Johdettavana olevat

Eilen loppui löpö. Eräistä syistä, joista tässä ei ole kysymys, olin kärpäsenä katossa. Yöllä näin unta kauppatieteen tohtoreista. ”Markkina” on yllättävän monissa kohdin perusteeton yleistys. Käväisi mielessä sellainenkin, että polttoöljyn myynti ja kuljetus pienkuluttajille on organisoitunut myyjän mukavuutta ajatellen.

Niin sanotun vapaan markkinatalouden vertauskuvaksi jäi mieleeni taannoin aforismi ”vapaa valta ahvenella – ottaa onkeen tai on onkeen ottamatta”. Muistaakseni se oli Mansikkamäki, joka tapasi sanoa näin, tai sitten isäni.

Myöhemmin sama henkilöjohtamisen oivallus tuli vastaan lukemassani tutkimustieteellisessä teoksessa ”Possun huimat kekkerit”. ”Ole hyvä ja valitse itse”, possu sanoi. ”Joko teet niin kuin minä sanon, tai sitten minä puren sinua nenään.”

Etevä johdettavana oleminen edellyttää näyttelijän koulutusta. Joillekin sitä kertyy, mutta useille ei. Kun kävi Losissa Judithin tunneilla muutaman kerran, opin muutaman tärkeän asian. Näinä päivinä vietämme Orson Wellesin 100-vuotismuistoa. Hänellä oli alalla tyypillinen taito astua lätäkköön etenkin jos roiske-etäisyydellä oli rahoittaja vaaleassa kesäpuvussaan. Niinpä häneltä on yksi unohtumaton elokuva, joka on tutkielma johtamisesta, ja sarja muita elokuvia, jotka ovat tuotannollisista syistä jostain kohtaa rikki, vaikka sisältävät maailman parhaita jaksoja.

Judith opetti, että näyttämöllä tärkein tehtävä on kuunteleminen. Siihen asti olin luullut, että näyttelijäntyö olisi ilmaisua, jossa puheella ja ruumiinkielellä olisi suuri merkitys. Se on päinvastoin. Ellei lavalla ole toisia näyttelijöitä, aina on yleisö, ja vain kuuntelemalla oppii biitin eli juuri oikeat hetket.

Myöhemminkin sitten puhuttiin usein, miksi tämä tai tuo näyttelijä tuo tuotantoon onnettomuutta ja minkä takia hyvin etevät ohjaajat suosivat käytännössä luku- ja kirjoitustaidottomia kusipäitä, sellaisia kuin John Wayne, unohtumattoman komein tuloksin.

Kysyin että tämänkö vuoksi Ingmar Bergman, Truffaut ja niin monet muut ajautuvat käyttämään kerran toisensa jälkeen samoja näyttelijöitä, ja vastaus oli että tämän. Luin jostain, miten Hitchcock suuttui, kun Montgomery Clift rupesi kesken kuvan olemaan sielukkaan näköinen. Sitä ohjaaja ei halunnut. Muistan kun vaikeitten tähtien spesialisti Cukor kehui haastattelussa saaneensa tavoittelemansa ilmeen läpitse tyhmältä naispuoliselta tähdeltä, joka tarvittiin rooliin, koska hänellä oli isot tissit. Ohjaaja kysyi klaffia lyötäessä, mitä otat lounaalla ruuaksi. Tuloksena oli hämmentynyt eli viettelevä katse, kun näyttelijä yritti ajatella, mikä oli hänelle jokseenkin uusi elämys. Tuokin jakso on elokuvan historiassa nykyisin kulttikamaa. Tai James Stewart, joka ei ollut erikoisen näköinen ja tiukan paikan tullen vain räpytteli liian vaaleita silmiään ja änkytti.

Minua on kielletty kertomasta, ketkä suomalaiset näyttelijät istuvat kuvauspaikalla lukemassa Aku Ankkaa, kunnes ohjaaja käskee kameran eteen ja sanoo että käy. Eilen kuulin radiosta, että yleensä jääkiekon maalivahdeille ei saa puhua mitään ottelupäivänä, mutta tämä tämänkertainen puhuu itsekin.

Hyvä johdettava on sellainen ihminen, joka on vailla nöyryyttä. Tämän päivän uutiskielessä on tapana, päivän päättyessä, suhtautua haasteisiin nöyryydellä. Miten tämä sopii esimerkiksi nyrkkeilyotteluun, on minulle epäselvää.

Nähdäkseni suuret saavutukset syntyvät kohta sen jälkeen, kun kusi on kihahtanut päähän. Siivon kielenkäytön ystävillä sanon saman toisin sanoin: eräänlaisen hypomanian tilassa. Amerikan ystäville vihjaan nöyrästi, että ”flow” on suomeksi ”vuo”, ja että tuo neurologinen tila näkyy kuvissakin. Se viittaa tiettyyn rationaalisen ohjaukseen tilapäiseen väistymiseen. Vuo on kentän vaikutus pinnan läpi.

Ei tässä mitään. Tuttavan tuttava auttoi. Polttoöljyä järjestyi ja itse kävin ostamassa suppilon ja pätkän letkua Biltemasta. Se olikin viikonlopun kohokohtia. Kyllä äidit riemuitsevat huomenna, kun mainitutn liikkeen aamusta yhdeksältä täyttäneet miljoona miestä ojentavat lahjoja – letkunkiristimiä ja ties mitä muuta tarpeellista. Siellä oli tungosta!

Biltema ja Lidl ovat saman värisiä paitsi että rautakaupassa ei myydä ilmakuivattua kinkkua, ainakaan toistaiseksi. Eilisellä rautakaupparetkelläni, kun olin hankkimassa aina tarpeellista jatkojohtoa, panin merkille, että nyt siellä on kahviloitakin ja niissä tarjotaan erikoiskahvia. Erikoista on se, että kupillinen maksaa kaksi kertaa enemmän kuin ennen. Espresso on kallis keksintö.

Sitä jäin miettimään ihmissuhteiden sekaannuksia miettiessäni, onko EU vai joku kotimainen virasto ollut asialla, kun rautakaupassa kaikki myytävänä olevat puukot on istutettu aika hankalasti tuppeen ja kun kirveitä ei näy missään. Pelätäänkö kaupoissa mielipuolisia ryöstömiehiä?