Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
7. tammikuuta 2015
Wolinski...
Katso uutiset.Wolinski oli mm. Charlie Hebdon päätoimittaja.
Eipä juuri mitenkään kuten kohtuullista onkin. Nurkkakuntaiset patriootit pikkuisen nenäänsä tuhisisivat kuten muutama aika sitten, kun joidenkin jumala, Mannerheim nukkeanimaation päähenkilöksi muovaeltiin.
Huolimatta internetissä leviävästä uskontoon liittyvästä kannanottoaallosta sanon, että tässä skismassa on kyse kahden kulttuurin törmäyksestä. Perusteiltaan ja olemukseltaan tuhatluvulta tuleva lähi-idän perheeseen ja sukuun pohjaava maailma tapaa yksilöön luottavan, Descartesinsa lukeneen ja kulttuurisesti uteliaan frankin. Tapaaminen tekee kipeää aavikon paimentolaiselle. Koska muuta keinoa ei ole niin hän turvautuu kivääriin kuin Niskasen elokuvassa.
Ja kuten siinäkin niin ele on menneen maailman nyrkin heristys ohi kulkevalle uudelle. Tiedämme, kuka tässä voittaa, ja niin tietävät nekin jotka päivittäin alistuvat.
Hyvin kirjoitettu, tosin tuohon saattaa mennä muutama vuosisata. Kun arvioi Euroopan touhuja keskiajalla, niin kovin samanlaisilta näyttävät kuin meno jossain muualla nyt.
"19. helmikuuta 2006 oululainen kulttuurilehti Kaltio julkaisi verkkosivuillaan Muhammed-pilapiirrosjupakkaa käsitelleen sarjakuvan[20], jonka on piirtänyt oululainen sarjakuvataiteilija Ville Ranta. Sampo ja Tapiola ilmoittivat lopettavansa ilmoittelun Kaltiossa. Viisi päivää myöhemmin 24. helmikuuta Kaltion hallitus erotti päätoimittaja Jussi Vilkunan tämän kieltäydyttyä poistamasta sarjakuvaa verkkosivuilta. Julkaisun jälkeisten tapahtumien johdosta Frankfurter Allgemeine Zeitungin toimittaja kutsui 2.3.2006 Suomea maaksi, jossa: "...valitettavasti on pelkurimaisuuden ja itsesensuurin perinne."
"Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Kalevi Kivistön Suomenmaalle antaman lausunnon mukaan Helsingin Sanomat rikkoisi journalistin ohjetta vastaan, mikäli se julkaisisi Jyllands-Postenin julkaisemat pilakuvat."
"Pelossa, että Sverigedemokraterna onnistuisivat vetämään Ruotsin mukaan Tanskaa kohdanneeseen pilapiirrosjupakkaan torstaina 9. helmikuuta 2006 kello 17 Ruotsin aikaa suljettiin SD-Info:n verkkosivut. Ruotsin ulkoasiainministeri Laila Freivalds totesi, että on pelottavaa, miten pieni ryhmä ruotsalaisia äärimmäisyyshenkilöitä asettaa ruotsalaisia vaaralle alttiiksi."
"Tästä huolimatta sananvapautta rajoitetaan länsimaissakin, esimerkiksi jumalanpilkan ja holokaustin kieltämisen kieltäviä lakeja on sanottu sananvapautta rajoittaviksi. Myös itsesensuuria esiintyy. Pääministeri Matti Vanhanen piti hyvänä suomalaista maltillista sananvapauden tulkitsemista.[36].
Vuonna 2009 tapauksen vuosipäivänä 30. syyskuuta järjestettiin kansainvälinen jumalanpilkkapäivä. Kampanjan perustajien mukaan päivän tarkoitus on ”muistuttaa maailmaa siitä, että uskonnon ei tule enää koskaan olla avoimen ja rehellisen keskustelun ulkopuolella”
Matti Vanhanen tietysti itse haastoi oikeuteen, ja valitettavasti voitti, yksinhuoltajaäidin jonkin naurettavan kirjan vuoksi, jossa jopa pääministerin omien sanojen mukaan ei ollut juuri mitään. Tämän hän kertoi kansalle ja medialle voitettuaan juuri ilmeisen perättömän oikeusjutun.
