Varoitus sisaruksista

Tässä ei ole lainkaan kysymys omista kokemuksistani. Yksi suurimpia henkilökohtaisia ilojani on toimivat ja järjestetyt sukulaissuhteet.

Harmittelen ettei sana taida kulkea tästä sinne mihin kuuluisi. Jos joku ottaisi kuitenkin kopin.

Vanhojen ja sairaiden hoitoa koskeva lainsäädäntö ei kohtaa perintöä koskevia lakeja. Tuohon kohtaamattomuuteen ei löydy äkkiä keinojakaan.

Yksi keski-ikäinen lapsi, tyypillisesti nainen, hoitaa vanhaa äitiään. Omakin terveys horjahtelee. Ehkä hän siirtyy osapäivätyöhön jaksaakseen vanhan kanssa. Sitten vanhus kuolee, ja ne sisarukset, jotka eivät ole panneet kortta ristiin, tulevat, vaativat ja saavat koko perintöosuutensa. Jospa vanhalta jäi esimerkiksi ihan yksiö. Siitä voi saada rahaa.

Lapset ovat rintaperillisiä. Heidän perintöoikeuttaan ei voi syrjäyttää edes testamentilla. Lakiosa, joka heille kuuluu, on puolet laskennallisesta osuudesta. Jos siis vanhempi kuolee ja lapsia on kolme, kullekin tulee kolmannes, ja lakiosa on kullekin kuudennes. Vanha voi eläessään – edellyttäen että ymmärrys eli oikeustoimikelpoisuus on tallella, testamentata tässä esimerkissä 4 / 6 omaisuudestaan tälle lapselleen, joka häntä aina hoiti. Ellei testamenttia ollut, kukin kolmesta saa 1 / 3.

Lopputulos voi olla erittäin epäoikeudenmukainen. Vanhusta hoitaneen oma kohtalo voi olla paha. Ja muuten mikään viranomainen ei voi velvoittaa lasta hoitamaan vanhaksi tullutta isää tai äitiä. Jos vanhus sijoitetaan laitokseen, omaisuutta ei kyllä yleensä jää – ja se on yleensä oikein. Kunta hinnoittelee laitospaikan ottaen huomioon myös hoidettavan tulot ja varallisuuden.

Kovin toivoisin, että kysymys lakiosasta otettaisiin harkittavaksi nyt, ajoissa. Toinen samanlainen ongelma voi aiheutua lesken asemasta. Perintökaaressa on laajat määräykset lesken oikeuksista, mutta ne eivät taida riittää siihen tilanteeseen, jossa puolisoilla on avioehtosopimus mutta ei keskinäistä testamenttia. Mielessäni on tässä tilanne, jossa leskeksi jäänyt on käyttänyt kaiken aikansa ja omat varansa hoitaessaan puolisoa, joka on nyt kuollut.

Nämä asiat ovat ongelmallisia ihmisten asenteiden vuoksi. En ole kehuttava perintöoikeuden tuntija, vaikka olen kyllä ollut tekemisissä niiden kanssa. Sen väittäisin tietäväni, etteivät ihmiset haljua hoitaa tällaisia asioita ajoissa, eivät edes puhua niistä. Kaikki eivät liioin tiedä, että suullinen lupaus esimerkiksi hyvän tyttären palkitsemisesta omaisuudella tai rahalla kuoleman jälkeen, ei merkitse mitään. Ihminen voi määrätä omaisuudestaan kuolemansa varalta vain testamentilla, eikä pätevän testamentinkaan tekeminen ole aivan yksinkertaista.

Uskallan myös varoittaa: älkää luottako ihmisten hyvään tahtoon. Ehkä – toivottavasti – ylivoimaisesti suurin osa tällaisista asioista järjestyy sopuisasti ja sovitusti. Siitä huolimatta on surkean tavallista, että esimerkiksi sisarukset alkavat käyttäytyä kuolemantapauksen jälkeen täysin päättömästi ja rikkovat välinsä. Sekin on tavallista, että näin tapahtuu, vaikka kysymys ei olisi oikeastaan rahasta. Kyllä huutoa voi nousta myös kurjista kipoista ja mustuneista kahvilusikoista.

Erikoinen ongelma aiheutuu lakimiehistä. Oikeusaputoimistot eivät repeä joka paikkaan ja asianajajat ovat kalliita. Muitten lakimiesten neuvoihin tai apuunkaan ei aina kannata luottaa. Jos lakimies on tohtori tai professori eikä kuitenkaan ymmärrä kieltäytyä antamasta neuvoja, niitä neuvoja ei pidä kuunnella. Se on tietenkin eri asia, jos tämä liikaa lukenut ihminen sattuu olemaan jäämistöoikeuden tuntija. (Sanon tämän korostaakseni, että minulta on turha kysyä.)

Kulttuurintutkimuksesta ajatellaan, että se ei koska meitä, ja moraalisten kysymysten katsotaan koskevan viinaa tai seksiä. Molemmat väärin. Mitä velvollisuuksia ihmisellä on sairastavia vanhempiaan kohtaan? – Suomessa ei onneksi tarvitse arvuutella, millaisia velvollisuuksia vanhemmilla on lapsistaan. On sinänsä ongelmatonta moitti huonoa isää ja kelvotonta äitiä, kun suunnilleen tiedetään, miten pitäisi toimia. Mutta kenelle voi ”valittaa”, jos toisella paikkakunnalla asuva isä alkaa tulla hupsuksi ja ”häiritsee”. Vastaus on ettei voi valittaa kenellekään eikä mihinkään.

Ihmisten moraalissa on näissä asioissa hyvin suuria eroja. Joillekin ei tee tiukkaa jättää vanhempiaan heitteille. Joskus olen sanonut kyynisesti, että mitä korkeammin koulutettu ihminen, sitä todennäköisemmin hän vähät välittää omaisistaan – mutta ilmaantuu kyllä hautajaiset väliin jätettyään perinnönjakoon vaatimaan ”oikeudenmukaista osuuttaan”.

Toivoisin että joku siihen toimeen esteetön ja sopiva henkilö ottaisi näistä asioista kiinni ja jatkaisi, juuri verkossa. Vahinko että jotkut kokeneista eläkeläis-lakimiehistä ovat huonoja verkon käyttäjiä.

LISÄYS klo 9:12 - Helsingin Sanomien hyvin samansisältöinen kirjoitus sattui silmiini vasta kun olin jo postannut tämän verkkoon. Hyvä niin, mutta päällekkäisyys on tässä tapauksessa tahatonta. JK