26. helmikuuta 2015

Villiä länttä





En tiedä, miten virittäisin virvoja, miten kirjoittaisin kirjoja, ilman tätä blogia. Lukeminen on väärin ymmärtämistä. Katso aiheesta H. Bloom, ”A Map of Misreading”.

Jos kerron totuuteen perustuvan tarinan ja muutan hiukan faktoja, etten paljastaisi kukaties kiusalliseen tai harmilliseen valoon joutuvia henkilöitä, joku jää inttämään juuri tuosta tosiasiasta. Mieleen ei tule, ettei tarinan kannalta ole yleensä tärkeää, pysähtyikö kaupunkilainen maitolaiturin eteen autolla, jonka merkki oli Hansa Borgward vai Goggomobil. Yleensä sekään ei vaikuta asiaan, sijaitsiko paikka 200 metriä Laukaan puolella vai oltiinko kerrassaan Toivakassa.

En jaksaisi kirjoittaa näin mitättömästä aiheesta, ellen tietäisi, että kysymyksessä on amerikkalainen kaupallinen perinne. Muiden väkivaltajärjestöjen joukossa sieltä käsin vyörytetään erilaisia tositelevisioita ja muita formaatteja, joiden idea on vääristää yleisön käsityksiä todesta ja todellisuudesta.

Aika moni luulee, että ”totuus” on jotain, mikä on painettu vieraalla kielellä ja salaperäisiä lyhenteitä käyttäen tuoteselostukseen. Päinvastoin se on. Viihteen ja taiteen ero on olemassa, vaikka sitä ei raatsi aina tähdentää. Viihde tyylittelee eli suomeksi vääristää todellisuutta. Taide luo todellisuutta. Viihde ottaa aitoja aineita ja väärentää ne. Taide ottaa väärennettyjä tai muuten viallisia aineita ja tekee niistä terveellisen ja toden keitoksen.

Joku mies typerehti hattu päässä televisiossa korvamadoista. Täytyykin muuten muistaa, kun menen seuraavan kerran kameroiden eteen, vetää alushousut päähän. Jos joku ihmettelee, sanon että sellainen on nyt muotia.

Mies sanoi tutkineensa mieleen lyöttyvää sävelmää ja mainitsi jotain keinoista päästä sellaisesta eroon. Koska tutkijat eivät sitä ikinä saisi tietoonsa, Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa Messukylään muuton eli ensimmäisen rauhanajan vuoden kuvauksessa on hienoin ja järkyttävin tietämäni kuvaus ”korvamadosta”. En viitsi edes mainita iskelmän nimeä, koska ei sillä ole tässä yhteydessä merkitystä. Päätalo rinnastaa tai tulee rinnastaneeksi oman järkkymisensä tuohon kiusaan. Järkkymisen tausta on äskeisissä sotakokemuksissa ja tietenkin hänen oma epäonnistunut seksuaalinen kehityksensä. Tuhoisana kehityksenä kulkee sairas mustasukkaisuus. Tuosta piirteestä Koillismaa-sarja on vielä vahvempi todistus, mutta on tämä Iijokikin aikamoinen kertomus.

Jouduin lähelle tuota ilmiötä eli siis aviollista mustasukkaisuutta vuosikymmeniä, ensin asianajajana ja sitten tuomarina. Itse ilmiötä en tunne. En siis todellisuudessa ymmärrä sitä. Sitä enemmän muistan tapauksia, esimerkkejä elävästä elämästä. Se on yhtä järjenvastaista, samalla tavalla ymmärrystä uhmaavaa kuin korvamato.

