Ne sanat

Eilen illalla pistäytyivät mielessä laulujen sanat. Eräistä syistä käänsin taannoin parit laulun sanat ja kävin läpi joitakin vanhoja ja katsoin taas kerran Liisa Ryömän mestarillisia Bellmaneja. Jos sana kiirii tästä Ryömälle, pyytäisin lupaa julkaista tässä blogissa pari noista suomennoksista malliksi, palkkiota maksamatta.

Ilta oli nimittäin näitä, joita suurempaa etuoikeutta ja ylellisyyttä ei maailmassa liene, ainakaan pohjoisella pallonpuoliskolla. Pihan poikki saunaan melkein kelteisillään keväässä pikkulintujen parkuessa kevättä, ja kuukin oli järjestetty taivaalle, muuten jokseenkin äänetöntä ja turvallisuutta ja kaupungin houkutuksien ääreen vain puolen tunnin matka, nykyisin usein julkisilla kulkuneuvoilla, jotka joku toinen pysäköi, ja kun linja-autoasemalla Kampissa on niin hauska vilkuilla alta kulmain ihmisiä, jotka kieppuvat pyydystäen omaa häntäänsä sielu säilykepurkissa.

Kommentoija oli, totesin sitten, maininnut juuri tuon saunan lauteilla pohdiskelemani ajatuksen, joka lähtee tässä kirkkohallitukselle tiedoksi.

Toisella kommentoijalle vastaan samalla, että en luullakseni pystyisi omin neuvoin selvittämään kommentoijien henkilöllisyyttä. Minulla ei ole teistä mitään muuta tietoa kuin se, mikä teksteistänne ilmenee, ja niin on oikein hyvä. Toisin kuin monet pidän anonyymia kommentointia hyvänä asiana. Johtuisiko asenteeni siitä, että vanhana virkamiehenä haluan pitää yllä eroa keskustelun ja kannanottojen välillä.

Joskus katson Google Analytics –ohjelmalla lähtöpalvelimia, koska epäilen, että lukijoitteni keski-ikä on yli 70 vuotta. Ei se ole, koska ainakin puolet lukijoista postaa kommenttinsa kaupungin, yliopistojen tai ministeriöiden koneilta eli töistä.

”Jeesu, aarteheni” on siis Klemetin suomennos Bachin motetista, joka ehkä on kaikkien aikojen kaiken musiikin suurenmoisin teos. Matteus- tai Johannes-passion sanominen teokseksi on tietenkin oikein mutta outoa, vähän kuin sanoisi Venetsian kaupunkia teokseksi.

Joitakin kymmeniä vuosia on ollut täysin selvää, että kaikki Bach lauletaan alkukielellä, ja oopperat samoin. Oopperassa on tekstityslaite, kirkoissa ei.

Olen keskustellut tästä asiasta laulajien kanssa ja tiedän heidän mielipiteensä, joka on ilman muuta oikea. Hynninen muistaakseni lauloi pari esimerkkiäkin siitä, miten hankalalta ”Pajatso” nimiaaria kuulostaa saksaksi. Italiaksi aaria alkaa oikein pitkällä ja tuskaisella ärrällä, ridi, mutta saksaksi ällällä, lache. Itse olen kuullut passioita sekä ranskaksi että englanniksi, ja omituiselta ne kieltämättä kuulostavat.

Luulen olevani yksityiskohtaisesti selvillä siitä, miten monin tavoin juuri Bach otti sävellyksisä huomioon äänteet ja sanat ja loppusoinnutkin. Jumalan riimipari on pilkka ja syyllisyyden kärsimys (Gott – Spott: Schuld – Geduld). Moteteissa Bach ”säveltää” jopa ö-kirjaimen aivan eri tavalla kuin oon, hiukan kuten Sibelius ymmärsi tehdä ”Sydämeni laulussa”.

Mutta minulla on Klemetin Matteus-passion suomennos ja ne kaksi muuta paljon uudempaa, joita ei enää kuule. Klemetin käännös on muuten paras, nimenomaan hiukan paranneltuna (”ihmisen poika on ylenannettava…”). Tietenkin se on täynnä vanhentuneita lyhennyksiä (”vaikeiroi, syön kallein oi”) ja todella omituisia sanoja, kuten Kalevalasta poimittu ukkosta tarkoittava ”pauanne”, joka tietenkin paukahtaa mukavasti laulettaessa. Siis uumentes aueta anna sa horna, mies langeta katala, petollinen.

Aina välillä joudun selittämään, mitä esimerkiksi kantaateissa lauletaan, koska juuri kukaan ei osaa enää saksaa eikä varsinkaan 1700-luvun tai koraalien 1500-luvun saksaa.

Mietiskelen, onko lopulta musiikinkaan kannalta yhdentekevää, lauletaanko ”syvyydestä minä huudan sinua, Herra” vai ”on ihanata ylistää”.

Ooppera on sitten eri luokka ja liikutus. En todellakaan ymmärrä venäjäksi laulettua Godunovia tai Oneginia. Ohjelmavihkosesta saan käsityksen, että teksti on aika hyvää ja sisältää paljon mielenkiintoisia käänteitä. Mozartilla Taikahuilu ja Cosi fan tutte ovat tekstiltään suhteellisen yhdentekevää höpöä, mutta Ryöstä Serljista sisältää islamin uskoisten pilkkaa ja Don Giovanni on tekstiltäänkin erinomaisen hyvä. Verdi puolestaan käytti laajasti mm. Shakespearea.

Siis viaton kysymys ilman varsinaista omaa kannanottoa. Mitä mieltä olette, oopperat ja kuorot – eikö eräissä teoksissa kannattaisi ottaa taas mallia teattereiden musikaaleista. On siihen syy, ettei Annie Mestariampujaa tai Viulunsoitajaa katolla esitetty Suomessa englanniksi, kuten kai ei musikaaleja yleensäkään eikä operetteja usein. Sillä jos miehen täyttää, silloin miestä ei voi käyttää…