Muistojen taistelu

”Karjalan kunnailla” on lauluista valheellisin. Ehkä sen luontokuville löytäisi tai olisi löytänyt esikuva jostain päin Viipurin lääniä. Karjalan kannasta ajatellen kuvaa ei ainakaan voi sanoa osuvaksi. Muuan kirjoittaja (Antti J. Pietilä) herätti kiukkua 1920-luvula todistelemalla kirjoituksessaan, ettei Kannas oikeastaan ole mitään Suomea.

Laulun teksti lienee kirjoitettu Viipurissa neljän seinän sisällä, mutta Valter Juvelius oli kyllä maanmittarikin. Tohtorina hän kuitenkin tutki juutalaisuutta ja Salomon temppelin arvoitusta. Mahdollisesti kuuluisan Juvan suvun sukunimi sai siivet alleen tästä kirjailijanimestä. Asia on tietenkin tutkittu.

Väinö Linnasta tiedämme, että hänen romaaninsa ovat korvanneet ja sivuuttaneet monien lukijoiden omat kokemukset. Tässä mielessä kirjoituksissa, tässäkin, esitetyt sotamuistot ovat vaarallisia. Ne muuttuvat todellisuudeksi. Samasta syystä menneisyyden tahallinen vääristely on niin suosittua. Se yleensä onnistuu.

Tätä nykyä sanotaan, että jokainen kansa kirjoittaa itse historiansa ja tekee sen aina uudelleen. Minulla on täällä sata kirjaa, jossa selvitetään tätä ilmiötä. Jokaisessa päiväkodissa tiedetään, että esimerkiksi 1970-luvulla ja 2010-luvulla kirjoitetut Suomen historiat poikkeavat toisistaan.

Ei tämä koske vain maita ja kansoja. Ennen jokaisella maakunnalla oli oma, vakaa käsitys itsestään ja aidosta luonteestaan. Samoin oli kylillä. Joko ne olivat parempia kuin naapurikylä tai naapurikyläläisten harjoittaman vääryyden ja sorron vuoksi huonommalle osalle jääneitä.

Aluetieteestä tekee ongelmallisen oppiaineen se, etteivät nämä satuilevat yksiköt rajaudu minkään järjellisen perusteen mukaan ja että tarinat menevät osittain päällekkäin. Jos jossain kylässä asuu heränneitä ja suruttomia, heidän ”tietonsa” oloista poikkeavat toisistaan.

Joskus joutuu selvittelemään vanhoja papereita, sopimuksia, joskus jopa vanhoja puheita. Kuinka ollakaan, tulos on aina sama. Kaikki arvioivat menetelleensä oikein ja ajaneensa hyvää asiaa. Erehdyksiä ja virheitä myönnetään yleensä muodossa: olin hullu kun luotin siihen ihmiseen; erehdyin kun luulin että työnantajani osaa hommansa ja yrittää säilyttää työpaikkani.

Mietin ja muistelen, milloin olisin kuullut jonkun sanovan, että sitä ollaan sellaista rupuliporukkaa ja siinäkin joukossa tyhmemmästä päästä. Näitä ajattelevia pidetään kai itsemurhakandidaatteina tai sitten arvellaan, että asianomainen kalastelee vastaväitettä. Epätoivoisille kuuluu valehdella esimerkiksi maalailemalla katteettomasti ruusuisia kuvia. Ennen käytettiin aika usein iskulausetta ”ei pidä ajatella”. Sellainen kirjakin oli, mutta se taisi olla huumorivitsikirja.

Ei pidä ajatella. Juuri siinä keskiluokkainen ihminen on hyvä. Itsekin ajattelen usein aamulla, mitä en tänään ajatte. Miksi harmistua tänään, kun voi harmistua vasta huomenna?

Amerikkalainen verkkolähde julkaisi esimerkin kirjeestä, jollaisia Martin Luther King sai samalla kun tosia tietoja hänen sukupuolielämästään levitettiin vaimolle ja muille. Kirjeen sanottiin olleen FBI:n tuottama, ja se edusti sinänsä harvinaista kirjallisuuden lajia. Siinä luetellaan, luultavasti pitkään jatkuneeseen silmälläpitoon ja urkintaa perustuen, yksityiskohtaisia tietoja saajan toiminnasta ja esitetään niistä arvio. Johtopäätös on, että vastaanottaja on moraalisesti ala-arvoinen yksilö ja lisäksi psykoottinen ja seksuaalisesti häiriintynyt. Siksi kirjeessä ehdotetaan, että saaja ilman aiheetonta viivytystä päättäisi päivänsä oman käden kautta.

Tekstin julkaisijat (tässä tapauksessa EFFI, katso Martin Luther King Suicide Letter), eivät ole erikseen korostaneet, että tuollainen kirje ei taida olla tappouhkaus. Suomen lain mukaan kunnianloukkaus toteutuu myös kahdenkeskeisessä kirjeessä esitettynä. Sellaisia oikeusjuttuja taitaa kyllä olla hyvin vähän, eikä rangaistuskaan ole paha. Tulenko neuvoneeksi trolleja? Toivottavasti en. Suomessa pyritään siihen, että kaikkinainen häirintä tehtäisiin vaikeaksi. Häirintää tuo tietysti on.

Viimeksi kun menin johonkin puku päällä, jätin kravatin pois sen varjolla, etteivät johtavat poliitikotkaan nykyisin pidä solmiota välttämättömänä.

Todellisuudessa mieleen on palannut kaunis tapa, joka oli käytössä sulttaanin maissa. Korkea taho saattoi lähettää kenelle tahansa, esimerkiksi suurvisiirille, silkkihuivin. Se saattoi hyvinkin olla silmää miellyttävä ja joka suhteessa tasokas. Viesti oli yksiselitteinen: hirttäydy tähän, tai…

En voi kyllin ylistää poliitikkojen ja liikemiesten viisautta. Postin tai kuriirin tuoma tekstiili solmitaan kaulaan koristeeksi, eikä muuta kuin menoksi!