15. syyskuuta 2015

Kauneusvoidetta


Tyrmistyneenä huomaan, ettei kukaan valmistaja ole lähettänyt minulle ilmaista kauneusvoidetta, jotta kokeilisin ja kehuisin sitä tässä blogissa. Pistellessäni roskiin mainospostia mietin, että kauppaketjun houkuttelevasta tarjouksesta huolimatta suippopaprikat jäävät kyllä edelleen kokeilematta. Samassa nipussa oli julkaisu, jossa neuvottiin blogistia veroasioissa.

Olisin kyllä tiennyt, että jos valmistaja tai kauppias lähettäisi minulle vaikkapa tämän kirjoituksen kiihottamana kokonaisen purnukan utarevoidetta, siinä olisi tiukka miettiminen, onko kysymyksessä vähäarvoinen, tavanomainen lahja.

Verottaja ei varmaan kysele lukijoilta, ilmoittavatko he verotuksessa ilmaisen, päivittäisen, vähäarvoisen luettavansa eli tämän blogin. Uteliaana yritän taaskin selvittää, ketä ovat nämä rahanarvoiset bloggarit. Tulen samaan tulokseen kuin ennenkin. Hauskoilla sanoilla, kuten ”bloggari” tai ”freelance” häivytetään mahdollisuus huomata, miten laajasti riski on siirretty puskuroimattomille ihmisille.

Nuo ihmiset ovat yrittäjiä. Heidän olisi määrä elää toimintansa tuloksilla. Se ei taida monelta onnistua.

Tälläkin viikolla naisten ja miesten mielikuvissa ovat päällimmäisinä palkkaetujen uhkaavat leikkaukset eli siis toimeentulo.

On se outoa, ettei riski eli tappion vaara kiinnosta likikään yhtä paljon. Päätin miettiä tätä asiaa lähemmin yhden kerran vuonna 1965. Tiedekunnan seminaarikirjastossa oli parikin kirjaa, joiden nimistä käsitin, että riski on sekä saksaksi että tanskaksi ”risiko”. Mietin asiaa lähemmin ja päädyin yrityksen ja toisaalta vakuuttamisen teoriaan. Riskinjako on voitonjakoa tärkeämpi asia. Siviilioikeudessa, esimerkiksi suoritushäiriöissä, sillä on sija.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on vaadittu viimeiset viisikymmentä vuotta lähinnä utarevoidetta. Lehmästä en tiedä, mutta lypsäjällekin se tekee varmaan hyvää. Jossain vaiheessa työntekijäjärjestöt käsittivät toimivansa lypsykoneen varassa, eivätkä vain ne, vaan myös tosiammattilaiset, maataloustuottajat.

Antti Rinne melkein myönsi television pitkässä haastattelussa, että kun asiat menevät, hiukan ehkä auttamalla, nykyistäkin pahemmin sekasortoon, tarvitaan sankari selvittämään tilanne. Tuo sankari napsauttaa sormiaan, ja rauha palaa maahan, aurinko tulee esiin ja linnut laulavat.

Asiayhteydestä kävi ilmi, että sankarin viittaa kantaisi sitten hän, Antti Rinne. Ja ay-liikkeen ahdinko ja poliittisen vasemmiston sitäkin suurempi ahdinko olisi voitettu.

Miten tämä rahoitettaisiin, se ei käynyt eikä ole tähän mennessä käynyt ilmi. Miten riski jaetaan, nimittäin jos jaettavan määrä sen kuin vähenee, siitä ei hiiskahdettukaan.

Näin omituisten ajatusten kirjoittaminen ihan blogiin on osittain Tuomiojan syytä. Kun viisas mies puhuu televisiossa puuta heinää, kuten hän tänään, sitä helposti rupeaa miettimään syytä moiseen.

Olen kyllä hiukan samaa mieltä kuin jotkut viime aikojen blogini kommentoijat. Kysymys ei ole enää marginaalista. Tyytymättömät teillä on keskuudessanne aina, ja jokin osa kansaa, luuloni mukaan vähän toistakymmentä prosenttia, on sekä vihaisia että tyytymättömiä.

