Norjalaiset

Terveisiä ulkomailta! En ole itse käynyt, mutta velipoika meinaa lähteä. - Tämäkin on niitä aivomatoja. Sen on kuullut joskus noin viisivuotiaana ja viimeistään täyttäessään kuusi havainnut, ettei hokema ole käyttökelpoinen, vaan pelkästään tyhmä. Eikä siitä pääse koskaan eroon.

Muutama kaikkein ystävällisin ystävä on hyväntahtoisesti hymähtänyt, kun olet kysynyt kahvinkeitintä kohti mennessäni, ottaisitko jaloviinaa jos olisi. Meidän puolessa oli muinoin Pössö-Manta, joka kuulemma kulki taloissa ja saattoi kysyä esimerkiksi: ”Ostaisitteko vasikanlihaa, jos olis?”

Eilenkin pyörittelin mielessäni, miten harrastajat ja ammattilaiset kiukuttelevat oppiaineiden jakamista Suomen (ja Pohjoismaiden) historiaan ja yleiseen historiaan. Itse olen, kuten lukijat hyvin tietävät, sillä kannalla, että esimerkiksi Suomen kansalaissotaa ja talvisotaa olisi tarkasteltavat Romaniasta tai Portugalista käsin.

Pohjoismaiden historia tarkoittaa käytännössä Ruotsia. Ruotsin 1900-luvun historia ei kuulu Suomessa yleissivistykseen. Esimerkiksi Norjan historiasta ei tarvitse tietää yhtään mitään, eivätkä norjalaiset kai itsekään odota sellaista.

Italian kansasta ja kulttuurista sain televisiota sulkiessani järkyttävän, uuden tiedon. Italialaiset silittävät alusvaatteetkin, myös sukat. Tämä lienee ollut katkera asia joillekin maahan avioituneille naisihmisille. Italialainen perus-aviomies ei ehkä ole silitysrautaa nähnytkään, ja suomalainen nuori rouva saattaa miettiä yhtä ja toista kuunnellessaan prässätyissä pyjamanhousuissa komeilevan asiamiehen kysyvän, miksi ei kalsareita ole silitetty.

Jospa tunnustaisin julkisesti eräänkin kieroutumani – pidän silittämisestä. Tavallaan sääli että olen liukunut muiden eläkeläisten kuosiin niin että kauluspaitoja ei tule enää käytetyksi paljonkaan, joten silitettävää ei oikein ole. Nuorempana ihastelin rouvien muotia, kun paitapuseroissa oli pliseerauksia ja ehkä pitsiä. Siinä olikin mielenkiintoista silitettävää!

Anttila tai joku muu mokoma on tuonut kauan siten kauppoihin muovikankaan, joka näyttää kovasti hyvältä pöytäliinalta. Niinpä pääsen kovin harvoin silittämään perintöpöytäliinoja. Mankelointi ei riitä, kun on saatava saumat näkymättömiin, eikä parane seisoa juuri silittämänsä kankaan päällä.

Mutta – antologiakirjani kannalta – tunturi- ja eräretkeily ei sitten ilmeisesti olekaan norjalaisille sama asia kuin ruotsalaisille ja meille. Norjassa tuo harraste, etenkin hiihto, on niin tavattoman suosittua, että infra on suurenmoinen. Kun en todellisuudessa ole itse käynyt kokeilemassa, sanon epämääräisesti, että ajettuaan alle tunnin autolla pääsee paikkaan, josta voi aloittaa yhden – kahden yöpymisen reppuretken. Automajaverkosto näyttää olevan järkyttävän hyvä. Myös keski-ikäiset kaupunki-oslolaiset kuulemma tyytyvät nukkumaan makuupussissa mukana kantamansa alustan päällä, jos kämpällä on tungosta.

On siinä ero. Pitää muistaa kysyä joltakulta, miten Pallaksen – Ounaksen tai Saariselän yhden päivämatkan kämpille mahtuu sesongin aikaan. Tuntemani täysammattilaiset sanovat, että ei tahdo mahtua. Se on kuitenkin suuri ero, että Helsingin seudulta lentäen ja esimerkiksi Ivalosta taksilla jatkaen ei kevättalvellakaan ehdi saman vuorokauden aikana ihmeitä hiihtää.

Tässä kirjoituksessa yritän puhua hiihtämisestä ja vastaavasti lumettoman ajan vaeltamisesta. Vaikka murtomaanhiihdon ja laskettelun yhdistäminen on ongelmatonta, kuvittelen etteivät esimerkiksi perheet lähde sekä laskettelemaan että tekemään hiihtovaellusta. Pallakselta olisi hienot maastot Hettaan. Onko laskettelijoilla lomalla mukana rinkat, keittoastiat ja eväät?

Joku ehkä kertoo. En nyt viitsi tätä varten soittaa Kiilopäälle Suomen Ladun herroille enkä rouville.

Mielessäni on kyllä myös umpihankea harrastava ystävä, joka kertoi käyneensä jääkäriliikkeen etappimiehen Hallan ukon talolla Hyrynsalmella hiihtäen. Referoin ulkomuistista, että useissa jääkäreiden ja pommareiden muistelmissa kerrotaan, että myös sen ajan miehille hiihto metsien kautta santarmeja vältellen Hyrynsalmelta Tornioon oli tuntunut pitkältä, mutta rajuin oli ollut eräiden jääkäreiksi lähteneiden hiihto Vaasasta Uumajaan, yli 60 kilometriä ja ne ahtojäät.

En ole käynyt aikoihin suksilla, mutta ennen oli kyllä tapa pyörähtää pikku lenkki harva se ilta ja viikonloppuisin enemmänkin. Kun tuo konelatu on vähän eri asia, jään täten miettimään, onko mahdollisesti Kanadan lisäksi muualla maailmassa oikeita kaupunkeja, kuten Oslo ja Helsinki, jossa ihan tavallinen viran- tai toimenhaltija voi ponkaista omalta kuisiltaan suksille ja hiihtää vaikka sitten kuinka. Ja toisin kuin Oslossa meillä on kevättalvella merenjää mustanaan hiihtäjiä. Mutta täältä ei tietääkseni pääse kämpälle yöksi – vaikka tiettävästi tälläkin hetkellä on muutamia autiomajaoja myös Uudenmaan läänissä. – Lukija muistanee, että tässä osoitettu mielenkiinto hiihtoa kohtaan on pelkästään platonista ja että jutun kuva voisi esittää kirjoittajaa nuorempana.