Ja onhan meilläkin rikoslaissa jumalanpilkka. Nimi tosin piti vaihtaa, ettei se olisi niin ilmiselvästi naurettavaa. Sanamuotokin on niin väljä, että sen pohjalta voi helposti rakentaa teokratian.
Nyt kun puhutaan sananvapauden rajoittamisesta niin puhutaanko myös Bushin ja Obaman journalistijahdista tai Israelin toimista, jne.? Vai puhutaanko tästäkin näin paljon vain siksi, että tekijöinä oli islaminuskoisia?
Tässä jo sinällään tavattoman järkyttävässä surmatyössä lisäjärkytyksen aiheutti se, että Wolinski ja hänen tuotantonsa ovat minullekin jossain määrin tuttuja. Kemppinen on ensimmäinen, jonka näen ottaneen esiin tämän puolen: Wolinski oli jopa Suomessa asti tunnettu nimi.
Tähän lisäämme Wolinskista hänen repliikkinsä rouvalleen: Jos sattuisin kuolemaan, heittäisitkö tuhkat vessanpyttyyn. Näin näkisin alapääsi päivittäin.
Jumalauta, näillä lakeuksilla ei Jumalauta pilkata Jumalaa!
VastaaPoistaMiten Suomessa toimittaisiin, jos Väinämöinen esitettäsiin pilakuvassa siilitukkaisena 38-vuotiaana tatuoituna bodaajana?
VastaaPoistaEipä juuri mitenkään kuten kohtuullista onkin. Nurkkakuntaiset patriootit pikkuisen nenäänsä tuhisisivat kuten muutama aika sitten, kun joidenkin jumala, Mannerheim nukkeanimaation päähenkilöksi muovaeltiin.
PoistaHuolimatta internetissä leviävästä uskontoon liittyvästä kannanottoaallosta sanon, että tässä skismassa on kyse kahden kulttuurin törmäyksestä. Perusteiltaan ja olemukseltaan tuhatluvulta tuleva lähi-idän perheeseen ja sukuun pohjaava maailma tapaa yksilöön luottavan, Descartesinsa lukeneen ja kulttuurisesti uteliaan frankin. Tapaaminen tekee kipeää aavikon paimentolaiselle. Koska muuta keinoa ei ole niin hän turvautuu kivääriin kuin Niskasen elokuvassa.
VastaaPoistaJa kuten siinäkin niin ele on menneen maailman nyrkin heristys ohi kulkevalle uudelle. Tiedämme, kuka tässä voittaa, ja niin tietävät nekin jotka päivittäin alistuvat.
Hyvin kirjoitettu, tosin tuohon saattaa mennä muutama vuosisata. Kun arvioi Euroopan touhuja keskiajalla, niin kovin samanlaisilta näyttävät kuin meno jossain muualla nyt.
PoistaLuettu on ja paljon muuta näiltä murhatuilta. Mitä tässä enää voi ajatella?
VastaaPoistahttp://areena.yle.fi/tv/2178204
Suomensi muudan J. Kemppinen, kuten arvasimme. Je suis Charlie.
VastaaPoistaAjatteleekohan moni, että profeetta nyt katselee tyytyväisenä poikiensa toimia? Hyväksyykö hän nimissään tehdyt teot?
VastaaPoistaOnhan meilläkin, menneisyydessä varsinkin, kaikenlaista. Ristiretket etunenässä.
Hävettää jo nekin. Mutta vielä enemmän hävettää esim. persujen innostus tästä verilöylystä. Vahingoniloinen jälkiviisaus on mautonta.
Profeetankin puolesta hävettää ja kauhistuttaa.
