Taiten kirjoitus

Muuan tuttava, joka tiedetään epätavallisen järjestelykykyiseksi ja tarmokkaaksi, järjesti itsensä muitten tehtävien ohella opiston tekstauskurssille heti jäätyään eläkkeelle. Eräiden merkkipäivien yhteydessä sekä kortti että kirjoitus herättivät huomiota – keneltä tämä on.

Arvokkaita keräilykelloja esitellessäni mainitsen nyt viime aikoina mieluisimmaksi osoittautuneen. Se on aito Timex ja hintaakin tulee pari-kolmekymmentä euroa. Mieleni on muuttunut. Digitaalinen eli numeronäyttö on aika hauska, kun myös päivä ja viikonpäivä näkyvät samalla. Nyt kuulkaa on WE 1.27. On minulla toinenkin keräilykello, pelkät viisarit ja koneisto. Irtoaa muutamalla eurolla rautakaupasta. Jos haluaa kätkeä koneiston, CD-levyn keskellä oleva reikä sattuu sopimaan hyvin. Jos kiinnittää levyn kellotauluksi kääntöpuoli päällepäin, kello toimii samalla peilinä.

Kyrillinen kirjaimisto on niin hyvä mainos, että Putin käy aiheesta kumartamassa Pyhän Kyrilloksen muistoa. Suurta omaperäisyyttä osoittaa myös talousongelmainen Kreikka. Tiukasti Euroopasta puhuen heidän kirjaimistonsa on vanhin edelleen käytetyistä. Kirjainmerkit eivät ole pahemmin muuttuneet kahteen tuhanteen viiteensataan vuoteen, jolloin ainakin kolme kirjainta tippui käytöstä. Toisaalta nämä latinalaiset kirjainmerkit ovat melkein yhtä vanhat ja tietenkin kreikkalaisista versioista kehittyneet. Ja Eurooppaa ovat myös Georgia ja Armenia, kirjainmerkkeineen ja kielineen, jotka ovat hiukan meikäläisiä nuorempia.

Mutta kreikkalaiset keksivät vokaalien merkit, ja se oli uudistus se! Tänäkin päivänä alfa ja omega kuulostavat paljon hienommilta kuin aa ja pitkä oo, jota ne tarkoittavat. Televisio tyydytti tiedonnälkäni. Siellä näytettiin mieshenkilöä, joka oli etevä pikakirjoittaja. Hän oikein kirjoitti malliksi jotain. Luin sen heti – ehtaa gabelsbergeriä, ilman ehtolyhenteitä.

Saksalaiset tekivät kohtalokkaan virheen keksimällä ään ja öön, joita jostain syystä sanotaan nykyisin ”skandeiksi”. Ruotsalaiset ottivat aika tarpeettomasta käyttöön åån, ja tanskalaiset onnettomat ottivat öön rinnalle oman merkkinsä, sen jossa on vinoviiva, ja pitivät kiinni tavasta kirjoittaa ään omalla tavallaan. Tuo åå tuli käyttöön 1900. Jos Aarhusin kaupunki keksittäisiin nyt, se kirjoitettaisiin Århus.

Nyt siis lehdissä väitetään, että kaunokirjoitus lakkaa olemasta koulussa pakollinen aine ja että kaikki saavat tekstata. Jo keskikoulussa mietiskelin, millainen vaiva niillä pojilla oli, jotka kirjoittivat reaaliaineissakin sanalliset vastaukset tekstaamalla. Heti tulee mieleen myös myöhempi tuttava – graafisen alan tunnetuimpia nimiä – joka tekstasi sivukaupalla. Kun hänellä oli taiteilijan käsi, jälki oli ihastuttavaa ja vauhti aivan mainio.

Nuorena aikuisena arvelin, että tuntemistani ihmisistä isäni kirjoitti kynällä nopeimmin. Otin huomioon vain sellaisen kirjoituksen, joka säilyy kovassa vauhdissa olennaisesti muuttumattomana. Isällä oli hyvin kaunis ja erittäin luettava käsiala. Se on tullut vastaan usein nyt, kun käyn läpi hänen papereitaan.

Lyijykynätyöläisiä ovat myös virkatuomarit, tai olivat, en tiedä varmasti, mikä on tilanne tätä nykyä. Arvaan että paljon ei ole muuttunut ja että sekä Staedtler että Hardmuth ovat kunniassa, kukaties myös Faber. Korjaukset konseptiin tehtiin lyikkäreillä. Vaikka ylioikeuksissa oli selvää, että kaksi tai neljä jäsentä ja esittelijä joutuivat lukemaan ja tulkitsemaan tekstin, käsialassa ei läheskään kaikilla ollut kehumista. Ei se mitään. Kauhulla muistan aikoinani pitämiäni suuria tenttejä, joissa oli viisikinsataa vastaajaa tuhrimassa vastauksia enimmäkseen sekä huonolla että himmeällä käsialalla. Se kävi työstä. Niinpä sydäntä kirveli, kun oli pakko antaa heikko numero sypäkällä käsialalla piirreltyyn paperiin.

Ennenkin on tämän otsikon alla todettu monta kertaa, että kirjoittajan luonteen lukeminen käsialasta on humpuukia. Niin sanottu tieteellinen grafologia ei koskaan kestänyt järjestettyjä kokeita. Tämä ei mitenkään estä sitä, että taiteellisesti eli yleisvaikutelmasta voi tehdä epätieteellisiä johtopäätöksiä. Poliisin tutkijat puolestaan tutkivat vain kirjoituksen fysikaalisia piirteitä ja saavat niistä selville tarpeeksi.

Nykyinen suomalainen käsiala on jokseenkin sama asia kuin kansakoulu + peruskoulu. Meillä vanhoilla on taipumus kuvitella, että kirjoittaisimme ”oikeaa” käsialaa, mutta se tarkoittaa vain, että oli koulussa käytössä tietty mallikirjaimisto (Salervo). Perinteiset kirjaimemme on suurelta osin mukailtu kaivertajien käyttämistä malleista. Siinä työssä stikkelin nostaminen hidastaa työtä, mutta mestarit käyttivätkin kaiverruspalloa, jolloin sekä terää että alustaa voi pyörittää. Se kirjaimisto taas, joka edelleen hallitsee hautakiviä, on kivenveistäjien perua ja olennaisesti samaa kuin vanhassa Roomassa. Kaarevat muodot olivat hankalia.

Puulle puukolla veistäminen on taantuva taito. Jonkun pitäisi laatia tarpeellinen kirja ”miten veistän hävyttömiä kuvia huusin seinään”. Suorat ja jämerät viivat ovat siinäkin valttia. Jätän kirja- ja kirjainidean vapaasti käytettäväksi.