Lakko

 

Kun asia ei ilmennyt uutisista eikä tämä blogin kommenteista, se täytyy siis selittää.

Miksi kirjoitan lainsäädännöstä, vaikka kysymys on talouden kohentamisen keinoista?

Lakko työtaistelutoimena kohdistuu yleensä työehtoihin. Lakkoon menee ammattijärjestö. Toimenpide tähtää työehtojen parantamiseen.

Lisää liksaa!

Lakko lakia vastaan on vaikeampi asia ja hiukan outo. Siitä kirjoitin eilen.

Tilanne on se, että hallitus aikoo tuoda eduskuntaan pakottavat säädökset esimerkiksi työajasta ja vuosilomasta. Hallituksen takana on eduskunnassa enemmistö. Enemmistö tekee päätökset ja lait säädetään.

Kun lainmuutos on voimassa, lakko esimerkiksi työajasta kohdistuu nyt lakiin, ei työehtosopimukseen.

Tuollaiset muutokset on käytännössä aina toteutettu neuvotteluin työntekijöiden ja työnantajien kanssa. Nyt käy ilmi, että tarkoitus on toimia toisin.

”Yhteiskuntasopimus” tarkoitti valtion – hallituksen ja eduskunnan – johdolla työntekijöiden ja työnantajien järjestöjen kesken tehtävää sopimusta niistä keskeisistä työehdoista, joista tehtäisiin seuraavat työehtosopimukset. Yleissitovuuden johdosta näitä ehtoja olisi noudatettu yleisesti.

Tuota menettelyä on käytetty ennenkin. Nyt se ei onnistunut. Kaksi yritystä tehtiin. Ei ole aihetta epäillä, etteivätkö kaikki osapuolet olisi yrittäneet tosissaan löytää ratkaisua.

Nyt puhjennut pakolaiskriisi vaikuttaa tietenkin asioihin, mutta tälläkin hetkellä nähtävissä olevat kustannukset ovat pieniä verrattuna näin aika monen miljardin summiin. Suomen bruttokansantuote on 186 miljardia euroa vuodessa. Erimielisyys koskee siis noin 5 prosenttia tuosta summasta. Taloustieteilijä sanokoon, kuinka suuri osa BKT:sta on todellisuudessa valtion ja työmarkkinoiden määrättävissä.

Verokertymä vuodessa on 90 miljardia.

Lakko ei ole rikos eikä edes ”laiton lakko” johda vahingonkorvaukseen. Työehtosopimusta vastaan toimineelle järjestölle voidaan määrätä maksu, hyvityssakko, joka on Suomessa hyvin pieni. Se ei heilauta ketään.

Lakko on kuitenkin oikeudellinen ilmiö. Esimerkiksi osallistuminen työseisaukseen, ulosmarssiin tai vastaavaan ei missään tapauksessa ole esimerkiksi irtisanomisen peruste. Jos joku työntekijä päättää omin päinsä jättäytyä töistä esimerkiksi osoittaakseen mieltään, se ei ole lakko. Seurauksena voi olla ja ennen pitkää on potkut.

Yt-neuvottelu on lain määräämä järjestelmä työvoimaa vähennettäessä eli potkuja jaeltaessa. Kytkentä valtion päätettävissä oleviin toimiin on suora. Työttömyyskorvaukset ovat osa sopimusten ja lakien järjestelmää.

Nyt alkanut riita koskee siis sekä taloudellisia säästö- ja elvytystoimia että päätöksentekomenettelyä. Mistä päättää valtio kuntien kanssa tai yksin, mistä työnantajat, mistä työntekijät.

Tämä kysymys on olut kohta 200 vuotta poliittisen toiminnan ydintä. Esimerkiksisosialismi eri muodoissaan arvioi, että työ on otettava valtion suojelukseen ja että yksityisiä yrityksiä on otettava valtion haltuun, koska valtio olisi maksajana oikeudenmukaisempi ja arvion mukaan myös ansaitsijana tehokkaampi. Kommunismi vaati, että ”kaikki” on siirrettävä valtiolle. ”Porvarillinen” mielipidesuunta väitti, että yksityiseen pääomaan (rahaan) tukeutuva yritystoiminta on kaikille paras ratkaisu. Länsi-Euroopassa työväenliike kallistui varhain sekaratkaisuun. Sen nimitys on Suomessa sosiaalidemokratia.

Tässä yhteydessä ei ole tietenkään järkeä jatkaa käsitteiden selvittelyä. Riitaa on ja nähdään lisää siitä, määrätäänkö palkat ”markkinoilla” eli neuvotteluissa sopimuksin, vai sanooko viimeisen sanan valtio eli eduskunta eli ratkaisu tehdään poliittisesti.

Joku ehti jo kysyä minunkin poliittista suuntautumistani. Kysely on turhaa, koska en ole pitänyt puoleen vuosisataan mitään poliittista puoluetta toisia selvästi parempana. Jos asuisin Englannissa, en tietäisi, äänestääkö oikeistoa vai vasemmistoa. Suomessa ratkaisuni on rehellinen. Yleensä en äänestä ollenkaan, koska en tiedä, ketä äänestäisi. Sekään ratkaisu ei ole hyvä, koska järjestelmämme edellyttäisi, että kaikki kynnelle kykenevät kävisivät hoitamassa tämän velvollisuutensa.

Olen näkevinäni vastakohtaisuutta, jossa selvien rintamien puuttuessa ovat vastakkain nykyinen hallitus ja työntekijäjärjestöt. Työnantajapuoli on tällä viikolla hiljaa.

Koska suureen kumoukseen pyrkiviä on nykyisin hyvin vähän, saa sanoa opinkappaleena, että työnantajien eli yritysten eli etenkin vientiyritysten olisi menestyttävä, jotta olisi, mistä maksaa palkkoja ja pitää yllä hyvinvointia laajemminkin. Opinkappaleena on syytä toistaa sekin, että elinkeinotoiminnassa omistajat haluavat hyötyä, ja se merkitsee usein pyrkimystä säästää palkoissa ja veroissa.

Erimielisyys on rakenteellista ja täysin luonnollista. Yrittää vuokralainenkin asua halvalla ja vuokranantaja taas ansaita asunnolla.

Eilisessä kirjoituksessa arvailin tuloksena huonoa kompromissia, johon kaikki ovat tyytymättömiä. Se onkin riidoissa yleensä paras tavoitettavissa oleva ratkaisu. Huonosti käy, jos joku pitää henkeen ja vereen kiinni kannastaan, ”koska se on oikea”. Minun käsitykseni mukaan oikeat ratkaisut pystyy osoittamaan vasta jälkeenpäin. Nyt edessä on luultavasti lakkoja, vaikka lakoilla saatu hyöty tapaa haihtua nopeasti. Paras ratkaisu on liata itsensä ja ryömiä liejussa, muddling through, eli etsiä epäpyhiä ratkaisuja.