Isäni kaima

Kiire: yrittäkää hankkia jostain lippu ja menkää oopperaan katsomaan ”Kullervo”, joka on Tero Saarisen baletti, Sibeliuksen musiikki solistein ja mieskuoroin.

Teos on omilla ehdoillaan tavattoman hyvä mutta lisäksi avaa aivan uutta. Tässä nyt on ”multivisio”. Sattui vielä eilen olemaan näytös, joka lähetettiin suorana Areenaan ja Teemaan. Tanssi ja tanssijat olivat aivan verrattomia, ja laulajilla oli myös fyysinen eli liikunnallinen rooli. Saraste oli saanut Kansallisoopperan soimaan tavalla, jonka vertaista en taida muistaa. Sibeliushan ei suvainnut itse tuon teoksen esittämistä. Sinänsä tyhmien aikalaisarvostelujen (1892) arvostelu soitinnuksen puutteista ei kuitenkaan ollut aivan aiheeton. Vasket jyräävät ja niiden ja klarinettien / englannintorven yhteiselo ei ole ongelmatonta. Mutta nyt oli.

Saraste otti etenkin kuorosta esiin teoksen rytmin, josta havaitaan, että vain Sibelius ymmärsi kalevalamitan. Hänen jälkeensä se heti unohdettiin, ja tutkijat jatkoivat puhumista trokeesta eli kaksijakoisesta mitasta. Kolmitavuisesta nimestään alkaen teksti on täynnä säerikkoja, joita tutkijat ovat selittäneet pää tutisten. Miten rytmittäisitte ”Se oli surma nuoren miehen / kuolo Kullervo urohon”?

Kuorolauluissaankin Sibelius osoitti kiintymyksensä trioleihin ja vastaaviin rytmisiin epäsäännöllisyyksiin (”Terve kuu kumottamasta… kuu kulta kivestä pääsi”).

Tarina käyttää kaksoisolentojas – Doppelgänger – kun tanssi- ja laulusolisti esittävät samanaikaisesti samaa roolia; loistava lavastus huitaisee viimeiset kohtaukset Star Warsin maailmaan.

Ei tuota olisi uskonut, ellei olisi nähnyt, näillä raukoilla rajoilla, Kalevalan kankahilla. Ja ”herrat” hykertelevät käsiään, kun jatkuvasti tarpeettomaksi leimattu taide kukoistaa ja kerää täysiä katsomoita välittääkseen antinsa nyt tosiaikaisesti koko maalle. Se on tarpeen, koska islantilaisuudestaan huolimatta (saagan henki) ”Kullervo” on tosiaikainen teos.

Puhuimme tästäkin tuomikirkon kryptassa, jossa muistotilaisuudessa oli nähdäkseni pelkästään pappeja, piispoja ja professoreita. Kirkossa sinänsä harvinaisessa luterilaisessa sielunmessussa yhteisrukoukset kajahtelivat tavalla, jota en ole koskaan kuullut – ammattilaiset asialla. Ja piispa Huovinen piti Tuomo Mannermaasta puheen, joka mykisti kuulijan eleettömällä suurenmoisuudellaan.

Päädyin siis kysymään pöydässä, että kun sosiaalietiikka ja kirkkojen välinen dialogi ovat nyt unohduksissa, eikä juuri tämä olisi kuitenkin kaikkein tärkein kysymys. Ehkä sotiva islam on enemmän sosiaalinen ja eettinen kuin uskonnollinen ongelma ja siten sisäsuunnasta käsitettävä?

Eikö kirkko ole se laitos, jonka olisi kiistettävä toisenlaisten ihmisten ja kansojen nyt muodissa oleva panettelu? Tätä nyt hautaan saatettu Mannermaa korosti – kirkon ydin on yhteys. Missä kaksi tai kolme kokoontuu…

Ja toiseudesta: tyhjän haudan näkivät ensimmäisinä naiset. Mitä se sitten merkitsee, siitä vallitsee yhä erimielisyys. Jos tarina on historiallisesti uskottava, ehkä opetuslapset kähvelsivät ruumiin, koska heidän projektinsa näytti menneen myttyyn.

Siirtymisen kuolemisesta tappamiseen, kirkosta oopperan markkinapaikalle, teki mahdolliseksi isäni nimi.

En oikeastaan tiedä, kuka ajatteli ja mitä antaessaan viattomalle pojalla etunimeksi Kullervo. Jos Lönnrotin Kalevalasta oli tietoa, tuo nimi ei tulisi ensimmäisenä mieleen.

Roteva pappismies tarttui muistotilaisuudessa hihaani ja ilmoittautui hänkin Kullervon Lapinkirjojen harrastajaksi, vaikka oli itse työskennellyt siellä pohjoisessa vuosikaudet ja hiihdellyt huvikseen Savukoskelta Raja-Jooseppiin eli satoja kilometrejä umpihankea. Ja kuulin nyt, että Mannermaan esi-isä oli työskennellyt Utsjoen nimismiehenä.

Sain tarpeen tarkistaa töitäni varten perimmän pohjoisen virkamiesten kansalaiskunnon. Itsenäisessä Suomessa siellä työskenteli aika omituista väkeä, kun kaverinsa Kekkosen kannustama Kaarlo Hillilä tai vaikka Oiva Willamo, jonka saavutukset ja itsetunto eivät aina olleet oikein samasta maailmasta – tai Wallenius, joka ei osannut sitä, mikä sotilaan ja virkamiehen on hallittava, kunnostautua esimiehensä silmissä – Siilasvuo osasi.

Merkillinen päivä. Kulttuurimyrkytys uhkaa.