Kenen perse kestää

Otsikko on sopimatonta kielenkäyttöä ja harhaanjohtava. Voisi luulla, että viittaus tarkoittaa joko sen katsomista, kenen perse kestää merivettä, tai rahapeliä, jossa joltakulta välillä perse aukeaa eli pelaaja lentää sippiin. Rahat loppuvat.

Lisäksi otsikko on laskelmoitu erehdyttämään lukijaa luulemaan, että jatkan tänään keskustelua sananvapaista ja sananvapaudettomista. Tänään luen biologiaa ja sodan sosiaalihistoriaa.

Yksi kommentoija toivotti minut taitavasti hornan tuuttiin neuvomalla lopettamaan tämän blogin ja sen sijaan matkustelemaan, mielellään johonkin kauas, kuten Tahitille. Sitä ei mainittu erikseen, mutta ymmärsin, ettö menolipu riittäisi.

Ei ole varaa. Professorin eläke on hyvä, pätkän neljättä tonnia kuussa, mutta jo taannoin mainitut kaksi sakkoa eli tuhat euroa ylimääräistä menoa kuussa aiheuttaa merkittävää maksuvälineiden niukkuutta.

Mutta tarkoitus ei ole esittää hyväosaisen marinaa, vaan johdattaa kysymykseen Tahitille matkailemisesta. Ongelma näet on se, ettei perse kestä. Se on kulunut. Joku röyhkeä ratsuväen mies kysyi kenraali Laatikaiselta, joka hänkin oli joutunut ratsaille Kannaksen suurissa sotaharjoituksissa kesällä 1939, että eikö ratsastaminen käy ahterin päälle niinkin riskillä miehellä. ”Käy se, mutta kestköön, kun on perseeksi ruvennut.”

Miehen puhetta, mutta Laatikainen olikin maisteri. Ja jääkäri.

Välillä pohdiskelen, pitäisikö vielä käydä Kaliforniassa. Siellä on tuttuja ja yhdessä rannassa myydään herkullisia äyriäisiä ja Santa Monica kirjakauppa, Barnes & Noble, on maailman kaunein. Kolmannessa kerroksessa oli nojatuolit, joissa istuen näki palmujen yli Tyynelle valtamerelle, ja palmu on mielen päässä.

New Yorkin Strandin valikoima ja tunnelma on aivan toista, mutta niin on sääkin.

Kesällä kokeilin. Istun nyt 70-vuotiaana kahdeksan tai yhdeksän tuntia, ja siinä on raja. Edes jaloittelu ja varovainen voimistelu eivät auta sen jälkeen. Kaliforniaan lentää 11 tuntia ja Tahitille vaikka kuinka paljon enemmän. Sitä paitsi en ole kiinnostunut Tahitista. Gauguin sai siellä kupan ja Margaret Meadia sahattiin silmään.

Minulla on ystäväpiirissä pariskunta, jonka matkailua en lakkaa ihailemasta. Heiltä saattaa tulla postikortti vaikka Ulko-Mongoliasta. Pääsiäissaarille on kuulemma vaikea päästä, ja kun muodollisuudet on kuitenkin voitettu, lento mantereelta kestää ainakin viisi tuntia ja perillä on pelkkää murhetta. Päämäärä on kaikkia odotuksiakin uskomattomampi ja lisäksi paikka, jossa kulttuurikriitikkojen olisi hyvä pistäytyä. Ainakin J. Diamondin mukaan siellä asukkaat onnistuivat tuhoamaan oman elinympäristönsä asumiskelvottomaksi rottien avulla. Hilasivat niitä akuakuja hirsien päällä, kunnes kaikki puut oli kaadettu ja niiden perässä eroosio ja rotat veivät loputkin elämisen ehdot.

Vanhuus näyttää olevan mielisairaus, ainakin minulla. Todellisuudentaju rakoilee etenkin ulkosalla.

Eilen kiskoin irti murtunutta vaahteran oksaa ja sain apua naapurin nuorelta rouvalta.  Kohta oli tekemässä sitä, mistä olin päättänyt pidättäytyä, nimittäin sahaamassa sitä taloon tunkeutuvaa puuta poikki ja vielä tylsällä timpurin sahalla, joka ahdisti.

Tuokion kuluttua olin selälläni nurtsilla katkennut vaahtera sylissäni. Se oli aivan pelkkää ja ansaitsematonta onnea, ettei selän alle osunut mätästä eikä pään kohdalle kiveä.

Hitusen paikat aristavat nyt, mutta se on lihaskipua.

Se oli siis lähellä, etten löytänyt Tahitia tai Pääsiäissaarta keittiöni ikkunan alta. Ajattelin tänään että josko ostaisi kaarisahan ja kirveen vielä, kun siellä on seinässä kiinni toinenkin maastamuuttaja. Se on huono ajatus. Antaa kaikkien vaahteroiden villiintyä. Kirjoittamalla kirjoja ja blogeja ei riko luitaan.

Televisiouutiset toistavat tietoa, että niiden nettisivuilla on testi maahanmuuttajista ”Testaa tietosi pakolaisista: Mitä, missä ja kuinka paljon.”

Tiedän että osa kansasta harrastaa mielipiteitä, ei tietoja. Yhtälö on ikävä. Kun hankkii tietoja, mielipiteet vähenevät.

Kävin kysymykset läpi. En selvinnyt kaikista kunnialla.

Kehotan kokeilemaan ja avustan hiukan. Kysymyksissä on mukana lukuja, jotka sisältävät myös valtion sisäistä pakolaisuutta. Se tarkoittaa siis taistelujen pakenemista.

Kertaaminen on hyödyllistä. Tällä viikolla ainakin yksi puoluesihteeri on käyttänyt sanoja villisti puhumalla muun muassa laittomista turvapaikan hakijoista.

Sellaisia ei ole olemassa.

Tulee mieleen että myös poliitikoilla on tarve väännellä vakiintuneita termejä.

”Ei ole laitonta paeta vainoa ja ylittää rajoja ilman voimassa olevia matkustusasiakirjoja, jos tarkoituksena on hakea turvapaikkaa. Kansainvälisen lain mukaan kenellä tahansa on oikeus hakea turvapaikkaa sellaisesta maasta, joka on allekirjoittanut YK:n pakolaissopimuksen vuodelta 1951 Geneven pakolaisten asemaa koskevan yleissopimuksen ja pysyä kyseisessä maassa siihen asti, kunnes turvapaikka-hakemus on ratkaistu.”

Lukija arvannee yhteenvedon. Se vaahtera on kokkopaikalla, mutta ei ole vaikea arvata, mikä paikka on hiukan arkana.

Kysymyksessä on ns. jalompi ruumiinosa. Ja vihje on otsikossa. Oikein arvanneelle yksi piste.