Tuomo

Ystäväni Tuomo Mannermaa on nyt kuollut. Saan käyttää vaativaa sanaa ”ystävä”, koska perhepapin asema muuttui, kun meidän molempien vaimot sairastuivat vakavasti ja kuolivat vuonna 1994 peräkkäisinä päivinä. Oli suuri määrä käytännön asioita kaurapuuron keittämisestä Leica-valokuvaukseen. Oli myös syvempiä asioita, kuten se, että vastoin suosittua uskomusta kohtalo lyö aina harhaan. Moni erehtyy ja katkeroituu käsittämättä, ettei elämässä ole simultaanitulkintaa. Selitys tulee perässä, joskus vuosikymmenien kuluttua.

Tuomo Mannermaan tuotantoon kuuluu hieno ”Kontrapunkti”, teologista pohdintaa, ja aivan tavattoman hieno ”Pieni kirja Jumalasta”, meidän maamme oloissa suuri harvinaisuus kirjakseen, koska siinä selvitetään opillisia kysymyksiä, kristinoppia siis, mutta sen lisäksi kirja on sielunhoidollinen.

Ne jotka pitävät teologiaa kuivana alana, josta muiden kuin pappien ei kannata perustaa, ovat oikeassa. Ala muistuttaa etäisesti kemiaa tai fysiikkaa – ilman alkeisopintoja asiat ymmärtää lähinnä väärin. Alkeita ei opi koulussa eikä rippikoulussa.

Muistaakseni Tuomo, ekumeniikan professori, hyväksyi sellaisenkin sutkauksen, että uskontunnustuksen ”Pyhä Henki” on verbi. Ylimalkainen suomenkielinen vastine olisi ”vaikuttaa”.

Mannermaa oli korkean kansainvälisen tason tutkija. Edelleenkin joutuu välillä vastaamaan kysymykseen, miten ihmeessä meillä Suomessa opetetaan teologiaa yliopistossa. Eihän se ole mikään tiede, vaan parhaassakin tapauksessa joukko naurettavan vanhentuneita väärinkäsityksiä.

Tuollaisia puheita kuulee esimerkiksi teknillisten yliopistojen opettajien keskuudessa. Siellä useimmilla on vakiintuneet mielipiteet myös asioista, joita eivät ymmärrä eivätkä viitsi miettiä. Vastaaminen on sen takia oikeastaan turhaa. Vakiovastaukseni on kuitenkin ollut, että myös Dostojevskia ja Bachia tutkitaan, vaikka edellisen kirjoitukset ja jälkimmäisen sävellykset ovat todistettavasti hölynpölyä – kohinaa ilman signaalia. Molempia muuten tutkiaan yliopistoissa. Mannermaa oli etevä Luther-tutkija. Luther oli etevä jumaluusoppinut, mutta hänkin on muuten kuollut. Jopa kauan sitten.

Sivumennen sanoen oudostelen sitä, että kun nytkin monet haluavat poistaa peruskoulusta ”tunnustuksellisen uskonnonopetuksen”, he ehkä ajattelevat korvata sen epämääräisellä etiikalla höystettynä satunnaisilla tietoiskuilla eri uskonnoista, kukaan ei yleensä huomaa sanoa, että Helsingin yliopistossa ei harjoiteta ”tunnustuksellista uskonnonopetusta”. Tietääkseni se ei ole kuulunut ohjelmaan enää sataan vuoteen.

Tuomon kanssa keskustelin usein esimerkiksi natsi-ideologian ja luterilaisuuden suhteesta toisiinsa ja häneltä sain hyvin kauan sitten vihjeen Bonhoeferista, jonka Kirjeitä vankilasta 1943–-1944 (3. p. 2005) on kirjoista hienoimpia. Tosin saksankielinen teoksen nimi ”Widerstand und Ergebung” ei käänny (tyyppiä Vastarinta ja periksiantaminen – mutta Ergebung on myös tyytymys, resignaatio, antautuminen jne.). Tuo keskustelu ei ollut tieteellistä mutta johti kyllä systemaattisen teologian kysymyksiin.

Tuo Leica – ja vielä R-Leica – ei tullut mainituksi sattumalta. Oli se mahdottoman kallis kamera silloinkin, filmin aikaan. Toisaalta se oli paras ja käytännössä ainoa todella hyvä instrumentti mustavalkokuvaukseen. Nikonin ja Canonin parhaat ammattirungon on oikeastaan mukautettu reportaasikuvaukseen. Lehtikuvaajat käyttävät niitä, tai hiukan kevennettyjä versioita, kuten Canon EOS 5 D.

Vielä paljon kalliimmat vehkeet, kuten suurformaatin Hasselblad, ovat sopivia esimerkiksi henkilölle, joka on valmis käyttämään kuukauden esimerkiksi jonkin tunturin valokuvaamiseen. En ole tullut ottaneeksi asiasta selvää, mutta ruotsalainen mestari Grundsten näyttäisi olevan näitä miehiä.

Tuomon valokuvat olivat hyvin samanlaisia kuin hänen kirjoituksensa ja itse asiassa muistuttivat hänen puhetapaansa. Suuri mestari kykenee peittämään varmuutensa eli katseen syvyyden ja käden järkkymättömyyden.  Katse on todella syvä vain kun se on pelottomasti kohdistettu korkeuksiin. Käsi on järkkymättömimmillän siunatessaan.

Ajatus oli harmaasävyjen saaminen näkyviksi. Väri on viime kädessä turha, subjektiivinen tekijä. Moni suuri valokuvaaja on oivaltanut, että piirroksista ja grafiikasta huolimatta valokuva on maalaukseen verrattuna voitolla tutkiessaan vain harmaan sävyjä. Mustavalkokuvat tarkoittaa mustavalkoisen vastakohtaa. Mustavalkoinen on teologiassa mainikealainen ajatussuunta – valitse joko pimeys tai valo. Suomalainen pappi ja ihminen, Tuomo Mannermaa, tutki käytännössä, miten loputon määrä sävyjä mustan ja valkoisen väliltä löytyy.