Amerikkalaiset

Amerikkalaiset vihaavat toisiaan. Siksi he käyttäytyvät niin usein yliystävällisesti. Ajatus ei ole minun, vaan amerikkalaisten tutkijoiden.  Jo 1700-luvulla syntyi se railo, jonka vaikutus on suuri tämänkin päivän politiikassa. Toisille valtio – liittovaltio – oli paha, joskin sodankäynnissä ja liike-etujen turvaamisessa välttämätön paha. Toiset muistuttavat puheissaan ja kirjoituksissaan erehdyttävästi ihmisiä, joita sanottiin Euroopassa ennen liberaaleiksi tai jopa ”yleisvasemmistolaisiksi”.

Kumpikaan joukkio ei oikein jaksa hyväksyä ammattiyhdistyksiä eikä sosiaaliturvaa. Jos joku on aivan katuojassa, ei se ole katuojan vika.

Yli sata vuotta sitten reipas amerikkalainen toive oli, että jospa jokainen maahan asettunut irlantilainen tappaisi ainakin yhden neekerin, niin päästäisiin hirttämään hänet ja siten siivoamaan väestöä. Sellaisia englantilaislähtöisiä, joiden puheesta kuultaa alkuperä, ei maaseudulla eikä Kaliforniassa oikein rakasteta. Tunsin erään, joka tapasi esittäytyessään sanoa aivan luontevasti: anteeksi, mutta olen britti.

Se ei ole vitsi, että miljonäärin ja saiturin hahmo ja nimikin on usein skotlantilainen. Roope Ankka on Scrooge MacDuck eli siis sekä skotti että kitupiikki. Skotlantilaiset olivat paraatiesimerkki brittien uskonnollisesti vainoamasta ryhmästä, mutta Euroopasta tulleiden kerma oli kuitenkin saksalaista, kunnes ensimmäinen maailmansota muutti kaiken.

Me pidämme amerikkalaisia jotenkin lapsellisina emmekä ymmärrä ollenkaan eräitä heidän asenteitaan. Mutta mahdammeko me ymmärtää, että amerikkalaiset puolestaan pitävät meitä eli siis eurooppalaisia henkisesti jälkeenjääneinä. Me keksimme – Napoleon ensimmäisenä – aivan tarpeettomia sotia ja turhia valtioita, joista amerikkalaisille tulee mieleen käkikello. Hupaisaa mutta hupsua.

Juutalaisilla on Yhdysvalloissa edelleen erittäin suuri merkitys. Hämmästyttävän suuri osa pankeista ja yhtä lukuun ottamatta kaikki kultakauden elokuvamogulit olivat juutalaisia. Kuitenkin alkujaan Venäjältä maahan muuttaneiden juutalaisten ja keskellä Eurooppaa varttuneiden välimatka on valtava.

Atomipommin suunnittelijoita on nimitetty Hitlerin lahjaksi Yhdysvalloille. Einsteinin lisäksi Feynman, von Neuman, Oppenheimer ja hyvin monet muut fyysikot olivat juutalaisia. Luonnontieteissä heidän suhteellinenkin määränsä on hämmästyttävä.

Se taas ei taida olla kaikkien mielessä, että USA:n korkeimman oikeuden yhdeksästä jäsenestä eräässä vaiheessa ennen sotia kolme oli juutalaisia – ja millaisia! Brandeis, joka suorastaan loi kilpailulainsäädännön ja lukemattomat työsuhteisiin ja työturvaan liittyvät oikeussäännöt, Cardozo joka hänkin mullisti oikeusjärjestystä ja sitten Frankfurter, akateemisen oikeustieteen messias. Tällä hetkellä tuon tuomioistuimen jäsenistä juutalaisia on – kolme, Ginsburg, Breyer ja Kagan.

Juutalaiset ja juristit kuuluvat tähän asiaan ihmisoikeuksien kautta. Holokausti oli keskeinen teema, kun ihmisoikeudet sisällytettiin YK:n peruskirjaan. Noissa oikeuksissa ei ollut mitään uutta. Niiden puolesta oli puhuttu kauniisti 1700-luvun alusta, sitä ennen kautta keskiajan luonnonoikeuksina ja sitäkin varhaisemmin antiikissa.

Uutta oli ihanteiden nostaminen käytännön työkaluiksi. Itse YK oli vanha ajatus, jonka kannattamista oli usein pidetty mielen järkkymisen merkkinä. ”Paneurooppalaisuus” edelsi nykyistä EU:ta. Nuoret tohtorit näyttävät nyt kiinnostuneen tulenkantaja Erkki Valasta, ja jo on korkea aikakin. Muistan tämän lysähtäneen miehen 60-luvun lopun Eino Leinon seuran kokouksista. Jo silloin tuntui huimalta, että hän oli Katri Valan veli ja kaikkien näiden paavolaisten kaveri. Mutta hän edusti sotien välisenä aikana kirjallisuuden ja taiteen kautta eurooppalaisuutta, pasifismia, pyrkimystä henkiseen sitoutumattomuuteen löyhän poliittisen sitoutumisen kautta.

Opin perinpohjaisesti, että ihmisoikeuksiin ei voi vedota oikeudenkäynnissä ja etteivät ne olleet voimassa olevaa oikeutta Suomessakaan. Vetoaminen sananvapauteen oli henkinen konkurssi-ilmoitus. Luulen että sanan ”ihmisoikeus” esiintyi ensimmäisen kerran korkeimman oikeuden ratkaisussa vuonna 1999. Kysymys oli kansallisen lain syrjäyttämisestä henkilökohtaisen koskemattomuuden suojan vuoksi (verikokeeseen määrääminen isyysasiassa).

Tämä oli uutta, ”amerikkalaista”. Suomessa oli käytetty tenttikysymyksensä oikeutta selvittää lain perustuslain mukaisuus. Pisteet sai, kun kirjoitti, että laki kuin laki. Perustuslaki ei kuulu ”meille” eli esimerkiksi yleisille tuomioistuimille. Toinenkin tulkinta oli, mutta se oli vähemmistön. Nyt uusi sääntely on ollut voimassa 20 vuotta. Vieläkään useimmat eivät käsitä, että perustuslaki on huonon hallinnon haitta. Se auttaa yksilöä pahaa valtiota (liittovaltiota) vastaan. Ja tämä on se uusi, amerikkalainen ajatus.