Konkursseja tekeillä

Eduskuntatalon puistossa pikkulintu lauloi, että Helsingin Sanomilla menee hyvin eli paremmin kuin numerot näyttävät. Lukija ei valistuneisuudessaan kallistane korvaansa siivekkäiden kertomalle.

Toimittajille havaitsin virkaveljiä Pohjoisessa. Metsäkonetyöt ovat päätyneet ”yrittäjille”. Pojat käyvät ammattikoulun ja koulutus on hyvä. Sen jälkeen he viettävät lopun elämänsä velkavankeudessa. Koneet on ostettava itse. Pankki ehkä antaa lainan. Tilanne ei poikkea oleellisesti sotia edeltäneestä ajasta, jolloin tekemällä hirvittäviä työpäiviä uskomattomalla teholla ansaitsi hiukan vähemmän kuin ruokaan (ruisjauhoa ja läskiä) meni.

Verottaja keksi jo kauan sitten, että jos mies hankki kenttäsirkkelin, hän oli yrittäjä. Kunnallisverotuksessa se sitten heti tuntui. Siitä en ole varma, missä vaiheessa maataloustraktori muuttuu maansiirtokoneeksi. Maatalouden verotus ja rahoitus ovat omansalaisia. On tapana viitata EU:n sotkuihin ja synteihin, vaikka säädösviidakko on omasta takaa sellainen, ettei sitä yksi metsäkone selvittäisi.

Oma viidakkonsa on maa- ja metsätalous. Joskus kuuntelen tietoja tuon alan viranomaistoiminnasta ja mykistyn aina hämmästyksestä. Mutta yleinen palvelujen hallinnointi näyttää olevan nilakerroksessa eli puun ja kuoren välissä. Puu on elinkeinonharjoittajat ja kuori on ministeriöt.

Panin merkille, että herrat Linkola ja Lähde tekevät erinomaisen hyvää radio-ohjelmaa. Tiedän mistä puhun. Heidän juttunsa on selvästi parempi kuin esimerkiksi ne, joita itse tein vielä hiljan. Nyt oli keskustelukumppanina rivakka henkilö, AVI-keskuksen ylijohtaja, joka sensaatiomaisesti kertoi välillä myös siitä, mitä itse ajattelee.

Tuo lyhenne AVI tarkoittaa tavallaan entisiä lääninhallituksia. Ylijohtaja huomautti, ettei hän ole oikein varma, tarvitaanko aluehallintoa ollenkaan. Hän mainitsi myös, että pikkutarkan sääntelyn sijasta voisi vain kehystää lainsäädännöllä, kunhan huolehtii rangaistusten ankaruudesta. Toimittajat täydensivät, ettei ole laitaa, jos rangaistus on sama maksu, jonka kilpailijat ovat jo suorittaneet vapaaehtoisesti. Näin todella on. Joissakin ympäristörikoksissa tilanne saattaa olla tuollainen.

Aikakauslehtiin kirjoittavista aika suuri osa oli ennen työsuhteessa. Suuret lehtitalot kankesivat toimittajansa muutamia vuosia sitten yrittäjiksi, joista tuolla alalla käytetään omituista nimitystä free lance. Sanomalehdissä kehitys on samansuuntainen. Sopimuksin lehdet ovat pyrkineet hankkimaan kirjoittajien ja kuvaajien tekijänoikeudet mahdollisimman laajasti. Mitä ne niillä tekevät, siitä ei ole lähempää tietoa.

Sanoin Tekijänoikeudellisen yhdistyksen edustajalle – nolona kun en ole käynyt hallituksen kokouksissa – että voin mainiosti pitää esitelmän. Se on tässä.

Tekijänoikeuden kohde eli ”teos” on muuttunut sekä käytännössä että teoriassa. Teoriasta eli lain tulkinnasta voi esittää pitkänkin selostuksen. En esitä sellaista. Sanon vain, että teos – teoskappale ei termiparina vastaa enää lainkaan todellisuutta eikä käytännön tarpeita. Kehitystä on joudattanut etenkin tekniikka. Esimerkiksi televisiolähetys on suurin osin muuttunut tallenteeksi – alkujaan tosiaikainen näytös muuttui ensin nauhoitteeksi ja sitten verkosta määräajan katsottavaksi tallenteeksi.

Informaatioyksikkö on hyvin vaikea käsiteltävä. Media on keksinyt oman säännön, jota laissa ei ole. Lakitekstin hyvin lyhyt ”uutissuoja” tarkoitti mennyttä maailmaa eikä sillä ole ollut koskaan mainittavaa merkitystä.

On tullut tavaksi mainita, kuka kertoi uutisen ensimmäisenä. Lähde on tyypillisesti sanomalehti. ”Pappi ja poliisi joivat viinaa ja hukkasivat housunsa…” Siinä uutinen. Taas tapahtui tuollaista, ja siitä kertoi sanomalehti Sejase.

Pääsäännön mukaan informaatiosisältöön ei ole millään muotoa eikä missään muodossa yksinoikeutta. Tekijänoikeus on kielelliseen muotoon, joka asialle annetaan, ja patenttioikeus kohdistuu patenttikirjasta luettavissa olevasta patenttivaatimuksesta.

Media on oikeassa. ”Teos” on periaatteessa jotain sellaista, minkä voi myydä teoksena. Perinteinen esimerkki on sarjafilmin jakso. Uusi esimerkki on sarjafilmin konsepti, tyyppiä Doc Martin. Laki ei sitä tunne. Se ei ole suojattu. Silti näitä konsepteja myydään, ja hinta voi olla kova.

Uudenlainen median mielenkiinnon kohde on tämä ”uutinen”. Mainostaja eli median keskeinen rahan maksaja, ei emmi hetkeäkään, jos ihmisten kännykköihin ja tableteille on tulossa esimerkiksi uutinen ”presidentti Vladimir P. ampunut itsensä tuosta vain”. Uutiseen on siis sekoittunut, kuten keksitty esimerkki osoittaa, kysymys tiedon uskottavuudesta. Tohtiiko sen julkaista?