Syntiemme tähden

Eilen ehkä selvisi, miten pääministeri Juha Sipilä menestyi näin uskomattomasti, että säästötalkoot tuntuvat olevan jo ohi ja hyvä, virkeä mieli on vallannut kansan.

Kansantalous ei ole taloutta. Kysymyksessä on samanlainen monien säädösten ja niitäkin useampien tottumusten järjestelmä, tilinpito. Kirjanpito kertoo paljon kohteestaan, paitsi totuuden.

Suomen herroilta meni 20 vuotta ymmärtää, että inflaatiopohjainen toiminta eli raskaan, ylimääräisen veron asettaminen silloin tällöin ansiotulojen varassa eläville ei toimi loputtomasti. Markka-aikana valuuttakurssin muutos pudotti automaattisesti ansioita ja yhtä automaattisesti nosti vientituotteiden ja samalla maalaisliittolaisten omistamien kiinteiden peltojen ja metsien arvoa.

Eilen melkein myönnettiin, että Suomi on monessa suhteessa juuri samassa asemassa kuin Kreikka. On totta, että velkaantumisemme on paljon maltillisempaa, että elinkeinojemme rakenne on terveempi ja että byrokratiamme ei onneksi kilpaile kreikkalaisen kanssa. Korruptiokin on meillä niin hienostunutta, että emme itse käsitä sitä korruptioksi. Silti olemme monessa suhteessa samassa asemassa kuin Kreikka eli siis draamallisten tekojen tarpeessa. Kaunis puhe ei riitä. Mallina on Sofokles, ei Aristofanes. Sitä kaunista puhetta on pidetty yllä vuosikymmeniä.

Perinteisesti runous tuo mieleen autismista kärsivän henkilön. Runoilija – yhdentekevä henkilö – kirjoittaa yhdentekevistä tuntemuksistaan käsittämättömästi maailmastaan käsin. Suomessa draaman tai kertomuksen sisältävä runo meni täydellisesti muodista 1950-luvun alussa, ja siitä alkaen sana ”sinä” tarkoittaa ”minä” ja sana ”me” korkeintaan kirjoittajaa ja hänen kuviteltua lukijaansa. Taitekohdan muodostivat Koskenniemi, Hellaakoski ja ennen kaikkea P. Mustapää, viimeinen sosiaalinen runoilijamme.

Tämä valan tehnyt Sipilä esitti televisiossa aforismin: mitä ei voi merkitä kaavioon valkotaululle, sitä ei voi toteuttaa. Hän viittasi myös termiin ”implementointi”. Ehkä sitä naureskellaan yhtä paljon kuin iterointia, jota ei olisi tarvinnut ihmetellä, jos olisi katsonut kirjasta. Jakolasku kynällä ja paperilla on iterointia, nimenomaan jos tulos ei mene tasan. Jokainen rivi paperilla on iteroinnin askel.

Sipilä taisi iteroida myös porukan. Se on hyvä ja koeteltu tapa. Ellei päätöstä ala löytyä, heitetään puolet porukasta pellolle. Ellei sitä löydy vieläkään, heitetään taas puolet. Kyllä tulos alkaa häämöttää, kun jäljelle jääneet huomaavat, että äitikin siellä kotona odota, ja ruoka olisi uunissa.

Teknologian projekteissa tehdään ensin speksit eli määrittelyt, ja sitten seuraa vahvistetun suunnitelman toteuttaminen, implementointi. Ero ”toteuttamiseen” on selvä. Ei tehdä mitä tahansa laitetta, vaan proto eli toimiva mallikappale, prototyyppi.

Odotan Sipilältä seuraavaa sanaa, kun tämä on kaikki niin kovin tuttua erilaisista projekteista. Konffaus tulee toivottavasti vuoroon siinä ”maisemakonttorissa’”. Konfigurointi tarkoittaa asetusten määrittämistä. Siirrät uuteen puhelimeesi sähköpostitilisi tiedot. Poistat puhelimen näytöltä ohjelmakuvakkeita tai palikoita ja tuot tilalle toisia, oman tarpeesi mukaisia.

Aforismi valkotaulusta on osuva. Sellaisia sanoja kuin ”leikkaukset” ja ”elvytys” on turha kirjoittaa taululle. Ne ovat vain sanoja, jotka aiheuttavat uusia kysymyksiä, kuten kuka, mitä, mistä, paljonko ja milloin. ”Autoveroa korotetaan juhannuksena 20 %” on toimintaohje. Se on selvää asiaa ja kannattaa panna muistiin.

Epäilen että vain laestadiolaishenkinen ja katolinen henkilö pystyivät toteuttamaan tämän operaation. Molemmissa katolisissa kirkoissa messuaminen on vanha tapa. Sanoja ei tarvitse ymmärtää; hyvin kauan käytettiin kuolleita kieliä, joita kukaan ei oikeastikaan ymmärtänyt.

Pääministerin oleellinen viesti oli, että olemme synnissä eläneet. Jos meitä on johdettukin harhaan, olemme itse vastuussa veloistamme ja velallisistamme. Monien herännäisliikkeiden saarnamiehillä ja katekeetoilla on kummallinen taito kuunnella ja katsoa. Se että he tuntuvat olevan aidosti kiinnostuneita toisista ihmisistä, saattaa johtua siitä, että he ovat aidosti kiinnostuneita. Poliitikko sen sijaan on kuin huonompi taiteilija, joka nousee lavalle ja ikään kuin panee levyn pyörimään, jotta häntä ihailtaisiin.

Synnit anteeksi! Eikä katuminen riitä. On tehtävä töitä ja ansaittava.

Voi olla aiheellista korostaa, ettei edelle kirjoitettua ole tarkoitettu pilkaksi eikä parodiaksi. On vain puhuttu niin paljon insinööristä – tietotekniikkainsinööristä – että halusin tällä täydentää kuvaa. Olen ollut paljon tekemisissä rauhanyhdistystä lähellä olevien diplomi-insinöörien kanssa ja ihmetellyt vuosikymmeniä, miten sähkö (elektroniikka) ja tuo tietty hengellinen sosiaalisuus käyvät noin hyvin yksiin.