Mutta jos yhteiskuntarauha horjuu pahasti, silloin on piru irti.

Haluaisin palauttaa mieleen kaksi historiallista tapahtumasarjaa. Bolshevikkien lokakuun vallankumouksella, joka tapahtui marraskuussa 1917, ei ollut mitään onnistumisen edellytyksiä, kun valkoinen Venäjä tukeutui maailmansodan voittajiin ja otti käydäkseen sotaa Venäjällä. Myös meillä Helsingissä muutkin kuin Mannerheim istuivat Seurahuoneen turkkilaisessa kabinetissa keskustelemassa Pietarin valloittamisesta, eräs valkolinen kenraali kun oli joukkoineen alle 20 kilometrin päässä kaupungista.

Valkolisen vallan edustajat, jotka hyökkäsivät neljältä ilmansuunnalta, eivät kyenneet sopimaan sen vertaa, että olisivat niveltäneet sotatoimensa. Ja punaiset voittivat.

Saksalaisilta on syystä kyselty, miksi he menivät äänestämään Hitlerin valtaan lähes vapaissa vaaleissa. Vastauksia on noin kymmenen. Osa niistä on hyviä. Saksan vahvin puolue oli sosiaalidemokraatit, jotka tiesivät tarkoin, mitä Hitler tekee heille ja heidän puolueelleen, jos saa tilaisuuden.

Sosiaalidemokraatit ja kommunistit, jälkimmäiset Stalinin tuella, tappelivat keskenään verissä päin. Kommunistien kielenkäytössä ”ruskeat fasistit” eli demarit olivat huomattavasti suurempi vaara kuin kapitalistit ja natsit eli kansallissosialistit.

Samaan sarjan voisi lisätä vielä George Orwellin kunniaksi Espanjan sisällissodan. Madrid oli eräässä vaiheessa kahden samankeskeisen saarrostusrenkaan sisällä. Francon falangisteja vastaan taistelleet yleisvasemmistolaiset ja anarkistit joutuivat käymään eri sotaa Moskova-mielisiä asemiehiä vastaan. Se oli klassinen tilanne. Niitä on nähty historiassa usein.

Moni kyselee nytkin ihmeissään, kuka Syyriassa käy sotaa ja ketä vastaan. Siihen kysymykseen vastaaminen ei ole yksinkertaista, kun ilmeisesti sekä Venäjä että Ranska ovat sekaantumassa tilanteeseen yhä syvemmin.

Uutisvälineet ovat kiitettävästi kertoneet, että perjantaina toiminnan pysähtyessä ei kysymyksessä ole lakko, vaan poliittinen mielenilmaus, joka on osa keskeisimpiä ja korvaamattomimpia vapausoikeuksia.

Juristina voin vain avata sylini ja huudahtaa: rakkaat lapset, antakaa kun syleilen teitä. Te alatte oppia! Junat ja laivat pysähtyvät, poliisit jättävät kapulansa kotiin, työtä ei siis tehdä – ja kysymyksessä ei ole lakko. Tuo sama Orwell muistaakseni sepitti paljonkin sopivia iskulauseita, kuten ”sota on rauhaa”.

 

28 kommenttia:

  1. Joo. Tota rosvoo ommeinaan moni saanu tiätämättään, ihavvvähän mutta kumminkin. Linnajjuhlat on semmonen puristelujuttu.

    Ja onhan se aivan kauheeta jos on käpälä! Millä sen nuolet? Entäs parketti! Viäkkin kerran komee mutta sokee Likka vähäv valssaamaan nin näät kuinka tulee muuten opaskoiralle kiirutta, kai?

    Vaan kaipa ne Kadiksessa on täänki miettiny.

