20. helmikuuta 2015

Poliittinen tyhmyys





Tätä teidän ei tee mieli lukea, vaikka aiotte puhua asiasta läpiä päähänne ennen kuin kukko on kolmasti kiekunut ja kahvi kiehunut.

Poliitikot osoittavat tänään puheillaan huono perustuslain ymmärtämistä. Eilen kohdatut kuntauudistuksen ongelmat koskevat päätöksentekoa. Ongelma on sama kuin yhtiökokouksessa. Riittääkö enemmistöpäätös vai tarvitaanko määräenemmistö, kuten 2/3? ”Kunnallinen itsehallinto” tarkoittaa lähinnä, että se päättää, joka maksaa. Perustuslakiin kuuluvat ihmisoikeudet. Sellaisista ei ole tässä kysymys. Perustuslakiasioissa olemme toistaiseksi aika huonoja.

Omasta puolestani ja itse kohdaltani kuitenkin varoitan: etenkin liittovaltioissa (USA, EU) perustuslakikysymyksistä tahtoo tulla byrokratiaa ja kustannuksia suuresti lisäävä ihmetiede. Kun Kaliforniassa opettajien ruokalan pöytään tuli perustuslakiproffa, muut yrittivät vaihtaa paikkaa.

Meillä vanhimmat professorit, kuten Tuorin Kalle, ovat taistellen saavuttaneet asemansa ja ovat käsitykseni mukaan järjestään tolkun miehiä ja naisia. Toivon hurskaasti, että perässä tuleva sukupolvi ei koostuisi kikkailijoista.

Jokainen tuomioistuinjuristi on tyytyväinen Ulvilan murhajutun ratkaisuun. Jotkut meistä muistavat – minä – ja jotkut ovat kuulleet isiltään, jotka ovat kuulleet luennolla, että syyllisyyskysymyksiä törkeissä rikosasioissa ei ratkaista lehdestä luetun perusteella Teboilin baarissa huoltoasemalla huutamalla määkyvällä äänellä.

Juuri tämä asia erottaa meidät diktatuuri- ja väkivaltajärjestelmistä.

Oikeudenmukaisuuden harrastajat unohtavat melkein aina, että oikeudenmukaisuus on kallista. Se käy kukkarolle. Ajatelkaa – miten verrattoman paljon veronmaksajat säästäisivät, jos joku ampuisi rikoksesta epäillyn rikospaikalle, ja varmuuden vuoksi pari poliisia päälle. Miten merkittävä budjettietu olisi saavutettavissa niin yksinkertaisesti, että poliisit ja heitä avustavat vapaaehtoiset saisivat lopettaa rattijuopot ja sellaisiksi luullut niskalaukauksella maantienojaan.

Tämäkään ei ole kannanotto murhajutun ratkaisuun. Tämäkin on kannanotto, että näin on toimittava. Olen kuullut kymmeniä kertoja tuomarin suusta repliikin: selvästi tuo on syyllinen, mutta kun näyttö ei riitä. Joskus tuo tuomarin suu on ollut oma suuni.

Lehtien ja etenkin kirjojen oikeudenmukaisuuspaatoksessa on sama vika. ”Syyllistä on rangaistava.” Totta. Tämä on tavoite, eikä se toteudu aina. Tavallisen syy rankaisematta jäämiseen on ”syyllisen” kuolema. Etenkin perheväkivallassa ampuja surmaa usein itsensä.

Rankaisemisen peruste ja perustelu ovat pysyvästi epäselviä. ”Koska on rikottu” ja ”ettei enää rikottaisi” ovat vaikuttaneet rinnan tuhat tai viisi tuhatta vuotta. Joskus tavoitteet vaihtuvat. Varoituksella päästetään se, joka olisi ensimmäisestä rikoksesta naulattava pää alaspäin ladon oveen. Lukkojen taakse joutuu se, joka jo otti opikseen.

Missä viipyvät biologiset rangaistukset? Miksi joudumme yhä odottamaan pyövelilääkäreiden ammattikuntaa?

Törkeä pahoinpitely – toisen silmähermon vaurioittaminen; toisella kerralla toinenkin silmä. Lievä pahoinpitely – toisen polvilumpion poistaminen. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäminen – esimerkiksi trigeminus-kasvohermon vaurioittaminen. Väkisinmakaaminen – virtsanpidätyskyvyn vieminen.

