10. toukokuuta 2015

Internet 1944



Orson Wellesin ”Citizen Kane” on Dickensiin tukeutuva kertomus löytölapsesta. Lapsi ei ole ollut hukassa. Äiti myy hänet rahasta pankkiirille. Jatko on Shakespeareen tukeutuva kertomus vihasta ja kostosta. Koska draama on niin taidokas, huipennus kerrotaan heti. Päähenkilö saa kaiken paitsi tavoittelemaansa ja kuolee. Hänen omaa menettelytapaansa orjamaisesti noudattaen lehdistö etsii myyvää näkökulmaa ihmiseen, josta on kerrottu jo kaikki. Muisti – Rosebud-niminen mahakelkka - kokee saman kohtalon kuin päähenkilö. Molemmat joutuvat tuleen heitetyiksi.

Eilen myös esitetty keskinkertaisuuden vaivaama dokumentti Wellesistä tuo esiin kaksi mielikuvitushenkilöä, joihin Welles myös samaistui, Falstaffin ja Don Quijoten. Edellinen oli hölöttävä juoppo ja jälkimmäinen harhojaan metsästävä ritarin tapainen, jonka nimi tarkoittaa lähinnä hevosen takapuolta; hidalgo onkin koko tarinan ajan menossa hevon perseeseen.

Viittaaminen näihin esikuviin ei ole mielijohde. En ole koskaan saanut selville, mitä on yliopistollinen median tutkimus ja mistä median tutkijat saavat palkkansa. Minulle tuo termi ”media” on pelkästään häiritsevä.

Aikojen alusta tehtävä on ollut sekoittaa totta ja keksittyä tavalla, joka herättää toisten mielenkiinnon. Shakespeare kirjoitti räyhääville humalaisille, jotka lienevät suhtautuneen näytöskappaleisiin suunnilleen samoin kuin nykyisin suhtaudutaan vapaaotteluihin ja ajoittain jalkapalloon ja jääkiekkoon. Koko yleisö tietää, ettei sillä ole merkitystä, onko sellainen pallo tai tällainen kiekko verkossa vai ei, mutta kukaan ei häiriinny siitä. Tarinan sisältö on selvä. Pelaajien itsensä sanotaan ”lukevan peliä”. Se on hyvin sanottu.

Chaplin näytteli räyhääville humalaisille, jotka olivat tulleet varieteehuoneistoon ehkä poliisia pakoon ja jatkoi samaa kameran edessä. Elokuva puolkestaan oli aluksi bordelliviihdettä. Täytyy sielläkin vetäistä välillä henkeä. Toden ja keksityn ihmeellinen sekoitus oli elokuvaseikkailu, jossa junaryöstöihin ja villiin länteen yhdistettiin taianomainen ampumatarkkuus ja tappelussa näyttäytyvä kovaluisuus.

Citizen Kanessa on sellainen mielenkiintoinen piirre, että se ei kerro elokuvateollisuudesta eikä sen alan moguleista. Kanen harrastama sanomalehti oli juuri se väline, joka kärsi elokuvan menestyksestä. Welles itse kärsi studioteollisuudesta mutta ehti nähdä sen mailleen menon. Jatkoa hän sitten ei nähnyt.

Erilaiset blogistit jaksavat jankuttaa painetun ”median” ongelmista ja sivuuttavat siten aika kevyesti elokuvan ja television roolinmuutoksen nyt kun niistä on jo tullut puolivalmisteiden tuottajia.

Ylen Areena on vahva todiste siitä, mitä on jo tapahtunut. ”Kanen” voi katsoa eilen televisiosta, mutta lisäksi sen voi katsoa tänään tietokoneella tai televisiosta. E-kirjan rinnalla on nyt e-elokuva. Kun olen itse laskenut mahakelkalla piikkilankaan (tämä on totta), en edes yritä kiriä aikani tasalle. Arvelen kuitenkin, että kaikki näytelmäelokuvat, siis järjen rajoissa kaikki, on saatavissa niksauksella ja naksauksella kotiin. Tai kuka sen tietää, jos rupeankin naksauttelemaan, vallankin jos tästä vielä vanhenen ja vastaavasti suuresti ihailemani Elisa Oyj saa tänne nopeamman verkkoyhteyden kuin nykyinen 2 Mb sekunnissa, joka hyydyttää usein yhteyden ja mielen. Juuri nyt katsoisin mielelläni Ozua, jonka olen enimmäkseen unohtanut. Toisaalta tiedän, mistä sitä saa vaivoitta ja vaikeuksitta.

Orson Wellesin ajan elokuvateatteri oli kivijalkakauppa, jolla oli aukioloajat. Lyhyt nauhojen ja DVD:n kausi oli elokuvan tavaratalo. Nyt ne ovat haipumassa  ja mukana menee valitettavasti musiikki-CD.

Ihmeellisintä Wellesin ”Citizen Kanessa” on mielestäni ennakointi. Kukaan muu ei voinut käsittää, että sinfoniseen muotoon rakennettu liikkuva kuva tulee kaikkien ulottuville niin että tulevan maailman kuva kulkee kerran pitkin kuitukaapelia tai tulee suoraan pilvistä.

Tällä katsomiskerralla tulevaisuuden visiolta näyttivät lopun kuvat, ne jotka on taitavasti omaksuttu ”Indiana Jonesin” loppuun, eli pakkilaatikkoihin ja säleikköihin eli ulottumattomiin talletettu historia, aarteet, veistokset – liiton arkki. Kaikki tuo jää lukkojen taakse niiltä, jotka eivät näe kelkan kauneutta.