    Emmää tiä. Mää lähen onkelle. Emmää nyppimmeellä tiäteskäämmee. Aamulla vasta. Melko aikaseen, miälellään. Voi olla hyvistä koloista pula. Ai PER-jantai kummua ottaa ninpaliop päähän ku kaikki vaan oottelee ja oottelee. Soppaa saa ku jaksaa onkia. Halpaa ku saippua. Viäkääs meirän ahavenekki viä taikka ruvekkaa eteviä lupia keksiin nin kyä mää sanon että sitte jo hiukka pistää vihaks.

    Mää lupaan heittää mereen kaikki missä on sarjanumero kyljessä. Takasin kasvamaan.

    Turha mennä itkeskeleen herrojen nästyykiin.

    Kutokaa sukkia. Voi olla että ens talvi on kylmä. Semmosia mää oon ajatellu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollinen hyväkin kommenttisi valitettavasti hukkuu teennäiseen murretekstiin.

      Poista
    2. Mahdollisesti kiitos kritiikistä. Yksi ylimääräinen ä -kirjain tosiaan oli päässyt irti ja etsiytynyt oitis omiensa pariin. Arvaa mikä.

      Sarcastics Anonymous, eiks vaan?

      Poista
  2. "kuka Syyriassa käy sotaa ja ketä vastaan."

    Tämä on hyvä esimerkki nykyajan ns pirullisista ongelmista: sodan aluksi länsi ei tukenut riittävän ponnnekkaasti maallista oppositiota. Kun sitten islamistit voittivat pitäisi pakolaisvirran tyrehdyttämiseksi ottaa lusikka kauniseen käteen ja ryhtyä tukemaan maallista diktaattoria al-Azadia, mutta kun kanttia (arvovalta) ei kestä... Eihän se isäukkokaan mikään maan isä ollut (Homs), mutta piti islamistit kurissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä lässyiltä länsimaalaisilta jää huomaamatta, että Al-Assad ja muut alawiitit taistelevat oman olemassaolonsa puolesta.

      En keksi muuta ratkaisua pulmaan kuin Syyrian jako, vaikka se onkin vastoin meidän nykyistä monikulttuurisuus-mantraamme.

      Me voimme täällä lintukodossamme leikkiä uskontojen ja kansojen sekoituksella mielen määrin, mutta suuressa maailmassa se ei vain näytä toimivan.

      Poista
    2. Jos jotain positiivista sanottavaa on Al-Assadista, niin se, että hänellä on selvästi päämäärä ja aate.

      Miestä ei ollut suunniteltu vallanperijäksi. Hänestä tuli lääkäri. Kun isoveli kumminkin kuoli, piti ottaa perheyritys hoitoon. Sitä hän on sitten hoitanut kiitettävällä antaumuksella. Olisi varmasti ollut henkilökohtaisesti helpompaa lähteä Saudi-Arabiaan elämään kansalta varastetuin rahoin. Sen sijaan Al-Assad on pitänyt kiinni vallastaan, jonka sai vahingossa.

      Hirteenhän tuo diktaattori pitäisi laittaa, mutta silti on pakko ihailla jääräpäisyyttä, jota hän osoittaa.

      Poista
    3. Alawiitit Siperiaan turvaleirille.

      Poista
  3. "Mutta jos yhteiskuntarauha horjuu pahasti, silloin on piru irti."

    Jos tällä viitataan tulevan perjantain mielenilmaisuun, pelko on vahvasti liioiteltu: kyse on turhautuneiden palkansaajien pahan olon ilmaisusta, joka ei uhkaa yhteiskuntarauhaa. Kyse on pohjimmaltaan Sipilän taitamattomuudesta työmarkkina-asioissa sekä ay-liikkeen ja demarien sen hyväksikäytöstä. Vaikka olen ollut iloinen, että Soini on pantu vastuuseen (pakolaisvyöry ja Kreikka), olisi maan kannalta ollut parempi jos demarit olisi saatu persujen sijaan hallitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos palkansaajat nostavat tällaisen metelin muutaman euron takia, niin odottakaapas kun huomaatte, ettei kukaan enää maksakaan teille palkkaa. Se voi vetää hiljaiseksi.