Wikipediasta lainattua:
VastaaPoista"19. helmikuuta 2006 oululainen kulttuurilehti Kaltio julkaisi verkkosivuillaan Muhammed-pilapiirrosjupakkaa käsitelleen sarjakuvan[20], jonka on piirtänyt oululainen sarjakuvataiteilija Ville Ranta. Sampo ja Tapiola ilmoittivat lopettavansa ilmoittelun Kaltiossa. Viisi päivää myöhemmin 24. helmikuuta Kaltion hallitus erotti päätoimittaja Jussi Vilkunan tämän kieltäydyttyä poistamasta sarjakuvaa verkkosivuilta. Julkaisun jälkeisten tapahtumien johdosta Frankfurter Allgemeine Zeitungin toimittaja kutsui 2.3.2006 Suomea maaksi, jossa: "...valitettavasti on pelkurimaisuuden ja itsesensuurin perinne."
"Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Kalevi Kivistön Suomenmaalle antaman lausunnon mukaan Helsingin Sanomat rikkoisi journalistin ohjetta vastaan, mikäli se julkaisisi Jyllands-Postenin julkaisemat pilakuvat."
"Pelossa, että Sverigedemokraterna onnistuisivat vetämään Ruotsin mukaan Tanskaa kohdanneeseen pilapiirrosjupakkaan torstaina 9. helmikuuta 2006 kello 17 Ruotsin aikaa suljettiin SD-Info:n verkkosivut. Ruotsin ulkoasiainministeri Laila Freivalds totesi, että on pelottavaa, miten pieni ryhmä ruotsalaisia äärimmäisyyshenkilöitä asettaa ruotsalaisia vaaralle alttiiksi."
"Tästä huolimatta sananvapautta rajoitetaan länsimaissakin, esimerkiksi jumalanpilkan ja holokaustin kieltämisen kieltäviä lakeja on sanottu sananvapautta rajoittaviksi. Myös itsesensuuria esiintyy. Pääministeri Matti Vanhanen piti hyvänä suomalaista maltillista sananvapauden tulkitsemista.[36].
Vuonna 2009 tapauksen vuosipäivänä 30. syyskuuta järjestettiin kansainvälinen jumalanpilkkapäivä. Kampanjan perustajien mukaan päivän tarkoitus on ”muistuttaa maailmaa siitä, että uskonnon ei tule enää koskaan olla avoimen ja rehellisen keskustelun ulkopuolella”
Se siitä sananvapaudesta.
Matti Vanhanen tietysti itse haastoi oikeuteen, ja valitettavasti voitti, yksinhuoltajaäidin jonkin naurettavan kirjan vuoksi, jossa jopa pääministerin omien sanojen mukaan ei ollut juuri mitään. Tämän hän kertoi kansalle ja medialle voitettuaan juuri ilmeisen perättömän oikeusjutun.
PoistaJa onhan meilläkin rikoslaissa jumalanpilkka. Nimi tosin piti vaihtaa, ettei se olisi niin ilmiselvästi naurettavaa. Sanamuotokin on niin väljä, että sen pohjalta voi helposti rakentaa teokratian.
Nyt kun puhutaan sananvapauden rajoittamisesta niin puhutaanko myös Bushin ja Obaman journalistijahdista tai Israelin toimista, jne.? Vai puhutaanko tästäkin näin paljon vain siksi, että tekijöinä oli islaminuskoisia?
Tässä jo sinällään tavattoman järkyttävässä surmatyössä lisäjärkytyksen aiheutti se, että Wolinski ja hänen tuotantonsa ovat minullekin jossain määrin tuttuja. Kemppinen on ensimmäinen, jonka näen ottaneen esiin tämän puolen: Wolinski oli jopa Suomessa asti tunnettu nimi.
VastaaPoistaTähän lisäämme Wolinskista hänen repliikkinsä rouvalleen: Jos sattuisin kuolemaan, heittäisitkö tuhkat vessanpyttyyn. Näin näkisin alapääsi päivittäin.
VastaaPoistaWolinski oli 80-vuotias.