Mikämikälandia

Joku oli tutkinut suomalaisia ja asenteitamme ja ristinyt kaksi pääryhmäämme Stubblandiaksi ja Pölöslandiaksi. Jälkimmäinen viittaa elokuvaohjaaja Markku Pölöseen, Pohjois-Karjalaan ja siis maaseutuun. Edellinen voisi tarkoittaa kirjaimellisesti tynkä-Suomea, mutta se termi on varattu muuhun käyttöön kauan sitten.

Kiteytys kahteen nimeen on tieteellinen mutta silti arveluttava. Rouhittu krematoriojäte on myös ”ihminen”, mutta jotain siitä ikään kuin puuttuu. En kiteyttäisi noin. Luonto suosii myös muita olomuotoja. ”Seos” voisi sopia tähän.

Jos nimittäin jostain haettaisiin todellinen kaupunkilainen ja hänen verrokikseen supiaito maalainen, neljä sukupolvea johdonmukaista asumishistoriaa ei riittäisi. Vielä olisi selvitettävä, onko maalainen seikkaillut enemmänkin kaupungeissa, esimerkiksi torikaupoilla, ja onko kaupunkilaisella suhteita maalle, esimerkiksi maalaiskunta Kirkkonummen golf-kerhoon.

Suomessa ei ole kaupunkilaisia, koska täällä ei ole kaupunkejakaan. Useimmista kaupungin nimeä kantavista paikoista saattoi vielä hiljan hiihtää huomaamattaan ohi, ainakin pyryllä.

Katselin miestä, joka pyyhki säämiskällä autoaan ja sen jälkeen kiillotti sen pintaa trasselitukolla. En mennyt katsomaan, oliko käytössä Simonizia vai Turtle Waxia. Ryhdyin miettimään, olenko nähnyt tuota vuosikymmeniin. En osaa olla varma. Säämiskä minulla on ollut itse vähittäismaksulla ja vekselinipulla hankkimassani autossa (Simca tonni). Yhden kerran jotain etsiessäni totesin, että Prisman myymä säämiskä oli aitoa muovia. Hyvä niin. Säämiskä tehtiin joskus maailmassa gemssin nahasta ja myöhemmin – veikkaisin – kukaties vasikasta. Näkyvä käyttö oli aatelismiesten vuoteen 1789 suosimat polvihousut ja tietenkin hansikkaat.

Trasseli oli minulle rikkauden vertauskuva. Autokorjaamolla – siis isoisäni omistamalla – trasselia sai todella erikseen lupaa pyytämättä repiä itselleen mielin määrin, kunhan ei levitellyt sitä pitkin pihaa. Kaipa sitten olin oppinut, että kaikki kangas. mikä tahansa tekstiili, oli arvokasta ja siis säästeltävää tavaraa. Tuo trasseli eli puuvillan kutomajäte oli uusi ja käsittämätön kokemus.

Auton peseminen oman talon edessä juoksevalla vedellä ja runsaalla pesuaineella niin että valumavedet johtuvat maastoon, oli tuttua elokuvien kautta amerikkalaisista esikaupungeista.

Ehkä teknologia johti tässäkin. Osaan laskea lasteni iästä, että 30 vuotta sitten Shellin automaattipesua käytettiin – joskus harvoin – halpana Linnanmäen korvikkeena. Jos lapset auttoivat nostelemalla kumimattoja imuroidessani huoltoaseman seinustalla autoa sisältä, saattoi käydä niinkin hyvin, että juotiin Tripit huoltamon kahviossa. Autolehdet pelottelivat, että huonot pesulinjat naarmuttavat hienoa autoa, mutta se ei jaksanut kiinnostaa, kun ei ollut hienoa autoa.

Ehkä syy onkin Shellin. Minulla on ollut kauan kusiränniteoria, kun olen tavannut väittää, että Suomi on maailman tasa-arvoisin maa. Havaintoni koskevat siis vain miehiä ja huoltoasemien käymälöitä, seisomapaikkoja. Havainto on se, että kukaan ei ole mikään eikä ainoakaan etuile. Haalarimies, liituraitamies ja paikallinen renttu lirittivät sievästi vierekkäin.

Muualla maailmassa ja Kaliforniassa jätetään huomiotta se metafyysisesti painava tosiasia, että virtsan koostumuksesta ei taitavakaan laborantti osaa johtaa korrelaatiota asianomaisen tulotasoon. Testosteronitaso on sitten eri asia.

Tekisi mieli lukea Lewis Mumford uudestaan. ”Kaupunkikulttuuri” (1949) suomennettiin tuohon kummalliseen WSOY:n sarjaan, samaan jossa Friedell tuli uutena painoksena, ja Toynbee ja ties mitä. En ole saanut varmaa tietoa, kuka oli sarjan takana, mutta kysymyksessä oli historiaan painottuva tekotiede, joten veikkaukseni on Eino E. Suolahti. Niin ikään kuolleet Jane Jacobs ja Peter Hall sivuuttivat ajat sitten Mumfordin, jonka isoja kirjoja ei olekaan suomennettu. Idea nyt kuitenkin oli että kaupunkeja on rakennettava ihmisen ehdoilla. Ajatus herätti laajaa pahennusta. Jo ennen sotia Mumford kiinnitti huomiota myös ilman laatuun, veden laatuun ja turhaan auton käyttämiseen. Niinpä häntä epäiltiin kommunistiksi. Epäily oli aiheeton. Mutta on hänen suurissa kirjoissaan sen verran omatekoista puppuakin, että jos antaisi olla.

Siitä Mumfordin ajatuksesta haluan pitää kiinni, että teollistumisen aiheutti todellinen helvetinkone, kello. Se raunioitti yhteisöt ja vei suuren osan ihmisen mahdollisuuksista.

Nykykielellä etenkin mukana kannettava kello siirsi ihmisen diskreettiin maailmaan, ja sitä ei kenenkään pää kestä. Edelleenkään emme tiedä, onko aika todellisuudessa diskreettiä, onko aikaa todella olemassa ja missä eri tilanteissa aika on reversiibeli eli menneisyyteen sama kuin tulevaisuuteen.