      Poista
    2. Suomalainen mies kapinoi yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta vastaan siten, että ottaa perjantaina pullon viinaa ja antaa akalleen selkään. On vaikea kuvitella suomipoikaa kadulle riehumaan ja kiviä nakkelemaan. Perusjamppa seuraa mielenosoitusta mieluummin netistä, josko joku olisi vaivautunut paikalle. Ja käy toki välillä jääkaapilla.

      Poista
    3. Jaa muutaman euron. Esitetäänpä asia toisin.. Kuinka monta lasta kätilöiltä putoaa käsistä vuosittain? Tilasto edeltävältä satavuotiskaudelta, kenties?
      Siispä tinkikäämme ripeästi sillä euro on euro eikä vastasyntynyt ole tuottava tai äänestävä. Montako hupsisuppista voidaan katsoa olevan hyväksyttävä määrä?

      Että voidaan tehdä laskutoimituksia, ole hyvä, kerro toki.

      Typeryyden ääri on saavutettu.

      Muutamasta eurostoliitosta ei ole väliksi.

      " Sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitalla teille mitataan "

      Hyvinvointiyhteiskunta on maailman paras valtiomuoto. Sen näivettäjien kohtaloa en tahdo olla helpottamassa vaikka se onkin vastoin sielullista rakennettani.

      Anteeksi.

      Poista
  4. Putin on etevä käyttämään hyväkseen muiden sekasortoisia oloja. Ei kai nyt ehdoin tahdoin sellaista meille ole syytä järjestää!

    Talkoisiin menossa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kerran Putinin mainitsit, niin eikö tässä draamassa kaikki sada Venäjän laariin. Venäjä pitää osaltaan Lähi-idän sekasortoa yllä, joka taas aiheuttaa varsinaisen kansainvaelluksen Eurooppaan. Vaikutus on ainakin kyhyellä tähtäyksellä isompi kuin jollain muilla vastapakotteilla.
      Ukraina laajenee länteen. jtapio

      Poista
  5. Kohta taas nähdään kuka on Suomen vaikutusvaltaisin ihminen. Se ei ole tasavallan presidentti, pääministeri, eikä edes Nalle Wahlroos. Vain SAK:n puheenjohtaja voi pysäyttää koko Suomen. Näyttää siltä että osa porvareista on unohtanut jälleen tämän tosiasian. Onneksi sentään Ben varoittelee tulevasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta. Eikös armoitettu johtajammekin ottanut hyötykäyttöön sanonnan "kasakka vie minkä irti saa"? Niin porvarihallituskin.. Perjantaina (ja toivon mukaan myöhemminkin) vähän yritetään nokittaa. "Sorasa voi vähän huanosaattoisempikin koittaa." Vice versa.

      Poista
  6. Kysymys siitä kuka taistelee Syyriassa on pakolaiskriisia käsitellessä jäänyt huomaamatta. Syyrialaisethan siellä taistelevat. Eurooppaan tulee Syyriasta enimmäkseen nuoria miehiä. Olen täysin varma, että aika moni heistä on tappanut ihmisiä, sekä isiksen, Assadin, että jonkin kolmannen puolesta. Merkel ja moni muukin Länsi-Eurooppalainen humanisti vaatii kaikille 'pakolaisille' kotia Euroopassa. Siis apua tarvitsevien lasten ja vanhusten lisäksi pitäisi tuoda kotiini, ruokkia ja lempiä kaksi kertaa heitä enemmän nuoria miehiä joista monet ovat vain koraania kunnioittavat murhaajat. Jokuhan siellä soti jo montaa vuotta. Ja ne jotka eivät halua sitä keskiaikaista "monikultuuria" tyttäriensä lähelle ovat NORMAALIT ihmiset. Minusta sekä Saksa, että Pohjoismaat ovat vastuussa siitä, että Ihmiset myyvät talojaan ympäri maailmaa ja ostavat sillä paikan kumiveneissä päästäkseen nimenomaan Saksaan ja Pohjoismaihin. Jos itse voisin päättää jättäisin kaikki nuoret miehet Saksalle ja ruokkisin omassa kotissa lapsia ja vanhuksia. Minä en ole kenellekään ilmaista asuntoa luvannut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulantyöntäjän venäläis- ja pakolaisvihamieliset kommentit alkavat pikkuhiljaa nyppiä.