Lääketiede etenee odottamattoman nopeasti. Keihäänkärki ei ole niinkään tekniikka vaan biologinen perustutkimus. Hyvän olon hysterian vallattua osan rikkaimpien maiden kansalaisista taitavien terapeuttien määrä kasvaa jatkuvasti. Miten kauan näppärältä fysioterapeutilta menisi naksauttaa paljain käsin kiinni saadun terroristin välilevy paikaltaan?

Moni myöntää, että rankaisemisen tarkoituksena on muun ohella kärsimyksen aiheuttaminen rangaistavalle. Järkeistämisessä ei ole edistytty. Ruumiillisten ja, kiitos kovien huumeiden, henkisten kärsimysten aiheuttaminen on nykyisin täysin hallinnassa. Kiinteistöt, kuten nyt esimerkiksi vankilat, tulevat kovin kalliiksi, eikä kukaan edes kysy, minkä verran esimerkiksi remonttiin menevässä talossa majailevien 200 kansanedustajien työtä jouduttaisi kokoontuminen vaikkapa entisen kuritushuoneen tiloissa, kernaasti höyläämättömästä laudasta kootuilla penkeillä. Vaikka ei heitä tässä tarvitse rangaista.

Siltä varalta, ettei joku sitä ymmärtäisi, edellä esitettyä ei ole kirjoitettu kansalaisaloitteeksi eikä oikeastaan muutenkaan aloitteeksi. On muuten vain hauskaa sekoittaa yhteen asiaa ja asiattomuutta.

40 kommenttia:

  1. Haluaisin kuitenkin mainita olennaisesta: maamme poliisin tutkijat tai oikeuslaitos eivät millään tavalla osoittaneet Auerin tapauksessa erityistä, tai edes siedettävää, osaamista. Tämä on vonnegutilaisuuden ylittävää absurdismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen seurannut juttua laiskasti. Mutta sen muistan lopun ikäni, kuinka eräänä päivänä uusimpia uutisia silmäillessäni ja aina vain mielikuvituksellisempia syytteitä huomatessani tulin ajatelleeksi, että Auerta on nyt syytetty kaikesta muusta paitsi saatananpalvonnasta.

      Kului viikko, ja häntä syytettiin siitäkin.

      Minulla ei ole edelleenkään Auerista mielipidettä. Syyttäjästä ja oikeuslaitoksesta on. Vahva.

      Poista
    2. Miten niin oikeuslaitoksesta. Tulkinnanvaraisessa jutussa se päätyi erilaisiin lopputuloksin perusteluin ja Vaasan HO lopulta kaikkein oikeusvaltion mukaiseen (epäselvissä tapauksissa syytetyn eduksi).

      Poista
  2. Eiköhän meilläkin olla perusoikeusjuridiikan suhteen aika hyvin matkalla kohti tuota ihmetiedettä, kun (ainakin julkisuudessa kerrotun perusteella) keskustelu keskittyy niihin muutamaan lempparipykälään kuten esim. juuri tuo kuntalaisten itsehallinto, sen sijaan että keskusteltaisiin asian ns. pihvistä, sote-uudistuksen tapauksessa PeL 19 § mukaisten perusoikeuksien parhaasta mahdollisesta toteutumisesta. (Tämän viimeisimmän iteraation torppaamisesta olen sinänsä kyllä valiokunnan ja professoraatin kanssa ihan samaa mieltä.)

    VastaaPoista
  3. Laajasalon tapaukseen liittyen, minulle tuli mieleen pelottava ajatus, kuinkahan moni johtava poliitikko kärsii mielenterveysongelmista? Sitähän me voimme vain arvailla, koska lääkäreillä ja psykologeilla on vaitiolovelvollisuus. Vai onko? Tämä kyseinen kokoomuksen nuorisopoliitikkokin oli käsittääkseni käynyt kallonkutistajalla vielä viikko ennen murhaa. Ja toimi samaan aikaan kokoomusnuorissa luottamustehtävissä. Kukaan ei ilmeisesti ollut tietoinen hänen mielenterveysongelmistaan. Sikäli pelottavaa ajatella että minunkin ääneni voisi mennä mielenvikaiselle ehdokkaalle tulevissa vaaleissa.

    Lääkärillä on käsittääkseni velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos epäilee potilaan soveltuvuutta aseiden käsittelyyn. Eikö lääkärillä ole tosiaan mitään velvollisuutta ilmoittaa kenellekään mitään, jos vaikkapa pääministeri käy saamassa shokkihoitoa? Ruotsissahan epäiltiin Palmen käyvän shokkihoidossa, mutta taisi olla vain normaaleja sairaalakäyntejä.