Mustasukkaisuus aiheuttaa myös murhia. Mielessä levynä pyörivä iskelmä oli yksi niistä ongelmista, joiden takia Päätalon ”minä” (joka ei mielestäni ole Kalle Päätalo, vaan lopultakin romaanihenkilö) joutui Tampereen Hatanpään mielisairaalaan. Ja mustasukkaisuus puolestaan osoittautui oireeksi isä-Herkon paranoidisesta psykoosista, joka vei hänet Oulun piirille. Herkon sairauskertomus eli kovan työmiehen sortuminen syvästi häiriintyneeksi työn väistelijäksi, siinäkin harhojen vallassa, on kirjallisuutemme hienoin. En usko että psykiatrien ammattikirjallisuudestakaan löytyy saman tasoista, varsinkin kun kansanihmisten mielisairaudet ovat edelleen vaiettu aihe. Yhteisesti sovitun valheen mukaan meillä vain herrat harrastavat henkisiä häiriöitä, vaikka todellisuudessa melkein jokainen aikuinen muistaa sekä nykyisyydestään että menneisyydestään esimerkkejä toisten todellisuuden vaarallisesta heilahtelusta.

Maallikon arvaukseni on, että tuo mato-ilmiö, jota yhteen aikaan kutsuttiin nimellä perseveraatio, on tyypillinen murrosikäisille ja muille taiteilijoille. Vahva keskittyminen omiin tuntemuksiin edistää sellaista. Paras pitkäaikainen lääke on arjenkiireet, etenkin jos niihin liittyy todellisia, vakavia ongelmia, kuten sairauksia ja kuolemantapauksia.

Lehdessä Timo Julkuseksi väitetty henkilö laukoo typeryyksiä kirjojen myynnistä. On surullista havaita, että nyt myös lehdet (Kauppalehti) ovat saaneet haraviinsa, että kohta ei ole enää Helsingissä eikä siis muuallakaan Akateemista kirjakauppaa. Ostajana mainitaan Bonnier. En ole vielä päättänyt, muuttaisinko maanpakoon johonkin sivistyneeseen paikkaan, kuten Kosovoon tai Kabuliin.

Tuo tuollainen Julkunen näyttää ehdottavan, että kustantajat sopisivat keskenään, että myytäisiin viittä tai kuutta kirjanimikettä viileät sata tuhatta kappaletta täyteen hintaan.

Korvamato.  Minulla tosin on tietoja alalta vasta vuodesta 1938 (varastoluettelot täydennettynä niitä käyttäneen äitini selvityksillä), mutta ainakin koko tämän ajan näitä päättömyyksiä on puhuttu. Olin mukana kaatamassa kirjojen määrähintajärjestelmää. Se oli virhe. Mutta itse olen valitettavasti liian vanha, äidistäni puhumattakaan. Toiminimi ja mainoslause olisivat valmiina ”Kemppisen musiikki- ja makkaraliike”, erikoistunut kirjoihin.

15 kommenttia:

  1. Jaah, ollaanki sitte sujut sano ku mulla on päänvika etten kadehdi enkä kykene tuntemaan vahingoniloa. Saman asian puolia kait. Se on kuin syntymäsokealle sateenkaarta selittämässä oltaisiin, joskus. "Onko sitä tutkittu, sun päätä..." sanoi tämäkin yksi joka näistä ymmärsi. Mä sanoin että riittävästi, suuhun tuppaa hammaslääkäri ja korvat kollas sukelluslääkäri.

    Se onkin ilkee se Caravan, kuulemma. Eräs mies, kärsi 3 kk. Toipui sitten. Erikoisia seikkoja.

    VastaaPoista
  2. Korvamadon joutuu usein korvaamaan vähemmän ärsyttävällä toisella korvamadolla. Paras tietämäni tähän tarkoitukseen on Wachet auf, ruft uns die Stimme jonka pelkkä ajatteleminen usein riittää. Rauhallisempaan menoon Ich ruf zu dir, herr Jesu Christ tai Saint-Saënsin Joutsen. Jälkimmäisen hyräilyn kuulemisesta tiesi lapsena että ateljeehen sopi mennä jos oli hiljaa.

