Maa ja matkailu

Länsi-Suomen rannikolla vihreä on toinen kuin täällä. Osa vaikutelmasta on kuusen kukintaa, osa oikeasti niitä jalompia lehtipuita. Mennessä näin Paimion Jukolan Viestin telttaleirin ja perillä sain yhden mukana juosseen vahvistuksen, että Suomessa on ainakin kaksi tahoa, joilta suuritilaisuuksien järjestäminen onnistuu.

Hengelliset yhteisöt, etenkin siis Herättäjä-juhlat ja Suviseurat herättävät mykkää ihastusta. Jopa sata tuhatta ihmistä jossain syrjäkulmalla päiväkausia, kaikki toimii, oletettavasti hyvin vaikeat ruokailu- ja saniteettiongelmat on ratkaistu, järjestyshäiriöitä nolla.

Toinen on tuo suunnistuskilpailu. Nyt kuulemani mukaan kilpailijat muun muassa pääsivät heti maalista suihkuun ja saunaan. Kaikki oli toteutettu tilapäisrakentein ja talkoovoimin mikroautoradan tuntumaan.

En viitsinyt sanoa ääneen, että olisivat voineen lähettää Niinistölle Kultarannen seminaariin kompassin. Suomi on kuulemma ”idän ja lännen välissä”. Luultavasti edes Kristiansandin ja Haldenin kilpailijat eivät osaisi kertoa, missä sellainen paikka on, että siis idän ja lännen välissä.

Lisäksi olen itse ainakin vihjaillut toistuvasti, että me olisimme täällä kovastikin länsimaisten perinteiden perään, ja kaiken kukkuraksi historiallinen perintömmekin on viittaavinaan sinne.

Jokaisella maalla tuntuu olevan oma suomettumisensa. Meillä on tutkittu häpeällisen paljon sodanjälkeisen ajan pieniäkin käänteitä. Nyt kiirehdin hankkimaan kuvasta ilmenevän kirjan, jossa selvänä tarkoituksena on poiketa englantilaisesta perinteestä. Siellä Eurooppa määritellään edelleen alueeksi, joka käsittää Brittein saaret ja muutamia kaivattuja maakuntia, jotka Ranska viekkaudella ja vääryydellä anasti vastikään eli 700 vuotta sitten. Poikkeus on antiikki ja ajoittain Välimeri, jota britit pitävät syystä tai toisesta kuin omaansa, eivät kutienkaan nykyisissä pakolaisasioissa. Mutta onhan heillä kieltämättä siellä Gibraltar.

Pye on saanut päähänsä että Välimeren eli Rooman valtakunnan jälkeen Pohjanmerellä olisi ollut merkitystä. Hän aloittaa kiistämällä hänkin puolestan ”pimeän keskiajan” käsitteeltä mielekkyyden ja sanoo, että ainakin 700-luvun alusta oli sarastanut Euroopan aamu.

Roomalaisilla oli rajalinjat, kohdittain oikeat muurit. Raja oli ”limes”, jonka takana majaili vain alempia, kurissapidon tarpeessa olevia partajehuja. Roomalle sitten kävi niin kuin kävi, ja myös jäljelle jäänyt Itä-Rooma kärsi yleisesti luultua pahemmin 600-luvun ns. Justinianuksen rutosta, vaikka toipui vielä melkein tuhanneksi vuodeksi.

On mieluisaa ja korkea asika, että joku ottaa asiakseen esitellä friisit ja heidän kaupankäyntinsä. Mainioilla soudettavilla veneillään he kävivät kauppaa Reinillä Strasburgin seudulla asti, Oslo-vuonolla ja nykyisen Tukholman korkeudella.

Friisien muuan suuri saavutus oli rahatalouden elvyttäminen. He alkoivat lyödä hopeaa kolikoiksi, ja ennen pitkää niitä oli paljon. Vastavuoroisesti Reinin ja Weserin suistosta löytyy vaikka mitkä määrät duirhemeitä ja niitäkin kaukaisempaa perua olevia kolikoita.

En ole päässyt vielä kirjassa niin pitkälle että olisi nähnyt, käyttääkö kirjoittaja Le Goffin teesejä, joiden mukaan keskiajalla kehitettiin kaikki vähänkin tärkeä, mikä on edelleen keskuudessamme, yliopistosta ja osakeyhtiöstä aina alushousuihin. Tuo ranskalainen kirja ilmestyi nelisenkymmentä vuotta sitten. Silti Pyen painotus voi olla tarpeellinen. Hän sanoo, että näemme historian liiaksi Italian renessanssi läpi.

Sekin on tarpeellinen huomautus, että ranskalaiset jättivät Mustan surman liian vähälle huomiolle. Siinä meni parissa vuodessa kuudennes, paikoin kolmannes koko Euroopan väestöstä. Käytännössä siis melkein kaikki ruumiillista työtä tehneet ja erittäin pahasti luostarien väki ja muu papisto. Tuo viimeksi mainittu ei ollut pikku asia, koska luostareissa oli niin suuri osa käsityötaidosta (sepät, nahkurit jne.) ja tietenkin koko kirjoitustaito.

Pye etenee myös anekdootein. Eräs hurskas piispa tunsi voimiensa vähenevän, kun rutto oli iskenyt. Hän kutsui rakkaimmat alaisensa ympärilleen ja suuteli heitä kutakin vuorolleen. Kaikki suudellut saivat ruton ja kuolivat…

Hiukan ikävä sanoa, mutta tuo valtava epidemia vaikutti myös samaan suuntaan kuin vuoden 1918 influenssa, espanjantauti, joka tappoi ihmisiä yhtä paljon kuin maailmansota. Vakiintuneeksi luullut yhteiskunnalliset rakenteet, keskiajalla perinteiden feodaalinen järjestys ja 1900-luvulla sääty-yhteiskunta, kaatuivat kerrasta, ja seurauksena olleessa tyhjiössä tapahtui puolittain omia aikojaan taloudellinen uudelleen organisoituminen. Ikävä ajatus, eikö olekin?