    Mielestäni äänestäjillä pitäisi olla oikeus tietää ehdokkaan mielenterveysongelmista, jos hänellä sellaisia on.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu omituiselta, mutta kuka on hullu ja kuka terve on viimekädessä sopimuskysymys. Jossain tutkimusasetelmassa ryhmälle kallonkutistajia annettiin vähän isompikin kasa ihmisiä tutkittavaksi, täysin mieleltään tervettä ei oikein tahtonut löytyä.

      Jostain orjuudenajalta muistuu mieleen, orjien karkailutauti ja edesmenneen Neuvostoliiton ajoilta hiipivä skitsofrenia.

      Poista
    2. Ehkäpä ehdokkaita ei voida pakottaa kertomaan, mutta olisihan se vapaaehtoisuudenkin pohjalta esitettynä jonkinkinlainen vaalivaltti esittää todistus mielensä terveydestä...
      (Blogivaeltaja)

      Poista
    3. Anonyymin kannattaisi olla yleistämättä. Kaikkea sitä ihminen keksii pelätäkin kuin äänensä menettämistä "mielenvikaiselle". Eduskuntaan ehdolle pitäisi aina olla joku mielenterveytensä kanssa kamppaileva, että koko kansa siellä olisi "pienoiskoossa" kuten sanotaan. Eikä haitaksi olisi, vaikka joku Pertti Kurikkakin. Onhan siellä Veltto ja Teukkakin.

      Mielenterveysongelmat harvoin aiheuttavat väkivaltaista käyttäytymistä. Nykyiset lääkkeet sitä paitsi ovat jo niin kehittyneitä, että mielenterveyden horjuessa ajoissa aloitettu lääkitys ja terapia palauttavat ainakin lievemmissä tapauksissa myös täyden työkyvyn.

      Latu-tai rattiraivoajaa ei taida kuntouttaa mikään terapia ja ne erottuvat liikenteessä päivittäin helpommin kuin sairauttaan häpeäviä mielenterveyspotilaita.

      Anonyymin kommentti kyllä osoittaa, ettei "kansan syvät rivit" ole aikojenkaan kuluessa itseään viitsineet sivistää tiedolla. Kannattaisi esimerkiksi lukea Ville Kivimäen tutkimus Murtuneet mielet sodissa "tärähtäneistä", niin edellä mainitut "pelot" jotenkin jäsentyisivät aikaan, jota eletään.

      Poista
    4. Arvoisa anonyymi, kun osa kansasta on mielenvikaisia niin heillä pitää olla myös edustajansa Arkadian mäen torpassakin. Miksi jonkun ryhmän pitäisi olla edustuskelvoton!

      Poista
    5. Valto Ensio erehtyy. Itse asiassa me Kansan Syvät Rivit olemme mieltä, että jokainen vapaaehtoisesti politiikkaan pyrkivä on lähtökohtaisesti mieleltään vioittunut. Muuta ei voi ajatella aineksesta, joka haluaa määräillä, simputtaa ja kiduttaa ihmisiä. Toisaalta on hyvä, että sellaisia olentoja varten on eduskunta - siellä he saavat vähiten vahinkoa aikaan.

      Ihmisyydestä sentään kukaan ei ole erehtynyt yhtäkään poliitikkoa epäilemään.

      Poista
    6. Tony Halme oli varoittava esimerkki miten käy kun hoitoa tarvitseva ihminen äänestetään eduskuntaan. Ei tuollaisten ihmisten kuulu päättää yhteisistä asioistamme. Anteeksi vain.

      Poista
    7. Tämä on ihan vakavasti otettava ongelma. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin kansanedustajaksi pyrkivien taustoja ei selvitellä mitenkään. Siellä voi olla vaikka pedofiili pyrkimässä eduskuntaan. Puhumattakaan vakavista mielenterveysongelmistä kärsivistä. Jos joku menee läpi, niin häntä on pirun vaikea erottaa sen jälkeen. Ihan vaan tiedoksi teille äänestäjille. Onhan se vähän outoa, että moneen ammattiin ei pääse jos on rikosrekisteri, mutta kansanedustajaksi pääsee kuka tahansa rikollinen tai henkisesti sairas.

