Kriittinen massa

Philip Ballin kokonaisella kirjalla tähdentämä käsite ”kriittinen massa” on hyödyllinen. Se on fysiikkaa myös siirrettynä ihmisympäristöön, kuten tungokseen. Maanjäristyksessä ja muurahaisleijonan rantahiekkaan tekemässä suppilossa on sama laki. Jossain kohdassa rakenne alkaa murtua, ja seuraukset ovat usein vaikeita laskea ja mallintaa. Mittakaavaa ei oikeastaan ole. Sama fysiikka kertautuu. Näin on joskus myös historiassa.

Kysymys on, onko Ruotsi juuri oikean kokoinen valtioksi. Onko Suomi liian pieni? Termi ”kriittinen massa” ei ole hupsuttelua. Puhelin on hyvä keksintö, mutta sillä ei tee mitään, ellei ole olemassa toista puhelinta, johon soittaa. Älypuhelimen ”kriittinen massa” on saavutettu. Muistaakseni pidin itse sitä joitakin vuosia sitten tarpeettomana innovaationa. Kun nyt katson kävellessäni, milloin juna tulee, pidän tietoa hyvänä, kun se ei ole pelkkä aikataulu. Pysäköintikiekko puhelimessa on vallan mainio, jos kolikot ovat vähissä eikä haluaisi kipaista kahvilasta syöttämään mittaria.

Ruotsi ja Suomi eivät ole olleet koskaan sodassa toisiaan vastaan. Tanskan kanssa Ruotsi soti kiivaasti ja kauan, ja Norja oli Tanskan osa. Uusimpien aikojen ihmeellisiä onnenpotkuja oli Ruotsin viime tingassa tekemä päätös olla ryhtymättä sotaan Norjaa vastaan 1900-luvun alussa; Norja itsenäistyi.

Lenin lahjoitti Suomelle itsenäisyyden, kuuluu sanoa. Lenin lahjoitti Suomelle sisällissodan. Sitä ei kuulu sanoa. Kumpaakaan väitettä ei voi osoittaa vakuuttavaksi. Kun Suomen miehet olivat Pietarissa vuoden lopussa 1917 ja saivat Leniniltä allekirjoituksen johonkin paperiin, siinä oli kaksi vallankaappaajaa vastakkain. Molempien toimintaan vaikutti Saksa.

Venäjän ja Saksan kesken oli vuoden 1918 alussa hutera aselepo. Suomi, Ukraina ja Baltian maat irrottautuivat tuossa vaiheessa. Rauhanneuvottelut epäonnistuivat, ja kohta Saksan joukot olivat Narvassa – ja Hangossa. Niitä oli myös Kiovassa.

Uusi käänne tapahtui, kun Venäjä teki rauhan Saksan kanssa 3.3.1918 ja menetti kolmanneksen väestöstään ja alueestaan ja kolme neljäsosaa teollisuudestaan. Maailmanvallankumouksen aate voi nyt huonosti. Venäjällä monikaan ei pitänyt menetystä pysyvänä. Suomi oli innostuneesti Saksan kannattaja, vaikka Saksan pääesikunnassa tiedettiin jo kesä-heinäkuussa 1918, miten maailmansodassa käy. Svinhufvudin ja kumppaneiden tietämättömyyttä ja lapsellisuutta on aihetta ihmetellä. Mannerheim sitä vastoin näyttää olleen tilanteen tasalla.

Saksalla ei ollut aikomustakaan edistää Suomen itsenäisyyttä. Kun rauhansopimus oli kuitenkin tehty, hyökkäystä Hankoon ja Helsinkiin sanottiin vapaaehtoisten avunannoksi. Kaikki valta Suomessa oli tietysti saksalaisilla.

Tällä kertaa fysiikan laki oli yksinkertainen rakenteen pettäminen. Amerikkalaisten tulo taisteluihin vaikutti asiaan. Saksan ajatus neuvottelurauhasta ennen kuin amerikkalaiset ehtisivät täydellä painollaan taisteluihin oli sotilaallisesti typerä.

Suomalasiet ehtivät innostua bolshevikkien tuhoamisesta Pietariin, mutta se ei olisi enää auttanut, koska hallitus oli jo paennut Moskovaan. Silti oli sinänsä järkevää suunnitella osallistumista suureen saaliinjakoon. Hyökkäily Itä-Karjalaan oli tätä perua. Tarton rauhan paheksumista on vaikeampi ymmärtää.

Punaisten tuomitseminen keväällä maanpetoksesta ajatuksin, että he olivat tukeneet Venäjää eli vihollista, kaatuu Saksan ja Venäjän rauhansopimukseen 3.3.1918. Venäjä ei osallistunut sen jälkeen kansalaissotaamme. Tärkein syy oli ettei se pystynyt. Sillä oli itsellään tarpeeksi vaikeuksia.

Viimeistään nyt lukija näkee yhteyden Ukrainaan ja Putiniin, Baltian valtioihin ja Puolaan. Oletus on, että Putin on Paasikiven linjalla: ”Maantieteelle ei mahda mitään.” Venäjä arvioi maantieteensä 1700-luvun lopulla ja valloitti ensin Krimin.

Voi olla, ettei Putin tavoittele Venäjän keisarikunnan rajoja. Itse kuitenkin arvioin, että hän tavoittelee juuri niitä. Mao Dsedongilta olen oppinut, ettei valtiomiehen puheilla ole yleensä merkitystä, mutta teoilla on.

Esitän kommentin erääseen tämän hetken keskusteluun. Monikulttuurisuuden vastustamisen on valkoisen Suomen aate 1918. Silloin sen ymmärsi, koska Suomi edusti ärsyttävää monikulttuurisuutta Venäjän keisarikunnassa. Tällaiseen Suomi oli hitaasti oppinut olemalla monikulttuurinen häirikkö Ruotsin maakuntana. Vain Suomea ajatellen olimme oudon punavalkoinen maa, kuin entisajan kilometruipylväs. Euroopassa edustamme monikulttuurisuutta. Sen vastustaminen on omaa asemaamme ajatellen kovin ajattelematonta. Ruotsi on sopivan kokoinen maa, mutta Suomi on pieni.