Kuolleet

(1918 - Mies ja hänen omatuntonsa)

Hj. Linderistä tuli mieleen Horace Engdahlin mainion kirjan ”Sen jälkeen savuke” (Siltala, 2013) merkintä, jossa epäillään, mahtaako niin kauhea kosto olla edes kristillinen, kun kostaja osoittaa, ettei hän ole samanlainen.

Lynkkaamisen kauheus on perääntymisen mahdottomuus. Kun teko on riittävän törkeä – teloituksia – juuri kenenkään itsetunto ei kestä ajatusta, että nyt mentiin liian pitkälle.

Pari kirjailijaa kävi aikaisin lähellä tätä– Juhani Ahon sijasta mainitsisin F.E. Sillanpään ja Jarl Hemmerin. Tosin Sillanpään ”Hurskaan kurjuuden” teloituskohtaus on siloiteltu ja etäännytetty ja Hemmerin tarina papista, joka asettui ammuttavaksi punavangin sijasta on vasta vuodelta 1931.

Esimerkiksi köyhän kansan kuvaaja Ilmari Kianto oli sen sijaan yksi verenhimoisimmista puheissaan ja kirjoituksissaan.

On sanottu, että vuoden 1918 tapahtumien vaikutus kesti vuosikymmeniä, talvisotaan asti. Väittäisin muuta. Vaikutus tuntuu vieläkin. kohta sadatta vuotta.

Suomalaisen oikeuslaitoksen maine, jota se pitää itse yllä, ei perustu kokonaan tosiasioihin. Sekä oikeuslaitos että lakimiesammattikunta murskaantuivat 1918. Valtiorikosoikeuksissa käsiteltiin 80 000 vangin jutut. Sangen usein syyte koski maanpetosta. Se oli aika askarruttava syyte. Kapinasta oli laissa liian lievä rangaistus. Se ei kelvannut.

Erilaisia omatekoisia ”tuomioistuimia” toimi jo taisteluiden aikana. Kun eduskunnan ja senaatin tahtoon perustuvat elimet oli nopeasti perustettu, alettiin käyttää jopa todisteita. Sellainen oli tyypillisesti suojeluskunnan täyttämä lomake. ”Pidetään punaisena”, tai muuta vastaavaa.

Vuonna 1918 Suomessa kuoli 95 102 henkilöä. Seuraavana vuonna luku oli 62 932 ja edellisenä eli 1917 se oli ollut 58 863. Pahimmat kuukaudet olivat huhtikuu, heinäkuu ja lokakuu, taistelut, teloitukset ja nälkä ja sitten espanjantauti. Lähde: Suomen virallinen tilasto. 30 000 yli tavallisen. Enemmän kuin Talvisodassa (26 662). Enemmän kuin 1939 – 1944 (63 204 eli 90 000 eli 18 000 vuodessa). Vähemmän kuin nälkävuosina 1867 – 1868.

Suomessa opittiin, että tuomioistuin noudattaa nöyrästi korkeamman vallan eli hallituksen ja armeijan määräyksiä. Mukana tuomioistuimissa olivat käytännöllisesti katsoen kaikki maan lakimiehet ja maallikoista ”poliittisesti luotettava” osa. Tuo oppi upposi. Merkkejä siitä tulee vastaan talvi- ja jatkosodan tapahtumissa. Kenraalit määräilivät tuomareita.

Näytösoikeudenkäynnit keksittiin Neuvostoliitossa vasta vähän myöhemmin ja Kiinassa paljon myöhemmin.

Saksa on sivistynyt maa. Siellä tuhoamisleiriin lähettäminen oli hallintomenettelyä, ja lakia noudatettiin ahkerasti.

Heinrich von Kleist kirjoitti ”oikeudenmukaisuudessaan hirvittävästä” ihmisestä (Mikael Kolhaas). Luther, jolla on itselläänkin kontollaan raaka yllytys kapinoivien talonpoikien tappamiseen ja paljon ja kaikenlaista juutalaisista, piti tapanaan hyökkäillä lakimiehiä vastaan.

Oletteko, lukijat, tulleet ajatelleeksi, että tuomarina toimimista voi hävetä?

Arkisessa toiminnassa vääryys ei kasaannu tuomioistuimiin, ja kokonainen ihmiselämä voi kulua niissä töissä ilman asioita, jotka poikkeaisivat suuresti muusta vallankäytöstä.

Kansalaissota oli selvästi väistämätön, mutta sen lieve- ja jälki-ilmiöt jättivät viestin, joka kaikuu edelleen. On kirjoitettu laillisuuden haaksirikosta. En ole ihan varma, oliko sitä laillisuutta pinnalla haaksirikkoon asti vuonna 1918.

Sitä vastoin niille, jotka keksivät ihmetellä, miksi tuomioistuimet ovat Suomessa vaimeita virastoja, menneisyyden miettiminen tarjoaa vastauksen. Kun vastaus on juolahtanut mieleen, kannustettava reaktio on, että tässäpä vasta työmaata niille ihmisille, joiden elämäntehtäväksi ei riitä rikkaiden rikastuttaminen ja köyhien köyhdyttäminen. Tätä nykyä työmaa avautuu mielenkiinnottomalta tuntuvalla suunnalla. Suhtautuminen Ukrainan tapahtumiin ja Kreikan herättämä kysymys yhteisvastuusta veloista ovat syvällisiä oikeudenmukaisuuden ongelmia ja vielä lajia, joiden miettiminen on jäänyt vähälle.

Työmaata riittää. Vastustakaa elinympäristön saastumista. Vääryys on kasvihuonekaasu.