    AW

    VastaaPoista
  3. Helsingin Yliopiston ystävättorstaina, 26 helmikuuta, 2015

    Maitolaiturille pysähtymisellä varmaankin tarkoitetaan entistä Kaisaniemen metro-asemaa?
    Olemmekin perustaneet Helsingin yliopiston ystävät -yhdistyksen, joka säännöissään kannattaa uutta metroasemaa.
    Paikannimen käyttäminen on vapaata riistaa.
    Tervetuloa avauskokoukseen.
    T. Helsingin yliopiston ystävät (per. yhdistys)

    VastaaPoista
  4. Hattu jäi tosiaan silmämadoksi tuosta korvamatomiehestä. Ehkä hänellä oli tatuointejakin. On hyvä, että yliopistot yhdessä tuottavat arvokkaita tutkimuksia. Kuunneltuani sitten myöhemmin Muistojen Bulevardia, sieltä juuttui aivoihin suomalainen Esko Linnavallin sovitus Agustin Laran kappaleesta "Solamente Una Vez". Kirjoitan nimen sanat isolla alkukirjaimella, koska niin näyttää amerikkalaisen kustantajan nuoteissa käytäntö olevan. Hattumies esitti haastattelun aluksi tehtävän muistella, kuinka Maamme-laulun ensimmäinen säkeistö päättyy, ja sanoi itse, että "taitaa olla maamme isien". Ei taida.

    VastaaPoista
  5. Kirjoituksesi on lohdullista meille kirjailijaparoille. Ihan tulee kyynel silmään.

    VastaaPoista
  6. Iskelmä taisi olla Lasihelmi ("sä olit helmi mutta lasihelmi vain").

    Isän mallin lisäksi oli muitakin syitä. Kallella oli sota-aikana useita naisia ja kaksi sukupuolitautitartuntaa. Hän petti vaimoaan alusta asti, ja juuri siksi hän ei uskonut, että tämä tuli kokemattomana avioliittoon ja että tämä ei pettänyt. Ennen kuin sitten sen yhden kerran Taivalkoskella (jos Kalle oli oikeassa).

    Myrskyssä Koillismaassa Elma kyllästyy odottamaan Kaukoa, joka on niin saamaton, ettei saa aloitetta tehdyksi, ja hänellä on sitten kaksi suomalaista ja yksi saksalainen rakastaja. Tästä sitten Kauko jaksaa jankuttaa seuraavassa osassa Myrskyn jälkeen, vaikka itselläänkin oli sota-aikana naisia, ja saa tavan taka mustasukaisia kohtauksia milloin mistäkin miehestä. Täytyy ihmetellä, miten Elma kesti Kaukon syytökset. Elman oma isäkin sanoi, että Kaukoa täytyy ymmärtää kun oli sota, mutta miksei se ollut naisten kohdalla lieventävä tekijä.

    VastaaPoista
  7. Kyllähän se aamulla kylmäsi kun luki, missä jamassa Akateeminen on ja että on ollut jo usean vuoden ilman omaa johtoa, tuuliajolla. Bonnier nyt vain odottaa, että kaupan kunto ja hinta laskisivat niin, että sen voisi kannattavasti lunastaa. Kaikki nyt siis dekkareita kirjoittamaan Suomessakin, kyllä se myynti siitä nousee!
    Itse olen joskus suunnitellut laittavani loppuelämäksi muutaman hyllyn, jonne kokoaisin rakkaimmat kirjat, joita voisi joitakin kertoja vielä lukea. Ei tarvitsisi kauppoja eikä kirjastoja. Ja jos muisti huononee, niin riittäisi muutamakin kirja, niitä lukisi vuoron perään. EG

    VastaaPoista
  8. Musiikki voi todellakin aiheuttaa ahdistusta. Jos kuuntelen teiniaikojen "korvamatoja", joihin liittyy joitain voimakkaita tuntemuksia, ja useimpiin liittyy, niin nostalginen ahdistus iskee. Vähän kuin Päätalolla, lievempänä onneksi. Usein puhutaan musiikin tai taiteen tervehdyttävästä vaikutuksesta. Yhtä lailla voi musiikki tai esim. jokin teatteriesitys tuoda pintaan jotain, minkä olisi toivonut pysyvän unohduksissa. Taide ei ole aina hyvästä, siksi jätän korva- tai silmämadot vähemmälle nykyisin.

