Kuolleita ajatuksia

Tämä jatkaa eilistä kirjoitusta. Aihepiiri on väljästi ymmärtäen tieteenfilosofia. Jymy-jäätelö on oivallista. Se on luomutuote, ja sen kyllä maistaa. Herää kysymys, mitä lopulta on Valion ja sen kilpailijoiden jäätelö. Annoksensa voi täydentää pensasmustikoilla, jotka ovat nyt vakiintuneet kaupoissa ja maistuvat hyvältä.

Eilen selostamani mukaan vaikka pitäisin kiinni huterasta käsitteestä ”minä”, tuota jäätelöä ei kuitenkaan poimi kaupasta ”minä”, vaan aivoni, jotka samalla syöttävät mieleeni valheen vapaasta valinnasta. Lisäksi tunnen makean ja kylmän kielelläni ennen kuin olen saanut tuotetta paperista.

Vapaa markkinatalous on harha. Eikä Björn Wahlroosia ole olemassa. Viiksien takana ei ole miestä. Valitan.

Kommentoija viittasi vanhentuneeseen esimerkkiin laskukoneesta. Ärsyke ”painaa nappia” ja aistimus tai ajatus ”näkyy näyttöruudussa”. Koneen toimintatapa on tuntematon.

Helpoimmin kokeissa ilmenevät näkö- ja kuuloaistin toimintatavat. Fotoni ja ilmamolekyylien paine-ero eivät tietenkään ”aiheuta” aistimusta. Ne vaikuttavat vastaanottajasolujen sähkökemialliseen tilaan ja nuo solut, itse asiassa niiden molekyyliryhmät, ovat yhteydessä hermostoomme, myös tuohon suureen tuntemattomaan eli aivoihin.

Mutta se ei mene näin. Näkö- ja kuuloaistimuksia vastaanottavat verkot toimivat koko ajan ja rakentavat luonnoksia aistimuksista. Järkeenkäypä selitys on juuri tuo – aistimuksen rakentaminen alusta asti olisi hiukan hidasta. Pöytäni kuva ja värit ovat melkein valmiina aivoissani, kun käännän päätäni ja katson. Kuva tarkentuu hyvin nopeasti.

Tervetuloa takaisin, Platon! Elämme siis aistiemme kannalta sittenkin luolassa, jonka seinän varjokuvat ovat todellisuutta. Platon oli lähellä totuutta, vaikka olikin täysin väärässä. Hänelle jokin ulkopuolinen ja ideaalinen oli todellisuutta ja aistimamme välittivät vain haaleaa kuvajaista. Todellisuutta ei ole olemassa. Kuvajaiset ovat aistiemme jokapäiväistä ravintoa.

Epäilijälle ja ihmettelijälle: kaikki tietävät, että koko mikroskooppinen todellisuus ja erittäin suuri osa makroskooppisesta on välittömiltä havainnoiltamme hukassa. Jopa valoksi nimitetyistä aallonpituuksista osa (UV, IR) jää meiltä havaitsematta. Vaikka kuulomme on mielettömän hyvä, täytyy muistaa kesemmällä varmistaa, vieläkö sirkkojensiritys erottuu. Tiettävästi ikääntyminen leikkaa kuulon korkeita taajuuksia.

Ja astrofysiikassa kommenteissa toistettu musta ongelma, aineen ja energian laskelmallisen valtaosan pysytteleminen piilossa on suuri ongelma. Ja samaan aikaan säieteoria, multiversumit ja suuri yhtenäisteoria menettävät suosiotaan. Voi olla niin mutta voi olla olemattakin.

Varmalta tuntuva asia on monimutkaisuus eli kompleksiteetti. Yksi Brockmanin kirjan tapettavista ajatuksista on ratkaisujen yksinkertaisuus ja välillisesti tieteen kysy selittä ilmiöitä ja luoda uskottavia ennustuksia. Sekä fysiikka että biologia tuottavat päinvastoin jatkuvasti samaa viestiä. Ilmiöt eivät ole niin mutkikkaita kuin luulimme, vaan paljon mutkikkaampia.

Oma esimerkkini kompleksiteetista on aamukahvi. Sen valmistamisessa ei ole mitään ongelmaa. Kahvin muokkaaminen takaisin jauhamattomiksi pavuiksi ja vedeksi olisi käytännössä ylivoimaista. Kahvimuki © S. Lindfors on uhkaavan lähellä kyynärpäätäni. Jos se putoaisi, sen palauttaminen entiselleen vaatisi enemmän kuin korjauksen kide kiteeltä. Myös triljoona elektronikoppia olisi saatettava entiselleen. Tehtävä ei ole mahdoton, mutta sen suorittamiseen menisi ainakin maailmankaikkeuden jäljellä oleva olemassaoloaika.

Ilkeä esimerkki tästä samasta asiasta, sekin kolaus koulutiedoillemme, on perimä eli genomi. On aika uskoa, ettei kahtiajako perimä – ympäristötekijät ole enää puolustettavissa ja sen käyttämisestä olisi aika luopua. Esimerkiksi ympäristötekijät vaikuttavat perimään eli genomiin, eivätkö geenit liioin toimi eristyksissä, vaan tavattoman mutkikkaassa sähkökemiallisessa ympäristössä. Ja surullista on sekin, ettei ihmisen perimä, tämä geenikasa, olekaan erikoisen yksilöllinen eikä muuttumaton.

Toisin sanoen isän ja äidin ainekset eivät siirry deterministisesti jälkeläiseen. Geenejä ilmestyy myös ”tyhjästä”.

Kognitiotieteilijät ovat ilkeitä. Kootulos näyttää vastaansanomattomalta. Tuomarin rikolliselle mittaaman rangaistuksen kesto näyttää riippuvan suuresti sen pihvin mureudesta ja oikeasta paistosta, jonka tuomari söi ennen rangaistuksen harkintaa. Ellei syönyt mitään, sekin näkyy rangaistuksesta…