Omaa lukua

Olli on omaa lukuaan ja omaa sukuaan. Minulla on täällä meneillään merkittävä juhlahetki. Kuten olen ennenkin inttänyt, suunnistus on parasta mahdollista televisioviihdettä ja penkkiurheilua. Kotona aamuvarhaisella hörppii herroiksi kahvia, ei tuuli tuiverra eikä hyttynen härnää.

Hiukan se vaatii harjoittelua, etenkin kartanluvussa. Nämä kilpakartat ovat omaa lukuaan nekin. Sanomalehti paljasti eilen, että karttojen tekijät ovat nykyajan alkemisteja. Aineisto on kaikille sama, se joka on verkossakin, laserkeilauksen piinallisen yksityiskohtiaset tulokset. Koska kysymyksessä on taide, alalla toimivat mestarit, joita on kuulemma kymmenen, ryhtyvät kampaamaan kartan maastoa yksityiskohtaisesti ja lisäämään ja poistamaan jopa puolimetrisiä kiviä. Sitten seuraa pitkällinen pelkistäminen. Kaikki ne yksityiskohdat, jotka eivät palvele pääasiaa, pyyhitään pois. Tulos on niin hieno, että katsojakin käsittää, miksi maailman huiput ovat jonkin kannon tai kiven armoilla. Ellei se satu maastossa silmiin, aikaa menee minuutti tai monta, ja kuuden seitsemän tunnin viestin tulos on metsässä.

Tuo kielikuva tuntuu harvinaisen huonolta tässä yhteydessä, kun vaikka kuinka monta sataa yli tuhat kilpajoukkuetta haahuilee yökauden metsässä. Ellei kokeileva katsoja heti hoksaa, rastit eivät siis ole kaikille samat. Myös siksi kilpailu on ”interaktiivista”. Katsoja saa ilahduttavan tilaisuuden keskittyä ymmärtääkseen, miksi yksi menee kuin arojänis ja toiset lysmähtelevät viimeisillä voimillaan.

Katsoja saa purkaa julmuuden tuntojaa. Todennäköinen voittaja tai kärkeen sijoittuja saattaa sekuntien ylimielisyyden takia juosta vierestä rastin ohi ja menettää minuutin tai kolme.

Niiden jotka kirjoittelevat uuden pääministerin projektinhallinasta ja joilta vuokaaviot jäävät ymmärtämättä, voisi vilkaista Jukola Viestiä. Mielestäni televisio näyttää maan talouspoliittista kuvaa, animaationa. Päämäärä ei ole ratkaiseva, vaan liike.

Bonus katsojalle on kypäräkamera. Nimeltä tunnettu mestari juoksee välillä kärkijoukkueen perässä, ja juoksee kovaa. Katsoja pidättelee hengitystään käsittämättä, mistä tuollainen juoksuvauhti löytyy ja miten on mahdollista säilyä hengissä mennessään kivikkoista rinnettä alas ja toista ylös kuin poliisia pakoon.

Aika pian tulee autolla tytär ja lisää sukulaisia ja sitten ajetaan joukolla sivu tuon suunnistuskilpailun paikan Paimion ja edelleen Ollin rippijuhliin. Sikäli kuin olen ymmärtänyt tarkoitukset, kohta kirkosta päästyä nuorilla herroilla eli lapsenlapsilla on tarkoitus vetäytyä vintille lyömään korttia. Yksi aikuinen sukulainen tiettävästi tulee kisoihin tuolta suunnistuskilpailusta. Useampikin läsnäolija on oikeasti suunnistanut tai keskittynyt aidosti ruumiinkunnon pitämiseen, ja ainakin yksi sielun.

Maalissa suunnistuskilpailun päätyttyä tarkastetaan kortti. Se on nykyisin digitaalinen. Vauhko mielikuvitukseni sepittää viestin ”ampukaa tämän viestin tuoja”. Mutta se on satua. Tuomaristo katsoo, onko kaikilla rasteilla käyty ja ovatko ”leimat” oikein. Virhe johtaa suorituksen hylkäämiseen, toisin kuin elämässä yleensä. Todellisuudessa ääneen luettu Jukolan sanoma oli ”käyköön sitten puuhun tai mäntyyn”. Paljon parempi iskulause kuin ”näillä mennään”.

Isoisä tuo juhlijalle teknologiahuumaa ja sukupolvien ketjua korostaen Leijona-merkkisen kellon. Se oli uutinen, että jotkut ripari-ikäiset haluavat oikean kellon. Kännykkä ei yllättäen ajakaan samaa asiaa. Tällaiselle kellovammaiselle ei ehkä ole mieluisampaa tietoa.

Aikoinaan tuo kellomerkki, joka ei siis viittaa tehtaaseen eikä edes laatuun vaan on joidenkin maahantuojien perinteinen leima, mainosti itseään kovasti lehdissä. Olisi selvitettävä; en pidä mahdottomana, että ”Leijona” olisi jotenkin tasavaltalainen, koska massatuotannon kellot olivat yleensä pietarilaista tekoa, ”Roskopf” luovutti nimensä kelvottomien kellojen yleisnimeksi. Meillä päin sanottiin ”roskooppi”. Se kuulostaa yllättävän samalta kuin ”horoskooppi”.

Mainoksissa pikkupojalla oli lierihattu, liivit ja kello, mutta muistaakseni ei housuja. Toisin on nykyisin.

Rippisaarnani on lyhyt. Näkyvä poikkeaminen toisten esimerkistä voi olla vain itsetehostusta, koska se on – matemaattisesti – aivan samanlaista toistoa kuin sokea toimiminen mallin mukaan. Kaikesta pitäisi poiketa – mistään ei saisi poiketa. Tässä mielessä radikalismi on konservatiivisuutta. Mutta ei sekään ole kummoistakaan ajattelua, että jotain olisi tehtävä vain siksi, että niin on ennenkin tehty. On siinä rippilapsella miettimistä. Sellaista sanotaan elämäksi.