Poliittinen kirjoitus

Omaa poliittista tahtoaan seuraten Kreikka olisi muuttunut vuodesta 1945 hyvin vasemmistolaiseksi ja todennäköisesti Itä-blokin osaksi eli Stalinin valtaan. Sen jääminen länteen oli 1945 puhjenneen rauhan odottamattomia seurauksia – kuten Suomen. Tosin maassa käytiin pitkä ja verinen sisällissota ja sen jälkeen harjoitettiin diktatuuria. Kreikkalaisten itsensä korostama asia, nimittäin se että he keksivät demokratian, on anekdootti. Antiikin Kreikan kansalaiskokous kaupunkivaltioissa ei ollut juurikaan sukua sille, mitä nykyisin sanotaan demokratiaksi.

Jos ottaa liian pitkiä askeleita, ensin repeävät housut ja sitten haarat.

Olisiko aika muuttaa asiallisen toiminnan käsitesisältöä ja ryhtyä pudottamaan valtioita sekä EU:sta että eurosta? Suomessa tästä ei haluta puhua, koska se kuulostaa niin perussuomalaiselta. Heidän motiiveistaan ainakin minulle on käsitys, joka ei ole myönteinen. Silti en näe aihetta olla puhumatta samasta asiasta kuin he.

Kansainvälinen talous ja osa kansainvälistä politiikkaa on silmissäni peliä, sellaista kuin baseball tai pokeri. Peli on suurelta osin vilpillistä ja vastenmielistä. Silti sanoisin, että vanhoilla opetuksilla on paikkansa. Ellei halua pelata pelin sääntöjen mukaan, silloin on aika lähteä pelistä pois.

Yhdysvallat rahoitti toisen maailmansodan jälkeen erittäin merkittävästi Euroopan jälleenrakentamista. Osa rahasta oli lainaa, osa lahjaa. Tulokset olivat hyvät. Neuvostoliitto ryösti Itä-Euroopasta minkä irti sai, myös kokonaisia tehtaita koneineen. Tulokset olivat huonot, paitsi Suomessa.

Turha kysyä, kun en tiedä vastausta. Suomi näyttää olevan kerran toisensa jälkeen erikoistapaus. Oma arvaukseni on, että se johtuu hidasjärkisyydestämme. Toiset ovat ehtineet erehtyä jo kuusi kertaa kun me vasta mietimme.

Suomalaisia äänestäjiä harhautettaessa vaietaan siitä, että valtion ottama velka ei ole samanlainen velka kuin suomalaisen yhtiön tai suomalaisen ihmisen velka. Viimeksi mainitut on maksettava takaisin korkoineen. Valtion velkaa voi jäädä maksamatta. Paras esimerkki on sotien jälkeinen Englanti ja toiseksi paras Ranska. Joskus rahaa annetaan osaksi velkana, osittain ilman takaisinmaksuvelvollisuutta. Näin toimi sotien jälkeinen Marshall-apu.

Lisäksi toisen meno on toisen tulo. Saamiset myydään eteenpäin ja jälleen eteenpäin. Esimerkiksi Suomessa ennen tavalliset obligaatiolainat olivat valtion keino tukea varakasta eli ostokykyistä kansanosaa.

Maksajan kannalta joissakin tilanteissa, kuten Marshall-avussa, rahoittaminen on erittäin tehokasta. Esimerkiksi Eurooppaan annettiin rahaa, jotta se olisi voinut tuolla rahalla ostaa tavaroita antajalta, siis Yhdysvalloilta. Raha tulee siis heti takaisin ja tuottaa sievoisen voiton, joka jakautuu maksajamaassa laajalti. Sitten se palaa seuraavalle kierrokselle.

Molotov oli oikeassa kieltäessään muiden ohella Suomea ottamasta tarjottuja dollareita. Ne lisäsivät riippuvuutta Yhdysvalloista ja välillisesti muusta Euroopasta, etenkin Länsi-Saksasta (joka syntyi vasta avustusoperaation alkamisen jälkeen).

Suomi oli ennen sotia ”maa joka maksoi velkansa”. Se saattoi olla huono ratkaisu. Velkojavaltion mielenkiinto pysyy paremmin vireillä, kun kuitteja ei ole vielä kirjoitettu. Kun maalle aiheutui ennakoimaton kulu, nimittäin Talvisota, joka maksoi suunnilleen yhden vuoden bruttokansantuotteen, kysymys ulkomaanlainoista ja avusta tuli uuteen valoon. Syystä tai toisesta Ruotsin massiivista apua ei ole tapana mainita. Tuo sota käytiin olennaisesti ruotsalaisten toimittamilla rahoilla, ja on tapana sanoa, että vähän se merkitsi ihmishenkiin verrattuna. Voisi kuitenkin sanoa, että ilman tuota apua ei olisi sodittu.

Jo tänään Kreikan velat on rinnastettu yksityisten velkoihin. Se on virhe. Tiettävästi yksityiselle ei ole tarjolla esimerkiksi 50 vuoden luottoa 0,1 prosentin sidotulla korolla. ”Velat on maksettava”, sanotaan. Näin ei ole. Ellei yksityinen maksa velkojaan, tulee ulosotto ja sitten konkurssi.

Sana ”korruptio” tarkoittaa yleensä taloudellista mädännäisyyttä. Sitä käytettäessä ei yleensä mainita, miksi korruptiota on vastustettava. Lahjuksia ottavat tahot ovat yleensä eteviä sijoittamaan rahansa ja edistävät näin yhteistä hyvää. Olisi syytä mainita, että taloudellisen korruption kaksoisveli on poliittinen korruptio. Se on vaalien ja hallinnon kierouttamista kätkettyjä päämääriä edistämään. Uranuurtajia olivat ranskalaiset jo 1800-luvulla.

Vaaleineen Kreikka näyttää antaneet riittävän todisteen myös poliittisen korruption syvyydestä. Sitä itsekin aika pahasti korruptoitunut EU ei kestä. Siihen on puututtava, vaikka ei yhtään tekisi mieli.