      Poista
    8. Tuolla jäljempänä kommentissani sanoin, että mielenterveysongelmat eivät ole ihmisessä tavatonta, toisinaan ne vovati olla terve reaktio täysin mielettömässä ja/tai kohtuuttomassa tilanteessa. Useimmat mielenterveyteen liittyvät ongelmat eivät ole pysyviä vammoja tai haittoja vaan enimmäkseen hoidettavissa olevia, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Suomalaisten häpeäkulttuuri pitää valitettavasti yllä apua tarvitsevan ja sitä hakevan mollaamista. Kannattaa aina hakea apua, ajoissa.

      Aivan toinen asia on sellaiset minävauriot joita ei voi korjata tai parantaa, ja jotka aiheuttavat enemmän tai vähemmän suurta haittaa sekä ongelmaiselle itselleen kuin hänen läheisilleen.

      Kun avaa suunsa mielen vioista, kannattaa ehkä avata suunsa vain omista puutteistaan ja työskenennellä niiden kanssa kuin nostaa sormensa toisia tai toista ihmistä kohti. Tässäkin pätee vanha viisaus siitä ettei ihminen tunnista malkaa omassa silmässään, mutta kärkkäästi huomauttelee toisten vioista ja virheistä. Olemme kaikki, ihan jokainen, keskeneräisiä ja jokaisella oma ristinsä kannettavanaan. Armollisuus ja anteeksiantavaisuus kuuluvat myös ihmisyyteen.

      - Anonyymi (perjantaina, 20 helmikuuta, 2015)

      Poista
    9. Tilastollisen todennäköisyyden avulla eduskunnan kahdestasadasta 1-3 on vähintään mielialahäiriöisiä, viidenneksen luokkaa olevan joukon syödessä psyyken paijaukseen keksittyjä lääkkeitä. Varsinaisia hulluja joita antipsykoottien ottamatta jättäminen kiusallisesti häiritsisi voi olla jopa kolme prosenttia kansasta, tarkkaa tietoa ei ole koska kaikki eivät ole diagnosoituja. Ainahan voi ylimalkaistaa ja sanoa että terve on sellainen henkilö jota ei ole vielä tutkittu riittävästi yliopistollisessa sairaalassa. Mikä sitten on taso tai määrä jonka mielenterveys voi poiketa on oma kysymyksensä. Voidaanko ajatella että politiikka olisi mielenterveyden hoidossa hyödyllinen vai onko se haitaksi? Kiperiä kysymyksiä piisaa epätäydellisessä maailmassa.

      Poista
    10. Verraton kirja, Optimistisen psykiatrin muistelmat.

      Ja Paasikiven kiukkuamistaipumuksesta alaisille lausahti tämän: ei hän mielisairas ole, hänellä ei vain ole minkäänlaista kotikasvatusta.

      Joo. Olisiko P. n taipumus olla kovin kyynärpäisevä kun tarjolla oli mansikkakakkua ollut tuo tavallinen verensokerin heittely, sehän kiusaa reippaasti ylipainoisia useasti? No, toiselta valtiolaivan peräsimeen käyneeltä lentelivät reippaat perkeleet jos ei ollut raanavettä vaan pullo. Että sikäli ja sen puoleen.

      Poista
    11. Pedofilia ei ole tietääkseni mielisairauden kategoriaan kuuluva poikkeama. Mielisairautta voidaan pääsääntöisesti hoitaa, pedofiliaa äärimmäisen harvoin.

      Mielisairauden diagnoosia ei voi käyttää myöskään Halmeen sairausdiagnoosina. Hänen mielenterveytensä rapistumiseen kai vaikuttivat urheiluharrastusten yhteydessä käytetyt steroidit, huumeet, lääkkeet ja alkoholi.

      J.Lehtiselle: Tuota simputus- ja määräilyasiaa voisi kyllä aprikoida syvemmältikin, että mitä se tarkoittaa kun puhutaan eduskunnan tehtävistä ja työstä. Toisinaan tuntuu, että saisivat enämpikin sitä tehdä.

      Politiikkaan pyrkineissä olen nähnyt ikäni sitä "penkkiurheilijana" seuranneena hyvin paljon vakavasti työhönsä suhtautuvia kansalaisia ja ammattipoliitikkoja. Muutakaan keinoa ei demokratiassa lienekään, kuin luottaa, että edes osa kansanedustajiksi valituista hoitaa hommansa. Tyhmyys ei liene sairaus josta tosin persujen Pentti Oinosta aika-ajoin tulee epäilleeksi ala-mittaisten puheenvuorojensa ansiosta. Ja tyhmyyshän on vallitseva yleinen käsitys myös kansojen syvistä riveistä, eli äänestävistä massoista, joten sen mukainen myös koostumus Arkadianmäellä.

