin bensiiniasemalla, toisella puolella poliisit, toisella puolella lakkovahdit. Mutta silloin Kemin lakot olivat vielä muistissa.

Tämän päivän hokuja ovat sanelu ja neuvottelu. Stalin sanoi vitsaillakseen Dunhill-piippunsa takaa, että yya-sopimus oli herra Paasikiven diktaatti, siis sanelua. Se oli eräänlainen kohteliaisuus. Ystävyys, yhteistyö ja avunanto eivät kielenkäytössä tarkoittaneet ystävyyttä, yhteistyötä tai avunantoa.

Riitaveljet sekoittavat myös sanat ”sopimus” ja ”sopiminen”.

Jos matkustan junalla Vaasaan, en voi sopia matkalipun hinnasta enkä matkustamiseni ehdoista junailijan enkä johtajan kanssa. Joudun valitsemaan jonkin tarjouksista tai sitten pysymään kotona. Ei liioin Kalifornia ollut varsinainen sopimisyhteiskunta, kun jo aikoinaan siellä asuessani lentolipun hinnat vaihtuivat monta kertaa tunnissa. Varhaisin tilaaja ei saanut halvinta lippua, päinvastoin. Se oli ensimmäisiä omia kokemuksiani verkkotaloudesta.

Kerran Kaliforniassa kun käytössäni oli silloin vielä aika harvinainen kännykkä (Motorola), pokka kesti soittaa tarjous ja ostaa lippu puhelimitse lentokentältä, kukaties kymmenen metrin päästä. Joku maksoi juuri kaksisataa lennosta Friscoon. Sain sen lipun kymmenellä dollarilla. Enää en ole niin seikkailunhaluinen.

Ellei sekin sana olisi monimerkityksinen, käyttäisin juristina termiä ”kuuleminen”. Se on hyvin yleinen periaate ja muutenkin kannatettava. Termi on lyhenne sanonnasta ”tilaisuus tulla kuulluksi” eli mahdollisuus ilmoittaa, mitä mieltä on asiasta.

Tavallisessa oikeudenkäynnissä osapuolen kuuleminen on niin tärkeä asia, että sen laiminlyöminen on tuomiovirhe ja käytännössä usein purkueruste.

Nyt maailma on muuttunut. Hallitus – oltakoon sen toimista mitä mieltä tahansa – tarjosi työmarkkinaosapuolille tilaisuuden tulla kuulluksi (”yhteiskuntasopimus”), mutta nämä ”eivät halunneet lausua mitään pääasiasta”. Tuo tarkoittaa että asiavaatimuksia ei esitetty vaan neuvottelut katkesivat ongelmaan, neuvotellaanko.

Onko siitä viisi vai kymmenen vuotta, kun ”konsensus-yhteiskunta” oli haukkumasana? Konsensus tarkoittaa yksimielisyyttä, oikeastaan neuvottelutulosta. Kaikesta piti neuvotella, vähän niin kuin Ruotsissa.

Taidan lähettää asianomaisille valokopion sadusta ”Possun huimat kekkerit”. ”Saat päättää aivan itse”, Possu sanoi, ”joko me teemme niin kuin minä sanon tai sitten minä puren sinua nenään. Ole hyvä ja valitse.”

Mutta en löydä sitä kirjaa. Viittasin siihen tässä blogissa toukokuussa, eri yhteydessä. Kirjoittanut Kenneth Grahame. Kuvat varmaan Shepardin.