Linja-auto

Olen päättänyt ostaa linja-auton ja siihen kuljettajan. Parhaillani mietin, mistä saisi rahaa. Sellainen auto kuuluu olevan kallis mööpeli. Voi olla että turvaudun uuteen ystävääni. En ollut uskoa silmiäni, kun kuulin, että täältä Putasjärvelle ja takaisin kustantajaa alle eur. 2 000.

Voi olla että kori, johon on sijoitettu muutama vaakatasoon kääntyvä istuin, olisi juuri oikea. Ja työskentelypöytä olisi hyvä. Katossa saisi olla samanlainen pleksikupu kuinJunkers Ju 88:ssa. Konekiväärin tilalle laittaisi tavallisen kinopään kameran kiinnittämistä varten. Matkalla voi aina tulla vastaan vaikkapa joku tuttu lehmä, jonka kuvaaminen edellyttäisi välimatkan takia pitkää putkea.

Kyllä minä ensin pyytäisin ajamaan Alktaan ja muistuttaisin, että ABC-asemilla pysähdytään kahvilla ja tupakalla. Liikennöitsijät saavat niillä ilmaiseksi. Siis kahvia.

Taakse saisi laittaa sellaiset kumilla päällystetyn koukut, niin voisi pyydettäessä poimia kyytiin jonkun elonsa vaelluksen puolitiehen päätyneen pyöräilijän ajokkeineen, tai potkukelkkailevan, pirtsakan mummon.

Matkan varrella polveni lysmähtivät, kun saman pikkuhotellin pihaan kurvasi oululaisen kilpailevan yrittäjän bussi, jonka kylkeen oli maalattu nimi, ”Loisto”. Kävin kysymässä kuskilta, oliko Koitelaisen koppia. Mies oli nuori mutta hymyili tietävästi. Kalle Päätalon kuuluisissa kirjoissa Taivalkosken ja Oulun väliä kulkee ennen sotia (ja sotien jälkeen) seka-auto, jonka nimitys paikkakunnalla on nimen- ja yksinomaan Loisto.

Pohjanmaalla ajoi enne Haldinin bussi. Mieltä kirpaisi reitti-ilmoitus Kokkola – Seinäjoki. Niin kaukaa niin pitkälle! Ja yksi reitti meni Virroille asti! Veljeni ja Mansikkamäen Markku tulivat Haldinin bussille kerran takaisin kotiin jälkivaatimuksella lähdettyään pyöräilemään maakuntaan  ja päästyään Lehmäjoelle asti. Isäni kävi lunastamassa heidät matkahuollosta.

Autonapumies minulla on vanhastaan. Tätä virkaa suosittelin Ollille tekniikan tohtorin ja oikeustieteellisen tutkinnon suorittamisen jälkeen. Hän toimii yleensä joo-miehenä Stiinalle, mutta luulen, että firaabelityön ehdoista voitaisiin tässä tapauksessa sopia, varsinkin kun käy ilmi, että matkailusta julkaistaan kirjallista ja kuvamateriaalia. En ole vielä ehtinyt kysyä, mutta kaavailujeni mukaan Elinkeinoelämän Keskusliiton päättäjät pitäisivät kokouksen Seinäjoelta Nivalan suuntaan ajettaessa- Poikkeaminen Alahärmän Kotoluhdassa on suunnitelmissa. Kauhavalla on kunnanjohtajana eli kaupunginjohtajana joku Salo, joka lienee koulutovereitteni Timon tai Tupun jälkeläisiä tai joka tapauksessa Näykin suunnasta kotoisin. Savonlinnan torilla kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ojentaa meille matkustajille ooppekuoron esittäessä a cappella – muotoista musiikkia, esimerkiksi madrigaalin, kullekin vähän käytetyn lörtsyn. Kokoontumispaikkana on Laurosen kulma.

Heka H., jolla on serkkuja kaikissa Savon pitäjissä ja koulutovereita kaikissa Helsingin kaupunginosissa, hankkii metsäsukset. Haluaisin nimittäin elvyttää suosuksiperinteen, joka on ollut viime vuosisatoina uuvuksissa. Lisäksi odotan, että hänellä on rinkassa kampa ikiomaksi kullekin kyydissä olijalle. Matkan varrelle nimittäin sattuu saunoja ja järviä, jotka eivät vähästä läikähdä. Jäämeressä kastautumista en suosittele. Kylmää vettä niskaan olemme saaneet itse kukin, mutta ainakin Juutuan rannassa vuorovesi on oikeasti vaarallinen.

Matkat tehdään pään sisällä. Liikunta on hyvä aate, mutta herrat sen pilasivat. Nykyisin moni juoksee kuin hullu kukko puoli vuorokautta tai vuorokauden samaa kehää. Ennen sai vähemmästäkin kätevän takin, jossa eivät taatusti pilkistäneet kädet hihoista. Juha Hurmeen ja eräiden muiden avomerisoutu vaatii, kuten soutu muutenkin, kokemusta ja taitoja. Taannoin eräs baritonilaulaja yllytti kokeilemaan kajakkikaksikkoja, joita muuten vuokrataan kesäisin Oravissa. Aavistan että melominen Koloveden puolella voi olla aavemaisen hieno kokemus.

Mutta aikansa kutakin. Hurmeelle olen tässä vaiheessa erikoisen kiitollinen säpsäyttämisestä. Mietin miten etenisin Vaasan Jaakoon asiassa. Valmiiksi luettuja ja montteerattuja pakinoita on nyt lähes 100. Monet eivät välitä niitä kuunnella ja sanovat kysyttäessä, että eivät pidä. Hurmeen kuvailemaa kuljeskelua Raumalla kykenin seuraamaan mielessäni, koska minullakin on sinne välillä asiaa. Sitä en olisi kuitenkaan uskonut, että joku onnistuu herättämään minussa mielenkiinnon Nortamoon. Kaikki tietävät, että jaaritukset ovat säälittävä yritys paikkailla huonoa huumoria tuloksin, jotka ovat entistäkin huonompia. Raumalaiset nyt ovat vähän sellaisia. (Lapsenlapseni ja heidän äidinpuoleiset sukulaisensa ovat käyneet koulujaan Raumalla lähes aikojen alusta.)

Mikä yhdistää Vaasan Jaakoon Nortamoon, jota hän oman myöntämisensä mukaan matki? Hurme ei tiedä tai ei sano vastausta, mutta johdin sen lukemastani. Joyce.

Kirjallisuuden modernismin päättäväinen pikkuporvarillisen realismin hylkääminen on oivallus, että kirjallisuus tapahtuu kielessä. Kielen nostaminen murteeseen tukeutuen on yksi keino, jota Joycen lisäksi käytti menestyksellisesti Hasek. Meillä mainittujen ohella Volter Kilpi tajusi tämän ja jossain määrin Joel Lehtonen.

Odotan jännittyneenä, poikkeavatko soutajat Vaasassa.