      Olen lukenut paljon myös eri aikakausina vaikuttaneiden poliitikkojen kirjoituksia ja julkaistuja päiväkirjoja. Ja vaikka en mikään maalaisliiton ihannoija olekaan (vielä vähemmän nykyisen kepun), niin Santeri Alkion päiväkirjoista kyllä käy selville, että ihan selväjärkinen ihminen siinä on yhteisiä asioitamme ollut ristiriitaisissa oloissa hoitamassa. Eikä Tuomioja jää Santeria pahemmaksi kun suodattaa hänen teksteistään epäolennaisuudet (jotka tosin vaihtelevat nekin lukijoiden mukaan).

      Poista
  4. Minulle riitti koko oikeuslaitoksen epäpätevyys kun jokin syyttäjä Auerin hyväksikäyttöjutussa kuvaili hämähäkkiä ja saatananpalvontaa. Silloin tiesin että tuomio tulee syyttäjän ja muiden viranomaisten tekaistuilla syillä. Ala-arvoista toimintaa Suomessa.

    VastaaPoista
  5. Anonyymille: Moniko potilas uskaltaa jatkossa mennä lääkärin vastaanotolle, jos pelkää tulevansa
    ilmiannetuksi viranomaisille.

    Ulvilan tapauksesta: Murhasta epäiltyä on riiputettu "löyhässä hirressä" useita vuosia. Siinä on rangaistusta aika paljon, vaikka olisi syyllinen vapautettu. Tosin ratkaisu voi tulla valtiolle kalliiksi korvausten muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nehän eivät paljoa tee mitenkään laskien kun verrataan virksmiesten palkkoihin. Kallista tutkia ja etsiä ja syyttää, uudelleen ja uudelleen. Miljoonia ja taas miljoonia.

      Poista
  6. Toisinaan sitä kansalaisena tulee ajatelleeksi, että tuokin kansanedustaja on täyttä ymmärrystä vailla. Se on vain kansalaismielipide, juridiikassa sama asia pitää asiantuntijoiden lausunnolla todeta pitävän paikkansa.

    Norjalaisesta massamurhaajasta teki neljä psykiatria lausunnot, ne poikkesivat toisistaan. Oikeusoppineet nojasivat niihin ja totesivat, että Breivik teki tekonsa täydessä ymmärryksessä, oli siis mieleltään terve teon tekohetkellä. Tavallinen kansalainen pitää Breivikiä mielipuolena, mutta ehkei lainkaan hoidettavasta mielenterveysongelmista kärsivänä. Näillä kahdella asialla on merkittävä ero.

    Voisin aivan hyvin äänestää kansanedustajaksi ihmistä, joka on kärsinyt mielenterveysongelmista, mutta on ollut hoidossa ja siis hoitanut terveysongelmaansa siten ettei se haittaa kansanedustajan työtä. Sen sijaan vakavat ja patologiset persoonallisuushäiriöt (psykopatia, vaikea narsistinen häiriö, sosiopatia) ovat paljon vaarallisempia ominaisuuksia, myös eduskuntatyössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Mielenterveysongelmista voi toipua hyvällä hoidolla ja terapialla toisin kuin mainitsemistasi persoonallisuushäiriöistä. Narsistisia tyyppejä, joita kiehtoo valta ja maine on Arkadianmäellä valitettavan paljon.

      Poista
  7. Muistan että työkaverini, shovinisti mikä shovinisti, sanoi heti seuraavana (tai sitä seuraavana) päivänä kun Ulvilan murhatieto tuli, kuka oli syyllinen. Itse en osannut ottaa kantaa. Todellakin siitä on niin kauan, että olin vielä töissä!

    Tutkinnan johtaja taisi kuitenkin tyriä alkuvaiheen tutkinnan, joten vaikka oikeudella oli todennäköisesti valistunut arvaus tapausten kulusta, niin riittävää näyttöä ei saatu. Oikeus toimi niin kuin sen kuuluukin toimia. Ei siinä liene nokan koputtamista. Ulkopuolisten mielipiteillä ei asiassa ole arvoa.

