Linder II

Tarina lienee kerrottu vain kotiseutuyhdistyksen julkaisemassa Esa Keskisen kirjassa ”Kullalla kirjailtu elämä”. Kirjassa asiat näyttäisivät olevan oikein, mutta valitettavasti teos on aika keskinkertainen. Hj. Linder, Aurora Karamzinin sukulais- ja kummipoika, Venäjän virka-asteikossa hyvin korkealle kohonnut mies, Mannerheimin lanko, tunnetaan nykyisin siitä, että hänellä oli ehkä Suomen ensimmäinen auto. Hänen isällään Consatantin Linderillä, joka kohosi ministerivaltiosihteeriksi ja keisarin lähipiiriin, puolestaan oli maan ensimmäinen polkupyörä. Tehtailijoina ja maanviljelijöinä Linderit tutkivat kehityksen kärkeä.

Hjalmar oli koulussa heikko oppilas ja juristin opinnot venyivät, mutta hän istui käräjät ja sai varatuomarin arvon. Hän toimi jopa asianajajana, kunnes lapseton setämies innostui hänen kanssaan kauppoihin, jotka löivät muun suvun ällistyksellä ja suuttumuksella.

Myöntyvyysmiehet olivat ”suomettuneita”. Heidän mielestään suhteissa Venäjään oli valittava vähiten huonot vaihtoehdot. Yksi heistä muuten oli J.K. Paasikivi. Bobrikovin kannattajiksi haukutuissa oli periaatteettomia kiipijöitä, mutta myös muita. Esimerkiksi suomalaisten lakimiesten listoilta katoaa 1918 hyvin korkeista tehtävistä täydelliseen tuntemattomuuteen parikymmentä nimeä. Olen itse tutkimuksia tehdessäni metsästänyt näitä henkilöitä, löytämättä senaattoreista muuta kuin tiedon ”asianajaja Jyväskylässä 1918-1939”. Tuomioistuinten sisällä vallitsi kiihkeä taistelu. Aikansa ”stalinisteja” eli jyrkkäoppisia räyhähenkiä, johti Turun hovioikeudessa Svinufvud.

Isänmaan miesten kiihkeimmässä joukossa oli puolestaan onnenonkijoita ja henkilöitä, joilla oli äkillinen tarve osoittaa isänmaallisuuttaan. Armeijasta raivattiin kansalaissodan jälkeen ”ryssäläisyys”. Vain Mannerheim ja Nenonen saivat armon. Ja vankileirit 1918 eivät olleet Mannerheimin töitä eivätkä hänen vastuullaan. Hän oli eronnut toukokuussa ja makasi kesän 1918 espanjantaudissa Ruotsissa. Syksyllä hän jaksoi Norjaan metsästämään – Linderin kanssa.

Lukija voisi olla ystävällinen ja lukea rivien välistä. Kuva Mannerheimista päälahtarina ja 1941-1944 vankileirikurjuuden aiheuttajana on väärä, tahallisesti väärä. Noiden jälkimmäisten leirien oloja ryhdyttiin korjaamaan Mannerheimin käskystä keväällä 1942. Suomeen Mannerheim ilmestyi syvästi venäläistyneenä upseerina, jota etenkin Pohjanmaan suojeluskuntalaiset oudoksuivat kovin. Itse hän tunsi vastenmielisyyttä Saksassa koulutettuja ja etenkin Saksan puolelle siirtyneitä upseereita (Thesleff) kohtaan.

Hjalmar Linderin tarina on niin kiehtova, että jossain toisessa maassa hänestä olisi tehty sata kirjaa ja televisiosarja. (Raija Orasen historialliset teokset eivät valitettavasti minua viihdytä.)

Linder oli kummallinen ihminen. Epäilen että hän oli ainakin loppuaikoinaan henkisesti tasapainoton. Silti hänen kostonsa suomalaisille oli komea – hän lahjoitti hiukan holtittomana keräilijänä seinältään mm. Rembrandtin, Reynoldsin, Turnerin ja Edelfeltin (Kuningatar Blanka) maalauksia Ateneumille ja yliopistolle varat taidehistorian professuuriin, jotta suomenkielinen (!) nuoriso saisi mahdollisuuden perehtyä kulttuuriin.

Hän oli myös uhkapeluri, tuhlari, metsänhaaskaaja, pakonomainen metsästäjä ja ties mitä. Sitä en osaa sanoa, oliko hän aikansa mittojen mukaan seksuaalisesti poikkeava, mutta kyllä pari miespalvelijaa seurasi häntä epäilyttävän lähellä, ja ihmisenä itsekin kai kolean aviovaimon Sofie Mannerheiminkin mieleen ei ollut hänen tapansa suhtautua naisiin. Kysymys ei ollut niistä nuorista kaunottarista, joita hän autteli rahallisesti. Elämä naisen kanssa oli Linderille kauhistus, miehen kanssa ei.

Mutta suhtautumisessaan työläisiin ja yleisemmin yhteiseen kansaan hän oli vuosikymmeniä aikaansa edellä, tosin tietysti patriarkaalinen.

Hitusen kummastelen, että Linder sivuutetaan myös Suomen taloushistoriassa vähällä. Ei kai se johtuisi siitä, että ”ryssäläisyyden” arvet kirvelevät? Venäjän myönteiset vaikutukset Suomeen olivat hyvin suuret. Eikö tasavallan 100-vuotisjuhlan yhteydessä voitaisi vaihteen vuoksi puhua tottakin?

Linder oli paennut kansalaissodan alkaessa Ruotsiin, Mannerheimin kehotuksesta; se ajatus ei ole kaukana, että hän sai Mannerheimilta muitakin tehtäviä. Kuten R. Wallenberg seuraavassa maailmansodassa. hän yritti ostaa korkea-arvoisia ystäviään bolshevikeilta ja onnistui muutamissa tapauksissa. Lenin ymmärsi rahan äänen. Hän palasi Suomeen heti sodan päättyessä ja kävi mm. Suomenlinnan vankileirillä ja peruutti Lohjalla verenhimoisten insinööriensä päätöksiä. Myllyt oli saatavat käyntiin, vaikka työmiehet olivat ”epäluotettavia”.

Hän tiesi varmasti punaisten mm. Kuusankoskella ja Viipurissa ja monessa muussa paikassa tekemistä murhista ja punaisesta terrorista. Hän tiesi, että Mannerheim oli eroamassa. En näe muuta selitystä. Kirje perustuu omiin tietoihin ja omaan ajatteluun. Valkoisten voittajien ajojahti oli kova. Tulkintani mukaan siinäkin isänmaallisuudessa oli pohjalla raha. Ja rahansa Linder menetti, ja viilsi ranteensa poikki Marseillessa. Siinä vaiheessa Ranska oli ottanut Venäjältä 400 000 maahanmuuttajaa.