Päällimmäiset tehtävät on tehty. Pohjoiseen antologiaan löytyi heti sata lähdettä lisää. Yläkuvassa on legendaarinen Huhta-Heikki ja yhtenä ruotsin kielen opettajani Kauhavan yhteiskoulusta, Luton miehiä. Yliopisto ottaisi luentoja eräretkeilyn historiasta. Museo ottaisi filmin ja valokuvia. Kulkemista on ollut niin paljon ettei blogikaan ole ollut mielessä päällimmäisenä.
Ehkä jo illalla kotoa pääsen kirjoittamaan lähemmin. Tässä vaiheessa maksuton näyte ja kiitoksia taivalkoskelaisille, rovaniemeläisille ja matkaisännälle.
Pohjanhovin porokäristys ei ole enää eri matkan arvoinen. Ounasvaaran pirtit on oivallinen majapaikka. Siitä en ole varma, onko täällä muita suomalaisia. Aasia on löytänyt Pohjois-Suomen. Sitä sanovat taksimiehetkin.
Keep on tracking.
Luton yläjuoksun vartta minäkin hiihtelin alkuviikosta. Väkeä ei ollut tungokseen asti, eniten todellakin japanilaisia. Revotulia tähyilivät, mutta ei näkynyt.
VastaaPoista