Kengät käteen

Kiirehdin ohjeistamaan uusia ministereitä, jotka ovat menossa vannomaan valan, pitkän ja hirmuisen. Vala vannotaan lain osoituksen mukaisesti kaksi mustaa kynttä raamatulla. Kirkosta karanneet saavat käyttää puoluekirjaa tai almanakkaa. Tapana on tosin ollut turvautua lakikirjaan. Sellaista ajatusta oli ennen laajemminkin – katsottiin ohjetta lakikirjasta ja toimittiin sitten sen mukaisesti.

Lappajärvellä ja Alajärvellä toimi kauan sitten ponteva herastuomari. Olin joskus ennen ajanlaskun alkua isäni salkunkantajana paikalla sielläkin, vaikka alaikäisiä ei päästetty siihen huoneeseen, jossa oikeutta istuttiin. Nuorena sitä oli kokenut ovenraosta kurkistelija ja salakuuntelija.

Niinpä vala ei siis sido, jos sitä vannottaessa uunin pellit ovat kiinni eikä liioin, jos vannoja työntää ne kaksi sormeaan kirjalle niin että sormet ovat samalla sivulla.

Uunin pellien avaaminen, tämä herastuomarin henkilökohtainen tehtävä, oli järjestää asia siten, että Paholainen voi hakea väärin vannojan. Kuten tunnetaan, Paholainen kulkee sisään ja ulos uunin kautta. Ehkä se johtuu siitä, että nämä tulta ja tulikiveä koskevat asiat kuuluvat Hänen virkaansa.

Älkääkä ministerit sitten sanoko valan vannottuanne, että totta jumalauta. Yli-Torkko tapasi sanoa, mutta Iso Harmaa (Lapuan tuomiokunnan tuomari) tiesi miehen ja käsitti sen luonnostaan herkän mielen tuottamaksi liikuttavaksi lisäykseksi.

Antaisin sen neuvon, että presidentinlinnaan mennessä ei kannata riisua kenkiä eteiseen. Siellä on kyllä siivooja. On turha ottaa sitä riskiä, että hallitus kaatuisi heti asettamisensa jälkeen, kun se parketti on kuulkaa liukas.

Emännälle ei myöskään tarvitse viedä kukkia, vaikka niitä olisi marketissa tarjouksessa. Siellä saattavat olla vaasit saanta saaliissa.

Esitän nämä ohjeet hyvän hyvyyttäni, koska entinen hovioikeudenneuvos Sauli Niinistö on yhtä vaille ainoa lakimies paikalla. Oikeuskansleri tosin norkoilee nurkissa. Hänellä on sellainen homma, että hänen pitää tallustella siellä missä hallituskin. Syytä tähän huvittavaan tapaan en tiedä. Yhdysvalloissa presidentin itsensä vannottaa korkeimman oikeuden presidentti. Luulisi että oikeuskanslerilla olisi valtioneuvoston jäsenten eväspullot repussa, mutta silmin nähden näin ei ole. Suomen tasavalta rullasi toistakymmentä vuotta kieltolain merkeissä, ja kun presidentin bileissä kuitenkin tarjoiltiin skumppaa tai vastaavaa, ihmettelijöille sanottiin, että se on vanhaa varastoa.

Yhteiskuntasopimus, josta on ollut puhetta näinä päivinä tässäkin yhteydessä, lienee lukiossa opetetussa muodossaan mainitsemani Rousseaun Hobbesin kautta Hugo Grotiukselta omaksuma, sinänsä villi ajatus. Ihmiset muka luopuvat luonnonoikeudestaan yhteisen turvallisuutensa hyväksi.

Grotius oli kova poika, mutta itse kysymys palautuu vapauden ja valtion pohdintaan eli siis Platoniin. Myös roomalaiset kirjailijat sivusivat asiaa eri kohdissa. Nykyaikaan on välittynyt tuon keskustelun juonne, mielestäni vaarallinen tyrannin surmaamisen perustelu. Tyrannin siis saisi tappaa, jos tämä rikkoo perustavalla tavalla yhteiskuntasopimusta ja sen takana olevia arvoja. ”Sic semper tyrannis” eli näin käy aina tyranneille, lienee huutanut Abraham Lincolnin ampuja loikatessaan laukauksensa laukaistuaan näkösälle.

Tämän hetken Suomessa puheena oleva yhteiskuntasopimus ei tarkoita sinänsä juuri mitään. Meille vakiintunut kolmikantasopimus saa vain uuden muodon, koska hallitus panee ay-liikettä ahtaalle. Porvariperinnettä lienee se, että työnantajapuoli vaikuttaa tyytyväiseltä.

Työehtosopimukset tulivat maahan vasta talvisodan aikana. Työehtosopimuslaki annettiin sotien jälkeen. Se on vakava ongelma, että jo tuo laki merkitsi aika pitkää askelta ulos perinteisestä sopimusajattelusta. Silloin nimittäin tehtiin mahdolliseksi sopiminen toisten puolesta ilman nimenomaista valtuutusta. Tämä oli jälkikäteen ajatellen tarpeellista ja oikein, mutta itse järjestelmä on tuottanut myös pahanlaatuisia kasvaimia.

En ole huomannut, että työnantajat olisivat huomautelleet perinteisestä sopimusvapaudesta ajaessaan työpaikkakohtaista sopimista. Huomauttaisin tässä asiasta. Esimerkiksi musiikin ja muun informaation kaupallisen tuottamisen puolella ongelmat ovat ajoittain vaikeita – kuka sitoo kenen kädet ja millä oikeudella. Jos uuden hallituksen takana on hyvien juristien ryhmä, kuten luulen olevan, tämän asian voisi ottaa norminpurkutalkoissa puheeksi. Coasen teoreeman mukaan kallis eli siis monimutkainen sopimusjärjestelmä merkitsee aina taloudellista vahinkoa. Coasen termi oli ”transaktiokulut”.