Toivotus

Joku täyttää vuosia Raumalla. Onnea.

Siinä Hurmeen kirjassa, josta on ollut jo monta kertaa puhetta, vilahtaa toisenlainen ja kummastuttava ajatus murteista. Tämä kirjoittaja tuntui antavan arvoa Nortamon jutuille, toisin kuin muu Suomen kansa. Jäin miettimään omaa murrettani ja Vaasan Jaakkoa, jonka tuotannon olen hiljan lukenut. Tuo pohjalainen meni myöntämään jossain vaiheessa suorat vaikutteet Nortamolta.

Näitä kahta yhdisti ainakin se, että molemmat olivat aika vaikeita ihmisiä ja kannattivat mahdottomia poliittisia ajatuksia. Nortamo vastusti muun muassa yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, ja hänen maineensa yhteisen kansan ymmärtäjänä ei näytä perustuvan tosiasioihin. Jaarituksissa henkilöt, jotka ovat kansanmiehiä ja merimiehiä, nähdään kirjoittajan ehdoilla ja sijoitetaan kansainvälisen humoreskiperinteen lokeroihin. Sama koskee vaasalaista Ikolaa, mutta ehkä vähemmässä määrin.

Luultavasti siksi, että Raumalla oli seminaari, Nortamosta tuli yllättäen koko kansan kuuluisuus. Raumalla hänestä ei oikein osattu pitää ja siksi hän pakeni lääkäriksi Pudasjärvelle ja sen jälkeen Poriin. Mutta luultavasti seminaarin kautta ainakin kaksi Nortamon lauluista siirtyi nopeasti kansakoulun laulukirjoihin.

Muistan jopa hiukan ihmetelleeni, miksi meidän piti oppia kansa- ja oppikoulussa näitä kielellisesti jokseenkin käsittämättömiä veisuja. Opettaja oli kyllä tikahtua hilpeyteen.

Tätä sopii ihmetellä, vaikka Nortamon laulujen tekstit eli omat ja käännökset (kuten Bellmanin) ovat nykymitoinkin aivan poikkeuksellisen hyviä.

Mistähän saisi, varmasti sieltä Raumalta divarista, Tapio Niemen kirjan Hj. Nortamo – jaaritustensa vanki (2003). Lähteistä voi päätellä, että Nortamo oli luulevaista lajia ja hallitsi myös perhe-elämänsä tärvelemisen taidon, ainakin jos rouva pani pahakseen aviottoman lapsen tekemisen kotiapulaiselle.

Suomalaisen kirjallisuuden perinteessä kansaa kuvataan viiden lasin läpi, kamarin tuplaikkunoiden, grogilasin ja silmälasien. Nyt lukemani perusteella Nortamo ei poikkea tässä säännöstä. Huumori on pirullinen lajityyppi. Se panee kieltämään ihmisten ahdistavat tunteet, yleensä kertomuskaavan vaatimalla ”onnellisella ratkaisulla”. Jos koulumaisteri kuulee juovuspäissään ostaneensa huutokaupassa raakapuita, jotka saadun tiedon mukaan ovat kalliitakin, loppuratkaisu on tietenkin aprillipäivä. Ystävät ovat niin hyviä ystäviä, että ovat järjestäneet joukolla kujeen. Jos Hakkri Iiro saa turpaansa Gitukrännissä, lommoon lyödystä silkkipytystä löytyy setelirahaa, jonka hävittäminen etäisessä Turun kaupungissa otetaan oitis asiaksi.

Ero naapuruston Kustavin Volter Kilpeen on huima, vaikka näitä kahta taas yhdistää se, ettei kumpaakaan lueta. Tai ainakaan minä en ole kuullut, että Nortamoa luettaisiin muutoin kuin rituaaleissa tai pakolla.

Nykyajan murrekirjailijoita ovat Veikko Huovinen, joka sijoittelee paljon kainuismeja teksteihinsä (kuten ”mölö pösilö”), Jari Tervo etenkin kielen rytmin ja kieliopin tasolla rovaniemeläisissä juoppojutuissaan, ja etenkin Rosa Liksom, joka taas on sekoittanut parodian ja satiirin niin kertakaikkisesti toisiinsa, ettei lukijalla ole mahdollisuutta ymmärtää, mitä tarkoitetaan ja mitä ei.

Voi olla että sain ajatuksen päästä kiinni. Nortamon näkyvin poliittinen vastustaja oli E.N. Setälä, kielimies ja kieliopin tekijä, joka vanhoilla päivillään melkein kaatoi Turun yliopiston, sen saman, johon entinen Rauman seminaarikin nyt kuuluu. Ei kai tarvitse korostaa, että jos oli Nortamolla puolensa, niin Setälä pakkasi olemaan menettely- ja käytöstavoiltaan tyyppiä norsu posliinikaupassa.

Suomalaisten mieleen istutettiin ajatuksentapainen, että yleensä murre on ”oikean” kielen vielä puutteellinen kehitysvaihe. Toinen ajatustapa, luultavasti Nortamonkin Ruotsista (Fröding) omaksuma oli purkaa aikakauden nationalismia nurkkanationalismiksi. Suomessa sama ilmiö nostattaa tänäkin päivänä pohjalaisten mieliä, koska näytelmä ”Pohjalaisia” oli poliittinen travestia. Wikipediassa selvitetään, että Järviluoman nimissä esitetty teksti voi olla suora plagiaatti kansankoulunopettaja Anton Kankaan kirjoittamasta näytelmästä. Mutta näytelmän suosio kyllä taitaa perustua uhmaan sortavaa esivaltaa eli ruoskaa käyttävään nimismieheen henkilöityvää Venäjää vastaan.

Minusta Suomen johtava murrekirjailija oli Aleksis Kivi ja hyvä kakkonen on Väinö Linna. Molemmat kulkivat samalla tiellä kuin Charles Dickens, Mark Twain ja James Joyce. Kieli on hanuri. Sen soinnin syvyys riippuu siitä, miten taitavasti sitä kiskoo ja sen nappeja painelee.

Pitäisi saada ihan omaksi se Tantun kuvittama jaaritusten laitos. Kerrankin Tantun jäykkä mutta tarkka viiva tekee myönteisen vaikutuksen. Lisäksi raumalaiset saavat kasvot ja kasvonpiirteet, joita heillä ei Nortamon tekstissä ehkä oikein ole.