Hyvin lyhyt

Kustannusliikkeenä Oxford University Pressillä ei ole välttämättä toiminnan tasolla paljon tekemistä yliopiston kanssa. Kirjapainon kimpussa siellä on kuitenkin puuhailtu vuodesta 1480 ja itse liike, jonka hallinnossa istuu joukko professoreita, on 1600-luvulta.

The New York Review of Books –lehden yleisen erinomaisuuden keskellä suosikkejani ovat yliopistojen kustannusliikkeiden mainokset. Niitä seuraten saa ainakin sellaisen luulon, että on hämärästi selvillä ajankohdan asioista.

Tätä nykyä hyvin tekniset tutkimukset ja oppikirjat erottaa muista ainakin hinnasta. Sata puntaa ei ole tavaton veloitus. Eilen tuijotin kulmat kurtussa kohta ilmestyvää kirjaa, joka lupaa esittää yhteenvedon Euroopan arkeologiasta. Valitettavasti se näyttää rajoittuvat neoliittiseen kivikauteen. Tieto on sirpaleina ja muuttuu koko ajan. Hinta on hyvä.

Vakaan luonnontieteen puolella erittäin laaja sarja ”A Very Short Introduction…” sisältää jo yli sata nidettä. Kirjojen laajuus on tosiaan vain noin sata sivua. Biologiaan ja kemiaan liittyvät kirjat, joita olen nyt käyttänyt, ovat näemmä brittiprofessoreiden kirjoittamia. Usein tekijät ovat Edinburghin yliopistosta.

Tulos näyttäisi olevan erittäin hyvä. Kustantaja on siis nähnyt vaivaa. Alan professori on aika usein täsmälleen väärä henkilö kirjoittamaan hyvin suppean yleiskatsauksen alastaan. Joskus hän on juuri oikea henkilö. Seulomisen tapaa en tunne enkä osaa arvata. Perinteinen käytäntö oli että assistentti kirjoitti ja professori veti nimensä alle. Mutta tässäkin on eroja. Jotkut profesorit vetävät itse peruskurssin, koska se on aina vaikeaa. Jotkut sysäävät sen assareille, koska on tekeillä isompaa tutkimusta.

Oman aikani juridiikan tenttikirjoista aivan selvästi paras oli Kivimäen – Ylöstalon siviilioikeuden oppikirja. Se ei ollut edes kohtuuttoman vaikea tenttiä, vaikka teetti paljon työtä, koska koko siviilioikeuden yleinen osa käsiteltiin. Kivireki – Ylämäki oli hyväntahtoinen lempinimi. Tietääkseni vastaavaa kirjaa ei ole viime vuosikymmenen aikana edes yritetty. On se niin vaikea tehtävä.

Jos joku suomalainen kustantaja kiinnostuisi, esimerkiksi bakteereja tai mikrobiologiaa käsittelevät kirjat olisivat hyvä aloitus. Suomentaminen ei olisi vaikeaa, koska pyrkimys yleistajuisuuteen tarkoittaa käytännössä vakiintuneiden termien käyttämistä. Niiden oppiminen on osa asiaa. Netti auttaa. Ellei tiedä, mikä on prokaryootti ja mikä aitotumallinen, sopii opetella. Jos kirjan luettuaan uskoo, että proteiini on jotain syötävää, on syytä palata värityskirjojen pariin.

On syytä selittää. Olen käsitellyt, esitellyt ja ollut tuomarina ratkaisemassa enemmän patenttijuttuja kuin ehkä kukaan muu. Käräjäoikeuden kaverit ovat myös työkseen tekemisissä niiden kanssa. Erään työn yhteydessä kävin kuitenkin läpi noin sata vanhaa patenttijuttua asiakirjoineen, siis 1920-luvun lopulta alkaen.

Ongelma on aina puuttuva asiantuntemus. Patentti on aina ”tekninen”, joka tarkoittaa etenkin tekniikkaa ja kemiaa, nykyisin myös tietotekniikkaa. Alioikeudessa on tekninen asiantuntija, ylempänä ei. Syy on selvä. Hyvin usein oikeudessa riidellään siitäkin, onko jokin muunnos itsestään selvä. Lienee itsestään selvää, että huippuspesialisti arvioi tuon ilmeisyyden toisella tavalla kuin tavallinen insinööri ja etenkin toisin kuin lakimies, joka ei oikein edes ymmärrä, mistä asiassa on kysymys.

USA:ssa (Court of Appleal of FC) kaikilla tuomareilla on tohtorin tutkinto jossain luonnontieteessä. Kuulemani mukaan se ei auta asiaa. Koko patenttijärjestelmä on monien – muun muassa minun – mielestä aikansa elänyt. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä tilalle. Ainakin lääketeollisuudessa ja tietotekniikassa hyvin kallis ja pitkällinen tutkimus edellyttää toiveita suurista rahallisista tuotoista. Tästä on poikkeus, Neuvostoliitto. Sosialistisen valtion rahoittamaa tutkimustyötä eivät rajoittaneet esimerkiksi toisten patentit. Päinvastoin neuvostotieteen huimista saavutuksista atomipommi perustui keskeisesti vakoiluteitse hankittuihin tietoihin ja avaruusteknkologia saksalaisten sodan aikana tekemään esityöhän. Vähättelyyn ei ole aihetta: KGB:n Berijan organisoima fyysikkojen saavutus oli huima.

Käytin etenkin ammattikoulun oppikirjoja varmistaakseni, ymmärränkö itse ja osaanko selittää tuomareille, mitä tarkoittaa, että kondensaattori sijoitetaan paluujohtoon. Ja kävi ilmi, että tämä oli vaikea juttu.

Tuomari ja professori käsittelevät siis asioita, joita eivät ymmärrä. Itse olen työskennellyt nyt painossa olevan. ulkomaisessa sarjassa ilmestyvän patenttijutun kanssa, joka koskee eräiden lääkeaineiden valmistusmenetelmien samanarvoisuutta eli ekvivalenssia. Tällä hetkellä tiedä, että sekä oma kantani että EY:n elinten kanta on tiedettä ja teollisuutta ajatellen väärä. Uusia, toimivia ja hyviä ratkaisuja jonkin aineen valmistamiseen voi farmakologian puolella olla tuhansia.

Tämä A Very Shoirt Introduction –sarja on suositukseni vierailla ja vaikeilla aloilla liikkuville. Ellei niistä opi mitään, jotain ne auttavat ymmärtämään.

http://ukcatalogue.oup.com/category/academic/series/general/vsi.do