Tarkoituksellinen proteiini

Tällainen kirjan osan esittely on tarkoitettu lukijoille, joista tiedän noin kymmenen. Osa heistä on lähisukulaisia, osa ottoveljiä, kuten esimerkiksi Tari ja Martti. Käyttäydyn kuin huono iltapäivälehden toimittaja kirjoittamalla arvioinnin ennen kuin olen itse perehtynyt alustavastikaan kirjaan. Tai ei nyt ihan niinkään. iPad sanoo nyt, että 35 prosenttia ja että luvassa on runsaat 7 tuntia kirjaa.

Andreas Wagner, “Arrival of the Fittest: Solving Evolution’s Greatest Puzzle” kuulostaa täsmälleen sellaiselta kirjalta, jonka voi hyvillä mielin unohtaa omaan vähäpätöisyyteensä.

Ja sepä olisi erehdys.

http://www.amazon.com/Arrival-Fittest-Solving-Evolutions-Greatest/dp/1591846463/ref=sr_1_sc_1?ie=UTF8&qid=1430018803&sr=8-1-spell&keywords=wagner%2C+amdreas

Tämä Wagner on Zürichin yliopiston ja Santa Fe instituutin professori. Oppiaine on evoluutiobiologia ja keskeinen teema on neutraali verkko.

Lukija huokaisee helpotuksesta. Hiukankin vanhemmassa kirjallisuudessa, jossa selvitetään esimerkiksi suon ekosysteemiä, on sama huutava ongelma, mittakaava. Kun halutaan selvittää esimerkiksi, kuka syö kenet, mennään kukaties rataseläimiin ja karhukaisiin ja sitten sivuutetaan bakteerit yhdellä huitaisulla. Silmään erottumattomien eliöiden paino kiloina tai tonneina on suurempi kuin koko muun biomassan. Mikä sen merkitys on, siitä ei yleensä ole tietoa.

Wagnerin darwinilainen ”vahvin”, joka jää eloon jatkaakseen sukua osana evoluutiota, ei ole natsipuolueeseen kuuluva karvainen kersantti, kuten minun syntymäni aikana annettiin ymmärtää, eikä verta imeville hyönteisille immuuni mammutti tai villasarvikuono, jotka luultavasti vei maailmasta jokin immuunijärjestelmän vika.

Survivalisti on tässä kirjassa tyypillisesti molekyyli, jättiläismäinen kymmenen tuhannen atomin proteiini tai aivan riittävän suuri aminohappo tai sitten pelkkä hiili tai sen elektronikuori.

Kirja esittää vastauksia kysymykseen, joka on mielessä muulloinkin kuin sunnuntaina jumalanpalveluksen aikaan: mistä ne tietävät. Miten nämä molekyylit osaavatkin arvata, kuinka voi löytää sen geenikirjaston tai metabolioiden kirjaston, jossa on itseorganisoitumisen resepti.

Sveitsin tutkimusryhmät ovat maailman huippua. Zürichin teknillisen korkeakoulun nimi on tapana mainita kunnioittavalla äänellä, eikä yliopisto ole paljon vähäisempi laitos. Kun tilanne on nykyisin se, että fysiikka, kemia ja biologia ovat yksi ja sama asia ja tutkivat yksiä ja samoja ilmiöitä, joista keskeisiä ovat anionit ja kationit, tutkimusryhmien tukipilareita ovat tietojenkäsittelytieteen spesialistit ja matemaatikot.

Wagnerin viehättävä idea on käytännössä toimiva geenikirjaston malli, joka esimerkkitapauksessa ei ole kolmi- eikä neliulotteinen, vaan viisituhattaulotteinen. Polttoainetta eli energiaa tarvitsevalla molekyylillä on koko joukko lähinaapureita, esimerkiksi kymmenen tuhatta tekstiä vain yhden askeleen päässä.

Kukaan ei osaa kuvitella noin monta dimensiota, mutta matematiikka tietenkin toimii. Esitelty alue onkin laskennallista biologiaa, jossa mielikuvien koeputkien ja bunsenlamppujen paikan ovat ottaneet tietokonefarmit.

Kvanttimekaniikka osoitti, että äärettömän monen ulottuvuuden avaruus toimii. Biologian perusteissa, tässä tapauksessa evoluution piirteiden selvittämisessä se näyttää niin ikään toimivan. Tulokset ovat molemmissa eräin osin järjen ja terveen ymmärryksen vastaisia. Se kertoo jotain järjestä ja terveestä ymmärryksestä. ”Teoretisoinnista” eli haihattelusta ei ole kysymys, koska näiden laskentamallien tuloksia voi monin kohdin testata käytännössä. Ällistyttävää on, että jo vakiintuneesti kirjaimina esitetty ”resepti”, kuten DNA:n kopioimisen neljä emästä ja aminohappojen kahdenkymmenen kirjaimen teksti, eivät olekaan erikoisen täsmällisiä. Jos tämä ei toimi, jokin muu voi toimia. Wagnerin selitys johtaa ajatukseen ”tulos tai ulos”. Sidoksen epäonnistuminen johtaa yrittäjä ”kuolemaan”, eli rakenteen aineet menevät takaisin kiertoon.

Väittäisin nyt lukemani perusteella, että juuri tämä kirja herättää lähivuosina jatkuvasti huomiota uudenlaisena avauksena ja uskottavana tiedekirjana. Jos siis aikoo lukea yhden tällaisen kirjan kymmenessä vuodessa, juuri tämä voisi olla se kirja. Amazonin arvosteluissa joku sanoo, että tämä teos ei selvästikään ole tarkoitettu laajemmalle yleisölle. Olisin eri mieltä. En suostu määrittelemään laajaa yleisöä ihmisiksi, jotka kaihtavat vaivannäköä. Suositus johtuu siitä, että kirjoittaja on tehnyt parhaansa ja onnistunut hienosti kuvaillessaan asioita, jotka eivät ole millään muotoa helppoja. Luonnevikaiset lukijat on myös säästetty kaavoilta ja huimaavan hankalilta kemiallisten yhdisteiden nimiltä.