Pajatso

Ovatko pohjalaiset hulluja? Eivät ole.

Puhun pohjalaisista, koska en uskalla kirjoittaa lappilaisista enkä saamelaisista. Poliittinen korrektius on kuulkaa ylhäinen ihanne.

Itse asiassa poliittinen korrektius on suuri ongelma. Julkisuuden kuvissa on nollasummapelin makua. Nollasummapeli on siis kuin nyt käytöstä poistettu pajatso. Joko sinä voitat tai rahasi menevät kansanterveydelle eli kone voittaa. Kolikko sinulta on kolikko vastapuolelle.

Joka toinen luulee tietävänsä, miten pajatso toimi, ja joka kolmas on omin silmin nähnyt taitomiehiä tai onnen suosikkeja, jotka noin vain ohimennen tyhjensivät pajatson. Todennäköisyyslaskenta ei ole suosittu ala. Vai onko kukaan koskaan kuullut, että Raha-automaattiyhdistys tai Veikkaus olisivat kärsineet tappioita toiminnassaan? Puhe on siis toiminnan tappiosta.

Useimmilla veikkaajilla ja lottoajilla on oikean suuntainen käsitys voitolle pääsemisestä peleissä. Kuinka suuri osa pelaajista on esimerkiksi yhden vuoden ajanjaksolla kerran viikossa pelattuaan voitolla? Sitä ei tarvitse laskea, koska asian voi suoraan katsoa yhtiön tilinpäätöksestä. Se tuottaa rahaa joka vuosi jaettavaksi asti ilman pääomasijoituksia.

Mistä tietää, että pohjalaiset eivät ole hulluja? Vastauksen antaa markkinateoria, joka on sekin pohjaltaan matematiikkaa. ”Hullu” ei tarkoita alkuunkaan samaa kuin ”mielenterveyden ongelmista kärsivä”. Jälkimmäinen on määritelty asia, jossa (jälleen tilastollisesti) ammattilaisten arvioinnit ovat hyvin yhdensuuntaisia. Ensin mainittu on haukkumasana, joka tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että termin käyttäjä haluaa korostaa omaa etevämmyyttään.

Edes nuorisoseurantalon puhvetissa en ole kuullut kenenkään väittävän, että lapualaiset ovat pidempiä kuin kauhavalaiset. Väitteessä on se ilmeisen ikävä puoli, että se olisi ainakin periaatteessa tarkistettavissa. Gallupit ovat gallupeja, sanovat poliitikot, enkä tiedä, mitä tuo salaperäinen lause tarkoittaa. Mutta paikkakunnan asukkaiden keskipituuden selvittämiseen riittää tavallinen otantatutkimus, jollaisia sanotaan puhekielessä gallupeiksi. Itse uskoisin jopa kyselyyn, koska valheellisten ja virheellisten vastausten osuus olisi todennäköisesti plus miinus kaksi.

Onko jokin eduskunta ollut parempi kuin jokin toinen? En tiedä. Onko jokin hallitus ollut pätevämpi kuin jokin toinen. Olisin valmis hakemaan esimerkkejä ja väittelemään aiheesta puoltaen myöntävää vastausta. Molemmissa niin sanottujen olosuhteiden vaikutus on kuitenkin kovin suuri.

Markkinateoria tarkoittaa, että jos jossain olisi kovin paljon ”hulluja”, viisaat pyrkisivät sieltä pois. Loppu on kulttuurisia erikoisuuksia, kuten se, kenelle sanotaan päivää ja ketä puhutellaan.

Pelaammeko siis tänään pajatsoa? Onko sillä merkitystä, ketkä kaikki istuvat eduskunnassa ja kuka ei sinne pääse?

Kansanedustajat ovat työsuhteessa valtioneuvostoon. Valtioneuvosto on täysin epädemokraattinen elin, jonka kokoonpanoon ja toimintaan vaikuttavat raha, järjestöt ja useat muut huonosti näkyvät ilmiöt. Koska osittain mielivaltaisten sääntöjen noudattaminen on tässäkin tärkeää, vertaisin eduskuntaa ja hallitusta Kansallisteatterin näyttelijöihin ja teatterin johtoon. Oopperaan en vertaisi, koska siinä ulkomaalaisilla on mahdollisuuksia ja kotimaiset tähdet voivat siirtyä muualle tienaamaan. Näyttelijöillä ei suomen kielen takia oikein ole samaa mahdollisuutta.

Henkilökunnan viihtyvyys on ollut huono. Poliitikon virka ei vedä ja niinpä työ ei ole tuottavaa, ei aina edes kannattavaa.

Ja äänestäjien rooli? Veronmaksaja on vähän harhaanjohtava nimitys. Vain osa meistä maksaa ja aika suuri osa saa. Me olemme maksavaa yleisöä. Siksi meihin kohdistetaan mainontaa. Siksi suurin mielenkiinto kohdistuu äänestysprosenttiin.

Asiakkaiden osoittama oikea mielenkiinto kääntyy henkilökunnan eduksi, eikä työnantaja suhtaudu asiaan kevyesti. Äänestämme lompakollamme. Ainakin minulla on kuvallinen henkilöllisyystodistus eli ajokortti lompakossa.