      Poista
    2. Niin. Taas yks trolli joka ei ymmärrä tai teeskentelee että ei ymmärrä eroa venäläisen ja KGB-n p.skajärjestlmän välillä. Mulla on venäläisiä ystäviä, tyttöystäviä. Olen kääntänyt venäläistä huippukirjallisuutta, olen opiskellut venäjää yliopistossa slaavilaisten kielten osastolla. Katson päivittäin venäjän TV-stä kultuuriohjelmia. Kotini on täynnä vironkielista ja venäjänkielistä venäläistä kirjallisuutta ja oppikirjoja. Mitä sulla on itsestäsi sanottavaa tässä mielessä? Toinen kysymus: onko trollilla jo monta islamilaista veljeä lapsenhoitajina? Onko sulla mitään millä ylpeillä tässä asiassa?

      Poista
    3. Kuulantyöntäjällä on pahempi ryssäkompleksi kuin pahimmilla suomalaisilla. Virolaiset voisivat joskus antaa edes vähän tilaa ajatukselle siitä, mikä heidän oma osuutensa koviin kohtaloihin oli.

      Poista
    4. Kuuli, älä pelkää. Sinun vihasi on vain pelkoa pakolaisista. [sarkasmivaroitus]
      En pidä sitä, että ihmisiä syyllistetään pelosta, joka voi olla hyvinki totta.
      Blogistinkin sanoma näytti olevan, "olet väärässä", koska pelkäät.

      Poista
    5. Onko nyt kuitenkaan varmaa, että ne Suomeen pyrkivät nuoret miehet eivät ole niitä maallistuneita muslimeja ("tapamuslimi"), jotka eivät suin surminkaan halua elää islamistisen elämäntavan alaisuudessa. Lisäksi moni voi olla koulutettuja, koska köyhimmät tuskin ovat pystyneet hankkimaan matkalle tarvittavat 3000-10 000 euroa. Voihan olla, että tuo porukka on sittenkin mahdollisuus: haluaa hankkia länsimaisen paremman elämän kovalla työllä.

      Poista
    6. miksi minä itse niitä pelkäisin? painan 110 kiloa. mä en vaan halua sitä karnevaalia kotiini. mulla on oikeus ei-haluta karnevaalia kotiini. jos te haluatte, ottakaa ihmeessä kaikki itsellenne. kaikki ne tyypit jotka siellä Unkarin rajalla mellakoivat ja lapsiansa propagandan nimissä kyynelkaasuun tuovat ja sitten CNN toimitajan kameralle esittelevät. Löisin kyllä vetoa siitä, että suomalaisten rakkauden raja islamilaisia miehiä kohti ei ole paljon matalammalla kuin minulla. kukaan ei halua pelätä tyttäriensä puolesta. veikkaan, että näemme kohta rajavartioinnin vahvistumista Suomessa yllättävällä suunalla - Ruotsin rajalla.
      tässä on selvästi pari putinin trollia hyökkäämässä. "ryssäkompleksi" on teillä p-ssä. mulla on venäläiset naiskompleksia kainalossa

      Poista
    7. "Virolaiset voisivat joskus antaa edes vähän tilaa ajatukselle siitä, mikä heidän oma osuutensa koviin kohtaloihin oli."

      Ei heillä ollut mitään muuta osuutta kuin olivat pieni kansa maassa, jonka maantiede ei mahdollistanut minkäänlaista järkevää puolustautumismahdollisuutta. Ei kai virolaisilta voida edellyttää sankarillista itsemurhaa viimeiseen virolaiseen.