    VastaaPoista
  8. "Missä viipyvät biologiset rangaistukset? Miksi joudumme yhä odottamaan pyövelilääkäreiden ammattikuntaa?

    Törkeä pahoinpitely – toisen silmähermon vaurioittaminen; toisella kerralla toinenkin silmä. Lievä pahoinpitely – toisen polvilumpion poistaminen. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäminen – esimerkiksi trigeminus-kasvohermon vaurioittaminen. Väkisinmakaaminen – virtsanpidätyskyvyn vieminen."

    Onko totta, että tuon on kirjoittanut oikeusoppinut Jukka Kemppinen, erittäin älykäs mies kaiken lisäksi? Aika veitikka. Meillä eläkeläisillä on varaa lasketella, kun se eläke itsepäisesti juoksee kuitenkin. Suu olisi supummassa, jos vielä virassa olisimme.

    Vesa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukka pois ja viikko vesikoppia! Vanha raumalainen järjestyshäiriöiden poistokeino. Toimi tietenkin vain kiinnisaatuihin.

      Poista
    2. Ei tue ajattelu niin outoa olllut: joku rikosoikeus/filosofia teoreetikko on pohtinut voitaisiinko vankeus toteuttaa lääkeaineella, joka pitkittää ajan kokemusta. Ajatelkaapa mikä säästö, kuukauden vankeus, sadan vuoden subjektiivinen kärsimys.

      Poista
    3. Hei yks idis mikä veis ehkä vähän eteenpäin vois olla koplinki jossa pääsis elikä määrättäisiin katsomaan uhrin silmin itseään. Piuhaa saattas mennä kyllä jokunen parisataa tolpanväliä ja melkonen järkky tulla mutta perusidea, se.

      Poista
  9. Mielestäni kaikilla tappajilla on päässä vikaa, jopa palkkamurhaajilla.

    VastaaPoista
  10. Täälläpäin (Milano) on vuosien saatossa tullut eteen useampikin kuolemantapaus joissa ei syyllistä tai syyllisiä tahdo löytyä, jopa vuosikymmenen tutkinnan jälkeen. Ainoa josta on varmuus on ruumis. Joissain tapauksissa tuntuu että syyllinen on löydyttävä vaikka väkisin, ja vaikka syyttömistä.Antaapaha oikeuslaitokselle työtä, vaikka sitä olisi muutenkin tarjolla.j

    VastaaPoista
  11. Kuulin, että ensi kesänä Ulvilan pubeissa on Happy Auer.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tuosta kuullut. Lahti-drinkin saa alle vitosella.

      Poista
  12. Mun mielestä vallanhalu on mielenterveyden häiriö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäs vastuunhalu tai vaikuttamisen halu?

      Poista
    2. Joo ne kans. Jesuiittamoraali oikeestaan.

      Poista
  13. Lauantain Iltalehden pääkirjoituksessa oli blogistin tavoin koplattu sote-uudistuksen käsittely ja Auerin tapaus osoituksina oikeusjärjestelmän heikkouksista.

    VastaaPoista
  14. Onpas melkein kiihkeä sävyltään tämä Kemppisen artikkeli, mutta niin tärkeä. Erityisesti mieltäni lämmitti "Oikeudenmukaisuuden harrastajat unohtavat melkein aina, että oikeudenmukaisuus on kallista."

    Voiko sen paremmin sanoa.

    Y

    VastaaPoista
  15. Mjoo, tää on nyt aikast paljon taas ilmiö jossa kaikki osaavat opettaa koska tietävät koulua vuosia käyneenä kuinka se työ tulisi tehdä. Jos lapsi oppii, onpa lahjakas, ellei.. Onpa kumman huono opettaja, höh?

    Oikeudenmukaisuus. Iso sana.

    VastaaPoista
  16. Lisää isohkoja sananvötkäleitä: mielenterveyden ongelma = hulluhko
    Kärsii mt-ongelmista = varmana hullu
    Toivuttuaan mt-ongelmista = hullu mutta harmiton
    Tätä nyt vaan että murrosikä on hullu, avioero on aivan hullu homma, nyrkillä turpaanveto on puolustaumista jos on niin hullu että ei saa sanaa suustaan.

    Onko hullu ruma sana?

    VastaaPoista
  17. Tulisiko tutkia onko psykiatria periytyvää?

    VastaaPoista
  18. Sainksmä eniten läpiä puhuttua päähäni? Jee hyyvä mä voitin!

    VastaaPoista