13 kommenttia:

  1. Kehut sille, joka kehut ansaitsee. Vaihdoin Elisaan kännykän kytkykaupan seurauksena ja kyllä 4G toimii sukkelasti. Nytkin mittaa 20 vauhtia 20 gb, viereisellä Espoontorilla jopa 50 gb. Sitä paitsi kännykkää voin käyttää läppärin modeemina. Upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä pulju tarjoaa 20 GB:n nopeuksia langattomana?

      Elisa tarjoaa 50 - 300 Mbit/s teoreettisia nopeuksia - siis 4G -yhteyksiin.

      Poista
  2. Tuohon viimeiseen kappaleeseen kommenttina ettà realimailmassa ISIS tekee kaikkensa ettei pakkilaatikoita tarvittaisi, eikà todennàkòisesti muistelijoitakaan.

    VastaaPoista
  3. " Äiti myy hänet rahasta pankkiirille."
    Sain sen käsityksen, että Kane peri kultakaivoksen osakkeita ja omaisuutta pantiin valvomaan pankki, joka luovuttaisi omaisuuden Kanelle, kun hän täyttää 25 vuotta. Kane annettiin lisäksi pankinjohtajan kasvatettavaksi, jotta hän pystyisi hoitamaan jatkossa suurta omaisuuttaan. Lisäksi tuli vaikutelma, että Kanen isä (tai isäpuoli) oli väkivaltainen ja Kanen äiti halusi suojella poikaansa luovuttamalla hänet muualle kasvatettavaksi. Elettiin 1800-luvun loppua.
    Mahdollisesti tämä Rosebud (Ruusunnuppu) symbolisoi Kanen henkisen ja sosiaalisen kehityksen pysähtymistä siinä vaiheessa, kun hänet erotettiin äidistään ja kasvuympäristöstään. Suuresta omaisuudestaan huolimatta hän ei kyennyt luomaan tyydyttäviä sosiaalisia ihmissuhteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosielämässä "Rosebud" oli nimi, jolla William Randolph Hearst kutsui Marion Daviesin häpyhuulia.

      vuorela, tampere

      Poista
  4. ¤ Tai kuka sen tietää, jos rupeankin naksauttelemaan, vallankin jos tästä vielä vanhenen ja vastaavasti suuresti ihailemani Elisa Oyj saa tänne nopeamman verkkoyhteyden kuin nykyinen 2 Mb sekunnissa, joka hyydyttää usein yhteyden ja mielen. "

    YLE mässäilee 500 m€:n veroilla. Muistaakseni Rajavartiolaitos saa vajaat puolet. YLE järjestelee kaiken maailman tangomarkkinoita. Julkisen palvelun hoitaminen pitäisi hoitua puolella summasta. Toinen puoli säästyisi vaikka kuituyhteyksien rakentamiseen maalaisille.

    VastaaPoista
  5. Voisitko ystävällisesti kertoa, mistä Ozun elokuvia "saa vaivoitta ja vaikeuksitta".

    VastaaPoista
  6. ... "Kun olen itse laskenut mahakelkalla piikkilankaan (tämä on totta)..."

    Me laskettiin vesikelkalla jyrkkää mäkeä alas, minä ja vanhempi veljeni seistiin jalasten kannoilla ja potkittiin vauhtia, kelkassa istui viisi pienempää mukulaa. Mentiin pöllähtäen orapihlaja-aitaa päin ja osittain sen läpikin. Tulos: kaksi kuollutta ja kolme haavoittunutta. - Ps. Paitsi kyllä ne kuolleetkin vähän ajan päästä nousivat sieltä ojasta, kuului vaan "taatana" ja "pelkele"... "pitikö sitä ny niin lujaa"...

    VastaaPoista
  7. Ad Omnia: - anteeksi, olisi pitänyt sanoa että pariltakin kaverilta saan. Kaupallisesti Amazonilla on, CDON ilmoittaa että loppu. Helsingissä on ollut viime aikoina tämä puoli aika sattumanvaraista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastuuta nyt snadisti et mistä saa mitäki pliis.

      Good work, hyvä rystö, sanoi khrrmrk ja ratsasti nauraa hohottaen sumuun, muistaakseni.

      Poista
  8. Ketä Ozuu ja ketä ei

    VastaaPoista
  9. "Päähenkilö saa kaiken paitsi tavoittelemaansa ja kuolee."

    Tämä on hienosti sanottu. Onni ja mielenrauha ei tottele materiaa. Tulee mieleen Kemppisen n. 10 vuotta sitten kirjoitettu päivän epistola ja analyysi Pohjan tähdestä ja Akseli Koskelasta:

    "Häneltä puuttui elämästään rakkaus ja sen myötä kaikki."

    Sopii myös Kaneen. Elokuva on minulla boksilla ja edellisestä katsomiskerrasta on n. 10 vuotta. Kamera-ajot Kanessa ovat uskomattomia ja kuvaus luontevaa ja sujuvaa. Ja liikuttavaa on yksinäisen ja onton miljonäärin viimeinen ajatus ja sana ennen kuolemaa - Rosebud - lapsuuden lumikelkka. Muisto menneestä onnesta ja rakkaudesta.

    VastaaPoista
  10. Kanella oli vaimo ja poika, jotka hän menetti omilla toimillaan. Toista vaimoa hän ei kyennyt sitomaan edes suurella omaisuudella.

    VastaaPoista