    VastaaPoista
  9. Selvö. Perseveraatio. Press on regardless, hyvä nimi veneelle.

    Tommonen oja, hirvilehmä menee ja varsinkin tulee yli kuin tyhjää. Kumisaapas lipsaa tuossa. Mitenpä ne teroitat?

    VastaaPoista
  10. Niin onhan se sääli, jos Helsingin liberaalin porvariston hengailupaikka ja pulppuava uuden tiedon ja taiteen lähde, Akateeminen, katoaa tai vaihtuu vähempilaatuiseksi. Ymmärrän toki huolen, ko. kauppa on minullekin em. syistä tuttu. Mutta ehkä, kuulkaas, maailma on tullut jo täpötäyteen kirjoja...? Käsittääkseni pelkästään Euroopassa julkaistavien kaunokirjallisten teosten vuosittainen nimikemäärä lasketaan kymmenissä tuhansissa! Tietokirjoja vähintään sama määrä. Ehkä olisi aika pysähtyä, ja antaa tämän kirjojen kulutus- ja omistushysterian vähän laantua. Useimpien hyllystä löytynee jo valmiina kirjoja joihin kannattaa palata. Ajatelkaapa nyt siellä porvaris- ja kulttuurikodeissa, suurten kirjahyllystöjenne edessä (siinä missä kuvautatte itsenne), siinäkö noiden taustakirjojen elämä sitten oli, kerran luettu, tai selattu, ja sinne sitten haudattu ?
    Raamatussakin yksin on muuten jo 66 kirjaa. Eli kyllä me kestetään pula-aikaa, vaikka Akateemisten oma kauppa painuisikin Bonniers-kansan tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmassa on toki aivan liikaa roinaa, ja sen osalta olisi syytäkin pysähtyä. Ja piisaahan noita huonoja kirjojakin. Sen sijaan hyviä kirjoja ei ole koskaan liikaa. Kunhan vielä olisi ihmisiä, jotka niitä ymmärtäisivät lukea ja sitä kautta oppia jotain.

      Akateeminen kirjakauppa on yksi henkisiä kotejani Helsingissä, joten sitä ei saa muuttaa eikä viedä pois. Millaisessa maailmassa elämmekään, kun tällainen nousee edes esille?

      Poista
  11. Pidin tuosta viihteen ja taiteen määritelmästä. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestani en pitänyt. Se on kovin vanhanaikainen - kai me nyt jo nykyaikana ymmärrämme, että viihteen ja taiteen suhde on huomattavasti monimuotoisempi? Väittää yksi, joka kokee hienoja hetkiä molempien parissa.

      Poista
  12. Pihan puolelta

    (Pieni välikohtaus)

    Vanhempi sotilas, uteliaana:
    "Onko työ nuoren herran kiireenä näin kauniilla jo siellä, sinnekö hän?"

    Paljon nuorempi, aina uteliaana:
    "Jollain tavoin. (Sotilasarvolla puhuttelu) oli aamulöylyissä?"

    "Olivat aivan. Onhan kuullut vaimoni on dementiaa sairastanut. Yllätti, sanoi ottavansa tyttönimensä takaisin! "

    Edelleen paljon uteliaampi nuori sotaherra oudoksuu hiukan mutta osaa oloutua pyörineen, siinä. Kunnes:

    "Hautuessa tuli tämä että olisi pitänyt sanoa: Niin isännekö nimeä rakas vaimoni tarkoitatte? Hyvää työpäivää, ajakaa Turvallisesti!"

    Nuori nyökkää ja polkaisee liikkeelle painokkaasti ja levein hymyin. Työ sujui hyvin, en muusta muista kuin lätäköiden olevan aina jäässä yön jäljiltä samassa paikassa jossa olin sekä tulla tajuihini että törmätä muuriin. Palautuspiste.

    VastaaPoista