Keskitys

Olisi hauska korjata kelloja, mutta kun ei ole korjattavissa olevia kelloja, ja kun ei osaa.

Sillä silmällä olen katsellut huoneita ja tiloja, että tekisi mieli rakentaa tunturialueen pienoismalli puusta, ainakin Luirojärven seudusta. Värillä varjostetut karta (www.paikkatietoikkuna.fi) ovat kyllä hienoja, mutta haluaisin sellaisen esineellisen, kolmiulotteisen kartan, jota voisi kierrellä.

Ajatus on jotain etäisesti samankaltaista kuin arkkitehtien käyttämät mallit, joita tekemään on ammattimiehet. Materiaali näyttää olevan styroksia tai levyä, jota ennen sanottiin insuliitiksi. Haluaisin tuntoaistimuksen takia massiivipuuta. Ehkä vaneri menisi, mutta se olisi sitten loputonta liimailua.

Puulevyn päälle voisi kiinnittää paperin kerrallaan, kussakin satsi korkeuskäyriä ja niitten väliin jäävää aineistoa, kuten jokia ja kivikon merkkejä. Vanhanaikaisten työkalujen lisäksi jokin Drehmel voisi olla oleellinen, ainakin viimeistelyssä.

Luultavasti luovun tästäkin ajatushullutuksesta ja etenkin siksi, että hanke on helposti automatisoitavissa. Ainakin kuvittelen, että numeerisen paikkatietojärjestelmän lukujen syöttäminen käyttämään jyrsinkonetta ei olisi mainittava taidonnäyte. Ennen pitkää noita tasomalleja tulee olemaan joka paikassa, koska 3 D –tulostus on tuollaiseen onnen omiaan.

Lisäksi pienoismallin ajatuksessa viehättää eniten mittakaavan vaihtaminen, ja siihen ei kiinteästä aineesta tehdyillä malleilla pääse. On tyydyttävä virtuaalisiin. Sääli, että kokeilematta ei tiedä, antaisiko pienoismalli katseltavaksi tunturinhuipun ilmaperspektiivin, joka on vertaa vailla. Jostain syystä se ei toteudu lentokoneesta katsomalla. Kukaties kreikkalaisilla oli tämä kokemus, koska he lainasivat ylimmän, subliimin nimen juuri vuorelta. Vuori oli Paranssos.

Silti tunne oli hyvin erikoinen, kun löytyi puoliksi sattumalta keskittymisharjoitus. Sanotaan että keskittyminen osittain konemaiseen toimintaa virkistää mieltä ja pitää muistisairauden siemenet loitolla. Sanapelit, siis erilaiset ristikot ja ruudukot, jotka olisi täytettävä, eivät aja samaa asiaa, koska kirjaimet ja sanat kutsuvat mukaansa toisia kirjaimia ja sanoja ja haittaavat sillä tavoin keskittymistä.

Käänsin eilen nuottia pianistille, kun pidettiin se kotikonsertti. Schubertin pianonuotit eivät ole järin ihmeellisiä, vaikka vaikeita soittaa. Muutamat säestyksistä ovat niin nopeita ja vaikeasti arvattavia ja muistettavia sointusarjoja sisältäviä, että lehdenkääntäjä ei ole huono ajatus.

Olin unohtanut, että se käy ihan työstä. Kun on ihmisiä kuuntelemassakin, saa olla tarkkana, ettei putoa riviltä, vaan lehti kääntyy täsmälleen edellisen sivun viimeisen sivun alkaessa. Jokaista nuottia on seurattava ja oltava tarkkana, ettei vain ole kertausta.

Tuloksena on Schubertin tapauksessa tunti ja seitsemän minuuttia täydellistä keskittymistä, joka tässä esimerkkitapauksessa liittyy nautittavaan musiikkiin. Tänään olen ajatellut ottaa nuotit ahkerammin esiin orkesteriteoksia kuunnellessa. Minulla on tietokoneella ainakin koko Bachin tuotanto nuotteina; Petruccin eli Internet Archive tarjoaa kaiken. On siellä paljon muutakin. Ja partituurii on tietenkin vaikeampi seurata. Peruskikka on pitää silmällä huilun stemmaa, koska se on niin helppo tunnistaa musiikin lainehtiessa kuin kirkas lasimeri.

On monta tekniikkaa, mutta tämä nuotinluku on yksi niistä. Sen avulla voi tyhjentää mielensä omista, sekasortoisista ajatuksista ja tarpeettomista päähänpistoista.

Seurauksena voi kyllä olla silmämato. Taisin vahingossa oppia pätkiä nuottikuvasta ulkoa, sillä kun nyt tätä kirjoittaessani kokeilen, ainakin niiden Winterreisen 24 kappaleen etumerkit ja muutama merkistön vaihto tulevat näkömuistiin heti.

Arvokkaimpia ovat turhat taidot! Muusikoista etenkin kapellimestarit suorastaan opettelevat partituureja ulkoa. Kysyin kerran eräältä, saattoi olla Salonen tai Saraste, että montako täysimittaista orkesteriteosta asianomainen arvelee muistavansa ulkoa täysin tarkasti. Vastaaja vähätteli että hyvä jos sataakaan.

Näyttelijät opettelevat ja oppivat kahden – kolmen tunnin näytelmästä vuorosanansa. Toisille se kuuluu olevan vaikeampaa. Ehkä ilmiö on samansukuinen. Olisi epämiellyttävää opetella jotain satunnaisia sanasarjoja. Tekstissä ja etenkin musiikissa muistia tukee suuresti se, että koko ajan tietää ja siis muistaa, mistä ollaan tulossa ja mihin menossa.

Runonlausunta on äänettömästi esitettynä nautittavinta. Erikoisen sopivaa se on esimerkiksi pysäköintihallissa autossa kyydittävää odottaessa.