      Poista
  7. Venäjä tarjosi Ahtisaaren mukaan Assadin päätä lautasella Yhdysvalloille 2012. Kuka Syriassa sotii? Yhdysvallat on kolme vuotta yrittänyt saada Assadin päätä lautaselle. Marginaalisena seurauksena on ollut pakolaistulva Eurooppaan. Saksa hukkuu pakolaisiin ja Assad Venäjän tukemana alkaa Merkelin silmissä näyttämään ongelman sijaan ratkaisulta pakolaisongelmaan. Länsilehdistön mukaan Putin on pakolaisvyöryn takana. Venäjän toimista voi olla montaa mieltä, mutta Genplanin mukaan siellä mennään ja siirrot ovat loppuun asti harkittuja. Valtakoneisto käy kuin sveitsiläinen kello isännän ranteessa. Mitä Syyriassa on Venäjän taholta odotettavissa? The Sakerin näkemys Venäjän roolista. Sitä kannattaa seurata. http://russia-insider.com/en/politics/so-what-are-russians-really-doing-syria/ri9717
    Mitä Stalinin piipussa paloi - en tiedä, mutta se kiinnostaisi tietää mitä Washingtonissa poltellaan.
    -Saudit käyvät neuvotteluja Moskovan kanssa öljyn hinnan sopimimisesta
    -Iran toimii yhtestyössä Venäjän kanssa
    -Kypsyykö Eurooppa pakolaistulvan seurauksena Yhdysvaltain politiikkaan?
    -Ystävät vähissä
    -Maailma valmistautuu sopimaan asioista ilman Yhdysvaltoja
    No tappio on voitto.
    http://cluborlov.blogspot.fi/2014/12/defeat-is-victory.html


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä paljoakaan maailmanpolitiikasta, mutta onko Venäjä +Syyrian johto ja Isis yhteistyössä keskenään ---suuren "kansainvaelluksen"Eurooppaan takana?
      Läntiset avoimet yhteiskunnat, joissa vallitsee demokratia ja hyvinvointi, ovat uhattuina--- siis niiden suoma yhteiskunta rauha ja oikeudenmukaisuus kansalaisten kesken on katkerasti katoamassa.
      Kuten kiusaajat yleensä, valloittajat ennenkaikkea halveksivat ja kun he samalla kadehtivat kohdettaan seuraa,että mitä kiusaaja ei pysty varastamaan toiselta---toiselle kuuluvaa omaa, niin hän pyrkii pitämään huolen ainakin siitä, ettei sitä asianomainenkaan saa pitää itsellään.Hälläväliä, vaikka toiselta henki menisi. Sama juttu pienemmässäkin porukassa, koulussa tai työpaikalla.Yhteisössä yhteen henkilöön kohdistuva vaino edellyttää kiusaajalta/joukolta kohteen halveksuntaa ja annas olla,jos hän herättää vielä kateutta,niin eikö tuhoavat voimat pääse liikkeelle automaattisesti.
      Ilman kansan ja johtajien ahkeruutta ja rehtiyttä ei yhteisössä demokratia ja hyvinvointi kukoista.

      Poista
  8. Kemppinen on nyt viisaampi kuin 10 000 toimittajaa.

    Niin minäkin,kun luen wikipediaa (hakusanasta "lakko") ja löydän sanan
    mielenosoituslakko, josta toimittajat ovat järjestelmällisesti leikanneet pois viimeiset 2 tavua.

    Toivottavasti Te lukijatkin nyt viisastuitte kun saitte 4:nnen kerroksen mahtieliitin leikkauspöydiltä tippuneita katkeria tavun muruja maisteltavaksenne.

    VastaaPoista
  9. Jos sopivaa naista ei ole lähettyvillä, niin raavas mies tarvitsee vain purkin tummelia ja hetken omaa rauhaa.

    VastaaPoista